27.1.2010

Sukkalankaslaagi Vihreän valtakunnassa

Sain tänään niin mukavan postipaketin, että oli pakko tulla oitis julistamaan: vyyhti Colinette Jitterbugia suoraan Walesista! Värin nimi on Renaissance (”Sitä Leonardokin tilaisi!”), eikä valokuva tee sen syvyydelle lainkaan oikeutta. Se on oikeasti paljon vihreämpikin. Sormet syyhyäisivät tilaamaan heti lisää, mutta pitänee ensin katsoa, millaiset sukat tästä saa. Firestartereita kaavailin.


Vihreä on vallannut lankalaatikkoani muutenkin viime päivinä. Titityystä hain kartion South West Trading Companyn täysbambuista Xie-lankaa, jota olen himonnut jo puolisen vuotta. Ikään kuin pieni synttärilahja itselle. Suunnittelin siitä Aquila-huivia, ja pelkään, että joudun kaivamaan jostain bambupyöröpuikot ennen kuin näin ohut ja liukas lanka kesyyntyy. Ostin hätäpäissäni varastoon myös metsänvihreän kerän hoitavaa Nalle Aloe Veraa, kun pelästyin Novitan uusia lankakarttoja. Niin kauhean tekopirteitä värejä en kyllä osta! Enkä täysakryylia.


Tämän kauniin viherryksen ostin jo vuodenvaihteessa ja se on juuri puikoilla. Shibui Knitsin Sock on ollut toivelistalla jo pitkään, mutta kun ennen joulua lopulta raaskin tilata Titityystä yhden riikinkukon värisen vyyhdin, ne näyttivät tietysti tippuneen maailmanlaidan yli. Kuukauden odotettuani jouduin tyytymään tähän merilevänväriseen. Kaunis sekin.


Mausteeksi vielä jotain vähemmän vihreää, eli Evillan vironvillaa. Tämän pulskan vyyhden sain äidiltä joululahjaksi. Sanoi löytäneensä sen Tallinnan joulutorilta. Se on jännänväristä ja sitä on paljon, mutta se ei vaan osaa päättää, mikä siitä tulee isona. Jotenkin se ei tunnu huivilta… Saa nähdä.


Monta pikkuprojektia on valmistunut ja pari vähän isompaa suunnitteilla. Mutta niistä kuulette seuraavissa jaksoissa. *hyräilee (vihreää) lopputunnaria*

24.1.2010

Barcelona - It was the first time we met / How can I forget

Barcelonassa käy ainakin pari miljoonaa turistia joka vuosi, kun taas tänne Latvustoon eksyy varovasti arvioiden 200 sielua kuukausittain. Mietiskeltyäni näitä numeroita tulin tulokseen, että melko monet pienestä lukijakunnastani ehkä kuuluvat siihen valtavaan joukkoon, joka on joskus kokenut Katalonian omin aistein. Siksi on kai parempi olla tekemättä tästä seikkailusta mittavaa matkapäiväkirjaa. Tarjoilen teille mieluummin tiiviin kaksiosaisen paketin oman Barcelonani parhaista paloista.


Ensin kuitenkin sananen niille, jotka eivät tunne tätä puolentoista miljoonan asukkaan kulttuuri- ja olympiakaupunkia. Mistä siis on pienet Barcelonat tehty?

No, modernismesta, suklaasta ja katalaanista. Niistä ainakin on pienet Barcelonat tehty. Ennen kaikkea siellä vaahdotaan miehestä nimeltä Antoni Gaudí, joka rakensi tämän kaupungin täyteen toinen toistaan persoonallisempia rakennuksia noin vuosisata sitten. Gaudí on modernismen tunnetuin edustaja; hän inspiroitui Art Noveau’sta ja loi sen pohjalta orgaanista, värikästä arkkitehtuuria. Eli teki tästä (ks. linkki (Mucha is looove!)) tätä:


Toinen barcelonalainen pakkomielle eli suklaa näkyy lähinnä kuolattavina suklaapuoteina sekä kaakaona, joka muistuttaa lähinnä paksua suklaakastiketta. (Just think about it!) Lisäksi kaupungissa järjestetään suklaaveistoskilpailuita. Ne ovat saaneet alkunsa pääsiäisperinteestä nimeltä mona, joka tarkoittaa pupujen ja tipujen muotoisia, suklaisia pääsiäiskakkuja. Taitavimpia suklaaveistoksia on esillä Museu de la Xocolatassa:

(Tuoksuivat muuten kiusallisen hyville…)

Katalaani taas on Katalonian autonomisen maakunnan alueella puhuttu kieli, jota ei saa erehtyä pitämään espanjan murteena tai minä ja seitsemän miljoona katalonialaista suutumme. Vaikka puhunkin jonkin verran espanjaa, en nimittäin saanut katalaanista mitään tolkkua. Luulen, että se lähenee jonkin verran ranskaa. Tässä kiinnostava näyte Picasso-museon edustalta (sama katalaaniksi, espanjaksi ja englanniksi):


Ja nyt, kun teidät on esitelty toisillenne, mennään asiaan: The Best of BARCELONA – osa I

Matkan ajankohta
Unohda rantaloma! Barcelona on ennen kaikkea kulttuurikaupunki, eikä ketään huvita jonottaa kolmea tuntia Picasso-museoon kolmenkymmenen asteen helteessä. Vältä kesäkuukausien helteet ja ihmismassat menemällä loka-marraskuussa, jolloin lämpöasteita on leppoisat 15 – ja ihmisiä Picasso-museossa suunnilleen saman verran. Itse kävin marraskuun lopulla. Luulen, että optimaalisin aika olisi noin kolme viikkoa aiemmin.


