Latvusto

Enchanted Forest

2012-01-14T16:56:00.004+02:00

Tämä päivitys tarjoillaan teille unohduksen hämyisessä valossa. Eri-ikäisiä ja -kokoisia, orpoja entiteettejä vaatekaapin eri laidoilta. Törmäilevät toisiinsa pimeässä. Ja eksyivät jotenkin saman otsikon alle.

Lehmus (Ulla 2/07)
Lanka: Novita Rosé Mohair, lehmuksen vihreä, 60g
Puikot: 5,0 mm vaihtopääpyöröt

Muuan mesenaatti ihastui tähän hiirenkorvanvihreään - luultavasti siksi, että hiirenkorvat harvemmin selviytyvät loppukesän helteisiin. Jostain jumalaisesta oikusta tämä oli kuitenkin vielä voimissaan. Se ei suostunut edes neuvottelemaan, vaan hakeutui luonnolliseen muotoonsa välittömästi. Ja nukahti. Nyt se kurottaa höytyväisiä reunojaan kohti valoa jossain muualla, eteläisessä vaatekaapissa, odottaen kevättä.

Leda (Swan Maiden Mitts, Corvidae Designs; helmet omaa lisäystä)
Lanka: Malabrigo Lace, Vaa, 15g
Puikot: 3,0 mm metallisukkikset

Nämä pikkuiset tulivat minulle enemmänkin ideana - tai ehkä musiikkina - kuin lankana. Lensivät ikkunasta sisään eräänä läpikuultavana aamuna ja levittivät siipensä kuivumaan rohtuneille kämmenselilleni. Alitajunnan välikatolta satoi helmiä niiden päälle. En usko, että ne kestävät talvea.

Anthropolgie (-inspired Capelet, Crafster)
Lanka: Novita Noki 100 g (tasan!)
Puikot: 6 mm pitkät puikot + sekalaisia sukkis- ja pyöröratkaisua kädenteihin

Eri vuorokaudenajoista kehrätty, uppoamaton ja uskomaton viitta niihin kesäiltoihin, kun takassakaan ei pala muuta kuin toivo. Mustikkametsään huono, sillä kuusipeuran tulevat hieromaan poskiaan sen pehmeyteen. Pidetty, kunnioitettu ja omistajansa muotoon tottunut kuin kulkurin hattu.

...siis, perkele tätä kaamosta, kun ei saa yhtään kuvaa otettua ilman tarkkaan suunnattuja halogeenilamppuja!!

Pehmeät paketit

2012-01-03T00:14:00.005+02:00

Menneen vuoden joululahjahankinnoissa päätin säästää ennemmin rahaa kuin vaivaa. Aloin siis kaivella lankalaatikkoni syvyyksiä jo syyskuussa ja laitoin puikot heilumaan perheenjäsenien lämmitykseksi! Naiset ensin:

Annis (Knitty, Spring+Summer 2010)
Lanka: Malabrigo Lace, vajaa 30 g
Puikot: 5 & 6 mm Knit Picksin vaihtopääpyöröt

Itsellänihän on jo kovia kokenut mutta yhä käyttökelpoinen Gail tästä Barcelonan-tuliaislangasta. Niin valloittavan väristä ja pehmoista kuin lanka onkin, en halunnut toista mokomaa, vaan päätin lohkaista aarteestani vähän äipällekin. Malliksi valikoitui supersuosittu Annis. Suosion syykin tuli selväksi, kun huomasin miten nopeasti ja miten pienestä lankamäärästä malli neuloutui ja miten tyylikäs siitä tuli pingotuksen myötä! Jos jostain pitäisi puranata, niin nypyt saisivat erottua paremmin. Mutta tällaisen ah-niin-trendikkään ja käytännöllisen kuunsirppihuivin tarvitsisin kyllä itsellenikin!

Siwa on Kiwa
Ohje: Grrlfriend Market Bag (Sugar Bunny Boulevard/Ravelry download) + itse keksityt kahvat ja koristeet
Lanka: Novita Cottonella, n. 100 g laivastonsinistä ja pieni soiro mustaa; Novita Tennessee, n. 15 g hopeanharmaata
Puikot: 6 mm Knit Picksin vaihtopääpyöröt

Toiseen äidille osoitettuun pakettiin pujahti jotain kokeellisempaa. Vanhat Cottonella-kerät tuntuivat alusta asti kauppakassilta, mutta itselläni on tyylikkäitä kangaskantimia vaikka lampaat söisi – Art Spiegelman -kassi Strand-kirjakaupasta ja muutamia käsinpainettuja uniikkikappaleita noin esimerkiksi. Tietääkseni vanhempieni tilanne ei ole yhtä ruusuinen, joten...

Malliksi valitsin neliöpohjaisen, simppelin Grrlfriend Market Bagin, jota kuitenkin muokkasin oikkujeni mukaan. Runko-osassa vaihdoin langankiertojen ja kavennusten järjestystä muutaman kerroksen välein, jolloin tuloksena oli spiraalin sijasta hauska siksak-efekti. Ylitsevuotavassa luovuuden puuskassa päätin kuitenkin katkaista senkin leveällä koristeraidalla. Näin pussiin tuli ujutettua useampaa väriä ja tekstuuria, ja, jatkamalla juonta ylälaidassa, sain hopeanväriset kahvat sointumaan kokonaisuuteen saumattomammin – Tennessee kun tuntui hieman tukevammalta kahvamateriaalilta kuin Cottonella. Yhden pitkän kahvan sijaan tein kaksi lyhyttä, sillä ajattelin niiden sopivan äidin kantelutottumuksiin paremmin. Toteutin ne yksinkertaisesti poimimalla muutaman reunasilmukan, tikuttelemalla soiron helmineuletta ja ompelemalla päätellyn reunan kiinni toisiin reunasilmukoihin.

Näiden ja lumihiutaleiden lisäksi vanhempieni kuusen alle päätyi miehinen sukkapari:

Dude (Ulla 2/2010)
Lanka: Novita Nalle, grafiitti, n. 130 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkikset

Malli on mielestäni mainio: epäsymmetriset joustimet ja nokkela palmikko antavat sukille luonnetta, mutta ne ovat siitä huolimatta pelkistetyt ja maskuliiniset. Myös isänäitini oli melkoinen sukkakone, mutta toivottavasti minunkin kädenjälkeni kelpaa...

En ole neulonut miesten sukkia muutamaan vuoteen ja olin jo unohtanut, miten paljon enemmän lankaa ja aikaa ne syövät kuin omiin pikku jalkoihin laatimani töppöset! Tuskin ehdin ensimmäisen sukan puoliväliin, kun hoksasin tarvitsevani lisää lankaa. Onneksi löytyi. Noudatin varmuuden vuoksi suurimman koon silmukkamääriä ja toistin mallikerran kymmenesti kumpaankin sukkaan. Tuloksena oli ilmeisesti sopiva, väljähkö 43.

Koska veljellä on vielä isommat jalat, en uskaltanut arpoa niihin sopivia silmukkamääriä, vaan pyöräytin suosiolla toisen huivin toisella supersuositulla ohjeella:

Pinstripe Baktus (Strikkelisen Flickr)
Lanka: Novita Nalle, n. 50 mustaa ja Drops Delight, 50g harmaankirjavaa
Puikot: 4,0 mm pitkät puikot (pitkästä aikaa!)

Niin prosessia kuin lopputulostakin voisi kuvailla yhdellä sanalla: smooooth. Minimimäärä luomista, päättelemistä, kömmäilyä ja viimeistelyä. Mahdollisuus langankulutuksen täydelliseen optimointiin. Ja lopulta puikolta roikkuu tyylikäs, käytännöllinen asustin! Veli on huivimiehiä siinä missä minäkin, joten teos pääsee toivottavasti ahkeraan käyttöön. Kunhan kohdalle osuu se täydellinen lankayhdistelmä, tahtoo ehdottomasti oman!

Ja sokerina pohjalla:

Dark Angel Potholder
Ohje: Skullholders kirjasta Stitch 'N Bitch Crochet
Lanka: 7 veljestä, n. 25 g mudanvihreää ja puhtaanvalkoista, himppu verenpunaista
Koukku: 4 mm

Tämä syntyi yhden viikonlopun virkkausvimman tuloksena, selailtuani senkertaista kirjastokaappausta päivän verran edestakaisin. Laaristani sattui löytymään Seiskaveikkaa kaikissa pilkkuveljen luotsaaman figuarmeijan väreissä, ja älynväläys oli valmis. Ensimmäinen yritykseni kirjovirkata, muuten. Ehkä jonain päivänä kehitän oman kuvion ja teen lapun tai pari omankin lieden ääreen mulkoilemaan!

Huh! Siinä ne, siinä joulu ja siinä 2011! Vuoden ensimmäinen neule on tietysti jo päätelty. (Ja ensimmäinen kirja luettu.) Enkä ole luvannut parantaa käsityötapojani millään tavalla. Enkä lupaa.

Lumista

2011-12-20T16:56:00.004+02:00

Let there be snö! Ja niin edelleen.

Blogini hiljaiselo näyttää taas venähtäneen, tuttuun tapaan. Gradun kirjoittaminen ei tule starttaamaan vielä kuukauteen, mutta se on siitä huolimatta työllistänyt jo seitsemänä päivänä viikossa! Joululahjat ja kurssien päättötyöt ovat varma todiste suhteellisuusteoriasta: vaikka neulomisen aloittaisi syyskuussa ja kontaktiopetusta olisi vain pari tuntia viikossa, jostain se kiire silti aineellistuu...

Tulinpa kuitenkin toivottamaan rauhallista joulunaikaa näiden talvisten kuvien merkeissä:

Virkkasin näitä pikkuisia melkein neljäkymmentä tässä kuussa, joulutervehdyksiksi sukulaisille ja ystäville sekä koristeiksi pakettien päälle. Pitkän aikaa olin koukussa, mutta siinä kolmenkympin jälkeen alkoi jo puuduttaa... Valkoiset hiutaleet ovat Novitan Virkkauslankaa, hopeiset taas joulumarkkinoilta bongattua, tyyristä mutta kaunista helmiäisvirkkauslankaa. Ensimmäisissä hiutaleissa on vanha tuttu sokeritärkki. Ajan puutteessa oli kuitenkin vaihdettava nopeammin kuivuvaan erikeepperiversioon. Sekoitussuhteena molemmissa tököteissä oli suunnilleen 1:1. Valmiisiin, kovettuneisiin hiutaleisiin tökkäilin vielä kimalleliimaa.

Ohjeet valikoitu vanhasta Virkkaa tähtiä -kirjasta ja haalittu ympäri internettiä, muun muassa täältä:

Australian Women's Weekly
Karp Styles
JPF Crochet Club
Crochet Memories
CStitcher
Snowcatcher
Coats Crafts

Vielä ehtii muutaman pyöräyttää paketin päälle sitä oikeaa lunta odotellessa! Niin, ja odotellessa kuvia varsinaisista joululahjaneuleista...

Tai jos kaapista ei vaikka löydy sopivaa lankaa, miten olisi hyperhelpoista moduuleista koottava origamitähti?

(Blogini ulkoasu meni näköjään rikki...)

Oi harmajainen lokakuu

2011-10-29T19:25:00.003+03:00

Sinne menivät syksyn lehdet ja uuden vuoden raketteihin on vielä vähän matkaa. Tällä hetkellä ulkona on lähinnä viittä eri harmaan sävyä, jotka valuvat toisiinsa ja paidankaulukseen ja haisevat pahalle.

Onneksi on lankaa!
Tilasin Englannista 250 gramman puuhapussin Colinette Jitterbugia. Niin värit kuin vyyhtikootkin tulivat yllätyksinä, enimmäkseen positiivisina sellaisina. Paketista putkahti kaksi isompaa ja kolme pienempää vyyhtiä, melko pirtsakoita kaikki:

Arvelisin kuvan sisältävän seuraavaa:
Kingfisher 82 g
Tropicana 62 g
Ginger Cinnabar 37 g
Copperbeech 36 g
Mint Julep 35 g

Saatoin kyllä päätellä jotkut värit väärinkin. Valikoima kun aika mittava ja osa näistä saattaa olla koe-eriä... Mutta vielä suurempi haaste on sovitella näitä houkutteleviin neuleohjeisiin. Joku pikkukeristä päätynee Calorimetryksi, isoin taas venyi lyhytvartisiin sukkiin:

Magical Sleeping Socks
Ohje: Leyburn Socks (pepperknit.com)
Lanka: Colinette Jitterbug, Kingfisher, 75g
Puikot: 3.0 mm

Koska edelliset Jitterbug-sukat kuluivat puhki niin vikkelään, päätin säästää tämän parin turhilta kilometreiltä: nämä palvelevat nyt nukkusukkina ja varmistavat, etten herää tukkoiseen sieraimeen. Todella simppeli ja hyvännäköinen unisex-ohje pätkävärjätylle langalle!

Kovin kaukana Strömsöstä

2011-10-01T21:40:00.005+03:00

Taas päästään juhlistamaan ekoja kertoja! Tämä tekele taitaa nimittäin olla ensimmäinen, joka lentää suoraan roskiin!

Mutta aloitetaan alusta. Alussa oli tällainen kaunis ja viaton Evillan hahtuvakakku:

En ole koskaan ennen työstänyt hahtuvaa ja olipa pahuksen hankalaa! Etenkin nurjaa neuloessa villa halusi hajota käsiin, ja lopputuloksesta tuli aika reikäinen. Ainoa onni onnettomuudessa oli, että hahtuva on superhuopuvaa: katkenneen langan saattoi korjata pyörittämällä irtopäitä tuskanhikisten sormien välissä, eivätkä neuleen heikotkaan kohdat päässeet purkautumaan. Niinpä sain viikossa kasaan tällaisen sievän mutta hauraan olkalaukun:

Ei kun pesukonekierrokselle! Annoin kassin heittää kuperkeikkaa koko neljänkympin ohjelman, kuten tein myös vironvillaisille tossuille aikoinaan. Jos muistatte, niin tossut huopuivat oikein nätisti. Ainakin toinen pari pulahti vielä toiseenkin pesuun kutistumaan sopivammaksi. Vaan miten kävi tälle? Näin:

Ensinnäkin laukusta tuli paljon, paljon aiottua pienempi. Läppä sai uuden, ennalta-arvaamattoman muodon, joka on tavallaan aika viehättäväkin. Hihna huopui pyöryläiseksi naruksi... Ei niissä vielä mitään. Mutta kun se onneton huopui osittain kiinni! Mitä tekee kassilla...noh, tai käsilaukulla, jossa ei ole sisätilaa?! Yritin ratkoa laukun kadonnutta vatsaa auki keittiöveitsellä. Aluksi näytti siltä, että se tuottaisi tulosta, mutta reikähän siihen tietysti tuli.

No niin. Not as planned ja viikon neulomiset Kankkulan kaivoon! Ehkä huovasta voisi leikellä kukkasia vaikka lahjapaketin koristeeksi? Toinen puoli hahtuvakakkua on vielä jäljellä, enkä halua enää edes nähdä sitä... :(

Jotenkin nämä epäströmsömäiset kokemukset ovat vainonneet neulomisiani viime aikoina. Vaikka kovan onnen pitsitunikasta ja muodottomista aamutossuista lopulta tulikin käyttökelpoisia, Lace Ribbon -toppi on pettymys ja pysyy sellaisena.

... Mutta on sitä ennenkin osattu! Harva tietää, että kaapissani lojuu tällainen, melkein vuosikymmenen vanha sukkahirviö:

Kuten näkyy, se on valtavan kokoinen, kaamean muotoinen ja kaamean värinen. Se on neulottu e.H.P. eli aikoina ennen Harry Potteria. En siis voinut kaavailla niistä Rohkelikon tupasukkia. Näin ollen en myöskään osaa arvata, mitä päässäni mahtoi liikkua. Jopa varvaskavennukset on tehty väärien puikkojen lopussa. Sukka olisi siis sopiva hyvin suuriräpyläiselle luonnonoikulle, joka tykkää tepastella varpaat kohtisuorassa maahan nähden... Olen sentään tullut järkiini jossain vaiheessa, koska paria sukalla ei ole.

Käyttötarkoitus sillä sen sijaan on: säilytän siinä pieniä puikkoja, virkkuukoukkuja ja silmukkastoppereita. Esimerkiksi näitä hauskoja, lapsille tarkoitettuja Disney-puikkoja, jotka perin edesmenneeltä käsityömentoriltani:

Aarre! <3

Mutta ettei nyt menisi aivan masentavaksi, raportoin samaan hengenvetoon myös suurimmista menestystarinoistani. Nämä vihreät ihmeet tässä ovat ne kolme neuletta, jotka ovat keränneet eniten sydämiä Ravelryssä:

1. Fractal-liina: 54 tykkääjää (+ runsaasti sanallisia kehuja) - on lojunut olohuoneen pöydän koristeena aina valmistumisestaan asti.
2. Connecticut-huivi: 15 tykkääjää (+ kuva näkyy ohjeen kotisivulla) - lämmitti kurkkuani niin Bostonissa kuin Washington D.C.:ssäkin.
3. Aquila-huivi: 9 tykkääjää - yksi omista suosikeistani! Ollut kovassa käytössä koko kesäkauden ja kaipaisi kipeästi uutta pingotusta.

(Connecticut-huivi Washington D.C.:n kasvitieteellisessä puutarhassa)

Aikansa kutakin

2011-09-04T12:38:00.006+03:00

Pidän kovasti kaikesta syksyyn liittyvästä. Jopa sana "syys" on miellyttävä. Puhumattakaan siitä, että kannattaa taas investoida uuteen teepannuun, neuloa uusia villasukkia, kaivaa kynttilälyhdyt esiin ja löhötä sisällä lukemassa, kun ulkona kuitenkin on märkää ja pimeää. Lukukausikin on parhaimmillaan tuoreena, kun kaikki deadlinet häämöttävät jossain joulun tienoilla. Kyllä kelpaa!

Mutta ennen kuin voin lopullisesti kääriytyä trenssiin ja nauttia siitä, ettei ole liian kuuma, on kesän viime rippeet vielä kuitattava pois alta. Tuossa touko- ja syyskuun välillä syntyi nimittäin puuvillaneule jos toinenkin. Hienoimmat luomukseni olenkin jo esitellyt, mutta tässä vielä jotain pientä kivaa...

Moby Dick
Ohje: Lakeside (Knotions, Winter 2008)
Lanka: Novitan Kotiväki, valkoinen, alle 100 g
Puikot: metalliset, 3,5 mm

Ihastuin tähän malliin siksi, että kuvio muistuttaa minua valaanpyrstöistä. Pelkään kuollakseni kaskelotteja, mutta toisaalta pienemmät epelit, esimerkiksi pilottivalaat ovat oikein mukavia. Valaanpyyntiä en tietenkään hyväksy missään muodossa – paitsi 1800-luvun amerikkalaisromaaneissa se on oikein jännää ja eksoottista. Perämies Starbuck for the win!

Aiemmin en olekaan neulonut kuin yhdet polvi- ja yhdet puuvillasukat. Tässä siis täydennystä kumpaankin koriin. Nähtäväksi jää, haluanko vielä värjätä nämä pyykkikonejauheella. Alunperin suunnittelin sukista tummansinisiä tai -violetteja, mutta toisaalta tämä Moby Dick -vibakin on ihan perusteltu. Pitänee katsoa, miten pahasti valkoinen nuhruuntuu...

Samasta langasta syntyivät myös hieman vaatimattomammat, mutta vähintään yhtä merihenkiset sukat:

Seilori-Tabit
Ohje: Havaianas Tabi (Ulla 2/2006) + tasaraidat
Lanka: Novitan Kotiväki, valkoinen & laivastonsininen (jämiä)
Puikot: Knit Picks Symphonie 3,25 mm

Kerronkin tabi-hankkeestani jo yhdessä aiemmassa postauksessa. Tein joutessani äidille myös purjehduskelpoiset kesäsukat. Ehdottoman kestävät ja konepestävät. Jostain syystä keski-ikäiset naiset rakastavat tasaraitoja... Marimekko ja silleen. En tiedä.

Vähän epätasaisempaa raitaa tuli kesätoppiin:

Ribbon Top
Ohje: Lace Ribbon Scarfin mallineule (Knitty Spring 2008)+ Villilangan Ravelry-muistiinpanot + vähän omaa modausta
Lanka: Novita Tennesse, musta, vajaat 200 g
Puikot: Knit Picks Symphonien vaihtopäiset pyöröt, 4,0 mm

Naruolkaintoppejahan ei koskaan voi olla liikaa. Ja tänä kesänä tuli sellainen fiilis, ettei tuuletusaukoissakaan kannata kursailla. Ratkaisu: käsinneulottu pitsitoppi.
Ajatuksena tämä tuntui oikein jännältä ja käyttökelpoiselta, mutta totuus on vähän toinen: toppi on kaikkea muuta kuin käyttökelpoinen. Rypistyvä siksak-kuvio näyttää lähinnä valtaisilta vatsamakkaroilta, eikä asiaa auta se, että alta pilkottavat alusvaatteet ja housunvyötäröt katkaisevat keskivartalon luonnottoman lyhyeksi. Ei mikään imartelevin neule siis. Lisäksi se tuntuu melko kovalta ihoa vasten ja on vaikea pukea päälle.

Villilangan toppi on halter-mallinen, mutta minä halusin ihan tavanomaiset olkaimet. Tein niistä siis hieman pidemmät ja kiinnitin taakse napeilla. Jos olkaimet lörähtävät liian löysiksi, kuten muutamissa tehdasvalmisteisissa topeissani, liikasenttejä voi kompensoida napittamalla olkaimet ristiin tai siirtämällä nappeja. Nerokasta? Ehkä hullun tiedemiehen mielestä.

Paita on toistaiseksi päässyt ulkoilemaan vain kerran, eikä kovin montaa lisäkierrosta liene tiedossa. Aina ei voi onnistua.

Mutta onneksi on se syksy.

Suuret ja muinaiset

2011-08-20T21:16:00.005+03:00

Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!

Chibulhu (Cthulhu Crochet and Cousins)
Koukku: 3.0
Langat: Novita Wool; siivissä Berocco Lustra
Muuta: sisälmykset revittyä polyesterivanua, silmät Lahden Tarvikemyllystä

Tämä pikku aivonsyöjä on valitettavasti jo kaukana täältä. Ei siksi, että se olisi venyttänyt aikaa ja siirtynyt pöydänkulman kautta Plutoon, vaan siksi, että tein sen kaverille syntymäpäivälahjaksi. (Tämä on se kohta, jossa päivittelette, ettette ole lainkaan yllättyneitä siitä tosiasiasta, että minulla on kavereita, jotka paitsi arvostavat, suorastaan toivovat tällaisia synttärilahjoja...)

Tämä oli mielettömän (pun intended) hauska välipalaprojekti! Valmista tuli muutamassa tunnissa ja kaappini pursuilee niin monenvihreitä lankoja, että oli suorastaan vaikea valita ne cthulhuisimmat... Myös ohje oli helppo ja selkeä ja tuotti poikkeuksellisen tyylikkäitä siipiä ja lonkeroita – suosittelen! Tuloksena oli ehkä hienoin amigurumini tähän mennessä. Onneksi se pääsi rakastavaan kotiin. :)

Kuvausrekvisiittana komeilevat Cthulhu Senior, bostonilaisesta lahjatavarapuodista ostetut Cthulhu Mint -pastillit (maku ja muoto ovat valitettavasti sitä tuttua fluoripillerisortimenttia) sekä retroja Lovecraft-pokkareita. Viimeksi mainitut löytyivät kiehtovasta antikvariaatista Providencesta. Tuolta noin:

(Kiitos velipojalle kuvasta!)

Jos ymmärsit tästä postauksesta joka sanan, olet hieno ihminen. Ja todennäköisesti karmea nörtti. Ollaan kavereita.

Starry, Starry Night

2011-08-10T20:34:00.004+03:00

Kyselin taannoin tuolla internetin ihmemaassa, millaisen kesäneuleen pyöräyttäisin itselleni. Erinäiset nuoret miehet olivat sitä mieltä, että hupullinen liivi kuulostaa funktionaalisimmalta vaatekappaleelta ever.

...Can't argue with that.

Ohje: Alpharetta Hoodie Vest (naturallycaron.com) + omaa sooloilua
Lanka: Novita Butterfly, n. 300g
Puikot: 4,0

Paitsi että se on viileä, istuva ja laskeutuva, se on myös melkoinen budjetti-ihme. Teoksen kokonaishinnaksi pamahti puolitoista euroa ja niilläkin ostettiin nappeja. Langat lahjoitti Aina on aikaa -blogin Isosisko – siis iso kiitos sille suunnalle! :)
Vaikka yleensä kaihdan tekokuitusekoitteita, Butterfly oli oikein miellyttävä tuttavuus. Niin tyypillistä, ettei tätä valmisteta enää! Puuvilla tuo pehmeyttä, viskoosi taas viileyttä ja keveyttä – ihan täydellinen kesälanka. Joku saattaisi moittia lörpöksi, mutta minusta veltot neuleet ovat mukavimpia päällä. Malli vain on valittava sen mukaisesti: vähän löysää ja laskostusta, niin hyvä tulee. Ehkä pitäisi seuraavaksi tarttua bambuun?

Myös langan väritys on minusta hauska. Valmiissa neulepinnassa vuorottelevat valju mattasininen ja kiiltävä syvänsininen. Muistui ihan mieleen eräs Vincent Van Goghin maalaus, jonka näin MoMassa, New Yorkissa... Ei kyllä muuten olisi tullut mieleenkään ostaa hopeanvärisiä glitterinappeja.

