Tämä on
itse asiassa ollut minulle aivan surkea romaanivuosi. En ole nopea lukija
muutenkaan, mutta en muista, milloin tahtini olisi viimeeksi ollut näin
laahaava. Laskin kannesta kanteen kahlattuja teoksia vain 47 ja niistäkin yli puolet on sarjakuvaromaaneja tai -albumeita, osa toiseen kertaan luettuja. Tällä saattaa olla jotain
tekemistä sen kanssa, miten paljon aikaa on kulunut tutkimuskirjallisuuden ja
oman kirjoitustyön parissa. Vaan listataanpa parhaimmistoa joka tapauksessa. Kirjallisuuspostauksia
ei ole ollut ikiaikoihin. (Eikä niihin tarvita kuvia. Kun eilen oli talvipäivän seisaus, niin luuletteko, että edes löydän puikkojani täältä?)
Mary
Shelley: Frankenstein
Tässä
teoksessa on pelkästään hyviä aineksia (ja sitten se vuoristomajakohtaus, joka
on vielä epäuskottavampi kuin se on tylsä). Itselleni asian ydin on
Frankenstein itse. Kevyesti faustinen, omalaatuisesti ajatteleva tiedemies,
joka aloittaa hyvistä aikeista ja päätyy katastrofiin? Oi kyllä! Ja kun siihen lisää
viktoriaanisen miljöön, överidramaattisia luontokuvauksia, ratkeamattomia
eettisiä kysymyksiä ja romaanin epätavallisen syntytarinan, ollaan ehdottomasti
jännän äärellä.
Guy
Delisle: Pjongjang
Kanadalainen
animaattori ja sarjakuvapiirtäjä kertoo edesottamuksellisesta vuodestaan
Pohjois-Koreassa. Ja tulee siinä samalla paljastaneeksi lukijalle paljon
sellaista, mitä Kim Jong-Ilin paratiisia henkilökohtaisesti kokemattomattomat
tuskin tietävät. Yhtä aikaa hulvatonta ja karmaisevaa luettavaa. Tämä albumi
sai minut itse asiassa kahlaamaan läpi koko Delislen suomennetun tuotannon, ja
myös Kiinasta, Burmasta ja Israelista kertovia sarjakuvamuistelmia voi
suosittella kenelle hyvänsä. Viehättävintä kaikessa on Delislen toteava
kerrontatyyli: hän ei kauhistele, ihastele, moralisoi tai muutenkaan pureskele
sanomiaan valmiiksi, vaan lukija saa itse vetää omat johtopäätöksensä.
Nopealukuisuuteensa nähden Delislen sarjakuvat ovat laajentaneet ainakin omaa maailmankuvaani
uskomattomattoman paljon.
Truman
Capote: Kylmäverisesti
a.) Lue tämä
teos kuin mikä tahansa romaani. Tiedät, että se perustuu todelliseen
neloissurmaan, joka sattui Kansasissa joskus 1950-luvulla, koska takakannessa
sanotaan niin, mutta et tiedä kuinka tarkasti. Ainakin puolet on tietysti
keksitty tai liioiteltu. Vähintäänkin nimet on muutettu, totta kai. b.) Tee
piruuttasi pieni googletustutkimus teoksen taustoista. Totea, miten
pikkutarkkaa tutkimusta Capote on tehnyt ja että pitkät pätkät teoksesta ovat
itse asiassa suoria lainauksia tai perustuvat ainakin ensikäden havaintoon.
Löydä väärentämättömät sähköiset kopiot niiden henkilöhahmojen
rikosrekistereistä, joista juuri luit. c.) Odota ja kuulostele niitä
tyydyttäviä tömähdyksiä, joita sekundaaristen todellisuusrakenteiden
romahtamisesta välttämättä seuraa. Niin, ja Capoten kirjoitustyylikin on oikein
viehättävä. (Muistuttaa minua Donna Tarttista, joka on aivan
lempikirjailijoitani. Miten kirjoittaa niin pitkiä ja polveilevia lauseita
olematta lainkaan sekava, tylsä tai teennäinen – sen minä haluaisin oppia.
Tarttilta pitäisi ilmestyä uusi kirja aivan lähikuukausina. Mutta eksyn asiasta.)