Kulkuneuvo
Paikalliset näyttävät kulkevan enimmäkseen skoottereilla ja moottoripyörillä – ja ajavat niillä vielä varsin siivosti. Me käytimme pitkien välimatkojen taittamiseen metroa ja suosittelen sitä muillekin. Ykkösvyöhykkeen lipuilla pääsee aina laitakaupungille asti ja niitä on helppo ostaa automaateista, jotka puhuvat montaa kieltä ja huolivat sekä käteistä että kortin. Junien ikä vaihtelee huomattavasti ja vaihtoasemia on melko vähän, mutta muuten systeemi toimi yhtä hyvin kuin muissakin suurkaupungeissa. Paikallisväriä tuovat katusoittajat, jotka tulevat vaunuihin musisoimaan – yleensä kauniisti, mutta liian kovaäänisesti.


Ensisijaisena kulkuneuvona pitäisin kuitenkin omia jalkoja. Mukavimmat alueet, kuten Barri Gòtic ja puistot on varattu pelkästään kevyelle liikenteelle, eivätkä välimatkat ole vanhoissa kaupunginosissa lainkaan pitkiä. (Ranta- ja satama-alueella sen sijaan hyvin pitkiä!)

Puisto
Barcelonassa on paljon omalaatuisia, kävelyretken arvoisia puistoja. Parc de la Ciutadella on niistä pienin, vanhin ja urbaanein. Kesällä suuren Schönbrunn-henkisen suihkulähteen ympäristö on taatusti täynnä elämää. Marraskuussa siellä ei ollut paljon muuta kuin vihreitä papukaijoja ja betoninen mammutti.


Myös Montjuïc-vuorella oli tilavaa ja rauhallista – sekä huikeat näkymät niin merelle kuin kaupunkiinkin. Montjuïcin linnalle pääsee köysiradalla, jos raaskii maksaa lipuista. Itse vanhojen purjelaivojen mastoilla koristeltuun linnaan sen sijaan pääsee ilmaiseksi (luultavasti siksi, ettei siellä ole mitään näkemistä). Vietimme mukavan, rauhallisen iltapäivän tallustelemalla linnalta alas olympia- ja messualueelle.


Paras ja persoonallisin puisto on kuitenkin kiistatta Gaudín värikkäiden patsaiden ja pylväiden koristama Park Güell, josta sieltäkin on hulppeat näköalat. Puiston portilla ja korkeimmalla kohdalla oli tungosta, mutta muualla sai kävellä aivan rauhassa. Välillä voi pysähtyä katselemaan puistoon majoittuneiden torikauppiaiden edullisia valikoimia tai kuuntelemaan saksofonin soittajaa ja hänen ihmeellistä laulavaa koiraansa. :)


Puistossa oli myös paljon kaktuksia, joihin ihmiset olivat kaivertaneet nimiään. Sekä tämä iki-ihana asuinrakennus. Kelpais.


Näkymä
Barcelona on siitä harvinainen kaupunki, että sitä pääsee näkemään ylhäältä käsin ihan kyllästymiseen asti: Montjuïcilta, Park Güellista, Katalonialaisen taiteen museon portailta… Parhaat näkymät tarjoutuvat kuitenkin Tibidabo-vuorelta, jonka harjalla, suuren kirkon juurella kököttää pieni huvipuisto. Jos pelkkä alas katsominen ei huimaa, voi aina mennä tähän (Youtube-linkki) – ensimmäinen huvipuistolaite, jossa olen joutunut kiljumaan. Hyvän karamelliomenan söin siellä myös.

Osa elämystä on kiivetä ylös Avenida del Tibidaboa, jossa voi bongata sympaattisen, antiikkisen Tramvia Blaun sekä ylimaallisen upeita ja aavemaisia omakotitaloja.


Parhaista ruokapaikoista ja museoista kerron yhden tai kahden neulepostauksen jälkeen...

7.1.2010

My Favorite Things

Olen huomannut, että suurin osa ihmisistä käsittää konseptin ’loma’ aivan väärin.
Näistä kahdesta lähtökohdasta useimmat ovat samaa mieltä:

1.) loma >< työ
2.) työ = velvollisuudet.

