25.5.2008

Ajatus kukkii keväisin

Olen jo hyvän aikaa etsiskellyt täydellistä kastelukannua alati laajeneville ruukkukasviviljelmilleni. ”Täydellinen kastelukannu” voi tietysti jonkun korvaan kuulostaa modernin runon nimeltä tai muulta absurdiudelta, mutta tavallisten huonekasvikannujen sävyttömät päävärit ja muovin kumina vieroksuttavat minua. En mielelläni omista esineistöä, josta en oikeasti pidä, ja siksi persoonallisen tavaran, käyttötavarankin etsiskelemiseen kannattaa mielestäni tuhlata aikaa ja vaivaa.

Viikko sitten lopultakin löysin Tiimarin tarjoushyllystä parin euron vanhanmallisen peltikastelukannun. Ei sinällään mikään ihmeellinen löytö: kannun rähjä oli lajinsa viimeinen, huonolaatuinen, hieman vääntynyt, eivätkä kaikki kastelureiätkään olleet läpi asti porattuja. Mutta se herätti vision.

Kannu oli niin ohutta peltiä, että se oli helppo väännellä takaisin muotoon ja poikaystävä, joka on käsistään kätevä juuri näissä asioissa, joissa minä en ole, lupasi porata reiät kuntoon. Tärkein tuunausambitioni oli kuitenkin koristaa kannun toinen kylki käsin maalatuilla kukilla.

Harkittuani villiruusua, auringonkukkaa ja murattia, päädyin vähemmän maineikkaaseen helmikrysanteemiin, koska sen kirkkaansinisistä kelloryppäistä sai hyvän kaverin keittiön kaakeleille. Luonnostelin ensin suunnitelmia paperille ja jäljensin parhaan pehmeällä lyijykynällä suoraan peltiin. Sitten vain pienin jäykkäharjaksinen sivellin käteen, akryylivärituubit esiin ja…



Tämä oli mielestäni todella nopea ja onnistunut projekti. Jos ei oteta huomioon eeppistä, puolivuotista kannunmetsästystä, aikaa meni puolisen tuntia ja kuivuneen akryylivärin pitäisi kestää huoletta vettä ja ulkoilmaa ilman mitään lakkojakin. Kantomalliset salaatti- ja yrttimaani kehräävät. :)


Harjoitukseksi maalailin äitienpäiväkortit kumpaankin mummolaan. Perinteistä orvokkia ja modernimpaa liljaa.

11.5.2008

iPodin lämmittimiä

Eikö luulisi, että elektroniset kapistuksetkin soivat kauniimmin, jos ne ovat tyytyväisiä? Niinhän maailma toimii. Ei siis ole syytä jättää iPodiaan taskunpohjalle nuhruuntumaan ja kolhiintumaan, kun sille voi kerran kätevästi virkata erilaisia suojakoteloita ja -pussukoita. Samalla se saa persoonaa.

Mikä parasta, langalla, koukkukoolla tai podin mallilla ei juuri ole merkitystä, koska ei tarvitse olla räätäli osatakseen ottaa mittoja näin yksinkertaisesta ja lituskaisesta esineestä. Tällaisen kotelon voi tehdä kuka tahansa mp3-soittimen omistaja, ei pelkästään päiväkodista asti virkannut neuleblogin pitäjä. Lainaa vaarilta, pikkusiskolta tai karatekaverilta koukku ja kokeile!

Helppo iPod kotelo:


1. Virkaa hieman iPodisi leveyttä pidempi ketjusilmukkaketju.
2. Virkkaa vielä yksi tai kaksi ketjusilmukkaa sujuvaa kääntymistä varten.
3. Virkkaa kiinteitä silmukoita koko ketjun matkalta, virkkaa yksi ketjusilmukka, käänny.
4. Junnaa kohdassa 3. kunnes sinulla on kaksi kertaa iPodisi pituinen suikale.
5. Jatka kiinteiden silmukoiden virkkaamista, mutta niin että kavennat kaistaletta kummastakin reunasta muutaman silmukan verran (esim. jos suikaleesi on aikaisemmin ollut leveydeltään 20 silmukkaa, jatka kiinteiden silmukoiden virkkaamista vain n. 16 keskimmäiseen silmukkaan).
6. Jatka kiinteitä silmukoita kunnes koet, että sinulla on riittävästi läppää. (Jos nyt ylipäätään haluat läpän.)
7. Katkaise ja päättele lanka.
8. Ota toisen väristä, suurin piirtein saman paksuista lankaa. (Samanvärinen lankakin toki käy, mutta kontrasti antaa ilmettä.) Taittele suikaleesi kotelon muotoon ja virkkaa toinen sivu kiinni kiinteillä silmukoilla. Virkkaa kiinteitä silmukoita läpän reunaan ja jatka edelleen virkkaamalla kotelon toinen sivu kiinni.
9. Valmis! Ellet sitten koe niin suurta harrastamisen ja tuunaamisen tarvetta, että haluat vielä virkata koteloon vyölenkin tai kantonarun. Voit myös ommella tarranauhan läppään tai koristella luomustasi kirjailuin, kangasmerkein ja napein. Toteuta kotelo raidallisena tai tee läppään napinläpi… Käsintehdyt iPod-kotelot ovat vaihtoehtojen valtakunta. (Ja loistolahjaidea! En minä näistä kumpaakaan itselleni tehnyt…)

Alla vaanii ohjeen mukaan tehty camo-henkinen kotelo pätkävärjätystä Novitan Nalle-langasta.