Itse asiassa juuri sopivien tähtimannekiinien etsiminen lykkäsi paidan valmistumista noin kuukaudella. Neulominen sinänsä kävi supernopeasti, vaikka muuntelinkin ohjetta melkoisesti. Ensinnäkin lisäsin reunoihin ja nappilistoihin helmineuletta, jotta saisin puserosta hieman huolitellumman näköisen. Toiseksi, kuka nyt tarvitsisi napit alas asti? Kolmanneksi, askartelin hihat. Ja niistä tuli mieleiset jo kolmannella yrityksellä! Lyhennetyillä kerroksilla ja kavennuksilla ne jotenkin muotoilin – ei enää hajuakaan miten, mutta olenpas näppärä.

My Nemesis

2011-07-28T16:41:00.007+03:00

Vieläköhän joku uskollinen lukija muistaisi tämän loistoidean melkein kolmen vuoden takaa? Ei se mitään, en minäkään muista – olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa. Miksei tästä projektista ole kuulunut mitään sitten lankatilauksen, you ask? Kolme arvausta?
Ei, en keksinyt langoille parempaa käyttöä.
Ei, osasin seurata ohjettakin ihan mallikkaasti.

Joo-o, liian paljon saumoja; ei huvittanut ommella. Nyt alkaa kuumottaa. Mutta se on vain osasyy. Tärkein syy on se, että tunikankuvatuksesta tuli liian iso! Se vähän masensi, ja kypsä ratkaisu oli tietysti unohtaa se jonnekin kaapinpohjalle pariksi vuodeksi ja toivoa, että se itsestään marinoituisi joksikin käyttökelpoiseksi.
Ja hei, arvatkaa mitä? Se toimi!

Nemesis
Ohje: Novita Kevät 2008
Lanka: Drops Muskat, havunvihreä, 575g
Puikot: 4.0 mm

Tosiaan. Siinä vaiheessa, kun olka- ja hihasaumat oli (kauhealla tuskalla) rämmitty umpeen, totesin, että neuleen mitoitus oli mennyt pahemman kerran pieleen. Tämä on ensimmäinen neulepusero, jota olen vääntänyt ilman käsityöopettajan apua, ja juuri mitoitus oli alusta asti suurin stressin aihe. Eniten pelkäsin, että vaate jäisi liian pieneksi. Paranoidi-papukaija pääni sisällä muistutteli, ettei merseroitu puuvilla jousta yhtään. Ja minulla kun on niin tiukka käsialakin. Varman päälle pelatakseni neuloin M-koon mukaan. Ja näin siinä tietysti kävi.

Viime viikolla kohdalleni osui joku epäluonteenomainen aamutarmokkuus ja päätin, että tämä projekti olisi viimein saatava päätökseen tavalla tai toisella. Harkitsin vakavasti vaatteen purkamista ja etsiskelin jo netistä, mitä muuta tuosta lankamäärästä voisi tehdä... Mutta kun kaivoin horrostavan hirviön kaapista, se iski minua satukirjaopetuksella naamaan: ei se niin kamala ollutkaan.

Ompelin reippaasti loput saumat ja päätin, että tuloksen voisi vaikka lahjoittaa jollekin oikeankokoiselle. Säästyisipähän kaappitilaa. Ja sitten tuli viimeinen neronleimaus: pujottamalla ylimpään reikäriviin satiininauhan sain tuon puolijoukkueteltan muistuttamaan ihan oikeaa vaatekappaletta. Snaps for me! Vähän äitiysmekkomainenhan se on vieläkin...

...mutta toisaalta ihan hieno.

Voi tätä helpotuksen ja itsetyytyväisyyden määrää!
Olen viime aikoina saanut valmiiksi aika läjän muitakin kesäneuleita. Tekeminen on loppunut kesken jopa niin pahasti, että aloittelen jo joululahjaprojekteja. (No kidding.) Pitäisi vaan kiriä blogi ajan tasalle...

One of The Kool Kids

2011-06-24T20:05:00.005+03:00

Kesän luennot loppuivat eilen ja keksin oitis kaikenlaista juhannuspuhdetta!

Olen varmaan maininnut, että täkäläisten nettineulojien himoitsemia Kool Aid -jauheita sai Amerikassa parillakymmenellä sentillä lähimarketista? (Oh yeaahh!) Olihan siis välttämätöntä tuoda muutama pussi New Yorkista kotiin kokeiltavaksi! Juotavaksi niitä eivät kuulemma kelpuuta kuin afroamerikkalaiset, enkä minäkään kieltämättä tullut maistaneeksi, en täällä enkä siellä. (Ja parempi niin, koska kaikesta päätellen minulla olisi nyt sitten vihreät suolet...) Mutta tee-se-itse-värjäykseen nämä aineet sopivat juuri niin hyvin kuin mainostetaan: myrkytöntä, vaivatonta, eikä tahraa pintoja tai astioita. Esanssiset karkkikärytkään eivät olleet niin pahoja kuin peloteltiin, joten innostuin käyttämään jo kaikki viisi pussukkaani.

Aloitin nämä jogurttipurkkikemian kokeet kunnianhimoisesti 800 metrillä uutta, ihanaa Lace-lankaa, jonka ostin Dropsin keväisestä supersalesta. Mitään tarvetta sille ei tietenkään ollut, mutta pilkkahintainen alpakka-silkkisekoite oli tarjous, josta en vaan voinut kieltäytyä. Valitettavasti värikartta ei vielä lanseerausvaiheessa käsittänyt juuri muuta kuin valkoisen, joten koko kevään kaapissa muhineet Kool Aidit muuttuivat äkkiä tuiki tarpeellisiksi. Mikron ja vesivärisiveltimen turvin sain aikaan tällaista sotkua:

Päästin kirkkaanvalkoisen vyyhdin kimppuun koko paletin: harmahtavavioletti on silkkaa Grapea, vihreä taas Lemon-Limesta, Lemonadesta ja Ice Blue Raspberry Lemonadesta sekoitettuja erilaisia sävyjä. Lopputulos näytti vyyhdillä aika läikikkäältä, mutta kerällä suorastaan kauniilta. Silkki antaa väreille ihanan hopeaisen vivahteen:

Toinen uhrini oli arkista Nalle Coloria. Olen joskus valittanut Novitalle jostain onnettomasta 50 gramman kerästä, joka oli pätkitty ja solmittu ainakin viidestä kohdasta – ärsyttävää! Pahoitellakseen firma lähetti minulle sellaisen Nalle Colorin, joka ei osunut omaan värimaailmaani ensinkään, joten se on hillunut jossain kiertoradalla siitä lähtien. Ajattelin, että voisin jalostaa langasta siedettävämpää parilla pussilla Kool Aidia. Puoli pussia Ice Blue Raspberry Lemonadea + puolitoista pussia Grapea teki tästä...

...100 grammaa tätä (luonnossa vähän tummempaa kyllä):

Tällä kertaa lähdin liikkeelle kattilataktiikalla. Liotin vyyhdin kunnolla ja upotin sen liemeen kokonaan. Lopputulos ei kuitenkaan ollut niin tasainen eikä niin tumma kuin olisin toivonut. Vaikka tämäkin oli muutos parempaan, en usko että pystyn vieläkään neulomaan tästä mitään, minkä kelpuuttaisin omaan käyttööni. Joku onnellinen sukulainen tai ystävä on siis lähitulevaisuudessa saamassa aniliininvioletin lottovoiton... :P

Minua miellyttää paljon enemmän tämä iloinen sävy tässä:

Finally
Ohje: Polly Jean (exartstudent.net)
Lanka: Fleece Artist Nyoni, n. 90 g
Puikot: 3.25 mm (ostin itelleni nimpparilahjaksi välikoon Knit Picksit! <3)

Eli teinpä taas yhdet sukat. Jotenkin niitä ei vieläkään tunnu olevan liikaa. Varsinkaan tällaista kesäistä, tuuletusaukollista mallia. :)

Projektin nimi juontaa juurensa siitä, että olen haikaillut sekä langan että ohjeen perään jo pitkään... Nytkin sain liikettä töppöseen vain siksi, että Nyonin tekeminen lopetettiin. :( Heti kun sain kuulla tästä, kiiruhdin tilaamaan itselleni yhden viimevyyhdin, etten jäisi kokonaan ilman. Nettikaupassa oli tuolloin enää kahta väriä – tätä ja tylsän harmaata – mutta eihän tämäkään hullumpi ole. Neulepinnasta tuli itse asiassa todella kaunista. Kamera ei pysty edes toistamaan kaikkia hienovaraisia hiirenkorvan vivahteita.

Etsii siitä sitä juhannusta sitten, jos viitsii.

Sekalaisessa seurassa

2011-06-11T21:00:00.005+03:00

Voi minua. Taas on blogihiljaisuus karannut kuukauden mittaiseksi! Vaan tällä kertaa syypää ei ole mikään kunnianhimoisen ohut ja avara pitsihuivi.

Ei. Ei edes uusi neuletakki.
Itse asiassa olen puuhannut – ja saanut valmiiksikin – kokonaisen kavalkadin kaikkea pientä, mutta tekeleiden raportoimisen on aina estänyt jokin kosminen väliintulo. Milloin on kamerasta akku loppu, milloin tenttimonsuuni niskassa ja milloin taas niin kova helle, ettei läppärin keskuslämmitetylle näppäimistölle tahdo laskea sormiaan.

Tänään kuitenkin valmistui sellainen sisustustaiteen mestariteos (hahaa!), että en enää malta pitää suutani kiinni. Kattokaa nyt! Modernihko pizziliina ihan omasta pääkkösestä:

Lanka: Novita Virkkauslanka, silmunvihreä, n. 50 g
Koukku: 2.0

No, okei. Ei ihan omasta pääkkösestä. Idean fraktaalimaiseen muotoon sain tästä Kanervaisen Ravely-projektista. Ja siihen nähden, että valmistusproseduuri oli täysin itseohjautuva, sainkin sen apinoitua aika tarkalleen. Ihastuin ikihyviksi siihen, että liinan juju ei olekaan sen sisällä polveilevat pitsikuviot vaan itse liinan poikkeuksellinen muoto. Ajatella, että pitsiä voi virkata niin epämummomaisesti, että poikaystäväkin hyväksyi tämän sohvapöydän kevätliinaksi.

Haluaisin kauheasti virkata myös jonkinlaisen verhon. Mieluiten vanhasta kunnon kalalangasta. Odotan vain, että a.) keksisin tarpeeksi nuorekkaan ja swengaavan mallin b.) vanhemmat ostaisivat kesämökin. Mökkityyliinhän kävisi paljon perinteisempikin setti. (Uudessa lähiön kerrostaloasunnossa mummonneliöt näyttävät allekirjosta hassuilta.

***

Toiseksi (Cthulhu presents):

Tuhkimon kesätohvelit (Novitan nettisivut)
Lanka: Novita Tennessee, hopeanharmaa, n. 100g (neulottu kaksinkertaisena)
Puikot: 4,5

Tämä ohjeen löytäminen herätti välittömän ahaa-elämyksen. Tennesseen uusi hopeainen väri on minusta hurjan kaunis, joten halusin käyttää sitä jossakin. Siksi toisekseen, olen jo pitkään halunnut kunnon aamutohvelit. Ajatuksissa on pyörinyt lähinnä huovuttaminen, mutta hei, nythän on kesä!

Toteutusvaiheessa ohje kääntyi kuitenkin pettymykseksi (ei muuten ole Novitan kohdalla ensimmäinen kerta!): vaikka neuletiheyteni oli jopa väljän puoleinen, jouduin purkamaan ekan tossun ja muokkaamaan ohjetta isommaksi (+ 8 silmukkaa). Siksi toisekseen, kun katsoin valmista, kokoon ommeltua tossuparia, niiden muoto ei ihan ensimmäiseksi tuonut mieleen ihmisen jalkaterää... (Sääli etten ottanut kuvaa. Jos en itse olisi niitä itselleni neulonut olisin veikannut tossujen tulevaksi käyttäjäksi ehkäpä...hmm...tapiiria?)

Mutta Veljellä oli vahva usko ja hän tiesi kiven sijainnin. No, en nyt ihan kävellyt vetten päällä, mutta sitkeällä märkämuokkauksella sain kuin sainkin tulokseksi ihan kelvot tohvelit. Suorastaan sievät. Novita oli kylläkin arvioinut langankulutuksen sen verran yläkanttiin, että lankaa olisi jäljellä vielä toiseen pariin ja ylikin... Pitänee ostaa lisää ja neuloa toppi. Näin meitä kuluttajia huijataan.

***
Ja sitten vielä:
(Havainas) Tabit (Ulla 02/06)
Lanka: Colinette Jitterbugin ja Schoppelwolle Zauberballin jämiä
Puikot: 3,5 (toiseen sukkaan saatoin kyllä käyttää 3,0:aa... Hups.)

Minä haluan eroon sukkalangan jäänteistä. + Äiti haluaa sukkia, joita voi käyttää varvastossujen kanssa. = Minä neulon kirjavia ninjasukkia. Everybody wins!
Ei kuulemma haittaa, jos sukat eivät ole identtiset, joten tässä ovat:
Herra Tabi

ja Rouva Tabi.

...Tai voitte te niitä lesboparinakin ajatella, ihan sama. Yksilöitä kumminkin.
Ottaen huomioon, etteivät ne jämät tähän loppuneet, näitä saatte varmaan nähdä vielä pari paria lisää. Ja mikäs sen soveliaampaa, kun olen kerran aloittanut japaninopinnotkin.

すごいですね。

Suosikkisukkalangan metsästys

2011-05-07T16:16:00.006+03:00

Jos ette ole huomanneet, jokainen neulepostaus noudattaa aika lailla samaa kaavaa: juttu pitää kehystää juuri tämän projektin tuottamilla fiiliksillä ja kommelluksilla, arvioidaan vähän ohjetta, lopputulosta, säätilaa ja tietysti lankaa. Vaikka siis olenkin tämän blogin varrella laukonut erinäisiä valistuneita mielipiteitä käyttämistäni langoista, ajattelin tehdä myös tällaisen kokoavan sukkalanka-arvostelun. Ai miksi? No siksi. Listoja on niin vaivaton kirjoittaa ja tästähän voisi olla jollekulle vahingossa jotain hyötyäkin. Siis asiaan:

Zitron Trekking Pro Natura
+ Selvästi erilaista kuin muut kokeilemani sukkalangat – ohutta, bambuista ja herkkää. Varmasti omiaan pitsisissä sukkamalleissa.
+ Pro Naturasta saa todella kevyitä ja hengittäviä sukkia, joita tekee mieli pitää jopa kesällä! Siksi olen uuden kerän perään vähän haikaillutkin.
+ Keveytensä ansiosta Pro Natura on myös todella riittoisaa – kerästä saisi noin kolme peruspitkää sukkaa.
+/- Värikartta on langan nimen mukaisesti melko hillitty ja rustiikkinen. Itse en pane pahakseni, mutta joku varmaan kysyy, että missä se auringonoranssi on. Myös pätkävärjäyksiä löytyy.
- Ei kovin miellyttävää neulottavaa: ohut ja karhea lanka on julma sormille. Lisäksi työ etenee aika hitaasti.
- Arvostan suuresti lankoja, joita on ainakin yritetty vahvistaa luonnonkuiduilla, mutta ihan nailon-tasoista kestävyyttä bambusta ei saa. Pro Naturasta tehtyjen sukkien elinajanodote on noin kaksi vuotta. Jonkin verran sitkeyttä 25 % raakaa bambukuitua siis kuitenkin tarjoaa. Alla suht' onnistunut pohjanpaikkausnäyte.

Colinette Jitterbug
+ Jitterbugin värikartta on todella laaja, mielikuvituksekas ja monipuolinen. Kun tilaa langat suoraan valmistajalta, Britanniasta, pääsee nauttimaan koko mahtavasta valikoimasta.
+ Lanka on todella pehmeää ja täyteläistä täysmerinoa. Ihanalta tuntuu, sekä puikoilla että jalassa. En usko, että kutittaa ketään.
+ Halvempaa kuin muut herkkuväriset kollegansa – varsinkin, kun ottaa huomioon, että yhdessä kerässä on peräti 110 grammaa.
- Värin ja neulemallin yhteensopivuutta pitää miettiä tarkkaan, sillä jotkut värit ovat todella kirjavia ja dominoivia. Tasavärisempiäkin vaihtoehtoja on tosin olemassa (Dalí- ja Velvet-sarjat).
- Langassa ei ole vahvikekuitua tai edes kovin tiukkaa kierrettä, joten se kuluu nopeasti. Omat, vuoden vanhat Jitterbug-Firestarterini muistuttavat aika lailla Fukushiman reaktoreja tai jotain muuta räjähdyksenjälkeistä – mutta on niitä kyllä pidettykin! Ostan Jitterbugia siis varmasti toistekin. Jos ei muuten, niin unisukiksi.

Drops Delight
+ Huomattavan halpaa liukuvärjätyksi sukkalangaksi. 5–6 euroa/sukkapari ei ole paha.
+ Väriliu'ut ovat omaan makuuni sopivan pituisia, lyhyempiä kuin esim. Zauberballissa, saman kerän eri sävyt muodostavat myös aika mukavia kokonaisuuksia.
- Lanka on todella pörröistä jo neulomisvaiheessa ja neulepinnasta tulee hassun epätasaista, oli kuinka huolekas käsiala tahansa. Ihan sileitä sukkia näistä ei siis kannata tehdä.
- Lanka tykkää myös halkeilla neulottaessa, mikä ei varsinaisesti paranna neulepinnan ulkonäköä sekään.
- Ylivoimaisesti kutiavinta sukkalankaa, johon olen törmännyt. Hermoheikkoina hetkinäni en pysty pitämään Delightista tehtyjä sukkia ollenkaan. Siksi lanka on minusta pöljästi nimetty.

Schoppel-Wolle Zauberball
+ Lanka on valmiiksi mukavalla pallolla, eli neuloja säästyy kerimisen vaivalta ja pääsee suoraan asiaan. Kirjavat pallot ovat myös hauskan ja puristeltavan näköisiä. Niitä vaan tekee mieli ostaa ja viskellä.
+ Ainoa tuntemani sukkalanka, joka selvästi paranee käytön ja pesun myötä! Pörröisyys on vähentynyt ja palmikot tulleet vain entistä paremmin esiin. Sukat eivät myöskään ole venyneet yhtä pahasti kuin muut sukkaparini.
+ 25 %:n nailonpitoisuus tuntuu aika paljolta, mutta se antaa valmiille sukalle ihan mukavaa joustoa, eivätkä sukat vielä vuoden käytönkään jälkeen osoita kulumisen merkkejä.
- Neuloessani petyin taikapalloon aika pahasti. Se ei tuntunut oikein luistavan puikoilla ja työ eteni langan ohuuden takia muutenkin hitaasti. Aluksi sukat olivat todella kurttuiset ja nuhjuisen näköiset. Osa syytä saattaa toki olla neulemallissakin.
- Nukkaantuminen on minusta Zauberballin suurin ongelma. Pelkkä neulominen tekee langasta todella höttöistä ja ensimmäisten käyttökuukausien aikana sukista pitää nyhtää pahinta nöyhtää pois, että jalat voisi ylipäätään yhdistää johonkin ihmislajin edustajaan. Yllätyksekseni tämä oli kuitenkin jokin ohimenevä uhmaikä, ja nyt minä ja Zauber-Boyfriendini olemme ylimpiä ystäviä. Harkitsen taas ostavani tätäkin lankaa.

Schoppel-Wolle Admiral
+ Halpaa, perushyvää ja -helppoa perusperusperussukkalankaa todella vaihtelevissa väreissä pätkävärjätyistä kiinteisiin – joka lankakaupassa on Admiralista ihan erilaiset värivalikoimat, mikä on sikäli vaarallista, että lopulta jokainen törmää juuri siihen sävyyn, joka kolahtaa ja kävelee kaupasta ulos kainalossaan lankakerä, josta ei oikein tiedä, mitä tekisi.
+ Silmukat ja palmikot erottuvat hyvin, mikä tekee langasta helppoa neuloa. Isommat kuvioinnit pomppaavat mukavasti esiin jopa kirjavammista langoista. Sopii siis erityisesti palmikollisiin sukkiin.
- Admiral on todella epäelastista. Toisin sanoen aluksi sukat eivät jousta yhtään ja sitten ne lörpähtävät ihan ykskaks.
- Kastuminen lötkistää lankaa aivan suhteettoman paljon. Admiral-sukat kannattaa siis todella muotoilla järkevän näköisiksi ennen kuin ne ehtivät kuivaa tai lapsenlapsistasikin kasvaa muotopuolia. Lisäksi sukat hieman nukkaantuvat pesussa.

Shibui Knits Sock
+ Ehkä suurimpia lankaihastuksiani ikinä! Aivan ihanat, hehkuvat, semisolidit sävyt, jotka pitää nähdä luonnossa, parissa eri valossa ennen kuin oikeasti ymmärtää, miten kauniita ne ovat.
+ Tiukka, selvästi erottuva kierre tekee langasta mukavan, vaivattoman neulottavan ja neulepinnasta persoonallisen näköisen.
+ Pehmeää, kutisematonta, hengittävää ja kaikin puolin miellyttävää tavaraa.
- Oikeastaan ainoa syy siihen, miksi kaappini eivät pursuile Shibui Knitsin sukkalankaa on se, että se on kallista. Vyyhdistä saa pulittaa kympin, eikä siitäkään synny kuin vasta yksi täysikasvuinen sukanturjake. Sukkaparin hinnaksi nousee siis peräti pari kymppiä, mikä on aika huomattava summa, ottaen huomioon, että kyseessä on täysmerinoinen sukkalanka. Sukat siis tuskin selviäisivät yksivuotispäiviään pidemmälle. (Tästä syystä olen tehnyt tästä langasta vain kynsikkäät.) Ehkä joskus, jos olen rikas ja kulutushenkinen, shoppailen Shibuita mielin määrin. *sniif*

Novita Nalle
+ Nallen saatavuus on Suomessa aika ylivoimainen. Sitä löytyy ties mistä marketeista ja varastomyymälöistä vaikka ihan heräteostoksina, eikä maksa maltaita.
+/- Novitan värikartat ja valikoimat uudistuvat kahdesti vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Nallesta on nähty jo melko monenlaista versiota, itseraidoittuvasta ja pätkävärjätystä aloe veralla jalostettuun. Tämä on sikäli hyvä, että jos tämän kevään värikartta ei miellytä, voi odottaa syksyyn, ja aina silloin tällöin putkahtaa jotain uutta kokeiltavaakin. Mutta: projekteja ei totisesti saa jättää roikkumaan, sillä samaa lankaa ei välttämättä enää myydä parin kuukauden päästä. Myös värien yleisestä aistikkuudesta voi olla montaa mieltä.
- Lankaan sekoitettu polyamidi todella tuntuu. Esimerkiksi siten, ettei lanka luista puikoilla.
- Nalle on selvästi paksumpaa kuin muut sukkalangat eikä siksi välttämättä sovellu kaikkiin sukkaohjeisiin. Saati sitten ympärivuotiseen käyttöön.

Novita Kotiväki
+ Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Kotiväki on paljon Nallea parempi ja aivan liian ylenkatsottu sukkalanka! Kotiväkihän on mainiota kesäisiin pitsi- ja polvi- ja pitsipolvisukkiin.
+ Kestävää, viileää ja miellyttävää ihoa vasten. Täyspuuvillaiset sukat ovat kiva vaihtoehto niille iänikuisille villasukille.
+ Keräkoko on iso, joten polvisukkaankaan ei tule ärsyttäviä, irtonaisia langanpäitä. Lankaa jää melko todennäköisesti myös yli, mikä saattaa joko vaivata tai ilahduttaa, riippuen itse kunkin hamsterimaisista taipumuksista. Lisäksi kerät ovat kokoonsa nähden halpoja.
+ Kestää hyvin pesua ja värjäystä.
- Värikartat ovat vähintäänkin aneemiset. Sanoisin jopa puutteellisiksi.
- Kaunis sileä neule edellyttää hyvin tasaista käsialaa. Sileän neuleen nurja puoli voi myös tuntua aika epätasaiselta ja kulmikkaalta jalkapohjaa vasten.

Seuraavaksi tähtäimessäni ovat kaapin kätköissä kyhjöttävät Knit Picks Gloss, Knit Picks Stroll Tonal sekä Fleece Artist Nyoni. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että silkkisekoitteet kutkuttelevat nyt kovasti... Ja semisolidit taas ovat niitä kestosuosikkeja.

Talvipuutarha

2011-03-30T21:49:00.005+03:00

Lupasinhan. Nyt on ensimmäinen Amerikan lanka mennyt läpi mystisestä metamorfoosikoneesta nimeltä neulepuikot!

Haruni (Emily Ross' Ravelry Store)
Lanka: Knit Picks Shadow, Vineyard, 45g
Puikot: 3,5 mm Knit Picks Symphonie -pyöröt

Olen halunnut Harunin (tai kuten runollisimmat suomalaisneulojat sitä kutsuvat, Hanurin) aina siitä lähtien, kun bongasin sen Ravelryn uusimmista ohjeista. Olen vain etsinyt Sitä Oikeaa Lankaa – prosessi, joka ainakin minun kohdallani muistuttaa kovasti hengille puhumista tai taikavarpuilua. Varsinkin niiden mieluisimpien mallien kohdalla, joiden todella haluan onnistuvan ja päätyvän käyttöön, saatan kytätä ja jahkata vuodenkin, kunnes esiin putkahtaa jotain puhuttelevaa.

Hassua kyllä Knit Picks Shadow ei ollut suuri neule-elämys suuntaan eikä toiseen. Ei ihkupehmeää eikä veemäistäkään. Ihan perusmukavaa pitsilankaa, yksi vyyhti = kaulakokoinen kolmiohuivi. Mutta kun tämä väri oli juuri minun Harunini väri. Alusta asti tiesin, ettei tästä mallista tehdä vihreää, olkoonkin lehtikuvioita väärällänsä. (Nyt ei sitten auta muu, kuin neuloa kaveriksi violetit hanskat ja hattu...öh...voi harmi?)