…mutta niiden jälkeen päättely näyttää muuttuvan vaikeammaksi.
Kahdesta yllä olevasta kohdastahan ei mitenkään voi päästä suoraan johtopäätökseen, että loma = lötköttely. Oikea johtopäätös on: loma = ei velvollisuuksia = tilaisuus touhuta niiden asioiden parissa, jotka juuri tänään sattuvat inspiroimaan! Toisaalta, jos juuri lötköttely on se, joka juuri tänä kauniina joululomapäivänä inspiroi juuri sinua… I won’t get on your way.

Itse olen tässä vuodenvaihteessa inspiroitunut lähinnä kirjoista ja neulomisesta – kaksi maailman rentouttavinta asiaa.

Mitä niistä ensimmäiseen tulee, sain tänä jouluna aivan mahtavan kirjasaaliin:


Tässä runo-osasto. Olen jo pitkään kaipaillut Tuomas Anhavan suomentamaa tankarunokokoelmaa Sateen ääni sillalla. Todella kaunis, postuumisti toimitettu teos sisältää Suomessa ennen julkaisematonta feodaaliajan japanilaista runoutta – lähinnä tankoja, mutta myös muutamia haikuja ja pidempiä runoja. Löysin tankarunouden jo ekaluokkalaisena. Olen aina nähnyt siinä jotain salaperäistä, mutta tuttua ja rauhoittavaa.

Ihanan minimalistinen muoto antaa ennen kaikkea tilaa yksittäisille sanoille – yksittäiset sanatkin voivat olla tavattoman kauniita, olivat ne sitten minulle tuntemattomia Japanilaisia paikannimiä, lintulajeja tai sääilmiöitä. (Kaikkia näitä vieljellään japanilaisessa lyriikassa runsaasti.) Toinen tankataiteen juju on tunnelman tai näkökulman muutos, joka sijoittuu yleensä toiseksi ja kolmanneksi viimeisen säkeen väliin. Pitää olla melkoinen mestari, että voisi ylipäätään sanoa jotain syvällistä 31 tavussa. Vaihda siinä nyt sitten vielä suuntaakin!

Aivan erilaista runoutta edustavat Shakespearen valitut sonetit, joita en saanut kirjana vaan pakallisena kauniita pahvikortteja. Pikkuveljeni osti ne minulle joulua ajatellen, kun kävimme keväällä Lontoossa. Shakespeare on ihku! ^^


Monipuolisen kirjasaaliini täydentävät Jaana Kapari-Jatan suomentama kokoelma Oscar Wilden kirjoittamia satuja – Onnellinen prinssi ja muita tarinoita - sekä Alan Mooren sarjakuva-albumi League of Extraordinary Gentlemen 1, joka on ikään kuin supersankarisarjakuva viktoriaanisen kirjallisuuden hahmoista. Lisäksi sain kiehtovan Muumit ja olemisen arvoitus (by Jukka Laajavuori), jossa tarkastellaan Tove Janssonin muumiromaaneja eksistentialistisen filosofian näkökulmasta, ja josta en hoksannut ottaa kuvaa silloin, kun oli valoisaa.


En ole vielä lukenut näistä mitään kokonaan, mutta suosittelen kaikkia varauksetta. Ensimmäistä siksi, että Kapari-Jatta kertoo itkeneensä jokaista satua kääntäessään, toista siksi, että Moore on sarjakuvien Shakespeare ja kolmatta siksi, että siinä on ihania muumisitaatteja.

Vuoden kirjayllätys tuli poikaystävältä: hän tietää minun keräilevän Neil Gaimanin tuotantoa ja hankki minulle Dream Hunters -pienoisromaanin sarjakuvaversion, joka on julkaistu vasta tänä vuonna, ja jonka olemassaolosta olin itse tuiki tietämätön! Tarina perustuu japanilaisen kansantaruun, ja sen pääosassa ovat sikäläisen mytologian suosituimmat jumaleläimet, kettu (kitsune) ja pesukarhu (tanuki).


Sitten siihen neulomiseen:
Kuten lupasin, tein Barcelonan-tuomisista huivin!


Nightsongs (Ravelryssä)
Lanka: Malabrigo Lace, Vaa, vähän päälle 50g
Puikot: 3,5 pyöröt


Olin innoissani silloinkin, kun Revontuli-huivi valmistui, mutta tämä kurvaa siitä kirkkaasti ohi. Kuten joku Ravelryssä lohkaisi, Malabrigo Lace on ”ridiculously soft” – jouluna pidin tätä kaulassa sisälläkin, ihan vain siksi, että se on niin pehmoinen. Lisäksi pieni 50-grammainen vyyhti oli todella riittoisa: yhdeksän mallikerran jälkeen jouduin neulomaan kolme viimeistä kerrosta uudelta kerältä. Loppu jääköön muhimaan. Ehkä teen siitä pitsikaulurin joskus.


Nyt poden hirveää sukkalankahimoa. Olen selaillut jo monen ulkomaisen nettikaupan sivuja, joten oireilu on vakavaa. Asiaa ei yhtään auta, että tässä pitäisi jo alkaa vääntää ensi joulun lahjoja. Koko ensi syksy kuluu nimittäin somewhere in the USA… ;)