Mikäli saumojen virkkaaminen tuntuu mälsältä ja harrastelijamaiselta, kotelo on toki helppo virkata myös suljettuna pötkönä. Tällöin virkataan hieman podin leveyttä lyhyempi ketjusilmukkaketju ja virkataan sen ympäri kiinteitä silmukoita, keskittäen päätysilmukoihin runsaasti lisäyksiä. Kun on saatu aikaisiksi hieman podin pohjaa suurempi, littana soikio, jatketaan putkena. Läpän voi tehdä tai jättää tekemättä samaan tyyliin. Tällä periaatteella on virkattu alla oleva (jo vanhaksi ja takkuiseksi käynyt, myös ”sutenöörikotelona” tunnettu) pörrökotelo.



Lankana Novitan violetti Tango Fani. Tulin valinneeksi tämän langan kanssa suositeltua huomattavasti pienemmän koukkukoon. Seurauksena kotelosta tuli niin napakka, että sitä todellakin voi hyvillä mielin kutsua ”koteloksi”. (So very hardcore… :P)

9.5.2008

Ei Helvetti...!

Kirjallisuuden opiskeleminen on siitä kätevää, että kirjatentit pakottavat tarttumaan niihin maailmankirjallisuuden klassikoihin joiden lukemista on suunnitellut ikuisuuden, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi, koska kirjastosta on aina sattunut löytymään, jotain itselle läheisempää, postmodernimpaa, uudempaa, kokeilevampaa…

…Mutta kyllä vanha kirjallisuuskin voi yllättää!
Kun lopulta kaivoin keskiajan kryptasta Dante Alighierin (kuvassa) ”Jumalaisen näytelmän” (1308-1321) ja lähdin tutkimaan Helvettiä, hämmästyin suuremman kerran. ”Helvetti” on kyllä epäilemättä vanhaa tekstiä, myöhäiskeskiaikaista, vellovaa eeppisyyttä, mutta tuon homeisen kudelman lomasta pilkottaa hyvinkin moderneja tehokeinoja.

Danten suppilomaisessa Manalassa todelliset henkilöt, kuten kirjailija itse, hänen poliittiset vastustajansa ja firenzeläiset tuttavansa, viruvat samoissa kidutuksen kuiluissa mytologisten hahmojen, esimerkiksi Odysseuksen ja Sir Lancelotin rinnalla. Jo sekin, että Danten koko ”Commedian” sanotaan perustuvan seitsemänpäiväiseen uskonnolliseen näkyyn, jonka sekä mestari, että hänen aikalaisensa ovat ottaneet todesta, on omiaan hälventämään rajoja faktan ja fiktion välillä. Tuloksena on samanlaista hämmennystä kuin esimerkiksi Johanna Sinisalon ”Ennen päivänlaskua ei voi” –Finlandia-palkitussa. Ei vain voi olla enää ihan varma…

Tuoreita ja nokkelia ovat myös jotkut helvetin maagisista, mielikuvituksekkaista rangaistuksista. Kärsimykset eivät ole pelkkää piiskaa ja kiehuvia nesteitä (vaikka niitäkin kyllä löytyy), vaan esimerkiksi itsemurhaajat muuttuvat helvetissä harmaiksi, vertavuotaviksi puiksi, joiden metsää häijyt harpyijat vesovat ja terrorisoivat. Samoin kiitettävän modernia on kirkon ja Paavien kritisointi. Muutaman ”pyhän” vatikaanilaisen Dante on nimittäin kuvannut aika syvälle Helvettiin. Vaikka Danten maailmankuva onkin vankan kristillinen, hän siis otti jo osaa Euroopan kristilliseen vallankumoukseen. …Vaikka uskonnon ensimmäisen kriisin sanotaan sijoittuvan vasta valistuksen vuosisadalle (1700-luku).

Tosin nämä huomiot eivät tietenkään poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on myös historiallinen monumentti. Kirja jäsentelee jännittävästi aikansa ja kirjoittajansa maailmankuvaa ja moraalikäsityksiä – käsityksiä, jotka ainakin minusta tuntuvat osin utooppisilta ja epäoikeudenmukaisilta. Onko esimerkiksi ihan reilua, että varastamisesta ja väärentämisestä joutuu syvempään ja kuumempaan kuiluun kuin murhaamisesta?

Selvitä toki omat syntisi ja löydä valoisa tulevaisuutesi tämän (englanninkielisen) testin avulla. Itse pääsin pakanoiden piiriin! Sääli vain, ettei Danten aikana Helvettiin oltu vielä tuomittu rokkia, pokeria tai roolipelejä. Palavassa arkussa istuminen kuulostaa nimittäin aika tylsältä.