Violetti näyttää niin hyvältä lehdissä. Ehkä siksi, että se on vähän surrealistista. Ehkä siksi, että se on jotenkin eleganttia. Ehkä siksi, että tykkäisin lehdistä, vaikka värinä olisi kissan ripuli.
Joka tapauksessa innostuin yhdistelmästä siinä määrin, että pyöräytin samalla teemalla uuden tiskirätinkin:

Apple Leaf Cloth (Eva Skulbru Eriksen's Ravelry Store)
Lanka: Novita Bambu, laventeli, 30g (tuttu toisesta tiskirätistä)
Puikot: (ne paljon puhutut) newhavenilaiset 3,0-milliset pyöränpinnapuikot

Poikaystävä toivoi uutta, reilumman kokoista tiskirättiä. Tällaisen sai. Lankaa jäi noin metri.
Ja rätin molemmat mallineuleet ovat muuten todella helpot ja kauniit – suosittelen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niin ja...
Fanfaareja kiitos – Latvusto sai ensimmäisen tunnustuksensa!
Kiitos Villasukat ja pipa! Hauska kuulla, että joku jossain lukee ja tykkää! :)

Tunnustuksen saajan kuuluu vastata viiteen kysymykseen ja antaa tunnustus eteenpäin viidelle.

1. Koska aloitit blogin?
Latvuston tie alkoi itse asiassa jo kesällä 2005, Windows Liven (susipaskassa) blogipohjassa. (-> Klikkaa TÄSTÄ, jos uskallat!) Bloggeriin muutin maaliskuussa 2008. Olen tykännyt tästä nykyisestä alustasta erittäin paljon.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Alun perin Latvusto oli pelkkä tekosyy kirjoittaa lennokkaita artikkeli- ja arvosteluhenkisiä juttuja, lähinnä kirjoitusharjoituksen vuoksi. Vanhassa blogissa tuumailtiin enimmäkseen kirjallisuutta, leffoja ja sen sellaista. Uusi Latvusto on ollut alusta asti käsityöblogi. Neulepostauksia onkin kivoin kirjoittaa, mutta silloin tällöin pälisen muistakin harrastuksistani ja aikaansaannoksistani. Arkistossa on matkoja, reseptejä ja kirja-asiaa, ja niitä tulee satunnaisesti jatkossakin.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
"Mahtavat" kielikuvat. Ja tämä ilmiselvä nörtti-hippi-twisti.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Kuten todettua, blogin pitäminen oli alun perin kirjoitusharjoitusta. (Harrastan luovaa kirjoittamista.) Käsityöbloggaamiseen vaihdoin monen ihanan neuleblogin inspiroimana. (Vaikka en jaksakaan kommentoida, seuraan säännöllisesti liki kahtakymmentä käsityöblogia!) Ensisijaisesti pidän blogia itseäni varten: Latvusto on minun neulepäiväkirjani. On kuitenkin ollut mukava huomata, että monet tutut ja tuntemattomat seuraavat puuhiani aika uskollisestikin. :) Olette kaikki tervetulleita jatkossakin!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Kunpa ehtisin päivittää useammin! Pitäisi varmaan opetella kirjoittamaan lyhyempiä juttuja. Olen kuulemma ollut liiankin monisanainen aina 1-vuotiaasta asti...

En laita tunnustusta eteenpäin, koska useimmat, joille haluaisin sen antaa, ovat jo saaneet sen. Mainostan tässä yhteydessä kuitenkin muutamaa mainiota neuleblogia: Monologia langasta, Haaveiden hahtuvia ja Lankahullaannusta. ;) Kiitos kivoista kommenteistanne ja ihanista blogeistanne! Napatkaa sulka hattuunne, jos haluatte.

Ms. Longstockings

2011-03-10T21:01:00.003+02:00

Neuleiden tie se on täynnä virstanpylväitä. Tässä ensimmäiset polvisukkani:

Kevätaaltosukat
Ohje: Kalajoki (Yliveto-blogi) + Mittatilauspolvarit (Ulla 01/10)
Lanka: Drops Delight, n. 115g
Puikot: 2,5

Sanotaan suoraan: ostin langan siksi, että se oli todella halpaa. Arvelin nimittäin, että näiden urheilijanpohkeiden peittämiseen palaisi enemmänkin lankaa kuin lopulta paloi. Myös kivoilla väriliu'uilla saattoi olla vaikutusta valintaan. Mutta eihän tämä nyt mitään mukavaa lankaa ole. Neulepinnasta tulee aika pörröistä ja epätasaista, lanka pöllysi ja katkeili neulottaessa ja valmiit sukat ovat aika kutisevat.

Kutinasta huolimatta nämä ovat pysyneet jalassa jo pari päivää. Päättelin tarvitsevani polvareita juuri siksi, että tykkään liehua kotona ilman housuja... siis *köh* pitkähelmaisessa yöpaidassa. Pakkasilla joskus vähän palelee – ja näistä sai kyllä siihen välittömän avun. Kai tuo kutinakin käytön kanssa asettuu. Jos varret eivät siis lökähdä ennen sitä...

Kalajoki-ohjeesta en sen sijaan keksi pahaa sanottavaa. Aallot näyttävät pieniltä palmikoilta, mutta ovat tosiasiassa paljon helpommat ja nopeammat tehdä. Suosittelisin tätä Tiina Seppälän mallia vaikka aloittelijoillekin – ja monenlaisille langoille.

Nämä sukat kutsuvat jo kevättä! :) Mutta seuraava postaus on vielä viileän violetti...

Across the Pond

2011-01-27T16:30:00.005+02:00

Tuumin tässä, että olisi jo korkea aika esitellä Amerikan aikana valmistuneet käsityötuotteet:

Foxy Soxs
Ohje: Milo (Cookie A.:n kirjasta Sock Innovation)
Lanka: Schoppel-Wolle Admiral 4 ply, kettumetsänkirjava, 90g
Puikot: 2,5

Nämä sukat ovat oikeastaan mannertenvälinen projekti. Lanka on ostettu kotoisesta Jyväskylästä, mutta pakkasin sen mukaan, koska arvelin neulomisen olevan hyvää ajanvietettä niin yksinäisiin dorm room-iltoihin kuin kansainvälisiin porinapippaloihinkin. Mutta siellä New Englandissa vaan on niin tolkuttoman hektistä – kahvia juodaan paljon ja harvemmin istualtaan – että en ehtinytkään tikuttamaan valmiiksi kuin yhden sukan. Kärkisilmukat päättelin tasan tarkkaan läksiäisjuhlissamme! ...Ja toinen sukka neuloutui sitten kotiinpaluuta seuraavina laiskoina päivinä ikiomassa sohvannurkassa.

Admiral on ihan perushyvää, napakanoloista villasekoitesukkalankaa. Tuntuu aika tekokuituiselta, mutta väreistä tykkään kovasti. Tulee mieleen ketut ja ketuista taas lapsuuden kirjasuosikki Taikametsän ketunleipäjäljet (kuvitukset ihanaa Riikka Juvosen akvarellia!), jossa Levoton kettu pääsee eroon kirotuista jäljistään vaihtamalla käpäliinsä onnelliset vanamot.

Levottomat sukat. Uskaltaako näitä pitääkään vai löydänkö itseni kohta taas uudelta mantereelta?

Tämä huivi taas on ihka-aito connecticutilainen, born and raised.

Connecticut Scarf
Ohje: Lamina (Knitty, First Fall 2010)
Lanka: Berocco Lustra, 100 g
Puikot: 4,5

Huivin syntytarina on tällä kertaa himpun villimpi kuin "öh, ostin uuden takin, niin piti neuloo sen väreihin sopivat asusteetki sitten". Ei: Lensinpä tuonne New Yorkiin ja halusin tietysti kierrellä kaupunkia hieman, ennen kuin jatkaisin matkaani pohjoiseen. Köyhänä opiskelijana majoituin tietysti hostelliin Upper West Sidelle. Ei siinä muuten mitään, mutta matkalaukun vetoketjujen unohtaminen auki yön ajaksi oli kohtalokas virhe: sisään livahti hiiri, joka söi mukaan varaamani Fazerin siniset ja pisti koko pakkauksen pesuun ja desinfiointiin. Kaiken muun sain pestyä kolikkopyykkikoneilla, mutta Gail-huivini oli lähetettävä takaisin Suomeen käsiteltäväksi ja pingotettavaksi.

Onneksi pakkasiin oli vielä pari kuukautta aikaa, joten ehdin neuloa uuden huivin menetetyn tilalle! Lanka löytyi New Havenista, missä kävin tutustumassa Yalen yliopistoon. (Ostin eräästä second hand-kaupasta myös vanhoista prätkän pinnoista tehdyt neulepuikot! Esittelen joskus.)

Ensimmäinen kosketukseni tencel-lankaan, ja täytyy sanoa, että kauniisti hehkuu. Tuntu on kuitenkin sen verran muovinen, että vähän tuli sitä unelmaisen babymerinoista Gailia ikävä.. Älkäätte kuitenkaan huoliko – sekin on taas kovassa käytössä ja uuden veroinen! :)

Tuota New Havenista varta vasten hankkimaani kerää lukuun ottamatta tein kaikki lankahankintani netissä. Olen jo pitkään haikaillut Knit Picksin lankojen perään ja täytyy sanoa, että uskomattoman laadukkaan tuntuista tavaraa hintaansa nähden! (On synti ja häpeä, ettei näitä voi tilata Eurooppaan. Pitänee pistää adressi pystyyn...) Kahmin kahta eripaksuista silkkisekoitetta, pitsivahvuista merinoa ja monisävyistä sukkalankaa. Yksikään vyyhti ei vielä ole ehtinyt puikoille, mutta lupaan, että näistä kuullaan pitkin vuotta. ;)

Paitsi konkreettista käsityötavaraa, mukaan tarttui tietenkin myös kaikenmoisia uusia vaikutteita ja mieltymyksiä – enimmäkseen kalliita tai epäterveellisiä. Yksi uusista rakkaudenkohteistani on cupcaket, joita olen aiemmin pitänyt todella yliarvostettuina. Nyt olen kiiruhtanut leipomaan niitä itsekin:

Käytin Pirkan Vadelmaisten kuppikakkujen ohjetta. Kuorrutetta tein tosin vain puolet tuosta määrästä ja se riitti hyvin. Lisäksi korvasin kuorrutteen vadelmat tilkalla mustikka-aroniamehua. (Kypsentämättömissä vatuissahan vaanii se norovirus...) Suosittelen lämpimästi – oli herkkua! <3

Ja leipomuslistalla on yhä jonoa: haluan toki kokeilla New Yorkin diner-tyylistä juustokakkua, mehevää red velvet cakea, porkkanakakkupohjaisia kuppikakkuja, karamelliomenoita sekä iki-ihania macaron-leivoksia, joihin törmäsin vaihtoyliopiston kansainvälisillä viikoilla... :9 Mitäs sanoin: kallista ja epäterveellistä. I'll keep you posted.

Outo arki

2011-01-03T16:18:00.011+02:00

Niin loppui amerikkalainen syyslukukauteni...
Lensin takaisin Totorolla.

Norwegian Totoro Mittens (Ravelry)

Lanka: Ihanan niittyinen Novita Nalle Colori (n. 50 g); valkoinen Novita Wool (n. 30 g)

Puikot: Knit Picks Symphonie 3,5

Ensimmäinen lapanen valmistui oikeastaan jo viime talvena, mutta kuuma kesä lähetti projektin pitkille horrosunille. Vasta nyt, kun kotiuduin uudenvuoden tienoolla, olin niin kovassa neulontapuutteessa, että rykäisin toisen lapasen valmiiksi parissa illassa. Totoroihin tarttuminen tuntui erityisen sopivalta kahdesta syystä:

1.) Kotimatka oli niin pitkä, että alpakkasormikkaisiini puhkesi reikä. Tarvitsin uudet hanskat.

2.) Jos animen piirissä on koskaan luotu maagista realismia, Totoro on juuri sitä: omituisia asioita arkisessa maailmassa.

Muualla asuminen näyttää kaiken tutun niin uudessa valossa. Jos olisin istunut täällä koko syksyn, en ollenkaan huomaisi, kuinka pitkä ja sininen on suomalainen talvihämärä. Rekisterikilvet ja pistorasiat ovat aivan erinäköisiä kuin muistin. Ja kaikkialla on pientä, hiljaista ja uneliasta.

Ihan kuin olisi palannut maahismaahan, jonka luuli vain kuvitelleensa.

Yle muuten esitti Tonari no Totoron juuri tänä aamuna, kun lopettelin peukaloa. Peukaloa, josta tuli ihan eri näköinen kuin edellisestä. Tein ohjeeseen nimittäin paljon muutoksia, mutta vähän muistiinpanoja. Kakkoslapasesta tuli myös himpun isompi, koska väliin mahtui melkein vuosi taukoa ja muuta projekteja enkä ole mikään kirjoneuleiden mestari. ...vielä!

Mutta bottomline: I'm back! With vengeance and cute mittens!

(Jos haluat katsoa, miten vaihtokauteni meni, vieraile osoitteessa connecticuted.blogspot.com. Takautuvia päivityksiä on vielä luvassa.)

Sushia ja tohveleita

2010-08-19T15:51:00.005+03:00

Eläköön kesäloma ja kokeilunhalu! Eilen meillä lounasteltiin kotitekoisen sushin merkeissä.

Ostimme laiskuuttamme Blue Dragonin ateriapakkauksen, jossa oli pakolliset tykötarpeet neljään makirullaan. Täytteeksi laitettiin kurkku- ja porkkanatikkuja, raakaa ja kypsää merilohta, sekä itse marinoitua tofua. Voittajayhdistelmäksi nousi uunilohi+kurkku. Tofun kannattaisi olla kylmäsavustettua, että se pääsisi edes hiukan pilkottamaan norin vahvan merenmaun takaa. Raaka porkkana taas on tekstuuriltaan aika dominoiva.

Vastoin ennakko-odotuksia riisin rullailu ei ollut yhtään hankalaa, pelkästään hidasta. Työläin luku on etikkariisi, jota tulisi sekä keittää, jäähdyttää että muotoilla zenmäisellä hartaudella. Toiseksi haastavinta on wasabin annostelu – sitä on kiva olla, mutta pienikin liika on aivan liikaa.

Ruokajuomana nautittiin pieni mutta laadukas pullo sakea – ihan jo senkin kunniaksi, että meikäläisen lähtö lähestyy...

Lyhyesti sanottuna siirrän kirjallisuudenopintoni täksi syksyksi Western Connecticut State Universityyn. Vaihtokokemuksia ja jännittäviä kulttuurihavaintoja pääsee seuraamaan uudessa puujalkablogissani cut & connected. Täällä Latvuston puolella jatketaan kirjallisuudella ja käsitöillä. Mistä puheen ollen, tässä viimeinen projektini ennen New Yorkia:

En Pointe (Ulla 3/2007)
Lanka: Aade Lõng Artistic, alle 50 g
Puikot: 3,5 Knit Picks Symphoniet
Koukku: 3,0
Napit: puuta, Tallinnasta

Näillä minä sitten tassuttelen danburylaisessa opiskelija-asuntolassa, kun en halua tai tarvitse kenkiä. Jos kuluvat puhki, ei haittaa! Tuon napit Suomeen ja neulon uudet.

Neuloottisen hartiahuivi

2010-08-02T00:06:00.003+03:00

...on tietenkin haltiahuivi!

Tämä olisi taatusti kelvannut propiksi vaikka Lord of the Rings -filmatisointeihin. Harmaisiin satamiin vaeltavien haltioiden hunnuksi.

Aquila (Ulla 01/08)
Lanka: Southwest Trading Company Xie, 83 g
Puikot: 3,0 Knit Picks pyöröt

Tämä harmittoman näköinen taikaviitta on pääsyyllinen viime kuukausien päivityskatoon. Minusta saatte korkeintaan pakoauton kuljettajan. Olen ollut yhtä ahkera kuin aina ennenkin, siitä ei ole epäilystäkään, mutta näin suuren ja ohuen seitin kutominen vei silti pienen iäisyyden – kaksi ja puoli kuukautta.

Xie on hennompaa kuin useimmat tuntemani virkkauslangat. Niinpä huivista tuli juuri niin kevyt ja läpikuultava kuin toivoinkin. Painaa hartioita suunnilleen saman verran kuin kuiskaus, vaikka pidinkin neuletiheyden kohtuullisen tiiviinä. Sataprosenttiseksi bambuksi Xie on suloisen pehmeää, mutta myös yllättävän haurasta ja rispaantuvaa. Yleensä näiden lankojen yhteydessä niristään liukkaudesta ja joustamattomuudesta, mutta minua haittasi enemmän langan katkeilu ja pörrööntyminen.

Sari Åströmin ohjeesta en sen sijaan keksi pahaa sanottavaa. Tämä on kaunein huivimalli, jonka olen löytänyt sitten Gailin!

Iltapala

2010-07-08T23:52:00.008+03:00

Pahoittelen pitkäksi hujahtanutta blogihiljaisuutta, mutta viime aikoina ei ole ollut paljon muuta asiaa kuin kiirettä ja väsymystä. Eihän sellaisesta kukaan halua lukea.

Ja kun telkkarikin jauhaa pelkkiä kesäuusintoja ja puutarhaohjelmia, en tule neuloneeksi, vaan nyherrän edelleen niitä samoja pitsejä, joista joskus keväällä innostuin...

Halusin kuitenkin pulpahtaa juuri sen verran, että joku ehtii minut eräkiikareilla bongata ja ilmoittaa ornitologiseuraan. Etteivät luule minun kuolleen sukupuuttoon ja tule surullisiksi.

Kerron siis uusimmasta ruokalöydöstäni,

PAPRIKAPANNARISTA

- sovellettu Herkkuruokaa-blogin oivallisesta ohjeesta -

5 dl rasvatonta maitoa

3 munaa

2 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

n. 100g pakastepinaattia (sulatettuna)

2 tl paprikajauhetta

2 tl mustapippuria

ripaus suolaa

Vispaa kaikki aineet kunnolla sekaisin ja kippaa leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Täyte:

1 paprika

3 kevätsipulia varsineen

2 rkl pizzamaustetta

Pese, pilko ja paista kasvikset pienessä tilkassa oliiviöljyä. Anna jäähtyä hetki ja ripottele tasaisesti pannarin päälle. Sirota päällimmäiseksi vielä reilusti pizzamaustetta.

Paista 225 asteessa n. 30 min. Jos pannari on vielä tämän jälkeen löllön tuntuista, pistä uuni kiinni ja anna luomuksesi kuivua hetki jäähtyvässä uunissa. Hyvää sekä kuumana että kylmänä!

Ah, lempeä ilta-aurinko! Jännästi liimasi profiilini seinälle. Vähän liian pitkät hiukset hainhampaille joo, mutta nenä on aateliselta esi-isältä...

Kawaii-keskiviikko

2010-05-12T22:17:00.004+03:00

...ja nyt kaikki tekee aaltoja kevään ensimmäisen lämpöaallon kunniaksi!

Nalu Mitts (Sparrowhawk's Rav Store)
Lanka: BC Garn Allino, mudankirjava, 40g
Puikot: 3,5 Knit Picks Symphonie

Suomen suurin kämmekäskokoelmani sai siis jälleen uuden jäsenen! Nämä kaverit ovat kesäisen coolit, puoliksi pellavaa ja puoliksi puuvillaa - onnen omiaan vaikka pyöräilyhanskoiksi. Lanka on erään väärinkäsityksen poikanen: tilasin Titityystä Shibui Knitsin sukkalankaa, mutta se olikin (vastoin nettikaupan tietoja) loppu. Koska en parin kuukauden odotuksen ja lupailunkaan jälkeen saanut haluamaani väriä, Titityy esitti pahoittelunsa tanskalaisen kasvilangan muodossa. Hyvä niin, koska näistä tuli oikein näpsät!

Jostain syystä kaappiini kerääntyy ja kerääntyy a.) välikausitakkeja, b.) printtiteepaitoja ja c.) kämmekkäitä – niiden kanssa on vaikea mennä vikaan. Mutta auta armias, jos jostain pitäisi nyhjäistä hyvät housut tai kengät...

Tänään saapui Ameriikan ihmemaasta myös pieni tilpehööripaketti. Katsokaapas tätä asunpiristäjää! Julmaa dinoa mahtavampi on vain söpö saurus:

Älkää antako ulkomuodon hämätä. Tuo hirviö talloi varpailleni, kaatoi maljakon ja söi jääkaapista kaikki porkkanat. Ah ja voih! Kuka pelastaisi minut tältä poskettomalta postimyynti-Godzillalta?! ...Oi! Onko se albatrossi? Onko se avaruusalus? Ei!! Se on Superlaama!!!

Nämä siis Cute-Plush.comista. Ihania!
...Ja niistä muistui mieleeni, etten koskaan älynnyt esitellä Jyväskylän vapaa-aikamessuilla tapaamaani kasvissyöjäzombia:

"Graaaaains!"

Tossutellen

2010-05-01T23:33:00.003+03:00

Kun ei tuhlaa aikaansa juhlapyhien noteeraamiseen, saa kummasti asioita aikaan. Vappua esimerkiksi on hyvä juhlistaa ihan vain nauttimalla kulhollinen pop cornia ja näpertämällä valmiiksi veikeät villatossut.

En Pointe (Ulla 3/2007)
Lanka: Aade Lõng Artistic, alle 50 g
Puikot: 3,5 Knit Picks Symphoniet
Koukku: 3,0

Jos ei lasketa erästä lakritsijäätelön näköistä villapalloa, jonka pyörittelin pienellä lammastilalla Turun saaristossa kymmenen vuotta sitten, en ole koskaan huovuttanut mitään. Siksi piti hieman tunnustella maastoa: näistä kumpikin kävi kahdella 40-asteen kierroksella, mutta kaveri ei koskaan sattunut samaan koneeseen. Koska muun pyykin määrä ja laatu näyttää jonkin verran vaikuttavan huopumistulokseen, tossuista ei siis tullut aivan identtisiä.

Täysin käyttökelpoiset, symppikset balleristit niistä kumminkin kuoriutui, kun vähän näytti neulaa. Napit ovat peräisin ompelurasiani vaatimattomasta tilpehööripussukasta. Minimalistisen kirjontakoristelun olisi tarkoitus heijastella nappien ranskanliljakuviota.

Taidan antaa nämä äidilleni kiitokseksi vironvillan diilaamisesta ja rokotusasioitteni hoitamisesta. (Amerikkalaisissa opiskelija-asuntoloissa voi nähtävästi tulehduttaa aivokalvonsa.) Äiti se alunperin on ostanut niin langan kuin napitkin ja minähän haluan tietysti osoittaa, että hän on valinnut hienon ja tuotteliaan sijoituskohteen, eikä näitä osakkeita kannata myydä ihan vielä... Tahdon kyllä tällaiset tohvelit itsellenikin, mutta vihreästä langasta ja puisilla napeilla.

Taivas taisi aattona ottaa vähän liikaa, kun oli tänään niin ailahtelevainen. Aamulla se protestoi raivokkaasti kaikenlaisia piknikkejä vastaan, mutta iltaan mennessä oli jo kaivettu esiin omatkin serpentiinit. Voi näitä nykyisiä luonnonjumalia... Hirveitä diivoja.

Alpakkalevää

2010-04-18T20:16:00.006+03:00

No niin, tässä se ujo eliö nyt on! Se on huivi. Hemmetin iso huivi. Niin iso, että se on jo viitta. Niin iso, että jouduin käymään jopa kahdesti ostamassa lisää lankaa. Niin iso, että jos se sattuisi karkaamaan tuuleen, Islannin tuhkapilvet tuntuisivat hyttysen pieruilta sen jälkeen. Koko Suomi pimenisi päiviksi!

...no, ehkei sentään. Sehän on kuitenkin pitsiä!

Laminaria (Knitty, Spring 2008)
Lanka: Drops Alpaca, sammakonvihreä, n. 220g
Puikot: 5,0 Knit Picks pyöröt

En ole missään vaiheessa ollut ihan vakuuttunut, ovatko tämä lanka ja tämä malli mikään unelmayhdistelmä, mutta kun molemmat kerran ovat tahoillaan mukavia, eihän tämä täysin myttyynkään voinut mennä. Neuloin kerrankin ihan kirjaimelleen ohjeen mukaan, isomman koon toistoilla.

Eestiläiset kuviot olivat kaikki uusia tuttavuuksia, eivätkä lainkaan niin hankalia kuin miltä aluksi kuulostivat. Tikuttelinkin tämän jättiläisen tasan kahdessa kuukaudessa. Ottaen huomioon, että käsissäni on ollut paljon muitakin langallisia ja langattomia projekteja, se ei ole paljon mitään.

Tarkoitus oli tehdä iso mutta kevyt huivi, johon voisin kevätkylmillä kääriytyä, kun istun vetoisissa Jugend-luentosaleissa. Enää en kuitenkaan tiedä, raaskiiko tätä kuljetella...?

Jostain syystä sukkia neuloessa tulee aina himo neuloa huiveja ja huiveja neuloessa taas himo neuloa sukkia. Tästä ja lähestyvästä vuodenajasta voinee päätellä, mihin seuraavaksi tartun...

Mättöä

2010-04-04T13:47:00.006+03:00

Pääsiäinen kuuluu kiistatta suuriin ruokajuhliin, mutta näitä mainioita perusmössöjä voi hyvin nauttia arkenakin.

Aamumättö (yhdelle)

n. 2 dl maustamatonta (rasvatonta) jogurttia
1 banaani
n. 3 rkl kaurahiutaleita tai leseitä
liraus juoksevaa hunajaa

Kaada jogurtti mukavaan välipalakulhoon. Siipaloi päälle banaani. Ripottele pinnalle kaurahiutaleet. Lorauta päälle hieman hunajaa ja nauti – puoli ruokaympyrää aamuisessa asussa!