Mike Carey: The
Unwritten 1: Tommy Taylor and the Bogus Identity
Ajatella,
että alan tutkia sarjakuvaromaanien henkilöhahmoja – ja satun pian sen jälkeen löytämään tällaisen
ajatusaarteen! Ehkä olisi pitänyt sillä viikolla pistää lottorivi vetämään. Kaikki
tietävät, että Tom Taylor on kirjailijaisänsä laatiman, huippusuositun ja
avoimesti Harry Potteria muistuttavan fantasiasarjan päähenkilön esikuva. Paitsi,
että erään fanikonferenssin jälkeen tietäminen muuttuu luulemiseksi. Mukana
myös Frankensteinin hirviö! Tämä ensimmäinen albumi ei itse asiassa onnistunut
iskemään sarjaa saati sen henkilöhahmoja kovin syvälle aivolohkojeni väliin –
Tom Taylor on ontologista kyseenalaisuuttaan lukuunottamatta aika tylsä tapaus
– mutta konsepti on hyvin, hyvin lupaava. Kaikki ne jännän ainekset alkavat
kerääntyä. Ja kansikuvataidekin on kohdillaan.
Johanna
Sinisalo: Enkelten verta
Sinisalo
on niitä harvoja suomalaisia, joiden uusia julkaisuja seuraan ja luen aivan
järjestelmällisesti. Vaikka teoksessa on kuluneita, ehkä naiivejakin palasia
aina vegaaneja pilkkaavista blogikommenteista todellisuusrepeämiin, mehiläisten
katoaminen on scifistisenä tulevaisuusskenaariona tuore, kiinnostava ja
ajankohtainen. Myös Internetin ja kuolemisen suhde oli kiinnostava teema. Eri
tekstilajien sekoittaminen on yhtä perusteltua ja saumatonta kuin Sinisalolla
aina, ja teos on tunnelmaltaan tasatiheä. Alun jännite ei siis lopahtanut
puolivälin tienoolla, kuten varhemmassa tuotannossa usein.
Haruki
Murakami: Suuri lammasseikkailu
Yleensä,
kun aloitan kirjan, joudun totuttelemaan kirjoittajan rytmiin ja tyyliin
muutaman luvun verran ennen kuin lukeminen alkaa kunnolla luistaa. Jostain
selittämättömättömästä syystä en kuitenkaan kohtaa tällaista kynnystä Murakamin
tekstien kohdalla, olkoonkin, että luen niitä (vielä toistaiseksi!) käännettyinä.
Ehkä se johtuu Murakamin pistämättömästä mutkattomuudesta. Vaikka tyyli on
jotenkin kepeää, tekstin luomat mielikuvat todella voimakkaita ja juonenkäänteet
varsin erikoisia, ei mitään tule koskaan kyseenalaistaneeksi. Koska kaikki
esitetään lukijalle jotenkin ihanan "sellaisenaan". En tässäkään osaa
kuvailla teoksen juonta juuri muuten kuin että päähenkilö todella käyttää koko
romaanin erään erikoisen lampaan etsimiseen. Ja se on aivan älytöntä ja aivan
luonnollista yhtä aikaa. Nobeliahan tämä hassu setä on odotellut jo muutaman
vuoden.
Jane
Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Annoin
kokonainen kalenteri sitten uudenvuodenlupauksen, että lukisin vihdoin tämänkin
klassikon. Lupaus on lunastettu, eikä lainkaan vastenmielisesti. Teoshan on
yhtä kotkotusta alusta loppuun (I know that feel, Mr. Bennet. I know that
feel.) mutta Austenin tyylistä ja henkilökuvauksesta ei voi olla montaa mieltä.
Se on taitavaa ja sävykästä, varsinkin ironisimmillaan. Saatoin tuumata vain,
että tosiaan, minäkin tunnen juuri tuollaisia ihmisiä. Ja tuo taas on hieno karikatyyri
siitä yhdestä tyypistä, jota luojan kiitos en tunne sen paremmin. Mutta
ymmärrän senkin, miksi Seth Grahame-Smith arveli muutaman zombin nostavan
tunnelmaa.
Veli
yllätti antamalla minulle zombillisen version joululahjaksi viime vuonna. Tämän
vuoden uudenvuodenlupauksiin kuulunee siis siihen tutustuminen. Näin
maailmanlopun jälkeen on helppo päättää kaikenlaista. Varsinkin zombeihin
liittyvää.