Suoritin veljeni kanssa äärimmäisen merihenkisen kevätekskursion Tallinnaan. Eteläisessä Suomessa kasvaneena olen tottunut ylittämään Suomenlahden melkein kerran vuodessa. En kylläkään kärrää sieltä kotiin aivan samoja asioita kuin useimmat muut eteläsuomalaiset...
Aivan oikein. Käsityötukku Karnaluks oli tietysti pakollinen pysäkki - ja tulee olemaan tästä eteenpäinkin. Hämmentävää kyllä, löytöni olivat jokseenkin samanlaisia kuin
viime kerralla: puseron verran ohutta, merseroimatonta puuvillaa (Stoff & Stil Cotton), tällä kertaa maitosuklaanruskeana; Madame Tricotin värikkäitä virkkauslankoja (ei kuvassa); kerä liukuvärjättyä huivilankaa (Schoeller + Stahlin Daphnea värissä Viidakko); kerä liukuvärjättyä, puuvillaista tiskirättilankaa (ei kuvassa) sekä kauniita ruusupuisia puikkoja (sekä yhdet pitkät että yhdet sukkikset). Karnaluksissa näytti nykyään olevan ihan kelvollinen valikoima myös Rowanin lankoja, joita varten minulla on pehmeä paikka sydämessäni ja lankakorissani, mutta rajoitin tällä kertaa itseni hankkimaan vain sellaista, mitä varten minulla oli valmis visio. Lisäksi Kaubamajan lankakaupasta tarttui mukaan sinisävyistä Alize Miss Batik -virkkauslankaa, josta tulee luultavasti kesäinen, palavirkattu ponchopaitasysteemi. Kesä oli selvästi mielessä, eikä ihme. Sää oli tyyni, kaunis ja aurinkoinen - vielä kymmenen aikaan illalla:
Toinen hamstrauksen paikka ovat Tallinan teekaupat. Tällä kertaa bongasin Olevimägi-kadulta, vanhan kaupungin länsipuolelta sympaattisen kohvik- ja teepoodin. Tein epämääräitietoisia maisteluostoksia:
Spicy Cherry -sekoitusta ostin sen ihanan mausteisen tuoksun perusteella: paria eri mustaa teetä, mantelia, kirsikkaa, kanelia ja sahramia. Eikä maku häviä tuoksulle pahasti. Herkullinen, aivan täydellinen jälkiruokatee joko sellaisenaan tai leivonnaisten kanssa nautittavaksi - pakko hakea joskus lisää! Kaksi muuta kokeilua sen sijaan olivat hieman pettymyksiä minulle, mutta sopisivat varmaankin kitkeryyttä ja mausteisuutta kaihtaville. Ostin kiinalaista oolongia, koska en ole ennen juonut oolongia (=puolifermentoitua teetä). Paahdettua matea (=eteläamerikkalainen, kofeiinipitoinen hauduke) en puolestaan muista nähneeni missään muualla. Erikoisuuden takaa paljastui kuitenkin yllättävää tylsyyttä. Oolongissa on maanläheinen, hieman laimean tuntuinen teen maku. Paahdetusta matesta taas puuttuu tavallisen vihreän maten piristävä yrttisyys, josta itse pidän. Sitä vierastaville paahdettu versio olisi varmasti mieluinen yllätys; siinä ei ole mitään terävää eikä hyökkäävää. Maku on suorastaan hieman maitomainen, mikä saattaa johtua tässä sekoituksessa mukana olevista mantelinpalasista. Äärimmäisen terveellinen ja helposti nieltävä muoto nauttia kofeiininsa, mutta ei ehkä ihan minua varten. Kyllä myrkyt saa vähän maistua myrkyiltä...
Myös Tallinan museoilta löytyi uutta annettavaa: käytimme yhden päivän koluamalla Paksun Margaretan merenkulkumuseon ja lentosataman, joka on noin parin kilometrin päässä matkustajasatamasta. Edellämainitusta löytyi muun muassa pelottavia tyhjiä sukelluspukuja:
...ja tällainen hieno sisustusidea. Tallinan läheisyyteen haaksirikkoutuneiden laivojen nimikylttejä:
Maalaus Estonian onnettomuudesta ja Estonian pelastusrengas kiinnostivat myös.