Lounasmättö:
Kvinoaa ja ananasta aasialaisittain (kahdelle)

vajaat 2 dl kvinoaa
neljä kourallista soijasuikaleita
¼ kasvisliemikuutiota
1 rkl rypsiöljyä
½ sipulia
2 tomaattia tai ½ paprikaa
1 purkki ananasviipaleita
soijakastiketta
makeaa thai-chilikastiketta

Huuhdo ja keitä kvinoat pakkauksen ohjeen mukaan. Heitä soijasuikaleet paistinpannuun ja laske päälle kylmää vettä sen verran, että ne peittyvät. Lisää kasvisliemikuution osa – halutessasi myös muita mausteita – ja keitä, kunnes vesi on haihtunut tai suikaleiden konsistenssi vastaa vaativaa makuasi. Lisää lähes kuivalle pannulle öljy, hienonnettu sipuli ja pilkotut tomaatit tai paprika. Paista suikaleita ja kasviksia kohtuullisella lämmöllä kunnes sipuli on hieman läpikuultavaa ja soijasuikaleiden pinta on saanut kevyesti väriä. Lisää pilkotut ananasviipaleet ja paista hetki lisää. Roiski koko komeuden päälle soijakastiketta ja chilikastiketta makusi mukaan. Jos seos jää turhan kuivaksi, kostuta ananasten jälkeensä jättämällä mehulla. Kumoa kastike kvinoan päälle ja SYÖ!

Iltapalamättö:

Talkkunahyve (neljälle)

1 purkki (2 tai 2,5 dl) vispikermaa
1 tölkki (rasvatonta) maitorahkaa, esim. Ehrmann
2 – 3 rkl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
0,5 dl – 1,5 dl talkkunajauhoja
1 pussillinen pakastepuolukoita

Vispaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka. Mausta seos sokereilla (tässä vaiheessa ne on helpompi sekoittaa mukaan). Lisää talkkunajauhoja, kunnes seoksen paksuus tuntuu mielestäsi sopivalta. Sekoita lopuksi joukkoon reilu satsi puolukoita. Laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään, jaa kuppeihin ja ole tyytyväinen.

Kylläistä keväänodotusta! Seuraavaksi pääsen toivottavasti esittelemään alpakkahuivin, joka tuolla lounasmätön vieressä ujostelee…

Nam!

2010-03-21T13:57:00.003+02:00

Makoisat, piparminttuiset kotisukat valmistuivat:

Firestarter (Yarnissima Ravelry Downloads)
Lanka: Colinette Jitterbug, Renaissance, n. 100g
Puikot: 3,5 Knit Pro Symphonie sukkikset (Hiljattain hankitut – ylittivät odotukset!)

Nämä ovat ensimmäiset (vaan eivät suinkaan viimeiset!) sukkani, joissa pääosassa ei olekaan jännä pitsi- tai palmikkokuvio vaan upeasti värjätty lanka. Miellyin kovasti Jitterbugiin – pitää tilata lisää heti, kun suinkin ilkeän. Josko raaskisi ostaa vaikka pienen puseron verran?

Joo, hajaantukaa. Täällä ei ole mitään muuta nähtävää.

He who fights monsters...

2010-03-08T20:58:00.003+02:00

…might take care lest he thereby become a monster.
- Friedrich Nietzsche -

Edellisessä neulepostauksessa oli vampyyreitä, ja nyt tulee muita mörmöjä:

Seaweed Monster
Ohje: Nereid Gloves, Sutherland Studios
Lanka: Shibui Knits Sock, n. 47g
Puikot: 2,5; metalli

Sekä ohje että lanka olivat minulle ihastuksia ensisilmäyksellä. Niiden yhdistelmästä ei siis voinut syntyä muuta kuin über-coolit kämmekkäät! Nämä sopivat hyvin niin sisään, ulos kuin uuteen punaiseen tukkaanikin. Tykkään kovasti, vaikka en aikaisemmin ole itseäni liskoksi mieltänytkään.

Ja Adlibriksestä saapui näiden seuraksi aina vain lisää örkkejä: uusia eläviä kuolleita ja mystisiä verimatoja.

Olen ammoin lukenut kaikki Ricen suomennetut Vampyyrikronikat ja aprikoinut jonkin englanninkielisen jatko-osan lukemista jo pitkään. Päätin jättää Tale of the Body Thiefin välistä ja hypätä suoraan Armandiin. Hänen elämätyylinsä Kadotettujen kuningattaressa teki sen verran lähtemättömän vaikutuksen. (Eikä muuten kannata arvioida Ricen kirjoja niistä tehtyjen filmatisointien pohjalta. Subilta parhaillaan tuleva Veren vangit -sovitus on ainakin aika *huoh*.)

Toinen hankintani, Legend of the Sword Demon perustuu Dark Horse Comicsin englanniksi julkaisemaan Blade of the Immortal -mangaan, ainoaan aasialaiseen sarjakuvaan, jota olen jaksanut lukea enemmän kuin yhden albumin. (Ja tätä olenkin lukenut sitten 20…) Juoneltaan BotI sopii lähinnä autenttisen feodaalijapanin, hitaiden kostoretkien ja teräaseiden ystäville, mutta sarjan luoja, Hiroaki Samura on niin hävyttömän hyvä piirtäjä, ettei tarina oikeastaan ole se pääasia. Ei siis mitään tavanomaista lautassilmämangaa. Taiteen ystävät, tutustukaatten.

Yup. Muensters we are, yet muensters we become.

Barcelona - Abre tus puertas al Mundo

2010-02-24T13:09:00.008+02:00

Kuten kuvasta näkyy, Latvustossa on nyt entistä enemmän munaa. Jottei vakiolukijoille tulisi uuden ulkoasun myötä turvaton olo, palataan hetkeksi vanhoihin juttuihin.

The Best of BARCELONA – osa II
(Ykkösosan löydät täältä.)

Rakennus
Perinteinen valinta olisi tietenkin Gaudín Sagrada Família. (You know, se kirkko, joka on ollut tekeillä jo yli sata vuotta ja valmistuu hyvällä säkällä 2026. Miksi tehdä tänään jotain, minkä voi tehdä mañana!?) Sekin oli toki vaikuttava näky. Pidin etenkin modernista ja kiistanalaisesta Kristuksen kärsimyksen fasadista. Paljon enemmän luonnetta ja…öh…särmää kuin perinteisessä kirkkoarkkitehtuurissa!

Valintani on kuitenkin Museu Nacional d’Art de Catalunya, joka toi etenkin kevyessä aamu-usvassa elävästi mieleen Carlos Ruiz Zafónin kirjat. Ensi kerralla on päästävä myös sisälle!

Ruokapaikka
Monet haluavat kai maistaa Barcelonassa perinteisiä katalonialaisia herkkuja: paellaa ja churro-munkkeja. Molempia oli tarjolla vain turistihinnoin, mutta jälkimmäisiä sentään söin. Sekä munkit että niiden kanssa tarjoiltu duperpaksu kaakao maistuivat melkoisesti rasvalta.

Mutta jos jotain olen matkoiltani oppinut, se on tämä: minne kauas sitä eksyykin, kiinalainen ja kebabmies ovat nälkäisen ylimmät ystävät. Niiltä saa aina kelpoa, halpaa ruokaa, eivätkä ne yleensä vietä siestaakaan. Suosittelen erityisesti kahta paikkaa:

* Tyylikästä japanilaista lounasbaaria Barri Gòticin laidalla, lähellä Santa Maria del Maria (nimeä en kuollaksenikaan muista). Suussasulavia okonomiyakeja ja brownieita, hinnat kohtuulliset ja seinät täynnä hassuja kuvia ja tarroja.

* Ciudad Nueva -nimistä kiinalaista ravintolaa parin korttelin päässä Sagrada Famíliasta. Palvelu oli niin ripeää ja annokset niin hulppeita, että niin edullisia hintoja oli melkein mahdoton uskoa. Kaupan päälle saimme rapusipsejä ja söpöillä pandoilla kuvitetun, bambuisen seinäkalenterin. (WTF?) Enpä ole vastaavaa nähnyt.

Välipalalle kannattaa pistäytyä Ramblan kauppahalliin. Värikästä, ylenpalttista ja epähygieenistä.

Museo
Parhaan museon titteli kuuluu ilman muuta Picasso-museolle, jossa viehättää taulujen lisäksi interiööri – näyttely on rakennettu kolmeen keskiaikaiseen kivipalatsiin. Erityisesti ”Vaaleanpunaisen kauden” taulut, varhaisimmat työt ja luonnoslehtiöt jäivät mieleen. Vaihtuvassa näyttelynosassa kerrottiin Picasson kiinnostuksesta japanilaisiin shunga-puupiirroksiin. Siellä oli esillä itsensä Hokusain luonnoslehtiö, jonka näkemisestä olin vähintään yhtä innoissani kuin Picasson töistä. (Rakastan taitavien taiteilijoiden luonnoslehtiöitä! Ja Hokusain Aalto kävis edelleen kivasti tuohon olohuoneen seinälle…)

Toinen jännittävä museotuttavuus oli Tibidabon pieni Automaattimuseo, jossa oli esillä viktoriaanisia, kolikoilla toimivia kellopelinukkeja. Myös semmoinen pelottava ennustajaeukkokoppero.

Muu kulttuuripläjäys

Jos sinulla on aikaa käydä Barcelonassa vain yhdessä paikassa, käy hyvä ihminen Palau de la Musica Catalanassa! Tuo satavuotias konserttisali on aivan ensimmäisiä modernismen edustajia ja ylivoimaisesti lumoavin rakennus, jossa olen koskaan käynyt. Suuria myrkynvihreitä lyhtyjä, lasipienaisia kaiteita, kukkamosaiikein koristeltuja pylväitä, seinästä esiin työntyviä muusapatsaita ja siivekkäitä hevosia… Sanalla sanoen epätodellinen paikka. Me kävimme vain lyhyellä opastetulla kierroksella, mutta niitä, joiden aikataulut ja kukkaronnyörit joustavat omiani paremmin, kehottaisin menemään suoraan konserttiin.

Ryysis
Vaikka marraskuisessa Barcelonassa on paikoin suorastaan kuollutta, onnistuimme kyllä löytämään muutamia turistimassojakin. Parc Güellin portilla oli keskipäivän jälkeen valtavasti väkeä, Tibidabon huvipuisto taas täyttyi iltaa kohti. Varmin yleisömagneetti näytti kuitenkin olevan Font Màgica: Katalonialaisen taiteen museon edustalla olevat suihkulähteet tanssivat musiikin ja värivalojen tahtiin viikonloppuiltaisin. Koska hotellimme oli aivan lähellä, kävimme parinakin iltana kuuntelemassa Kummisetä-tunnaria ja ihastelemassa museopalatsin taakse sytytettyjä valonheittimiä. Vaikka eriteemaisia esityksiä oli iltaseitsemästä eteenpäin aina puolen tunnin välein, koko museon ympäristö oli jatkuvasti tupaten täynnä eri-ikäisiä paikallisia ja turisteja.

Ja olihan se ihan mukava. Lahden vesiurut potenssiin viisi, sanoisin.

Vampire Valentine

2010-02-14T14:58:00.004+02:00

(Myyvä otsikko näinä synkkinä aikoina, I’m sure…)

My (Gloomy) Vampire Boyfriend (Knitty, Fall 2009)
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball, black currant, n.80g
Puikot: 2,5 metallisukkikset

Siitä viinimarjanvärisestä Taikapallosta tuli siis mitä uhkasinkin, ja kuten arvelin, tykkään todella Zauberballin värikäyttäytymisestä. Pehmeääkin on ja riittoisaa, mutta myös aivan mahdotonta nyppyyntymään. Saa siis nähdä, tuleeko tähän taloon koskaan toista kerää.

Kuinka ollakaan näin viime yönä untakin vampyyreista. Pitkäaikaiset Masquerade-hahmomme yrittivät siinä selvittää Frank Sinatran murhaa ja ostelivat naivistisia grafiikanlehtiä. Mutta ei siitä sen enempää.

What I’m trying to say with all this is:
Sydänverenpunaista ystävänpäivää!

Odder jobs

2010-02-06T18:54:00.005+02:00

Pienet palaset ja kokeilut ovat aina olleet enemmän minun alaani kuin suuret, päättäväiset projektit. En ole esimerkiksi koskaan ollut töissä paria kuukautta pidempään, vaan raavin pikku summia kasaan milloin mistäkin. Olen vähän pienryhmäohjaajana, käännän vähän tekstejä tänne ja tuonne – ja kaupustelen tietysti neulottuja imetyskoulutusrintojani. (Olen tehnyt ja myynyt jo kuusi! Kohtahan minulla on enemmän tissejä kuin Efesoksen Artemiilla! …Yäk.)

Niin, eikä mitään kirjaa ahmita putkeen. On paljon hauskempaa, kun on yhtä aikaa kesken neljä tai viisi täysin erilaista kirjaa, joita voi maistella vuoronperään. Ja irtokarkit on tietysti pop.

Tammikuussa sovelsin tätä trendiä myös neulomiseen ja näpräsin kaikkea pientä:

It's a Boy! (Saartje's Bootees, Ravelry)
Lanka: muinaista Nalle Coloria, vähän
Puikot: 3,0 bambu
Napit: Muovia, paikallisesta ompelukoneliike H. Keinosesta

Nämä menivät ristiäislahjaksi kälyn uusimmalle vesalle Mauri Kunnaksen vauvakirjan kera. Malli on todella suosittu, enkä ihmettele, kun lopputulos on kansankielellä niin kjyyyyt. Neulomisen suhde näpräämiseen oli näissä kuitenkin liian pieni.

****

Knotty Alpacas II (Ravelry)
Lanka: Yönsinisen ja violetin kirjava DROPS Alpaca, n. 65 g
Puikot: 2,5 metalli

Lisää sinistä sukulaisille! Olen kehunut ja käyttänyt omia Knottyjani niin paljon, että äiti halusi omat. Olen neulonut näitä pitkän aikaa, vähän aina vanhempien luona käydessäni, että hanskoista sai soviteltua mittojen mukaiset. Nämä piti tehdä aivan eri silmukkamäärillä kuin omani – äiti kun on enemmän hobitin kuin ihmisen muotoinen. :D Väri on oikein kiva ja asiakas tyytyväinen, mutta sitä pääteltävien langanpäiden infernaalista armeijaa en ihan heti unohda…

****

Ballband Dishcloth (Peaches & Creme)
Lanka: Novita Tennesseen jämiä
Puikot: 4,0 metalli

Ballband-rätin toinen tuleminen! Värit ovat samat kuin edellisessä versiossa, mutta käänteiset. Ja tämä jää omaan keittiöön. Ballband Dishcloth on ehdottomasti toimivin tiskirättiohje, jota ole kokeillut: pirtsakka, joustava ja imukykyinen. Omnomnom.

****

Space Invader (omasta päästä)
Lanka: Novita Bambu n. 20g
Puikot: 3,5 metalli

Halusin kokeilla, osaisinko neulaista kohokuvioisen tiskirätin omasta päästä. Otin mallia yhdestä Space Invader -lasinalusestamme, lisäsin helmineulereunat, vähän pituutta ja ta-daa! Ei yhtään vaikeaa. Yksi hamahelmipikseli vastaa tässä rätissä kolmea silmukkaa ja neljää kerrosta. Helmineulos taas on laidoissa 4s ja päädyissä 5krs leveä. Aloitussilmukoita tulee siis 47.

Väri on lälly ja Novita mölli, mutta ei ollut muutakaan bambulankaa käsillä.

****

It’s all about Xombies! (omasta päästä, idea Girl on the Rocksilta)
Lanka: Erilaisia nimettömiä pikkujämiä
Koukku: 2,0 ja 1,5

Aaargh! Mikä se on?! Elääkö se?! – Ei! Se on vaan huulirasvakotelo! Jonka tein vuosipäivälahjaksi avokilleni! Mä oon niin romanttinen!
Eka kerta muuten, kun hyödynsin yläasteen kässänopelta lahjaksi saatua ”pätkäpussiani” johonkin…

****

Raparperimetri (eli Calorimetry; Knitty, Winter 2006)
Lanka: Novita Puro, kanervikko, n. 45g (joululahjalapasten jämiä)
Puikot: 4,0 metalli

Lämpimämpi, värikkäämpi ja villaisempi virkaveli vanhalle calorimetrylleni. Nämä ovat pitkätukkaiselle niin paljon parempia kuin pipot! En usko, että olen leikki-iän jälkeen omistanut mitään näin vaaleanpunaista, mutta eihän tällaista stashbusting-tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Lanka riitti nimittäin tasan tarkkaan, ja haikailin juuri uuden täysivillaisen päähineen perään.

Veli sanoi osuvasti, että väristä tulee mieleen raparperi. Ei ole sen koommin pistänyt tuo aniliinikaan niin pahasti silmään.

Sukkalankaslaagi Vihreän valtakunnassa

2010-01-27T18:51:00.003+02:00

Sain tänään niin mukavan postipaketin, että oli pakko tulla oitis julistamaan: vyyhti Colinette Jitterbugia suoraan Walesista! Värin nimi on Renaissance (”Sitä Leonardokin tilaisi!”), eikä valokuva tee sen syvyydelle lainkaan oikeutta. Se on oikeasti paljon vihreämpikin. Sormet syyhyäisivät tilaamaan heti lisää, mutta pitänee ensin katsoa, millaiset sukat tästä saa. Firestartereita kaavailin.

Vihreä on vallannut lankalaatikkoani muutenkin viime päivinä. Titityystä hain kartion South West Trading Companyn täysbambuista Xie-lankaa, jota olen himonnut jo puolisen vuotta. Ikään kuin pieni synttärilahja itselle. Suunnittelin siitä Aquila-huivia, ja pelkään, että joudun kaivamaan jostain bambupyöröpuikot ennen kuin näin ohut ja liukas lanka kesyyntyy. Ostin hätäpäissäni varastoon myös metsänvihreän kerän hoitavaa Nalle Aloe Veraa, kun pelästyin Novitan uusia lankakarttoja. Niin kauhean tekopirteitä värejä en kyllä osta! Enkä täysakryylia.

Tämän kauniin viherryksen ostin jo vuodenvaihteessa ja se on juuri puikoilla. Shibui Knitsin Sock on ollut toivelistalla jo pitkään, mutta kun ennen joulua lopulta raaskin tilata Titityystä yhden riikinkukon värisen vyyhdin, ne näyttivät tietysti tippuneen maailmanlaidan yli. Kuukauden odotettuani jouduin tyytymään tähän merilevänväriseen. Kaunis sekin.

Mausteeksi vielä jotain vähemmän vihreää, eli Evillan vironvillaa. Tämän pulskan vyyhden sain äidiltä joululahjaksi. Sanoi löytäneensä sen Tallinnan joulutorilta. Se on jännänväristä ja sitä on paljon, mutta se ei vaan osaa päättää, mikä siitä tulee isona. Jotenkin se ei tunnu huivilta… Saa nähdä.

Monta pikkuprojektia on valmistunut ja pari vähän isompaa suunnitteilla. Mutta niistä kuulette seuraavissa jaksoissa. *hyräilee (vihreää) lopputunnaria*

Barcelona - It was the first time we met / How can I forget

2010-01-24T19:09:00.008+02:00

Barcelonassa käy ainakin pari miljoonaa turistia joka vuosi, kun taas tänne Latvustoon eksyy varovasti arvioiden 200 sielua kuukausittain. Mietiskeltyäni näitä numeroita tulin tulokseen, että melko monet pienestä lukijakunnastani ehkä kuuluvat siihen valtavaan joukkoon, joka on joskus kokenut Katalonian omin aistein. Siksi on kai parempi olla tekemättä tästä seikkailusta mittavaa matkapäiväkirjaa. Tarjoilen teille mieluummin tiiviin kaksiosaisen paketin oman Barcelonani parhaista paloista.

Ensin kuitenkin sananen niille, jotka eivät tunne tätä puolentoista miljoonan asukkaan kulttuuri- ja olympiakaupunkia. Mistä siis on pienet Barcelonat tehty?

No, modernismesta, suklaasta ja katalaanista. Niistä ainakin on pienet Barcelonat tehty. Ennen kaikkea siellä vaahdotaan miehestä nimeltä Antoni Gaudí, joka rakensi tämän kaupungin täyteen toinen toistaan persoonallisempia rakennuksia noin vuosisata sitten. Gaudí on modernismen tunnetuin edustaja; hän inspiroitui Art Noveau’sta ja loi sen pohjalta orgaanista, värikästä arkkitehtuuria. Eli teki tästä (ks. linkki (Mucha is looove!)) tätä:

Toinen barcelonalainen pakkomielle eli suklaa näkyy lähinnä kuolattavina suklaapuoteina sekä kaakaona, joka muistuttaa lähinnä paksua suklaakastiketta. (Just think about it!) Lisäksi kaupungissa järjestetään suklaaveistoskilpailuita. Ne ovat saaneet alkunsa pääsiäisperinteestä nimeltä mona, joka tarkoittaa pupujen ja tipujen muotoisia, suklaisia pääsiäiskakkuja. Taitavimpia suklaaveistoksia on esillä Museu de la Xocolatassa:

(Tuoksuivat muuten kiusallisen hyville…)

Katalaani taas on Katalonian autonomisen maakunnan alueella puhuttu kieli, jota ei saa erehtyä pitämään espanjan murteena tai minä ja seitsemän miljoona katalonialaista suutumme. Vaikka puhunkin jonkin verran espanjaa, en nimittäin saanut katalaanista mitään tolkkua. Luulen, että se lähenee jonkin verran ranskaa. Tässä kiinnostava näyte Picasso-museon edustalta (sama katalaaniksi, espanjaksi ja englanniksi):

Ja nyt, kun teidät on esitelty toisillenne, mennään asiaan: The Best of BARCELONA – osa I

Matkan ajankohta
Unohda rantaloma! Barcelona on ennen kaikkea kulttuurikaupunki, eikä ketään huvita jonottaa kolmea tuntia Picasso-museoon kolmenkymmenen asteen helteessä. Vältä kesäkuukausien helteet ja ihmismassat menemällä loka-marraskuussa, jolloin lämpöasteita on leppoisat 15 – ja ihmisiä Picasso-museossa suunnilleen saman verran. Itse kävin marraskuun lopulla. Luulen, että optimaalisin aika olisi noin kolme viikkoa aiemmin.

Kulkuneuvo
Paikalliset näyttävät kulkevan enimmäkseen skoottereilla ja moottoripyörillä – ja ajavat niillä vielä varsin siivosti. Me käytimme pitkien välimatkojen taittamiseen metroa ja suosittelen sitä muillekin. Ykkösvyöhykkeen lipuilla pääsee aina laitakaupungille asti ja niitä on helppo ostaa automaateista, jotka puhuvat montaa kieltä ja huolivat sekä käteistä että kortin. Junien ikä vaihtelee huomattavasti ja vaihtoasemia on melko vähän, mutta muuten systeemi toimi yhtä hyvin kuin muissakin suurkaupungeissa. Paikallisväriä tuovat katusoittajat, jotka tulevat vaunuihin musisoimaan – yleensä kauniisti, mutta liian kovaäänisesti.

Ensisijaisena kulkuneuvona pitäisin kuitenkin omia jalkoja. Mukavimmat alueet, kuten Barri Gòtic ja puistot on varattu pelkästään kevyelle liikenteelle, eivätkä välimatkat ole vanhoissa kaupunginosissa lainkaan pitkiä. (Ranta- ja satama-alueella sen sijaan hyvin pitkiä!)

Puisto
Barcelonassa on paljon omalaatuisia, kävelyretken arvoisia puistoja. Parc de la Ciutadella on niistä pienin, vanhin ja urbaanein. Kesällä suuren Schönbrunn-henkisen suihkulähteen ympäristö on taatusti täynnä elämää. Marraskuussa siellä ei ollut paljon muuta kuin vihreitä papukaijoja ja betoninen mammutti.

Myös Montjuïc-vuorella oli tilavaa ja rauhallista – sekä huikeat näkymät niin merelle kuin kaupunkiinkin. Montjuïcin linnalle pääsee köysiradalla, jos raaskii maksaa lipuista. Itse vanhojen purjelaivojen mastoilla koristeltuun linnaan sen sijaan pääsee ilmaiseksi (luultavasti siksi, ettei siellä ole mitään näkemistä). Vietimme mukavan, rauhallisen iltapäivän tallustelemalla linnalta alas olympia- ja messualueelle.

Paras ja persoonallisin puisto on kuitenkin kiistatta Gaudín värikkäiden patsaiden ja pylväiden koristama Park Güell, josta sieltäkin on hulppeat näköalat. Puiston portilla ja korkeimmalla kohdalla oli tungosta, mutta muualla sai kävellä aivan rauhassa. Välillä voi pysähtyä katselemaan puistoon majoittuneiden torikauppiaiden edullisia valikoimia tai kuuntelemaan saksofonin soittajaa ja hänen ihmeellistä laulavaa koiraansa. :)

Puistossa oli myös paljon kaktuksia, joihin ihmiset olivat kaivertaneet nimiään. Sekä tämä iki-ihana asuinrakennus. Kelpais.

Näkymä
Barcelona on siitä harvinainen kaupunki, että sitä pääsee näkemään ylhäältä käsin ihan kyllästymiseen asti: Montjuïcilta, Park Güellista, Katalonialaisen taiteen museon portailta… Parhaat näkymät tarjoutuvat kuitenkin Tibidabo-vuorelta, jonka harjalla, suuren kirkon juurella kököttää pieni huvipuisto. Jos pelkkä alas katsominen ei huimaa, voi aina mennä tähän (Youtube-linkki) – ensimmäinen huvipuistolaite, jossa olen joutunut kiljumaan. Hyvän karamelliomenan söin siellä myös.

Osa elämystä on kiivetä ylös Avenida del Tibidaboa, jossa voi bongata sympaattisen, antiikkisen Tramvia Blaun sekä ylimaallisen upeita ja aavemaisia omakotitaloja.

