...And This Little Hobbit

Valokuvia: check. Internet-yhteys: check. Hetki aikaa: check.
En tiedä, miten nämä kolme asiaa oli näin vaikea saada kohdilleen – tai tiedän, mutten jaksa kertoa koko sitä pitkää ja uuvuttavaa tragediaa, joka tämä vuosi on ollut. Tässä tämä moneen kertaan mainittu luomus nyt joka tapauksessa komeilee, vihdoin.

  Hobittitakki

eli Cirilia Rosen Aidez (Berroco.com)

Lanka: Cascade Eco+, Shire, 450 g

Puikot: 6,5 mm

En muuten ole koskaan omistanut yhtään villatakkia. (Jos poislukee yläasteen opinnäytetyöni, joka ei kyllä ole paljon päivänvaloa nähnyt.) Luultavasti siksi, etten ole yhtään villatakki-ihminen. Kutisevia. Kuumia. Painavia. Hankalahoitoisia. Sesonkikamaa...

 
On siis vaikea sanoa, mikä minut riivasi tekemään itselleni villatakin. Ja vielä näin paksun.

Tai tiedän minä senkin: lanka oli alennuksessa ja olin todennut normaalin lämmittelykeinoni, shaaliin kääriytymisen, melko epäkäytännölliseksi. (Esimerkiksi ruokaa laittaessa hapsut halusivat uimaan kastikkeeseen.) Ja lo and behold: ovela juoneni toimi (they always do), eli kääriydyin kuin kääriydyinkin peittojen sijasta tähän pitkin talvea. Enkä voi kuin kiitellä sekä ohjetta, lankaa että omaa ennakkoluulottomuuttani! (Ohjeessa ehdotetut olkasaumat kannattaa tosin eliminoida, koska takissa on raglan-hihat muutenkin. You know what to do.)

Palmikkoa riittää hihojen helmineuleloukuista selän isoon ristikkopaneeliin. Pari pikkupalmikkoa tehdään vielä aika eksoottisilla ristiinneulomistekniikoillakin, joten työ pysyi alusta loppuun kiitettävän kiinnostavana. Paksun langan ansiosta se myös eteni ylimaallisen nopeasti. Kiinnostaisiko vetäistä itselle uniikki kotitakki kahdessa viikossa? No, hint hint. Eco+ on myös todella kauniisti värjättyä ja kuohkeaa. Nyppyyntyy nopeasti, muttei turhan rumasti. Toisin sanoen hankauskohtiin kasvaa pientä rikkaa, muttei sentään uusia lemmikkejä.

Vaikka tämä onkin kaikin puolin lämmin, rustiikkinen, rouhea ja kodikas kappale, hobittimielleyhtymä lähti ensialkuun väristä, joka on nimetty osuvasti konnunvihreäksi. (Toistuu ekassa kuvassa parhaiten.)

Toista leffaa (ja talvea) odotellessa... Ensimmäinen oli ihan riittävän mukava. Liikaa kääpiöitä ja liian vähän haltioita, tosin. ...mutta niinhän aina ja kaikkialla! (Vielä vähemmän kuin villatakkityyppiä olen partaista ja sahtituoppia kivipöytään kolistelevaa tyyppiä, jos saatte langanpäästä kiinni. Huoh, kääpiöt ja kääpiömäiset ihmiset.)