Kaiken muun mukavan lisäksi tornin katolta oli kauniit näköalat yli kaupungin. Vaihtuvassa näyttelyssä kerrottiin eestiläisen tutkimusmatkalijan patikka- ja kajakkimatkasta Pohjoisnavan halki. Vaikka näyttelyesineet sinänsä eivät olleet niin kiehtovia, tarinat niiden takana jaksoivat kyllä innostaa. Samoin eestinkieliset kyltit ja opasteet. (Toivottavasti eestiläiset eivät loukkaantuneet siitä, että naureskelimme jatkuvasti heidän riemastuttavalle kielelleen, mutta Kauboid ja tulnukad ei nyt välitä aivan samaa coolia kuin elokuvan alkukielinen nimi. Toisaalta utupasuuna kuulostaa kieltämättä tyylikkäämmältä kuin sumutorvi.) Lyheysti sanottuna: kolme pyöreää kerrosta eri-ikäisiä merenkulku- ja merikouluvälineitä - suosittelen!
Lounaan jälkeen suuntasimme suoraan Paksun Margaretan vieressä olevan portin läpi rantaan ja kävelimme rantaviivaa myötäilevää polkua Lennusadamiin. Hiljaisella kävelyllä oli mittaa noin kilometri ja sen varrelta löytyi suunnattoman kiehtovia palaneita ja hylättyjä rakennuksia, joita oli ihan pakko valokuvata.
Olisin halunnut livahtaa sisälle, mutta yhdessä näistä taisi toimia joku todella alternative taidegalleria ja yhdestä toisesta kuului kolinaa. Kuka tai mikä sen aiheuttikaan, en tohtinut häiritä...
Lentosatamassa on näyttelyitä sekä sisällä että ulkona, joten kannattanee kuunnella merisää ennen paikalle astelemista. Ulkona on pieni kokoelma erilaisia museolaivoja, lähinnä käytöstä poistettuja sotalaivoja, joiden kansille pääsee tepastelemaan. Osa on vesillä, osa telakalla maalla. Miinaharava Sulevilla pääsi tutkimaan oikein sisätilojakin.
Osa laivoista - muun muassa Itämeren ainoa höyrykäyttöinen jäänmurtaja - olivat suljettuina, mutta syy ei oikein selvinnyt.
Ehkä suurin vau-elämys oli kuitenkin varsinaiseen Lennusadam-hangaariin astuminen: valtavassa hallissa on todella kauniisti rapatut, kaarevat katot, hämärä, sininen valaistus ja sen ympäri pääsee kulkemaan mutkittelevia, puisia kävelysiltoja pitkin. Olimme paikalla vielä melko lähellä sulkemisaikaa, kun hallin etuosaan oltiin selvästi järjestelemässä häävastaanottoa. Kelpaisi kieltämättä juhlapaikaksi minullekin - aivan upea tila!
Esillä oli monenlaisia pieniä veneitä, merimiesvaatteita, miinoja, rannikkotykkejä ja kokonainen sukellusvene nimeltä Lembit! Olin juuri reissun alla alkanut lukea Jules Vernen Kapteeni Nemo merten syvyyksissä, joten olin aivan innoissani. (Eihän mikään todellinen ja tavallinen ole mistään kotoisin. Asiat muuttuvat kiinnostaviksi vasta, jos ne ovat "vähän niin kuin siinä kirjassa".) Luukkuja, messinkimittareita, salaperäisiä vipuja, klaustrofobista ja jännää.
Kotisohvalla olin vielä naureskellut joillekin Kapteeni Nemon varusteille: teräslevyllä vahvistettuja lasiluoteja, joissa on korkeajännitesähköä sisällä ja jotka räjähtävät osuessaan johonkin? Pliis. ...mutta sitten Lennusadamissa selvisi, että magneettimiinat toimivat itse asiassa aika vastaavalla periaatteella. Tämäpä noloa. Älkää epäilkö steampunkkareita. Ihan varmasti edwardiaanisessa Englannissa oli vielä velociraptoreita ja Hindenburg oli ilmalaivamerirosvojen uhri...
Tervemenoa Tallinnan, ihmiset! On siellä muutakin kuin Superalko.