Parhaista ruokapaikoista ja museoista kerron yhden tai kahden neulepostauksen jälkeen...

My Favorite Things

2010-01-07T19:26:00.004+02:00

Olen huomannut, että suurin osa ihmisistä käsittää konseptin ’loma’ aivan väärin.

Näistä kahdesta lähtökohdasta useimmat ovat samaa mieltä:

1.) loma >< työ
2.) työ = velvollisuudet.

…mutta niiden jälkeen päättely näyttää muuttuvan vaikeammaksi.
Kahdesta yllä olevasta kohdastahan ei mitenkään voi päästä suoraan johtopäätökseen, että loma = lötköttely. Oikea johtopäätös on: loma = ei velvollisuuksia = tilaisuus touhuta niiden asioiden parissa, jotka juuri tänään sattuvat inspiroimaan! Toisaalta, jos juuri lötköttely on se, joka juuri tänä kauniina joululomapäivänä inspiroi juuri sinua… I won’t get on your way.

Itse olen tässä vuodenvaihteessa inspiroitunut lähinnä kirjoista ja neulomisesta – kaksi maailman rentouttavinta asiaa.

Mitä niistä ensimmäiseen tulee, sain tänä jouluna aivan mahtavan kirjasaaliin:

Tässä runo-osasto. Olen jo pitkään kaipaillut Tuomas Anhavan suomentamaa tankarunokokoelmaa Sateen ääni sillalla. Todella kaunis, postuumisti toimitettu teos sisältää Suomessa ennen julkaisematonta feodaaliajan japanilaista runoutta – lähinnä tankoja, mutta myös muutamia haikuja ja pidempiä runoja. Löysin tankarunouden jo ekaluokkalaisena. Olen aina nähnyt siinä jotain salaperäistä, mutta tuttua ja rauhoittavaa.

Ihanan minimalistinen muoto antaa ennen kaikkea tilaa yksittäisille sanoille – yksittäiset sanatkin voivat olla tavattoman kauniita, olivat ne sitten minulle tuntemattomia Japanilaisia paikannimiä, lintulajeja tai sääilmiöitä. (Kaikkia näitä vieljellään japanilaisessa lyriikassa runsaasti.) Toinen tankataiteen juju on tunnelman tai näkökulman muutos, joka sijoittuu yleensä toiseksi ja kolmanneksi viimeisen säkeen väliin. Pitää olla melkoinen mestari, että voisi ylipäätään sanoa jotain syvällistä 31 tavussa. Vaihda siinä nyt sitten vielä suuntaakin!

Aivan erilaista runoutta edustavat Shakespearen valitut sonetit, joita en saanut kirjana vaan pakallisena kauniita pahvikortteja. Pikkuveljeni osti ne minulle joulua ajatellen, kun kävimme keväällä Lontoossa. Shakespeare on ihku! ^^

Monipuolisen kirjasaaliini täydentävät Jaana Kapari-Jatan suomentama kokoelma Oscar Wilden kirjoittamia satuja – Onnellinen prinssi ja muita tarinoita - sekä Alan Mooren sarjakuva-albumi League of Extraordinary Gentlemen 1, joka on ikään kuin supersankarisarjakuva viktoriaanisen kirjallisuuden hahmoista. Lisäksi sain kiehtovan Muumit ja olemisen arvoitus (by Jukka Laajavuori), jossa tarkastellaan Tove Janssonin muumiromaaneja eksistentialistisen filosofian näkökulmasta, ja josta en hoksannut ottaa kuvaa silloin, kun oli valoisaa.

En ole vielä lukenut näistä mitään kokonaan, mutta suosittelen kaikkia varauksetta. Ensimmäistä siksi, että Kapari-Jatta kertoo itkeneensä jokaista satua kääntäessään, toista siksi, että Moore on sarjakuvien Shakespeare ja kolmatta siksi, että siinä on ihania muumisitaatteja.

Vuoden kirjayllätys tuli poikaystävältä: hän tietää minun keräilevän Neil Gaimanin tuotantoa ja hankki minulle Dream Hunters -pienoisromaanin sarjakuvaversion, joka on julkaistu vasta tänä vuonna, ja jonka olemassaolosta olin itse tuiki tietämätön! Tarina perustuu japanilaisen kansantaruun, ja sen pääosassa ovat sikäläisen mytologian suosituimmat jumaleläimet, kettu (kitsune) ja pesukarhu (tanuki).

Sitten siihen neulomiseen:
Kuten lupasin, tein Barcelonan-tuomisista huivin!

Nightsongs (Ravelryssä)
Lanka: Malabrigo Lace, Vaa, vähän päälle 50g
Puikot: 3,5 pyöröt

Olin innoissani silloinkin, kun Revontuli-huivi valmistui, mutta tämä kurvaa siitä kirkkaasti ohi. Kuten joku Ravelryssä lohkaisi, Malabrigo Lace on ”ridiculously soft” – jouluna pidin tätä kaulassa sisälläkin, ihan vain siksi, että se on niin pehmoinen. Lisäksi pieni 50-grammainen vyyhti oli todella riittoisa: yhdeksän mallikerran jälkeen jouduin neulomaan kolme viimeistä kerrosta uudelta kerältä. Loppu jääköön muhimaan. Ehkä teen siitä pitsikaulurin joskus.

Nyt poden hirveää sukkalankahimoa. Olen selaillut jo monen ulkomaisen nettikaupan sivuja, joten oireilu on vakavaa. Asiaa ei yhtään auta, että tässä pitäisi jo alkaa vääntää ensi joulun lahjoja. Koko ensi syksy kuluu nimittäin somewhere in the USA… ;)

Lahjuksen nahjukset

2009-12-26T20:20:00.004+02:00

Älkää antako otsikon hämätä! Olen oikeastaan kaikkiin kolmeen tänä jouluna neulomaani pakettiin tavattoman tyytyväinen. Jopa lankavalinnat menivät kerrankin niin nappiin, että olisi melkein tehnyt mieli pitää nämä lämpimäiset itsellä. Jopa tämä, vaikkei se ihan päälle taida mahtuakaan…

November Sprite
Ohje: Sprite (Knitting Adventures)
Lanka: Garnstudion DROPS Merino Extra Fine: 200g savunharmaata, n. 20g hempeää liilaa
Puikot: 3,0 ja 4,0 pyöröt
Napit: 3 kpl, muovia, Neppinapista

Toivottavasti tuotos sopii sentään parivuotiaalle kummitytölle, aluksi mekkona, ja kunhan kokoa on vähän kertynyt, tunikana. Tämä oli projektina todella palkitseva: eteni nopeasti, säilyi kiinnostavana, ja löysin jälkikäteen hauskat laventeliset napitkin. Kuten muidenkin kokeilemieni Garnstudion lankojen, Merino Extra Finen hinta–laatu -suhde on erinomainen. Se on lapsillesopivan pehmoisaa ja antaa palmikoille kunnolla profiilia.

Kun näytin mekkoa lapsista ja vaatteista mitään piittaamattomalle veljelleni, tämä tokaisi painokkaasti, hetken harkinnan jälkeen: ”Kiva.” Sen on siis oltava todella kiva.

Aikuisille tyttökavereilleni en oikein ehtinyt mekkoja neuloa, mutta talviset käsineet sentään. Eräs pitkäaikainen ystini on asunut tämän syksyn Saksassa, ja toivotin hänet tervetulleeksi takaisin Pohjolaan eestiläisestä villasta neulotuilla, haltiahenkisillä kämmekkäillä:

Rivendell Gloves
Ohje: Del Mar (Spindlicity) - ei löydy netistä enää!
Lanka: mustavalkoinen Aade Lõng Artistic, parikymmentä grammaa
Puikot: 4,0 sukkikset

Nämä onnistuivat huomattavasti paremmin kuin ne, jotka neuloin aikaa sitten itselleni. Tällä kertaa etenin ohjeen mukaan sormista ranteeseen ja ymmärsin tehdä peukalolle riittävän suuren reiän. Samaan pakettiin sujahti Fazerin mustikkapiirakkasuklaata.

Itärajan kylmyydessä elävä serkku sai myös täyttä villaa – hilpeiden raitalapasten muodossa.

Winter Berries

Ohje: Peruslapaset omasta päästä; Lychee Mittenseistä (Kelbourne Woolens) otin vähän suuntaa

Lanka: Novita Puro Kanervikko n. 60g
Puikot: 4,o sukkikset

Novitan tekijänoikeussotkut ja huono asiakaspalvelu ovat kuohuttaneet suomalaisten neulojien tunteita jo kauan, ja tänä syksynä kamelin selkä katkesi monella. Minäkin olen ollut hengessä mukana paheksumassa ja allekirjoittamassa adressia, koska olen pettynyt Novitan solmuisiin keriin, älyttömään hinnoitteluun ja sekaviin ohjeisiin useammin kuin kerran. Siksi haluaisin kovasti kohauttaa harteitani myös uudelle Puro-langalle, ja tokaista, ettei se ole sen kummempaa kuin firman vanhat, nyppyyntyvät polyamidipuurot. Että neuloisin mieluummin karhunlankaa.

Katkera totuus kuitenkin on, että tykkäsin. Kuohkea villa on neulojan käsille lempeä ja itse lapasista tuli superlämpöiset ja pehmoiset. Valokuvat eivät tee oikeutta edes herkullisille väreille.

Onneksi värikartalta ei löydy sellaista sekoitusta, josta saisin oman tyylini mukaisia asusteita…

Näiden ohessa piti lahjoittaa tietysti karpalojäädykesuklaata.

Hyviä pyhien jatkoja kaikille tutuille ja tuntemattomille! Toivottavasti lahjat lämmittävät.

Pikkujouluhiutaleita

2009-12-11T18:28:00.004+02:00

Muistin tässä eräänä pimeänä iltana, että virkkaustöitähän voi tärkätä, ja sain äkillisen inspiraation näprätä lumihiutaleita vaatimattoman joulukoristevarastoni jatkoksi. Ravelrysta löytyi runsaasti ohjeita ja kaapista kalalankaa. Käytin kaikkiin 1,5 -koukkua ja tärkin korvasi sokeri.

Näitä syntyi näpsäkästi yksi illassa, mutta sokerivesi värjäsi valmiiksi kellahtavan langan aika ruman väriseksi. Pelastin tilanteen maalaamalla hiutaleet valkoisella akryylimaalilla, ja nyt ne ovat somia kuin sokerikakkuset!

Northern Snowflake (Karp Styles Crochet & Knitting)

Nämä kävisivät mainiosti kuusen oksille, jos minulla vain olisi kuusi. Alun perin ajattelin tehdä viisi tai kuusi ja ripustaa ne siimalla verhotankoon. Sidon nämä kai kuitenkin lahjapakettien päälle koristeeksi.

Lacy Snowflake (JPFun Crochet Club)

Ekaluokalla minut muuten puettiin tyllihameeseen ja pistettiin tanssimaan typerää lumihiutalepiiritanssia koulun joulujuhlassa. Koin sen jostain syystä äärimmäisen nöyryyttävänä, enkä ole sen koommin halunnut esiintyä missään koulun tilaisuuksissa. Sen sijaan laadin käsikirjoitukset moniin ala-asteen juhlanäytelmiin. (Tieni introvertiksi, osa 11…)

Perinteinen hiutale (Australian Women’s Weekly)

”Yksikään lumihiutale ei ikinä putoa väärään paikkaan.”
- Kiinalainen sananlasku -

Tunnelmallista talviaikaa!

Shoppamies to the rescue!

2009-11-28T21:11:00.008+02:00

En tiedä, ehtikö kukaan huomata, mutta minä kävin viime viikolla Barcelonassa. Olisi minulla tietysti ollut luentojakin, mutta njääh… maailmassa on monta tapaa oppia, ja matkustaminen on yksi parhaista. Itse reissu sujui mukavasti modernismen, suklaan ja hulppeiden näköalojen merkeissä, mutta yritän edelleen kovasti unohtaa menomatkan, johon kului, kiitos myöhästelleiden lentojen, yli vuorokausi.

Palaan kirjoittamaan matkaraporttia katalonialaisesta seikkailuistani lähitulevaisuudessa. (Puola-päiväkirjatkin ovat vielä kesken, joo, mutta en vain saa itseäni kirjoittamaan Auschwitzista. :/) Ensin haluan kuitenkin esitellä, millaisia hauskoja hankintoja olen viime aikoina tehnyt, matkoilla ja muuten. En tunnusta kuuluvani ”shoppailu käy halvemmaksi kuin terapia” -ihmisiin, mutta joskus saan sellaisia puuskia, että silmä löytää ja rahaa palaa…

***

Yllättäen Barcelona ei ollut matkamme ainoa etappi: kökötimme yli kahdeksan tuntia Wienissä, milloin milläkin lentokentän käytävällä pelaamassa korttia ja syömässä sacherkakkua. (Tämä siksi, että ensimmäinen koneemme lähti Helsingistä kaksi tuntia myöhässä ja myöhästyimme jatkolennolta. Luulimme, että joutuisimme odottamaan seuraavaa jatkoyhteyttä ”vain” kahdeksan tuntia, mutta eikös sekin ollut kaksi tuntia myöhässä. Eläköön Austrian Airlines!)

Paremman tekemisen puutteessa nuohosimme kaikki lentokentän kaupat. Löysin itselleni kympillä Wienin kartta -aiheisen toilettipussin – tyylikkään ja juuri oikeankokoisen. Lisäksi ostin rasiallisen Mozartin-kuulia, joihin ehdin mieltyä käydessäni Wienissä pari vuotta sitten. Suomessa niitä tulee ikävä, koska täältä saa vain yhtä merkkiä ja sitäkin kalliilla. Saan rasiasta aikas mageen keittiöpurkin vaikkapa herneille tai auringonkukansiemenille, kunhan olen mussuttanut kaikki kuulat.

Kun kaikkien koettelemusten jälkeen olimme päässeet Barcelonaan, törmäsin heti ensimmäisenä päivänä Papirvm-nimiseen paperikauppaan (Baixada de la llibreteria 2), joka kerta kaikkiaan vei minulta jalat alta: upeita papereita, nahkakantisia muistikirjoja, lasisia tussipiirtimiä, musteita vanhoissa apteekinpulloissa, kaikenlaisia kirjanmerkkejä, sinettejä ja ties mitä muuta ihanaa.

Pakkohan sieltä oli jotain ostaa: kuparinen, osoittavaa etusormea esittävä tussiterä puuvarrella ja paikallisesta parkkinahasta tehty kirjanmerkki.

Suurin piirtein korttelin päästä löysimme myös mainion pelikaupan, jossa oli tarjolla noin kymmenen erilaista tarotpakkaa, jänniä shakkilautoja ja erilaisia pulmapelejä. Poikaystävä poimi sieltä mukaansa tällaisen herkän akselin varassa tasapainottelevan ”hopeasurffarin”, joka sopiikin huippuhyvin hänen työpöydälleen.

…Ja tässä on katettuna barcelonalainen herkkulautanen. Lautasella on:

palanen Museu de la Xocolatan (suklaamuseon) pääsylippua – 75-prosenttista tummaa suklaata.
kaulakoru, joka irtosi eurolla Park Güellin korkeimmalle kohdalle majoittuneelta kaupustelijalta. (Mustaa materiaa varmaan…)
100g iki-ihanaa, pullonvihreää Malabrigo Yarnin Lacea! Sitä sain vanhan kaupunginosan pienestä lankakaupasta nimeltä All You Knit Is Love (Plaça de la Llana 7), ja siitä valmistuu mitä pikimmin Gail (a.k.a. Nightsongs). Olen himoinnut Gailia jo pitkään, ja tämä on siihen täydellinen lanka!

Muita neuleaiheisia hankintoja ehdin tehdä jo ennen lähtöäni. Tilasin nimittäin Etsyn kautta mainioita silmukkamerkkejä:

Alun perin tilasin vain vihreitä pöllyköitä, mutta yksi niistä oli haljennut kuljetuksessa. Mainitsin tästä myyjälle, Dragonlady Designsin Kimberlylle puolella sanalla. Aikomukseni ei ollut valittaa tai vaatia korvauksia, koska merkit oli kyllä pakattu asianmukaisesti. Myyjä halusi kuitenkin ystävällisesti korvata vahingon, ja koska vihreitä pöllöjä ei enää ollut, sain tilalle peräti neljä muuta: kaksi jään- ja kaksi verenväristä.

…ja jo alkuperäistenkin pöllöjen mukana saapui kaupanpäällisiksi kaksi sööttiä päivänkakkaramerkkiä! Ensiluokkaista asiakaspalvelua – suosittelen.

Kuukauden viimeinen ostos, jota ei voi syödä, on tämä pikkujouluhyasintti.

Aukesi vihreistä nupuista täyteen kukkaan ja tuoksuu huumaavalle. Ai mikä tihkusade ja marraskuu?

Purple Haze

2009-11-11T18:32:00.003+02:00

Muinaisessa intialaisessa lääketieteessä uskotaan, että kannamme sisuksissamme seitsemää energiapistettä eli chakraa. Minä puolestani uskon, että kannamme sisuksissamme kaikenlaista rojua, joka tuskin osaa itsestään lokeroitua seitsemään siistiin henkilokeroon, mutta minun chakroistani avoimin on kuulemma Sahasrara eli kruunuchakra. Päälaella sijaitseva kruunuchakra hallitsee oletettavasti aivoja ja edistää ajatusta, tahtoa ja tietoisuutta.

Tänä syksynä ottamani hathajoogatunnit ovat kai entisestään hieroneet Sahasraraani, koska sen hallitseva väri, violetti, on salaa hiipinyt toiseksi lempivärikseni, sen iänikuisen vihreän rinnalle…

Marquise (de Carabas!) Gauntlets
Lanka: Novita 7 Veljestä, luumu (n. 75g?)
Puikot: 4,0 ja 3,5 (vaihdoin ranteen tuntumassa pienempiin puikkoihin parantaakseni istuvuutta)

Tässä ovat siis tämän talven irtohihat! Vaikka en ole vieläkään ruvennut gootiksi (enkä rupea), malli on mielestäni todella kaunis. Heti kun näin nuo rannepalmikot, tiesin, että nämä on tehtävä. Eräänä tylsänä iltana ryhdyin sitten hetken mielijohteesta vääntämään näitä siitä ainoasta oikeanpaksuisesta langasta, jota talossa oli tarpeeksi, eli seiskaveikasta. Parempiakin ideoita olen joskus saanut. Villa-polyamidisekoituksesta neulottuna nuo lenkit nimittäin kutisevat sormien välissä aika vietävästi. Pitää joskus neuloa paremmasta langasta toiset. (Hienovaraista Novita-kritiikkiä...) Mutta kyllä näillä tämän talven pärjää kylmemmissä luentosaleissa.

Tässä liilan huumassa ostin myös samansävyisen Schoppelwollen ”Taikapallon”, josta saadaan joskus sukat. (Ehkä Paminat? Vai Vampire Boyfriendit? I’m torn.)

Violettia pidetään muuten yleisesti henkisyyden, älyn ja ylhäisten värinä. Kirjallisuudessa tekstiä, jossa on liikaa pitkiä ja pröystäileviä sanoja, nimitetään ”violetiksi proosaksi” (purple prose).

Mitäs muuta violettia on? Orvokit. Brittiläiset suklaakääreet. Hukkuneen huulet.

Pieniä piristeitä

2009-10-29T18:11:00.004+02:00

Täytynee heti vastata edellisen postauksen jättämiin kysymyksiin, että ei, otus ei kestänyt mukana. Kuumaliima ei tarrautunut kovin omistavasti sen paremmin metalliseen rintaneulapohjaan kuin sulatettuihin hamahelmiinkään, joten Goomba lensi melkein ensimmäisessä mutkassa. (Se oli sittenkin Super Mario Bros 3:sta se yksilö…)

…Mutta onneksi löysin kassiini muuta koristetta! Lahden Kuuomenan muuttomyynnistä keksin tällaisen napin, joka käypi kivasti miun itäiseen murretaustaan ja muihin puhevikoihin, neurooseihin ja neulooseihin. :) (Kuva on myös sneak peek erääseen joululahjaneulomukseen…)

Samassa puodissa törmäsin näin hulvattomaan kangasmerkkiin. En tiedä vielä, päätyykö sekin kassiin vai mihin, mutta oli pakko saada. :) Jännempi ku sata jänistä.

Kolmas piristys on silkkiä ja alpakkaa… :)

Star-Crossed Slouchy Beret (Ravelry)
Puikot: 6,0 ja 8,0
Lanka: DROPS Silke Alpaca, n. 80g

Otsanauha on neulottu kutosen puikoilla, loput peräti kasin puikoilla, ja olipahan kammottavaa hallitta täytekynää paksumpia kutimia! Löllöjenkin juttujen eteen joutuu siis joskus kärsimään.

Onneksi lanka oli unelmaisen pehmeää. Kaunis kiiltokin siinä on, eikä se sähköistä hiuksia. Ainoa ongelma on, että silkki ja minun tukkani ovat aika liukas pari, joten pipo ei pysy korvilla niin hyvin kuin soisi.

No mutta…

”Tie vain jatkuu jatkumistaan…”

Pussukat ja kassukat

2009-10-17T18:47:00.005+03:00

Minusta on hauska tehdä tilaustöitä silloin tällöin. Jopa niin hauska, että otan vastaan sellaisiakin tilauksia, joita en oikeasti osaa toteuttaa. Tällä kertaa armeijaa käyvä, pian korpraalin arvon saava veli pyysi pussia pyssynpuhdistusvälineilleen. No, Hitlerkin oli korpraali ja masinoi kansanmurhan – minun teoriani mukaan – siksi, ettei häntä hyväksytty wieniläiseen taideakatemiaan. Johtopäätös: korpraaleille ei kannata tuottaa pettymystä. Niinpä hikoilin ja kiroilin ompelukoneen ääressä melkein kaksi tuntia saadakseni aikaan tällaisen pienen vetonarupussukan:

Ompelin ja purin useimmat saumat ainakin pariin kertaan. Välillä siksi, että ompeleet muistuttivat humalaisen hiihtolatua, välillä taas siksi, ettei minulla ollut minkäänlaisia ohjeita, tai edes kovin hyvää suunnitelmaa. Lopulta hermostuin ja ompelin taskun kiinni käsin.

Taskuun kirjailin jo ennen ompelu-urakan aloittamista veljen nimen – sukunimen, sillä sitähän armeijassa käytetään. Lankana käytin lankalaatikosta löytynyttä Anchor-virkkauslankaa ja ompelu tapahtui tikkaamalla pikkuruisia takapistoja lyijykynällä luonnosteltujen viivojen päälle. Veli pitää nimestään ja mustista linnuista. Siksi ajattelin, että muutamasta harakanvarvaskoristeesta pidettäisiin. Olin oikeassa.

Myös pussin sisälle taittuva, ohuemmasta kankaasta kaksinkerroin ommeltu läppä on kiinnitetty pussiin käsiin. Sen tarkoitus on estää ohuimpia ja pienimpiä esineitä tippumasta suuaukosta, kun pussi on vedetty kiinni. Hieno älynväläys ja insinööritaidonnäyte, vaikka itse sanonkin ja vaikka minulla ei insinööritaitoja olekaan.

Vetonarua ostin metritavarana Neppinapista ja kankaat leikkelin poikaystävän kangasvarastoista. Ruskea kangas on jostain muinaisesta larppipropista, maastokankaat taas jääneet tähteeksi hienosta Solid Snake -hartianlämmitimestä, jonka kultani askarteli minulle muutama joulu sitten. <3 Toivottavasti pussukka kestää kovassa kenttäkäytössä.

Samana päivänä, kun ompelin pussin, satuin ostamaan itselleni uuden olkalaukun. Päädyin tylsään tasaruskeaan, koska sellaista on paras tuunailla ja somistaa mielensä mukaan. Ensimmäinen idea on nyt käytössä: hamahelmi-Goombaan kiinnitettiin kuumaliimalla rintaneulapohja. Toivottavasti otus kestää mukana.

PS: Latvusto kohisee nyt jännityksestä. Haen uudemman kerran vaihtoon Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin, tällä kertaa Kanadaan. Jos vihdoinkin sattuu tärppäämään, Latvustosta tulee vuoden päästä myös vaihto-opiskelublogi. Tai vaihtoehtoisesti se saa kummallisia kanadalaisuuksia käsittelevän sisarblogin.

Muisto kesästä

2009-10-04T15:50:00.006+03:00

…vai lupaus keväästä?

Niin tai näin, Decimal-nuttuni valmistui vihdoin ja näyttää saapuneen väärään aikaan tai paikkaan. Loin ensimmäiset silmukat kesäkuun ollessa heleimmillään, mutta nyt sai hädin tuskin valokuvat räpsittyä, kun vettä tihutti niskaan ja palelsi!

Decimal (Knitty, spring 2009)
Lanka: Novita Tennessee, n. 400g
Puikot: 4,0 pitkät ja pyöröt
Napit: puuta, 7 kpl

Eilisaamuna, kun pujottelin viimeiset langanpäät piiloon, tajusin, että tämä on ensimmäinen kunnollinen neuletakki, jonka olen tehnyt valmiiksi sitten peruskoulun. Ja eräässä mielessä Decimal onkin Freyjan, ensimmäisen neuletakkini, kesäinen pikkusisko. Molemmat ovat vihreitä, molempien hihat kellottavat ja molemmissa on lehtikoristeiset napit. Siinä missä Freyja on villaa, Decimal on kuitenkin puuvillaa. Siinä missä Freyjassa on palmikoita, Decimalissa on pitsiä. Freyjassa on täyspitkät, Decimalissa puolipitkät hihat… Jos ne olisivat tauluja, ne pitäisi ripustaa vierekkäin.

Jostain syystä useimmat neuletakit saavat minut tuntemaan itseni viluiseksi, kaksosia odottavaksi tätimoonikaksi. Siksi en ole niitä liiemmin neulonutkaan. Tässäkin nutussa se elementti on olemassa, mutta olen kaikesta huolimatta tyytyväinen siihen. Se on joka mutkasta ja nurkasta suurin piirtein sopiva, iloisen värinen ja laskeutuva. Viimeistään kun kevät koittaa, se pääsee luultavasti mukaan arkigarderoobiin, tekstianalyysin luennoille ja järvenrantakävelyille.

Kauniit, tammenlehtikuvioiset puunapit löysin Lahden Neppinapista. Luulen, että niissä asuu jonkin muinaisen druidin henki.

Syksyn kunniaksi järjestin muuten työn alla olevat lankakerät ja projektit vanhaan leipäkoriin. Näin ne näyttävät oikein kodikkailta yhdessä pöydille hiipivien kynttilöiden ja tuikkulyhtyjen kanssa. Tällä hetkellä kori on täynnä Garnstudion pehmoisia villa- ja alpakanvillalankoja, joita olen viime aikoina innostunut ostelemaan *köh* myöskin syksyn kunniaksi. Vaikka samat säät ja kuviot toistuvatkin joka vuosi ennalta arvattavina, se ei ole mikään syy, ettei niitä voisi silloin tällöin ylistää ja juhlistaa. Esimerkiksi Japanissa erilaiset vuodenaikarituaalit ovat hyvinkin tärkeitä.

Korissa on siis:

100 g Silke Alpacaa, josta teen jo löllöbaskeria itselleni
200 g Merino Extra Finea, josta syntyy ensimmäiset joululahjasalaisuudet
100 g sinikirjavaa Alpacaa, josta tulee Knottyt äidille
sekä 100 grammaa pirteän vihreää Alpacaa, jonka kohtalo on vielä epäselvä. Luulen, että ne muuttuvat ennen pitkää huiviksi.

Tupaantuliaisia

2009-09-23T20:18:00.004+03:00

Heti näin introksi pahoittelen, että päivitys on viipynyt. Latvusto yrittää palata kesän jälkeen taas arkiruotuun, mutta kuten joka vuosi, syksy toi taas muassaan pyörremyrskyn – tai siltä ainakin tuntuu! Lukuvuoden alku on yliopisto-opiskelijalle yhtä päänsärkyä: järjettömien aikataulujen punomista järkeväksi lukujärjestykseksi, muuttuvan opintosuunnitelman ääressä koettavaa eksistentialistista angstia… ja kirjastoonkin voisi asentaa pyöröovet. Lisäksi olen hoitanut tutorin velvollisuuksia ja kääntänyt aivoni ympäri löytääkseni itselleni sopivan kandityön aiheen. Jostain aivokurkiaiseni poimuista löysin sitten Watchmenin – ja olen oikeastaan aika innoissani!

(Aasinsilta:) Toinen asia, josta olen viime aikoina innostunut, on patalaput. Vanhemmat ja koira vaihtoivat uuteen – siis aivan _uuteen_ – asuntoon, jonka iskemättömään, harmaa-valkoiseen keittiöön tukehtuu, jos sinne ei pian saada jotain värikästä ja perinteikästä. Värikäs tarkoittaa minun tapauksessani helakoita vihreitä ja herkullisia violetteja. Perinteikkyyttä taas edustavat nämä mummoilta tämän päivän bloggaajille periytyneet perisuomalaiset käsityömallit.

Perinteinen tähtipatalappu (Langanpätkiä)
Lanka: Novita 7 veljestä, kuvioihin Novita Wool
Puikot: 3,5
Koukku: 3

Himppu-mummun patalappu (Harmaa villasukka)
Lanka: Novita 7 veljestä
Koukku: 3

Olen kumpaankin lappuun todella tyytyväinen. Perinteisistä malleista huolimatta ne eivät ole lainkaan mummomaisia, vaan värit tuovat niihin modernia jujua. Himppu-mummun versiosta tuli jopa tyylikkäällä tavalla retro. Käyttökelpoisiakin niiden pitäisi olla. Molemmat tuntuvat melko paksuilta ja tein niille sen verran pinta-alaa, ettei näppien pitäisi kärvähtää.

Koska minulla sattui olemaan jämäkerä samansävyistä vihreää Tennesseetä, liitän settiin myös pienen siivousrätin. En tosin haluaisi luopua siitä, koska se sointuu niin prikulleen oman sohvan väreihin…

Ballband Dishcloth (Peaches & Creme)
Lanka: Novita Tennesse
Puikot: 4,0

Toivottavasti näillä avuilla saisi historiattomalle kiinteistölle edes pienen palan sielua.

Sox

2009-08-22T22:03:00.005+03:00

Mitäpä tätä koristelemaan: neuloin sukat. Ihan tavalliset sukat. Tarkoitus ei todellakaan ollut tehdä mitään Luihuisten tupasukkia, koska jos jokin on minusta käsittämättömämpää kuin Jack Sparrow’n fanittaminen, se on Draco Malfoyn fanittaminen. Ei siis sanaakaan siihen suuntaan; sanokaa mieluummin Synkkäsukka ja Suvisukka.

Basic Ribbed Socks (Wise Hilda Knits)
kuuden kerroksen tasaraidoilla
Lanka: Aade Lõng Artistic
Puikot: 3,0

Tallinnasta ostettuja Aade Lõng -vyyhtejä täytyy kyllä kiitellä riittoisuudesta. Niistä on yltänyt näiden sukkien lisäksi jo tähän, tähän ja näihin, ja ainakin yhden sukkaparin verran on vielä jäljellä.

Olen jo pitkään halunnut kuvata jonkin käsityön kauniin, langattoman GuitarHero-skebani kanssa, ja rokkarithan jostain syystä tykkää raidoista… *olkakoho*

Sitä minä vain mietin, kumpi näistä on se ”oikea jalka”, jolla pitäisi nousta ylös.

Yhden palstan juttuja

2009-08-02T21:22:00.006+03:00

…ja seuraavaksi Latvuston neuleaiheiset sähkeuutiset. Hyvää iltaa.

Juuri saamamme tiedon mukaan terrorätit ovat jälleen iskeneet siviilikohteisiin Lähi-Keittiössä. Neulottujen järjestöön kuuluvan, pahamaineisen Liekkirätin suorittamat ilmahyökkäykset eivät vielä ole vaatineet kuolonuhreja, mutta useat työtasot ovat jääneet ilman muruja ja joidenkin tiedetään kiillottuneen.

Flickering Flames Ensemble (Free Knit Patterns)
Lanka: Novita Spektri Plus (Anselmuksen tähteitä!)
Puikot: 4,0

Kotimaassa puolestaan päivän ykkösuutiseksi nousi tunteita kuohuttanut taidetarvikkeiden ulosmarssi. Siveltimet, tussipiirtimet ja useat muut taideopiskelijat jättivät tänään keskipäivällä paikkansa Keskuspenaalissa ja jatkoivat mielenosoitustaan valtaamalla erään aution, vastaneulotun pussukan. Vaikka tuohtuneet taidetarvikkeet kieltäytyvät edelleen jättämästä monitoimitilaksi tarkoitettua pussukkaa, varsinaisilta kahakoilta on ainakin toistaiseksi vältytty.

Salmiakkipussi (omasta päästä; idea ja pintakuvio: Wendy Knits)
Lanka: Zitron Trekking Pro Natura (Vinnlandeista jäänyttä!) + sulkijassa hieman laivastonsinistä Novita Kotiväkeä (vieläkö joku muistaa Baudelairet?)
Puikot: 2,5 sukkapuikot

Lopuksi päivän sää: Islannin suunnalta ajautuu Keski-Suomeen yllättäviä villakuuroja, jotka saattavat vaikuttaa etenkin tulevan talven asusteiden neulontaan. Létt-Lopi-rintamaan kuuluvat karheat keräpilvet saattavat nimittäin syksyä kohti tiivistyä myssyiksi ja töppösiksi.

…joo, olen vähän väsynyt. Kiitos vanhemmille Islannin-tuliaisista!

Boobie Trap

2009-07-27T20:03:00.006+03:00

Ennen kuin kysytte, niin ei, en ole kaikkien näiden vuosien aikana hautonut salaista, perverssiä mielihalua neuloa itselleni varatissit, vaan äitini, joka on neuvolatäti, sanoi, että näille olisi tilausta imetyskoulutuksessa. Asiallisia pehmorintoja ei ilmeisesti juurikaan ole Suomen markkinoilla, joten tämäkin ongelma ratkesi tietenkin neulomalla. Tässä koekappale, joka sai ihan innostuneen vastaanoton – voi siis olla, että näitä tulee runsaasti lisää, vähän joka neuvolaan.

Knitted Breast (Lactation Consultants Great Britain)
Lanka: DROPS Muskat, persikka (n. 25g) ja beige (vähän)
Puikot: puiset 3,5 sukkapuikot
Täyte: sellaista kuituvanua, jota myydään rullalta kangaskaupoissa

Ohje muistuttaa helpon peruspipon ohjetta. Kupu pitää vain lopuksi sulkea virkatulla pohjaympyrällä. Haastavinta oli löytää mahdollisimman realistisen sävyistä lankaa, sillä vaikka monet arvostavat vaatteita, jotka tuntuvat kuin toiselta iholta, olisihan se kiusallista, jos ne myös näyttäisivät luodulta nahalta. Yäk. Onneksi Garnstudiolla on aika laajat värikartat.

Oli muuten poikkeuksellisen hauskaa pitää blogikuvaukset ulkosalla. Äiti hyssytteli, kun huutelin terassilta ”joko otettaisiin niitä tissikuvia”. :D Nyt, jos joskus saan häirikköpostia otsikolla ”näytä tissit”, voin lähettää vastaukseksi jonkin näistä kuumista otoksista.

(And yes, I dare you to think of Twilight! Muahhahhah!)

Kesä paistaa,

2009-07-18T21:57:00.006+03:00

horsimikko aaltoilee.
Hetki,
älä hievahda.

- Helena Anhava (1982) –

Onneksi valitsin tänä kesänä töiden sijasta opiskelun. Lukiessani Dostojevskia, Kafkaa ja Joycea kirjallisuuden tuntemuksen tenttiin olen saanut viettää hitaita helteitä ja himmeitä kuurosadepäiviä rauhassa kotosalla. Kun yleensä on aina jonnekin menemässä tai jostain tulemassa, on välillä jännää olla vain olemassa.

Tämän kunniaksi…

a.) …adoptoin uuden muratin. Se on hankittu epäromanttisesti kolmella eurolla lähi-Prismasta. Mutta se on kaunis, ihanan kaunis, ja Kreikasta ostettujen pienoispronssiveistosteni uusi kohtauspaikka.

b.) …kulutan runsaasti jäätelöä. Kuten kaiken muunkin ydin, myös kesän ydin tavoitetaan mahdollisimman yksinkertaisilla yhdistelmillä: sulatettuja pakastemansikoita ja vaniljajäätelöä – voittaa pakastealtaan uusimmat ja kalleimmatkin.

c.) …nautin varhaissadosta. Aitoa, kevyttä kesäruokaa saa pesemällä ja halkomalla pussillisen retiisejä. Seuraksi voi pilkkoa paprikaa ja kuoria valkosipulinkynnen tai pari. Mausteeksi yrttejä tai chiliä, ja päällimmäiseksi reilu loraus oliiviöljyä. Kypsytellään 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia ja nautitaan ilta-auringossa, vissyveden kanssa.

d.) …etsinyt eksotiikkaa ja jännitystä laiskasti karkkipusseista. Serkku toi Amsterdamista kuuluisimmilla hollantilaisilla maalauksilla päällystettyjä suklaita. Rasiallinen anti-gravity-pastilleja taas oli kaltaiselleni sarjakuvahörhölle pakko-ostos Retretin museokaupasta.

Suosittelen muuten ehdottomasti käymään tämän vuoden näyttelyssä – Kim Simonssonin veistokset ovat parasta, mitä Retretin luolastolle on koskaan tapahtunut! …eli kävin siis kyllä pikkuisen Punkaharjulla. Ja *köh* samalla Savonlinnassa. Matkan varrella Lappeenrannassa vähän piipahdin… Mutta olen minä aika paljon ollut kotonakin! Hievahtamatta.

(Kim Simonsson: Little Phantgirl)

Insinöörineulontaa?

2009-07-11T21:23:00.004+03:00

Koska edellisessä postauksessa – ja luultavasti seuraavassakin – rellestetään kuten kesällä kuuluu, tämä tuntuu tähän väliin liian talviselta tarinalta, mutta bear with me. Mikäli minä talvea tunnen, se palaa vielä.

Bainbridge Scarf eli Insinöörikauluri (Pepperknit)
Lanka: Drops Alpaca, vajaa kerä
Puikot: 3,5 sukkapuikot (vaikka lyhyitä pyöröjä suositeltiin)

Oletko aina halunnut neuloa jotain, mikä ei näytä juuri miltään, mutta saattaa osoittautua yllättävän käyttökelpoiseksi, kunhan olet ensin lukenut (ja ehkä jopa ymmärtänyt) käyttöohjeet? Sitä vaatii pienen sisäisen insinöörisi ääni. Kaikkihan ovat kuulleet olkapäillä istuvista mini-enkeleistä ja -paholaisista. Olkapääinsinööri on niiden serkku. Ja sen saa vaiennettua vaikkapa tällä, tarpeettoman monimutkaisella kaulanlämmittimellä.

Tai no, kuten kaikki hienolta kuulostavat insinööriluomukset, tämäkin on oikeastaan äärimmäisen yksinkertainen: ylisuuri kauluri, johon on isketty kiinni kaksi pientä neulottua nauhaa. Pointti on sitomisessa. Ohjeita noudattamalla kaikki toimii – tai sitten ei. Noh, insinöörit...

Löysin siis käyttöä sille melkein kokonaiselle kerälle alpakkalankaa, joka jäi Knottyista tähteeksi. Olen ehdottomasti kaulaliinaihmisiä, mutta joskus ne vain ovat liian isoja ja tiellä – tämä taas on taskukokoinen. Sitä paitsi tuntuu tosi fiksulta ja näppärältä, kun käyttää vaatekappaletta, jonka pukeminen näyttää monimutkaiselta. Vähän niin kuin kimono tai goottibootsit.

Kavereiden kesken Uki

2009-07-01T20:12:00.011+03:00

Kuten tunnettua, minä katselen yleensä kaihoisasti jonnekin kauas – mutta joskus saattaa silmä eksyä lähellekin. Latvustossa harrastetaan tänä kesänä siis myös kotimaanmatkailua!

Elämä on siitä hauska kapistus, että se jaksaa aina yllättää: viime kesän lopulla poikaystäväni voitti eräässä nettiarvonnassa neljän hengen aktiviteettiviikonlopun Uudessakaupungissa – matkoja lukuun ottamatta all expenses paid! Ihmettelimme ja tiedustelimme asiaa melkein vuoden päivät, epäuskoisesti naurahdellen, ja viime viikonlopulla pakkauduimme vihdoin pieneen punaiseen autoon – minä, poikaystäväni, pikkuveljeni ja ”naapurini” – ja suunnistimme armottomassa helteessä lounaisrannikolle. Perille selviytyminen ilman ilmastointia ja kunnollista tiekarttaa oli jo uroteko sinänsä – tuskin olisi onnistunut ilman jätski- ja karjalanpiirakkataukoa Pirkkalan ABC:llä.

Uusikaupunki – eli Uki, kuten paikalliset sitä kuulemma kutsuvat – on oikeastaan liian pieni, söötti ja kesäinen ollakseen mikään kaupunki. Sen keskusta käsittää vain pienen merenlahden satamineen, joitain ikivanhoja puutaloja sekä kaksi kaunista kirkkoa. Suurin osa ihmisistä etsiytyy mökeilleen rannoille ja sisäsaaristoon, ja sinne meidätkin majoitettiin. Asetuimme Merikoivulan leirintäalueelle, jonnekin rantamänniköihin, kahteen kahden hengen minikeittiöllä ja makuuparvella varustettuun hirsimökkiin. Etupihalla terassit, takapihalla huussi. Vielä saapumisiltana lainasimme alueen minigolfrataa ja valtavaa rantasaunaa. Yllättävää kyllä, merivesi hakkasi juhannuksen järvivedet melkein kymmenellä asteella: n. 25-asteisessa suolavedessä olisi hyvin lillunut ilman löylyjäkin.

Seuraavana aamuna meille katettiin aamiaissämpylät ja jogurtit saunan terassille, jossa rantakoivut vielä suojasivat nousevalta auringolta. Eikä ketään muita kuin hauskasti äänteleviä lintuja missään… :) (Alla "Näkymä aamiaiselta")

Olisi siinä ollut kauemminkin, jos ei paikallisen automuseon 60-luvulla valmistettu, kerman värinen Ford Taunus olisi tullut meitä noutamaan. Ajokin erikoispiirteisiin kuuluivat ratin yhteyteen ympätty vaihdekeppi ja takapenkkien villi trampoliinijousitus. Kuoppaisia, pellonpielen hiekkateitä, kunniakierros torin ympäri ja Bonk-museolle.

Bonk on, uskokaa tai älkää, suomalaislähtöinen teollisuusjätti, joka on vastuussa muutamien maailman uskomattomimpien koneiden suunnittelusta ja valmistamisesta. Jos sinulla on uteliaita, leikki-ikäisiä lapsia tai hammasratas-, vipu- ja nappulafetissi, käy ihmeessä kuuntelemassa Bonkin eriskummallinen tarina. Yrityksen ainutlaatuinen konsepti teki ainakin minuun vaikutuksen. Muuta en tohdi sanoa.

Bonkista saimme lainaan polkupyörät, jotka talutimme tien toiselle puolelle makasiinikahvila Kahveliin. Sieltä tilasimme reippaat annokset mutkatonta, mausteista ruokaa: kevätkääryleitä, valkosipulietanoita, broileritortillaa… Kaikki tämä kaupunginlahden ääreen katetulla terassilla ja kaupungin laskuun!

Seurasimme siinä samalla eriskummallista klovnikulkuetta, joka kulki viereisen sillan yli huudellen megafoniin dadaistisia iskulauseita. Läheisessä puistossa oli meneillään lasten kesätapahtuma, jossa oli pellejen lisäksi paikalla ainakin hattarakoju ja palokunta. Pyöräillessämme ohi, näimme kuinka kymmenet lapset hyppelehtivät innoissaan kolmesta paloletkusta lähtevässä sumupilvessä, ja eksyi sieltä muutama tervetullut pisara meihinkin asti.

Suurin osa päivästä vierähti kuitenkin paikallisella golfklubilla, jossa parin tunnin opastuksen jälkeen pääsimme jopa pelaamaan neljän reiän pelin. Aurinko ei vain hellittänyt hetkeksikään, ja joukon ainoana tyttönä koin paikan ilmapiirin välillä melko ahdistavaksi. (In a ”kyllä tänne tuommoiset pikku blondit saavat tulla meidän herrasmiesten silmäin iloksi, mutta sinut olisi parasta asettaa jatkuvaan valvontaan, ettet vain satuta itseäsi tuolla hybridimailalla” sort of way…) Arvelinkin, että golfpiirit ovat tavattoman seksistisiä, ja ettei kyseessä suinkaan ole minun lajini. No, nyt tiedän sen. Tilaisuus oli kuitenkin sikäli jännittävä ja otollinen, etten omin nokkineni olisi tullut kokeilleeksi golfia tässä elämässä. Pojat kyllä innostuivat – ei siis ihme, että hävisin kaikille kolmelle komeasti.

Paahteen ja hyvin hoidetun nurmen lisäksi päivään kuului myös merellisiä tunnelmia. Päivällistä söimme ravintola Pookissa (alla), jonka saaristolaishenkisestä seisovasta pöydästä kasvissyöjän oli tosin vaikea löytää juuri muuta ruokaa kuin vesimelonipaloja ja herkullista puolukkarahkaa. Kalaruoanystäville kyllä oli herkkuja tarjolla turkoosista sammenmädistä loimuloheen. Itse pääsin saariston kanssa kosketuksiin parhaiten paluumatkalla Merikoivulaan – saimme nimittäin moottorivenekyydin. Pienessä paatissa oli hyvä istua keulassa bongaamassa vesilintuja.

Seuraavana aamuna, uuden idyllisen aamiaisen jälkeen nousimme vesitorninmäelle, jolta löysimme vanhan, käytöstä poistetun vesitornin lisäksi runsaita kukkaistutuksia ja suloisia, punamultamaalattuja tuulimyllyjä. Täällä meille vedettiin valjaat ylle ja palomieshanskat käteen – 33-metrisen vesitornin huipulta heitettiin alas noin peukalon paksuinen köysi, jota pitkin meidän oli määrä kivuta alas. Ja tämä sopi minulle totisesti paremmin kuin golfaaminen!

Hurjinta hommassa oli se, ettei meihin asennettu mitään kiinteitä turvaköysiä. Oli ainoastaan yksi köysi, johon tehdyn jarrusolmun kireyttä säätelemällä meidän tuli liukua tornin viertä alas. Alhaalla olin innoissani, ylhäällä katsoin alas ja nielaisin – ei tämä ehkä ihan järkevää ole. Mutta kun reunalla nojauduin tyhjän päälle, yhden hullun, liikkuvan solmun ja yhden hullun köyden varaan, en muistanut epäröidä juuri yhtään. Ilmassa oli ihan leppoisaa roikkua ja kun jalat olivat jälleen maassa, adrenaliini oli jo ehtinyt haipua. Tästä seuraava askel on sitten benji-hyppy!

Päätimme matkan palaamalla rannan makasiiniravintoloihin, Sualaspuariin, jonka rantaterassilla söimme elegantit pääruoat ja herkkumakeat jälkiruoat - tyrnijäädyke marengilla oli ehdottomasti matkan kiinnostavin makuelämys. Paikan emäntä kierrätti meitä myös baarin puolella, jossa oli mahtavat suolan ja Farside-sarjakuvien kyllästämät parruseinät.

Uusikaupunki on hyvä kesäkaupunki lapsiperheille ja pareille – meidän testauksemme perusteella, miksei kaveriporukoillekin. Paikalliset muistivat mainostaa myös hyviä meriyhteyksiä Ahvenanmaalle. Sinne siis, jos lupaa lämmintä ja poutaa ja Vakka-suomi kiinnostaa. Läheisessä Köyliössä voi samalla käydä katselemassa Piispa Henrikin legendaan liittyviä maamerkkejä. Taas uusi kaupunki (heh heh) valloitettu!

Rädei ja lumbui

2009-06-14T20:28:00.004+03:00

Täällä se nyt on – kesä. Ja minulta jos kysytään, kesän ykkösvitsaus ovat ehdottomasti hyttyset. Mutta heti toisena tulee se, että kirkkaassa valossa näkyvät kaikki kirjahyllyn ja keittiön pölyt ja läiskät! Argh. Suomalaisissa käsityöblogeissa ei juuri näe neulottuja ja virkattuja siivousriepuja, mutta englanninkielisissä maissa ne tuntuvat olevan todella yleinen jämälankojen käyttökohde. Ja jos niille kelpaa, miksei minullekin. Tässä pari kesäistä koekappaletta:

O rly? (Diagonal Owl dishcloth from knittingonthenet.com)
Lanka: Novita Tennessee, ikivanhaa mudanväristä
Puikot: 3,5 puiset addit

Ristin tämän liinan oikeastaan Nite Owliksi, koska paikkojen siivoaminenhan on supersankarien erikoisalaa… Pöllöt ovat loistavia otuksia. Lisäsin laidoille aika lailla silmukoita saadakseni kunnollisen kokoisen rätin ja tein reunapitsistä siromman kuin ohjeessa.

***

Double Lattice dishcloth (Smariek Knits)
Lanka: Novita Bambu, limenvihreä (ei enää myynnissä)
Puikot: 3,5 puiset addit

Tämä on tällainen deluxe-malli: Bambu on melko kallista lankaa tällaiseen tarkoitukseen ja kuvion neulominen oli pirullisen hidasta. Lopputulos on kuitenkin sitä sievempi ja pehmeämpi. Minun on vaikea lakata hypistelemästä tätä!

Näiden rättien imuteho on toki roimasti kauppojen sieniliinoja huonompi, mutta etujakin on: uniikki ulkonäkö, eivät korppuunnu kuivuessaan ja kestänevät käytössä noin vuoden (jos välillä pesee). Se, soveltuvatko nämä paremmin tiski- vai pölyräteiksi, on vielä testauksen alla, samoin kuin se täydellinen lanka- ja puikkoyhdistelmä. Ensi kerralla käytän kyllä suurempia puikkoja – saan isommat liinat samalla vaivalla.

En tiedä, ovatko nämä juhannusruusuja, mutta ne toivottavat joka tapauksessa raikasta mittumaaria kaikille. Minä menen maalle neulomaan Decimal-nuttua ja lukemaan Kafkaa.

Phew...

2009-05-22T23:08:00.005+03:00

Tuomentuoksuiset, nöyrät pahoittelut kaikille vakiovierailijoille, jotka ehkä odotitte päivitystä maanantaiksi – Latvusto nyt siirtynyt arvaamattomaan kesäaikatauluun. Ennen kuin pyrähdän Lontooseen syömään etikkasipesejä 33 pencen pusseista ja valokuvaamaan metroasemia, ennätän kuitenkin vielä esittelemään eilen valmistuneen pienen kesäneuleen, joka toivottavasti palauttaa uskonne siihen, että kasilikossa…eikun latvustossa suhisee kesälläkin.

HEW (Canary Knits)
Lanka: Laivastonsininen Novita Tennessee (n. 250g)
Puikot: 4,0 pyöröt (80cm) ja kaksi 4,0 sukkapuikkoa (kaulusta varten)

Tämän neuleen ohje oli paikoin todella hämmentävä: en ymmärtänyt, että raglan-lisäykset oli tehtävä myös nurjalla puolella – väärinkäsitys, joka maksoi minulle puolen kerän työn – ja sopivat hihatkin sain aikaan vasta kolmannella yrityksellä. Lisäksi nauhat jäivät niin lyhyiksi, ettei niitä saa sievälle rusetille. Onni onnettomuudessa, että yksinkertainen kylpytakkisolmu sopii tyyliini paljon paremmin. Lopputulos on kyllä muutenkin vaivan arvoinen – se sopii, se istuu, se on kesäinen, se on monikäyttöinen. Myös petroliin vivahtava syvä laivastonsininen on hurmaava, etenkin ollakseen suoraan Novitan tylsästä väripaletista.

Matkalle painava puuvillaneule ei kuitenkaan pääse mukaan. Viisipäiväisen Lontoo-reissun ohjelmaan kuuluu ainakin Towerissa tunnelmointia, British Museumin vitriineihin kurkkimista, iltavalaistulla Thamesilla samoilua ja Covent Gardenissa shoppailua. Kokemuksen kruunaavat uneton yö Stanstedin lentokentällä sekä retki Greenwichin observatorioon ja merimuseoon. Lisäpainoa ei siis totisesti kaivata.

Lontoo on suosikkikaupunkini, valtavaan kokoonsa nähden erittäin hyväntahtoinen ja lähestulkoon pittoreski. Jokaisella kaupunginosalla on oma luonteensa, uusia nähtävyyksiä ja tekemistä keksisi helposti vuodeksi… Onneksi kone nousee vuorokauden kuluttua.

Saaristolaissukat

2009-05-03T21:25:00.005+03:00

Nämä sukat neuloin puhtaasta nelisäikeisestä kodikkuudesta. Jo värikin on lämmin, ja kaarnamaiset kaksoishelmineuleraidat ovat miellyttävät niin silmälle kuin ihollekin.

Saltkråkan (Ulla 3/08)
Lanka: mysteerimerinoa
Puikot: 3,5 puiset addit

Löysin harrastuskaappini uumenista vyötteettömän kerän suklaanruskeaa lankaa. Luulin tavalliseksi seiskaveikaksi, mutta jo puikoille luodessa huomasin langassa sellaista pehmeyttä ja kuohkeutta, jota ei Novitan myydyimmässä ole. Kaikkinaisen herkullisuuden perusteella veikkaisin jopa merinoksi, mutta, kuten ihmisissä, ei langoissakaan lopulta ole tärkeää se miksi on synnytty, vaan se miksi voidaan tulla. Juuri tämä lanka sopi täydellisesti juuri tämän ohjeen henkeen, sen karuun mutta kotoisaan estetiikkaan. Ajatelkaa auringossa lämmenneen rantakallion pintaa, varrasleipää voisulan ja sillin kera, kuistin nurkassa tuoksuvia koivuhalkoja… Siitä maailmasta nämä ovat kotoisin. (Sääli, etten päässyt sellaiseen ympäristöön kuvaamaan.)

Maanläheinen makuuaittatunnelma ei suinkaan ole sattumaa, sillä halusin tehdä itselleni nimenomaan ”mökkisukat”. Enää eivät vanhan kotitalon, mummolan tai minkään maailman rantamökin kylmät lattiat tavoita varpaitani! Tosin, mikäli tämä kesä jatkaa tätä rataa, en taida tarvita näitä vähään aikaan…

Sarj...öh, kirjamessuraportti

2009-04-20T13:19:00.003+03:00

28.-29. maaliskuuta täyttyi Jyväskylän Paviljonki taas painotuoreista uutuuskirjoista, antikvariaattien pahvilaatikoista ja kotimaisista kirjallisuuspersoonista. Olin siellä minä myös, kiitos erinäisten akateemisten kustantamojen, jotka tarjosivat liput yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle. Itse en olisi itseäni kustantanut sisään tänä vuonna, koska ohjelma kukki lähinnä veretöntä mainstreamia ja liian maanläheisiä paikalliserikoisuuksia. Eniten väkeä näyttivät vetävän Tommy Tabermann ja Sofi Oksanen, teeveestä tuttuina, tietenkin.

Miljoonien kirjainten seassa näillä messuilla oli kuitenkin kuviakin, ja juuri ne vetivät minua puoleensa tällä kertaa. Sarjakuvat ovat aina olleet merkittävä lohko omia lukutottumuksiani, ja tänä keväänä myös Mitä Suomi lukee -listan kotimainen kategoria on puolillaan sarjakuvaa. Poikkeuksellisesta kärjestä voimme syyttää ennen kaikkea Kiroilevan siilin nopeaa ikonisoitumista ja Fingerporin yhtäkkistä voittokulkua niin Helsingin Sanomien sivuilla kuin albumeinakin. Itsekin löysin aivan hiljan Fingerporin riemastuttavat puujalat, ja messuilta lähti tietysti mukaan vimmastunut Siili-badge.

Kalevalan juhlavuoden kunniaksi messulavat oli nimetty eepoksemme sankareiden mukaan, ja Aino-nurkassa pääsi kuulemaan myös Fingerporin pormestarin, Pertti Jarlan, ja Kiroilevan siilin äidin, Milla Paloniemen, pohdintoja urastaan. Heidän ohellaan sanomalehtisarjakuvapaneelissa istui myös kotimaisen vitsisarjakuvan veteraani, B. Virtasen luoja, Ilkka Heilä. Yliäänekkään, itseensä rakastuneen juontajan johdolla kolmikko pohti esimerkiksi netin vaikutusta sarjakuvien suosioon. Eikä nettiä kannatakaan vähätellä strippisarjakuvien ja mangan kanavana – supersankarit ja muut eeppisemmät sarjistarinat tuskin poistuvat nelivärialbumeista muualle kuin elokuviin. Mutta palataan siihen kohta.

Teemaa jatkaen tein myös kaikki kirjamuotoiset heräteostokseni Arktisen Banaanin kojulla:

Joann Sfarin Pikku vampyyri menee kouluun on hellyttävää, muttei imelää koko perheen sarjakuvaa. Visuaalinen ilme vaihtelee yllättävästi groteskisti pelkistettyjen, hupsulla tavalla suloisten hahmojen sekä koukeroisempien taustojen välillä. Ja melkein itsetiedotonta huumoria kukkiva dialogi sopii ympäristöön täydellisesti. Tiedän, että olen paasannut vampyyrien kulmahampaiden tylsymistä vastaan, mutta Sfarin vilpittömälle tyylille on mahdoton sanoa ei. Vähän niin kuin Nightmare Before Christmas luopuisi tekoromanttisuudestaan ja hyväksyisi muumimaisen elämänasenteen.

Blacksadin (by Díaz Canales) ensimmäisen osan, Kissa varjoisilta kujilta, ostin lähinnä sen huikaisevan visuaalisen ilmeen takia. Lyhykäisyydessään tarina ei ole turhan syvällinen, eikä Blacksadista paljastunut sen kummempaa persoonaa kuin muistakaan kovaksi keitetystä, sisältä pehmeistä trenssietsivistä, mutta Guarnidon luomat film noir -tunnelmat riittävät pitämään kiinni kirjassa. Huoliteltu, yksityiskohtainen tyyli, luonnollisesti vaihtelevat kuvakulmat ja ilmeikkäät eläinhahmot tuottavat puhdasta esteettistä mielihyvää.

Päivän sarjakuvacombo oli luontevinta päättää elokuvateatterissa, Watchmen -filmatisoinnin parissa. ”Kaikkien aikojen kiitellyin sarjakuvaromaani” on ollut lukulistallani vähintään kolme vuotta, ja nyt sain käydä sen läpi kolmessa lyhyessä tunnissa, koko näyttävyydessään. No, löysinpä vihdoin trenssietsivän, jolla on persoona. Lyhyesti sanottuna: kicked ass – sarjakuva lähti heti tilaukseen, ja pääsiäisen jälkeen saapui kappale teoksen ensimmäistä kovakantista painosta – suuren sveitsiläisen postisäkin saattamana. Strange.

Lukekaa se, käykää katsomassa elokuva, ehdottomasti, mutta ajan kanssa. Itse olen tutkinut tarinaa huolekkaasti nyt pari päivää, ja sen kymmenet repaleiset kerrokset ovat saaneet jumiin melkein jokaisen rattaani ja hammaspyöräni. (Niin, totta kai minulla on tekosyy blogipäivityksen viipymiselle…)
On siis kaikin puolin hienoa, että suomalainen sarjakuva kukoistaa ja naurattaa, mutta these British guys, they are all business. Kiitos taas, Alan Moore, nerokkuudestasi.

Määkivä merimaisema

2009-04-05T20:40:00.005+03:00

Aade Lõngin liukuvärjätty villalanka on tunnelmatavaraa. Se saa minut aina tuntemaan itseni tallinalaiseksi nyplääjämummoksi, jonka pitää neuloa kaikille kaupunginmuurien vartiomiehille villatöppöset ennen marraskuuta tai erinimiset ontelotulehdukset päästävät venäläiset sisään. Siinä sitten savitakan äärellä puisia puikkoja pyörittelisi ja naukkailisi välillä pihayrteistä keitettyä teetä. Idyllistä? No jaa…

Mutta minäpä en tehnytkään sataa töppöstä, vaan huivin.

Seascape (Knitty Summer 2008)
Puikot: 4,5
Lanka: Aade Lõng Artistic (musta-valko-harmaa), n. 200g?

Ei ehkä uskoisi, mutta tämä oli melkoisen nopea ja koukuttava projekti, kunhan sen kerran loi puikoille. Minä sain tästä viihdykettä pariksikymmeneksi hitaaksi koti-illaksi, mutta maanläheisen, rustiikkisen lopputuloksen saa äiti, kiitokseksi Tallinan-reissusta, jolla lanka ostettiin. Toivottavasti hartiahuivi ei tarkoita jossain omituisessa lahjaetiketissä, että otas ryppyvoiteet esiin ja jää eläkkeelle…

Lisäsin pituutta neulomalla yhden mallikerran enemmän ja leveyttä tuplaamalla ”reunareiät”. Lisäksi otin ohjetta isommat puikot käyttöön, jotta neuloksesta tulisi kevyt ja laskeutuva. Ei enempää omia muokkailuja tällä kertaa.

Kuvaaminen osoittautui hankalaksi tähän vuodenaikaan, kun koko maailma tuntuu kylpevän samoissa harmaan sävyissä kuin stoola itse. Jos se kevät sieltä joskus joutuisi, kunhan vähän vapuillla ja pääsiäisillä herätellään... :)

Mitä yhteistä on ajalla ja langalla?

2009-03-23T13:13:00.006+02:00

Ainakin se, että molemmat juoksevat sujuvasti, kunnes loppuvat, yleensä ikäväksi yllätyksekseni. Mahdollisesti molempia saa myös monissa eri väreissä ja tekstuureissa. En tiedä. Ajattelin joka tapauksessa vilauttaa menneitä ja tulevia lankaprojektejani, koska nykyhetki katosi jonnekin, enkä ole vielä löytänyt sitä, en edes sohvan alta.

Ensin palataan kasiluokalle. En ole koskaan tullut toimeen ompelukoneiden kanssa: niistä lähtee tarpeetonta meteliä ja kiemuraiset tikkaukseni muistuttavat aina juopuneen matkaa kotiin. Kankaat menevät röykkyyn ja neulat katkeilevat. Puikkoja tai koukkuja sen sijaan en ole ikinä pelännyt, joten otin yläasteella valinnaista rättikässää ja neuloin elämäni ensimmäisen villatakin.

Kurssin päätteeksi se sai vuolaat kiitokset ja korkeimman arvosanan, mutta on sitten unohtunut vanhempieni kaukaiseen eteisenkaappiin, eikä ole päässyt käyttöön kuin erässä kevättalvisessa improlarpissa. Olen siitä silti ylpeä, kuin hyvin käyttäytyvästä, kauniiksi kasvaneesta tyttärestä, jota en tapaa kovin usein.

Freyja
Lanka: Novita Seitsemän veljestä, mudanvihreä
Puikot: 3,5

En löytänyt mieluisaa ohjetta tuolloin, kun Ravelrya ei vielä ollut ja internetkin oli jotain modeemin kautta lähestyttävää ja tuntematonta. Niinpä yhdistelin ja sovelsin kässänopen avustuksella useampaa ohjetta. Silmukkamäärät ja sellaiset otin Novitan pikkiriikkisestä ohjelehtisestä, persoonallisen palmikon Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet-kirjasta. (Viikinkiteema jatkuu!) Omia modauksia ovat mm. kellottavat hihansuut ja vetoketjun vaihtaminen nappeihin.

Muistan vieläkin, kuinka hieno hetki nappien, niiden juuri oikeiden löytäminen oli. Siinä samassa neule heräsi eloon, koko mahtavassa maanläheisyydessään.

Nimesin takin sen viikinkipalmikkojen kantaman nimen mukaan. Freyja on muinaisen skandinaavisen aasauskon tunnetuin jumalatar, ruotsalaisten oma Aino; kaunis, hedelmällisyyttä, taikaa ja kuolemaa kantava Äiti Maa. Sitä paitsi yksi Final Fantasy -pelisarjan kiinnostavimmista hahmoista on hänen kaimansa.

Olen pitänyt takkia pikemminkin taidonnäytteenä kuin käyttövaatteena. Seitsemän veljeksen polyesteri on tuntunut hiostavalta ja villa kutisevalta. Mutta kun kuvasimme takkia alkukevään auringossa, siinä olikin yllättävän viihtyisä olla. Voisin oppia jopa pitämään siitä, jos aloittaisin varovasti pukemalla sen vaikka epävirallisiin, talvisiin sukujuhliin.

Sitä iänikuista tunikaa odotellessa ainakin. Kappaleet ovat olleet valmiina jo pari kuukautta, mutta en saa hihasaumasta nättiä ja istuvaa. Hypläsin kaipauksella Freyjan siistejä saumoja ja yritin turhaan muistella miten olin saanut ne aikaiseksi…

Turhautuneena olen kääntynyt jo uusien neuleprojektien puoleen. Syntymässä on hartiahuivi (siinä ei ainakaan ole saumoja!) äidille ja täyteläiset ”mökkisukat” itselle. Muistakaa palata kurkkimaan.

Sisäinen viikinkini

2009-03-07T20:36:00.005+02:00

Koko helmikuun on eräässä jyväskyläläisessä opiskelijakämpässä ollut hurja ja maanläheinen meno. Teema starttasi jo alkukuusta: juhlimme poikaystävän kanssa viidettä vuosipäiväämme viikinkiravintola Haraldissa, jota voin muuten varauksetta suositella kaikille roolipeliharrastajille ja muille menneisyyttä romantisoiville nörteille. Siellä oli meininki kohdillaan! Alkupalana tarjoittiin varrasleipää voisulan kanssa ja grillatut kasvikseni tuotiin sievässä takorautamiekassa. Jopa tarjoilijalla oli lystikäs roolinimi, vanhanaikainen puheenparsi ja raskas avainnippu pirtavyöllä. Vaikutelma oli suurinpiirtein samanlainen kuin jos Amarillon kyyppareilla olisi ponchot ja sombrerot päällä – varsin verraton siis.

Ja niinpä...
Tuon aterian rouheat tunnelmat siirtyivät jopa sukkapuikoilleni. Ostin karheaa, havunvihreää villa-bambulankaa, tartuin jo kauan katselemaani viikinkihenkiseen ohjeeseen ja…

Vinnland (the Anticraft)
Lanka: Zitron Trekking Pro Natura, havunvihreä
Puikot: 3,0 sukkikset

Näistä tuli oikein ihanat – kauniit, ohuet ja napakat. Ohjetta hamuaville kuitenkin neuvoksi, ettei siitä kannata katsoa kuin silmukkamäärät ja tulostaa ruutupiirros. Muu osa on niin sekavaa settiä, että on parempi pitäytyä tutuissa ja hyväksi havaituissa varpaasta varteen –sukkatekniikoissa.

Kuvausrekvisiittana käyttämäni koristemiekka on Prahan-tuliaisia. :)

PS. Tuon tunikan loputtomat koppurat saumat ovat jo nyt vieneet minut Valhallaan ja takaisin. Mutta skandinaavin veri on härän verta!

Burger me

2009-03-03T17:33:00.003+02:00

Kyllä kasvissyöjän elämän täytyy olla kurjaa, sanotaan. Nehän syövät lähinnä heinää, papuja ja porkkanoita, sanotaan. Anteeksi vain, mutta ei pidä paikkaansa – me syömme myös hampurilaisia, omalla tavallamme!

Innostuin tekemään tofuburgereita jo edellisellä grillikaudella, kun kaapista löytyi ylimääräisiä hampparisämpylöitä, valmiiksi marinoitua tofua ja ananasrenkaita, mutta nyt talvella olen testaillut kotitekoisten kasvishampurilaisten mahdollisuuksia laajemminkin. Tässä siis pari kokeiluista siinnyttä reseptiä, jotain sekä tofun että kuivasoijan ystäville.

Latvuston tofusämpylät (6 kpl)

n. 1 pkt kiinteää tofua (au naturel)
4rkl soijakastiketta
(3 rkl ananas- tai appelsiinimehua)
2-4 tl chilijauhetta, cayennepippuria tai grillimaustetta
(1-2 murskattua valkosipulin kynttä)

1 sipuli
1 punainen paprika
salaatinlehtiä
grilli- ja kebab-kastiketta
6 pyöreää kokojyväsämpylää

1. Anna tofun marinoitua jääkaapissa kannellisessa rasiassa vähintään 8 tuntia. (Sekoita rasiassa soijakastike, mehu ja mausteet, ja lisää n. 0,5 cm siivuiksi viipaloitu tofu. Mausteita kannattaa laittaa pieneenkin määrään vähintään tämän verran, sillä tofu ei suinkaan ole hanakka imemään itseensä makuja. Hömpsyttele rasiaa silloin tällöin, jos muistat.)

2. Paista tofuviipaleet pannulla pienessä öljytilkassa molemmilta puolilta, kunnes pinnassa on kaunis väri. Paahda lopuksi myös renkaiksi pilkottu sipuli.

3. Halkaise ja lämmitä sämpylät mikroaaltouunissa, suikaloi paprikat ja kokoa herkut purilaisiksi. Kuhunkin sämpylään menee pari kolme tofuviipaletta sekä muita täytteitä maun mukaan.

Soijarouhe-ruishampurilaiset (6 kpl)

6-12 soijarouhepihviä (pihvien koosta riippuen 1 tai 2 kpl/sämpylä; suosittelen Ihanat tomaatit -blogin nopsaa uuniversiota)
6 ruispalaa tai reissumiestä
salaatinlehtiä
kirsikkatomaatteja viipaleina
emmental- tai cheddar-tyyppistä juustoa viipaleina
(jalapeñoviipaleita)
(texmex-)ketsuppia

Valmista pihvit, kokoa hampurilaiset makusi mukaan ja tyrkkää mikroon. Nauti suuren kaakaolasillisen kera.

Sopivat brunssiksi, tuhdiksi välipalaksi tai kevyeksi lounaaksi. ^.^

Ystävänpäivän jälkilämpöjä

2009-02-17T17:40:00.003+02:00

Jos joskus luulit, että ystävänpäivä on kaupallinen juhla, älä luule enää. Siinä on taikaa! 14. helmikuuta kokkaillessani leikkasin eräästä paprikasta pahan kohdan pois - ja huomasin, ettei se ollutkaan yhtään paha. Raukka ei vain osannut ilmaista itseään…

Nyt, jos joskus perustan bändin, en enää tiedä mitä tehdä. Tähän asti paras nimiehdokas on ilman muuta ollut Raised Eyebrows, mutta Paprikasydän on kieltämättä paha kilpailija. :P

***
Asiaan: Tunikan kasaaminen kestää ja kestää, koska en halua sen käyttökelpoisuuden kaatuvan paksuihin ja luikerteleviin saumoihin. Tässä siis välipalaksi vuoden takainen outo tekele, jonka olen unohtanut esitellä:

Kotihihat – Cleaves (Knitty Spring 2005)
Lanka: Novitan Isoveli, sinisenkirjavana
Puikot: 5,0 pyörö- ja sukkapuikot

Tällaista vaatekappaletta ei kaapista vielä löytynyt, joten pitihän se tehdä. Ja siitä tulikin mainio kylmän illan hätävara, vähän niin kuin villasukka ylävartalolle! Olisi kuitenkin pitänyt käyttää paria numeroa suurempia puikkoja. Sillä olisin saanut neuleesta taipuisamman, kuohkeamman ja hihatkin pussittamaan paremmin. Näin ne jäivät tylsiksi, eivätkä lainkaan tavoita sitä draamaa, johon tässä mallissa nimenomaan viehdyin.

Myös vaatteen käytännöllisyydestä voi olla montaa mieltä: sen kummempaan aerobiciin tämän kanssa ei kannata ryhtyä, sillä käsiä on vaikea nostella niin, ettei jättikaulus vaella ja kiepsahtele, mutta tämä on näppärä vetää päälle, kun haluaa vain vähän lämpimämmän ja kodikkaamman olon, eikä hautua kokonaisessa villapaidassa.

Väristä tulee ihanasti mieleen elefantit!

Vanhan maailman sankareita

2009-02-03T21:45:00.003+02:00

Edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt maagiset kaksi viikkoa, joten on pakko keksiä jotain kerrottavaa. Vaikka Latvusto siis humiseekin keskitalven hiljaista horrosta, esittelen uudet nörtit perheenlisäykset, ihan hissun kissun vain…

Hama-helmirokko ylsi jo Kolmikulman askartelupuotiinkin, josta sorruimme hankkimaan persikkaista, ihonväristä sortimenttia: nyt voimme kirjavien Nintendo-mönkiäisten lisäksi kunnioittaa myös 8-bittisen suuria sankareita!

Klassinen, menevä Mario-kokeilumme sulahti hieman rumasti, mutta sai korvaukseksi seuralaisia useammastakin sarjansa pelistä. Tunnistatteko?

Goomba (joka ei kai koskaan saa tietää, mikä häneen iski) on poikaystävän käsialaa ja löytyi kaiken muun ihanan ohella joululahjapaketistani. Suunnittelen kiinnittäväni sen tavalla tai toisella beigen olkalaukun läppään. Huomatkaa ammattimainen halkaistujen helmien tekniikka toisessa nilkassa.

Alkuperäisessä Super Mario Brosissa ja Lost Levelsissä esiintyviin mustekaloihin minulla on viha-rakkaussuhde: niin ärsyttäviä vihollisia, niin mukava design.

Muut kaksi epeliä ovat tietenkin Phanto Super Mario Bros 2:sta ja tulikukka Super Mario Worldista.

Ruskeitakin helmiä löytyi lopulta, mikä mahdollisti myös Link-lasinaluset. Tässä hän on, kera miekan ja kilven. (Tri-forcen korvike on pikkuveljeni ompelema ylen tyylikäs patalappu.)

Mutta hei: sokeri on pohjalla! Link on cool, konsoli konsolilta coolimpi, mutta myöntäkää pois, joskus kamerakulmien kaaotisoima ähkiminen ja huitominen käy hermoille. Onneksi voin tästä lähtien purkaa kaikki Legend of Zeldoihin kohdistuvat aggressioni liiskamalla Linkin mahtavan mukini alle!

Huurrehanskat

2009-01-21T19:30:00.003+02:00

Sainpas valmiiksi! Olin unohtanut, että inhoan sormien neulomista, joten puikot pysähtyivät hetkeksi joulun jälkeen. Mutta nytpä sattui sopivasti kohdalle sellainen puuteroitu pakkaspäivä, jona saa talvisen tunnelmaisia kuvia. Samalla ratkesi myös langan mystinen väri: jäätynyttä vuorimäntyähän se muistuttaa!

Knotty Alpacas
Ohje: Knotty Gloves (A Life Entangled in Thread, Wool and Needles)
Lanka: Drops Alpaca, vähän reilu kerä
Puikot: 3,0

Nämä ovat jo päässeet päivittäiseen käyttöön, ja tuottavat minulle esteettistä mielihyvää joka kerta, kun vedän ne esiin takin taskusta. Pinta on kauttaaltaan suloisen pörheä ja pehmeä, hypisteltävä kuin pupunpoikanen. Elohopean vajotessa muutaman pakkasasteen alapuolelle nämä eivät kuitenkaan lämmitä riittävästi, ei vaikka kuinka kuvittelisi mielessään Andeilla kiipeileviä alpakoita. Niillä on sitä karvaa paljon paksummin.

Pitkin Puolaa 3: Näin syvälle ei ole ennen vajottu…

2009-01-07T21:26:00.011+02:00

Kolmas päivä alkaa sähläten, kilpajuoksussa nousevan auringon kanssa: linja-autoasema on löydettävä ennen kuin tulee tuskaisen kuuma. Mutta vaikka mukana on kolme karttaa, niistä ei ole apua: seisomme täsmälleen sen aukion laidalla, johon pieni sininen linja-autoikoni on merkitty, mutta edessämme ei ole matkakeskusta, vaan kauppakeskus. Laskemme yksi ynnä yksi: lasiseinäinen ostosihme Galleria Krakowski on korkeintaan pari vuotta vanha, kun taas matkaoppaat ovat vuosikymmenen alusta. Näinkin voi käydä: linja-autoasema on muuttanut, ja löydämme sen muutaman korttelin päästä, katukilpien avulla. Onneksi Wieliczkan kylään lähtee autoja kerran tunnissa.

Laukussa on tänään aurinkorasvan sijasta pieni varastollinen myslipatukoita ja jogurttirusinoita. Takaisin kaupunkiin ei tulla ennen iltapäivää: vuorossa on retki eteläiseen kyläpahaseen, Wieliczkaan, joka on noussut maailmankartalle vaikuttavilla suolakaivoksillaan. Kuulin kaivoksista ensimmäisen kerran esiteininä, lukiessani läpi Ellinor Rafaelsenin Katja-kirjoja, joissa norjalainen Nancy Drew’n korvike, Katja, eksyy käytäviin juuri ennen sulkemisaikaa ja jää loukkuun yöksi. Silloin päätin, että joskus minä vielä… Nyt huomaan pohtivani lähinnä sitä, kuinka kummassa lausuisin kylän nimen niin, että natiivikin ymmärtäisi. Lippuluukulla luovutan: ”Two tickets to the salt mines, please.”

Paljon polttaneen näköinen lippunainen kertoo auttavalla englannilla, että lähibussit lähtevät tietenkin juuri sen samaisen Galleria Krakowskin edestä, jonka liepeillä äsken töllistelimme. Ei auta. Marssimme takaisin ja joudumme ostamaan liput automaatista, joka puhuu pelkkää puolaa. Pistämättömällä päättelykyvyllämme saamme kuitenkin koneesta ulos jonkinlaisia lappusia.

Bussi numero 33 mataa ulos kaupungista. Matkaa on vain kymmenen kilometriä, mutta asfalttityöt venyttävät etapin melkein tunnin mittaiseksi. Maisemat muodostuvat lähinnä pylväissään roikkuvista sähkö- ja puhelinjohdoista sekä omalaatuisista sotamuistomerkeistä. Valko-puna-vihreitä huoltoasemia ohitamme ainakin kolme.

Sääli kyllä, odottelu ei lopu vielä perilläkään: kaivoksiin pääsee vain oppaan kera, eikä englanninkielinen karavaani lähde vielä toviin. Tuijottelemme sen hetken yllättävän pientä, kaupungintalomaista rakennusta, jonka katolla on vanhanaikaisia hissikoneistoja. Etupihalla on pieni puutarha ja ovilla parveilee tinanappisiin univormuihin ja valkoisiin kypäriin pukeutuneita oppaita. Poikaystäväni raportoi salakuunnelleensa vessassa kahta suomalaista.

Kun hiivimme vähitellen lippuluukulle, kaksi kolmekymppistä miestä, toinen insinöörin ja toinen penkkiurheilijan näköinen, alkavat jututtaa meitä. Siinä ei ole sinällään mitään erikoista: olemme jo todenneet puolalaiset sosiaaliseksi kansaksi. Joka päivä joku lähestyy meitä, solkottaen kiihkeästi pitkät tarinat, ennen kuin ehdimme huomauttaa, ettemme ymmärrä sanaakaan. Nämä miehet puhuvat kuitenkin huomattavasti hitaammin, ja englanniksi. He ovat huomanneet seurabussin lähtevän niin pian, etteivät he ehdikään itse käyttää ostamiaan lippuja.

Naamat venähtävät yllättyneeseen hymyyn, kun poikaystäväni tokaisee: ”Te ootte vissiin Suomesta?” Naureskelun lomassa ostamme miesparkojen liput hyvään opiskelijahintaan ja tungemme tiemme lähtöaulaan. Kierros alkaa kauhistuttavan pitkiä lautarappusia pitkin. Kiipeämme satoja askelmia, siistissä jonossa alas, maan uumeniin.

Heti alkuun: klaustrofobisille en missään tapauksessa suosittele. Wieliczkan suolakaivokset on ruuhkaisin ulkomaanihme, jossa olen käynyt. Kävijöitä on noin miljoona vuodessa ja tilat ovat arvattavista syistä ahtaat. Opastetut ryhmät liikkuvat niin tarpeettoman tiiviisti peräkkäin, että oman oppaan tarinointia on toisinaan vaikea kuulla edellä ja perässä menevien ryhmien hälinöiltä. Välillä, etenkin aluksi, se turhauttaa todella.

Yritän kuitenkin antautua elämykselle. Suolakaivokset ovat toista kuin mikään muu, mitä olen ennen nähnyt - oikea köyhän miehen Moria. Harvemmin sitä tulee käytyä 300 metrin syvyydessä maan alla. Ja mistä tahansa seiniä, kattoa tai lattiaa uskaltaakin maistaa, se on totisesti suolaista kiveä.

Ajan- ja muunkin suhteellisuuden taju katoaisi täällä nopeasti. Paikoin sileäksi kuluneet, paikoin rosoiset käytävät ja salit kaikuineen ja pimeine soppineen ovat tarunhohtoista käveltävää. Louhinnat on aloitettu jo keskiajalla, ja näkymät alas syvimpiin kuiluihin tai ylös, synkimpiin pystysuuntaan kulkeviin tunneleihin kiihottavat mielikuvitusta monellakin tavalla. Eräässä erityisen korkeassa salissa on kuulemma lennetty kuumailmapallolla ja tehty benjihyppyjä. Harmistuneena kuikuilen sivuilleni, puomeilla ja köysillä suljettuihin käytäviin, joista liian monet tuntuvat jännittävämmiltä kuin ne, joita pitkin etenemme rivimarssia. Turisteille on avoinna vain murto-osa, sillä kaivos on edelleen toiminnassa ja yli kolmesataa kilometriä pitkässä käytäväverkostossa eksyminen on tietysti todellinen riski.

Syvimmiltä osastoilta löytyy runollisia järviä ja vesikanavia. Sinne tipahtaa meiltäkin muutama toivomuskolikko. Molskahdus kaikuu pitkin pimeitä seiniä. Kostea, suolainen ilma tuntuu uskomattoman puhtaalta ja helpolta hengittää, ja kaivoksen yhteydessä onkin oppaan mukaan kylpylä ja keuhkoparantola. Suolavesi osaa kuitenkin olla vaarallistakin: hukkuminen on varmaa, jos lautta kääntyy ympäri ahtaassa käytävässä. Erityisesti se raukka, joka jää veneen alle, on tuomittu märkään hautaan, sillä vesi on liian suolaista, jotta turvaan voisi sukeltaa.

Muitakin vaaroja entisaikojen kaivostoimintaan liittyi. Maasta vuotaa kaivoskäytäviin jatkuvasti kaasuja, jotka pitää polttaa hitaasti pois, jotta niiden kerääntymät eivät räjähtäisi kaivosmiesten lyhdyistä. Muinoin polttaminen tehtiin hengenvaarallisesti, juuri ja juuri kytevillä turvetupoilla. Tämä ja monet muut vanhat kaivostoimet on havainnollistettu turistitiloihin näyttelyillä, joissa on esillä nukkeja ja vanhoja työkaluja. Muuta ”tekaistua” antia ovat kymmenet suolapatsaat demonisista kaivostontuista (ne ovat kaikkialla!) ja kaivoksissa vierailleista kuuluisuuksista, esimerkiksi Nikolaus Copernicuksesta ja J.W. von Goethesta.

Varsinainen vetonaula on suuri, suolakivistä pujotelluin kynttiläkruunuin valaistu katedraali alttareineen ja uskonnollisine taideteoksineen. Jutun viehätys piilee siinä, että koristeiden kaivertajat eivät suinkaan ole olleet taiteilijoita, vaan tavallisia kaivosmiehiä. Hallissa järjestetään myös häitä, tanssiaisia ja muita julkisia tilaisuuksia. Sellaisiin jos kutsuttaisiin, pukeutuisin kyllä hyvin.

Sivuutamme nipin napin parissa sadassa metrissä myytävät ranskalaiset perunat ja krääsät, ja tyydymme viemään mukanamme puritistisesti pelkkiä suolakiviä ja -kristalleja. Käymme vielä lyhyellä bonuskierroksella, jolle halukkaat pääsevät saman lipun hinnalla katselemaan mineraalinäytteitä ja vanhoja vanhoja työkaluja.

Reissun suurin jännitysmomentti on matka takaisin ylös, sillä se suoritetaan sulloutuneena muutaman kuution vetoiseen, linnunhäkkimäiseen hissiin (kuvassa). Sekä nopeus että räminä ovat melkoiset, ja helpotus suuri, kun punainen merkkivalo syttyy, ovi avataan ja päivänvalosta saa ensimmäiset maistiaiset muutamaan tuntiin. Kuulun luultavasti kuitenkin huomattavaan vähemmistöön, kun väitän, että olisin mieluummin noussut portaita.

Palaamme Krakovaan alkuiltapäivästä, epävakaaseen säähän, Vanhan kaupungin länsiliepeille, bussilla, joka on taas tupaten täynnä ja myöhässä. Sadekuuroista huolimatta maistelemme vielä puistojen ja torien ihmeitä ja käymme kehutussa kasviskahvilassa pettymyksellisen pienellä mutta erinomaisen maukkaalla välipalalla. (Kunpa tietäisin, mitä ne niihin soijaleikkeisiinsä panivat! Vihreitä ja punaisia pilkkuja ainakin…) Kokeilemme myös kahta kuuluisinta paikallisspesiaalia, mahataudin uhallakin: ostamme kurttuisilta kadunvarsimummoilta kuivia, suolaisia rinkeleitä ja vuohen maidosta puserrettua savujuustoa. En voi sanoa ihastuneeni kumpaankaan, mutta halpoja olivat, ja tuli oikein eteläisemmän maan tunnelmat, kun kielitaidottomat myyjät joutuivat hintaa kysyttäessä raapustamaan numeroita pahvilaatikon kulmaan.

Päivän löytö odotti Verkahallin kimmeltävää krääsää täyteen ahdetuissa vitriineissä. Olin päättänyt, etten lähtisi Krakovasta ilman sen symbolia. Halusin oman lohikäärmepatsaan ja löysin pienimmän ja ihanimman. Tässä, hyvät ihmiset, on Krakovan satuja ja charmia paljon enemmän kuin painonsa verran:

Käykää ihmeessä Puolassa ja stay tuned:

Seuraavassa jaksossa se vaikein ja odotetuin: Auschwitz-Birkenau. (Ush sentään…)
Käsinettä, tunikaa ja sukkaa pukkaa vielä tänä talvena…

Joulusalat julki!

2008-12-28T18:54:00.008+02:00

Nyt, kun lahjat on lahjottu, voin vihdoin paljastaa, mitä olen tässä kuussa askarrellut!
Mutta…
Jouluateriahan pitää aina aloittaa karjalanpiirakalla, ennen varsinaisiin lämpimiin ruokiin ryhtymistä. Otetaan nytkin siis maistiaisiksi pari Totoro-aiheista joulukorttia, jotka huolekkaasti tussasin likkakavereilleni:

Sitten hieman rosollisia sävyjä:

Celtic Cable Neckwarmer - revisited (Storm Moon Knits)
Lanka: Syvänpunainen Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 & 3
Napit: Esitelty aiemmin.

Valitan, jos pikku joulukalenterini päättyi antikliimaksiin. Niin nätit napit, eivätkä ne menneetkään mihinkään jännään, vaan ihan vanhaan villitykseen. Tämä joulu/Karjala-hengessä neulottu versio on muuten samanlainen kuin aiempi irlantilaisversiokin, mutta laitoin siihen kolme nappia ja kutistin nappilistaa. Ohjeen mukaan tehtynä nappilista jää töröttämään, mutta kun vähensin siitä pari kerrosta ja neuloin sen astetta ohuemmilla puikoilla, lopputulos oli huomattavasti siistimpi. Kehtasin siis pistää tämän serkkuni pakettiin, yhdessä nostalgisen Starzinger-DVD:n kanssa.

No, nyt tulee kinkku!

Cthulhu-pussi (Arcana Vitae)
Lanka: Musta Novita Nalle & Vihreä Novita Wool (Nallea ei saanut riittävän myrkyllisissä vihreän sävyissä…)
Puikot: 3

Myönnän, ettei lahjapajani ollut erityisen tuottoisa tänä vuonna, kun pääruokakin on näin pieni… Projektina tässä oli jotain tyydyttävää, vaikka kirjoneule ei leipälajini olekaan. Sen verran modasin, että suljinnauha ei ole i-cordia kuten ohjeessa, vaan letitetty. Huomatkaa, kuinka kuviot muistuttavat riemastuttavasti piiritanssiin ryhtyneitä mustekaloja.

Tämän sai viktoriaaniseen kauhuun hurahtanut pikkuveljeni. Jemmatkoon siihen sitten plektroja, noppia, kutistettuja päitä tai mitä hyvänsä.

Jälkiruoaksi jotain pientä:

Algerian Love Knot -rintakoru (Ravelry)
Lanka: Tumman & vaalean vihreä Aida-virkkauslanka kaksikertaisena
Koukku: 2,5

Yhden illan hätäinen luomus äidille. Akryylimaalaus, jota suunnittelin lahjaksi, ei ottanut onnistuakseen, joten tuli kiire keksiä muuta. Ohje on oikeastaan kaulakoruun, mutta tein rintaneulan. Lisäksi tämä palveli rusettina trendikkään, sanomalehdestä kääräistyn lahjapaketin päällä. Kuvion voi ohjeen suunnittelijan, Nichole Vervillen mukaan bongata myös Casino Royale -leffasta. Ehkä värien vuoksi ajattelen itse ensimmäisenä neliapilaa.

Koska käytin dramaattisesti erilaista lankaa kuin ohjeessa, päädyin yrityksen ja erehdyksen kautta huomattavasti neuvottuja suurempiin silmukkamääriin, mutta muoto on sama. Lankavalintani tuotti myös miellyttävän jäykän ja napakan lopputuloksen.
--
Sitten tiukka ote täydestä vatsasta ja jatkamaan lomaa! Avaan suuni taas uuden, ehomman vuoden puolella. Olkoon se varma ja pirteä kuin Pikku Myy tai retiisi.

Kun tieto muutti fantasia(a)n

2008-12-23T20:13:00.003+02:00

Oletteko vilkuilleet lapsille ja nuorille suunnattuja kirjahyllyjä viime aikoina? Joko kaupoissa tai kirjastoissa? Sieltä avautuu pitkä rivi demoninmetsästysopasta, lohikäärmerotukirjaa, velho-ensyklopediaa, jopa merirosvojen tapoja erittelevää piratologiaa. Paradoksaalinen ”fantasiatieto” on parin viime vuoden aikana suorastaan räjähtänyt pitkin kirjamarkkinoita.

Viime vuosikymmenellä lapsille kaupusteltiin kaunokirjallisuuden ohella erilaisia käsikirjoja, näin olet näppärä -hengessä. Tupun, Hupun ja Lupun tähdittämiä "Sudenpentujen käsikirjoja" ilmestyi pienen pinon verran. Myös hieman vanhempi ”Vakoojan käsikirja” jatko-osineen oli monissa korttelijengeissä kestoklassikko. Nämä kirjat opastivat nuorta maanläheiseen ja käytännölliseen suuntaan: niissä oli leikkivinkkejä, apua luonnossa liikkumiseen ja omien salakielten kehittelemiseen, ruokaohjeita ja kiinnostavia triviafaktoja esimerkiksi eläinmaailmasta. Neuvottiin perustamaan oma luontopolku ja pujottelemaan viinipullon korkeista hyttysverkko. Nuorta kannustettiin liikkumaan, ulkoilemaan ja tekemään käsillään, mikä oli tietenkin hyvin tervehenkistä.

Mutta oliko se vanhanaikaista?

Fantasia ja scifi ovat valtavirtaistuneet 2000-luvulla huomattavasti, erityisesti Harry Potterin myötä, jonka oheiskirjoihin kuuluvat ”Huispaus kautta aikojen” ja ”Ihmeotukset ja niiden olinpaikat” ovatkin myös fantasiatiedon kantaisiä. Samalla postmoderni aikakausi on hämärtänyt toden ja fantasian rajoja. Fantasia levittää lonkeroitaan yhä laajemmalle arkimaailmaan, tulee poliittisesti yhä korrektimmaksi, alueeltaan yhä laajemmaksi ja kasvattaa täten imuvoimansakin monikertaiseksi. Kun aikuisillekin on jo sallittua pitää tontuista ja lohikäärmeistä, ei lapsillekaan enää voi iskeä käteen pelkkää viinipullon korkkia ja käskeä vähän askartelemaan. Nykynuori tuntee oikeutensa pilvilinnoihin, taikuuteen ja toisiin maailmoihin.

Tähän saumaan iskee fantasiatieto, joka ei neuvo leikkimään, vaan on jo itsessään leikki. Jokaisen fantasiatietokirjan kansiin on koottu valmis mytologia, jota joko on tai ei ole sidottu tuttuihin kaunokirjallisiin sarjoihin. Sisältö on vain valmista raaka-ainetta lukijan omiin kuvitelmiin. Materiaalisesti nämä kirjat taas ovat usein näyttäviä ja esinemäisiä. Sivut saattavat esimerkiksi jäljitellä väriltään ja tekstuuriltaan vanhaa paperia tai kirjan väliin on ehkä kerätty ”lehtileikkeitä” tai konkreettisempiakin ”näytteitä” kirjan käsittelemästä aiheesta, vaikkapa lohikäärmeen suomuja. Tämä antaa fantasiatietokirjoille lelumaisen, kokemuksellisen vivahteen. Lisäksi lohikäärmeiden jalostus tai ihmissusien kesyttäminen esitetään tässä genressä totena ja tieteenä, usein jopa todellinen kirjailija piilotetaan kiinnostavamman, fantasiaa elävän ja vitsikkäästi nimetyn kirjailijahahmon taakse. Fantasiatietokirjat esiintyvät näin paitsi symbolisina, myös mahdollisimman konkreettisina fantasian ja toden välikappaleina, todisteina siitä, että niiden esittelemät taruolennot ovat totta, lupauksina hurjista seikkailuista.

Nuoret, joista 90-luvun käsikirjat yrittivät kasvattaa fyysisesti terveitä ja käsistään käteviä, imaistaan nyt siis abstrakteihin mielikuviin oppimaan unelmointia. Onko konkreettisista arvostuksista siis siirrytty abstrakteihin? Ovatko äly ja luovuus siis kapuamassa fyysisiä avuja kunnioitetumpaan asemaan? Kovin korkealentoisia johtopäätöksiä ei ehkä kannata tehdä, varsinkaan, kun mikään fantasiatietokirja ei vielä ole noussut huomattavaksi myynti- tai mediamenestykseksi. Mutta ajankuvaan tämä kuuluu.

Here be dragons.

PS:
--
Arvosteluni fantasiatietokirjasta ”Lohikäärme – hoito ja kasvatus” on luettavissa Risingshadow.netissä.
--
Palailen fantasian uusiin aluevaltauksiin piakkoin, ensi kerralla uuskumman näkökulmasta.
--
Oman näköistä joulua jokaiselle! Pahoittelen blogipäivitysten joulukuista arvaamattomuutta. Johtuu lomareissuistani.

Haman tarina jatkuu, alpakan alkaa

2008-12-10T18:58:00.002+02:00

Suuremmat ja kauniimmat joulupostaukset saavat odottaa tenttikauden päättymistä. Tässä välissä kuitenkin muutama innostava pikkuilmoitus:

1. Loimme hamahelmistä jälleen uuden hirviön!

Let’s call it Bubble Bobble cuteness.

2. Jyväskylään on avattu uusi lankakauppa, Poppeli, joka on pääasiassa Garnstudio-lankojen jälleenmyyjä. Pikkupuoti on aivan kävelykadun tuntumassa, mutta piilotettu ovelasti hämärälle Keskuskadulle, joka tuo mieleen Jyväskylää huomattavasti synkempien kaupunkien ostoskujat kapisine kissoineen ja pahvilaatikoissa asuvine maailmanlopunprofeettoineen. Kaupassa sisällä oli kuitenkin pienen käsityöpuodin leppoisa meininki, ja myyjä oli erittäin hyväntuulinen ja palvelualtis. Lankalaatuja ei löydy paljoakaan, mutta värivalikoimat ovat erinomaiset: tuskanhiki meinasi tulla, kun arvoin minkä värisen Alpacan valitsisin hanskaprojektiini. Olisi ollut niin montaa ihanaa siniviolettia ja wasabia ja mudanvihreää.

Päädyin tällaiseen eiminkäänväriseen juuri sen määrittelemättömyyden vuoksi. On siinä häivähdys sinistä ja vihreää ja sinivihreää, vähän ruskeaa ja ehkä harmaatakin, mutta mitä näiden kaikkien summasta tulee on ihana arvoitus.

Ostin kaksi kerää ja kyhään niistä joulunajan matkoilla Knottyt. Vanhoista sormikkaista tulee kohta kynnet läpi, enkä viitsi raahata isompia projekteja mukana pitkin Suomea. (Isoista projekteista puheen ollen, tunikan etukappale valmistunee tällä viikolla…)

Raikas tuunahdus

2008-11-28T17:16:00.006+02:00

Tylsyys on tappava tauti. Siksi on äärimmäisen kohtalokasta, että parhaat kotimaisilla markkinoilla olevat luentokansiot ovat yksivärisiä.

Vaan eipä hätiä! Tuunaushan on in. Loihdin siis kahteen luentokansiooni teemaan sopivat kansikuvat.

***

Tähän mustaan kansioon keräilin lukioaikoinani erilaisia portfolioita, ja nyt siellä kulkevat kaikki kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyvät muistiinpanoni: venäläiset formalistit, kreikkalaisten jumalten sukupuu, Nuoren Wertherin kärsimykset ja paljon muuta. Kanteen oli saatava jokin kirjallinen merkkihahmo ja kukapa sopisi paremmin leijumaan mustuuteen kuin ”elämäni mies”, Nuuskamuikkunen. Hän ei ainakaan tunne oloaan yksinäiseksi siellä.
(Klikkaamalla kuvaa pääset ihastelemaan Nuuskiksen ilmettäkin! ...ainakin joillain selaimilla.)

Näin se kävi: Hahmottelin herran piirustuspaperille lyijykynällä, lisäsin haalean häivähdyksen vesivärejä, ja lopulta piirsin rajat ja tekstuurit intialaisella tussilla. Leikkasin valmiit, kuivuneet kuviot irti paperista ja askartelin niiden perusteella suunnilleen samanmuotoiset, mutta hieman suuremmat palat kontaktimuovia. Sitten vain muovista taustapaperi pois, paperinukke siihen keskelle, kuvapuoli liimaan päin. Ja kas: käsissä on valmis tarra, jota voi vielä rauhassa mallata eri puolille kansiota! Alle puolenkin sentin ”saumavaroilla” pysyy kiinni.
Kuvan aihe on napattu Tove Janssonin iki-ihanasta kuvakirjasta ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”. Jos omaan piirtotaitoon ei ole riittävää luottamusta, voi toki leikellä kuvia korteista ja lehdistäkin.

***

Samanlaisen mutta sinisen kansion ostin kielikurssien muistiinpanoja varten. Lähinnä paperia palaa englannin erikoisuuksiin, mutta samoihin kansiin talletan myös suomen kieltä ja yleistä kielitiedettä koskevat laput. Vaikka irlantilainen opettaja hieman hämmästelikin luomustani, valitsin ”Union Jackin” ilman poliittisia taka-ajatuksia. Se on englanninkielisten maiden lipuista esteettisin ja pitää ehkä sisällään pientä punk/new wave -henkeä. Not to mention London, the jolly good metropolis.

Näin se kävi: Katsoin mallia ja laskin mittasuhteet Otavan tietosanakirjan kuvasta. Piirsin lyijykynällä pieniä apumerkkejä tarkasti mitattuihin kohtiin kannen laitoihin. Vedin merkkien perusteella maalarinteipit, joiden väliset alueet maalasin paksuilla akryylimaaleilla. Ensin työstin valkoiset, sitten punaiset raidat. Väliin suosittelen parin tunnin kuivatusta. Maalaus on kestänyt moitteettomana jo kuukausia, vaikken ole päällystänyt sitä millään.

Ilman tunetuksia näitä kansioita saa siis ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta noin viiden euron hintaan. Todella jämäköitä ja sopivan paksuisia kuljeteltaviksi. (o_o)=b

Teeny-weeny little things & tiddlywinks

2008-11-14T13:35:00.003+02:00

Lahtelaisessa ompelukonekaupassa oli nappiale. Sieppasin sieltä mukaan neljä tällaista lystikästä faaraota. Mielikuvitukseni ei vielä mitenkään riitä arvaamaan, mihin nämä voisi säädyllisesti kiinnittää, mutta jos muutaman napin ostaminen kerran piristää päivää, niin miksipä ei…

Nämä nätit, metalliset edelweiss-napit sen sijaan ostin ihan tarpeeseen. Että millaiseen?
Jaa, jaa… siinäpä teille joulukalenteria.
Myyjä väitti, että metalliset napit on aina ommeltava vahvalla nappilangalla, muuten ne rispaavat itsensä irti alta aikayksikön. Saipa sitten myytyä minulle rullan viininpunaista sellaistakin.

Savolaisella iso-isälläni oli tähtikirkkaina öinä tapana tokaista, että näkyy nappikauppa olevan auki. :)

Siksi toisekseen, neuloin itselleni tunikan etu- ja takakappaleiden välissä uudet ranteenlämmittimet. Eli nyt olen varmaan virallisesti eniten neulottuja kynsikkäitä omistava henkilö tässä valtakunnassa.

Ohje: Del Mar (Spindlicity)
Lanka: Vihreänkirjava Aade Long
Puikot: 4,0

Nämä kehkeytyivät siis Revontuli-huivin jälkensä jättämistä jämistä. Lanka oli ohjeeseen liian ohutta, joten jouduin kokeilemaan useampaa puikkokokoa ja silmukkamäärää, ennen kuin sopiva löytyi (->4,0 & L/XL). Modifioin ohjetta myös lisäämällä ranteeseen 1o1n-joustinta ja neulomalla kuvion lopusta alkuun, ranteesta sormiin. Näin suulle ei jäänyt ohjeiden mukaisissa hansikoissa olevaa runollista läppää, jonka rullautuminen olisi vain tehnyt minut hulluksi.

Tämä oli projektina helppo ja sutjakka, ja lopputulos on mukavan rustiikkinen. Suosittelisin vaikka ensimmäiseksi pitsineuloskokeiluksi.
Peukalon kohta ei kuitenkaan ole aivan sopiva, ei ainakaan minun käteeni: hanskat tuppaavat kiertymään niin, ettei pitsikuvio enää olekaan keskellä käden selkää, vaan vaeltaa missä milloinkin. Olenko muka niin levoton, että neuleistanikin tulee levottomia?