Hamaa ja muuta tuotesijoittelua

Ajan puutteessa ajattelin vilauttaa uudehkoja hamahelmiluomuksia. Näitä ei vain koskaan ole liikaa... (Vai olisko?)



Mallit muihin on nyysitty netistä, mutta chibi-Finn on aivan oma sävellykseni. Saa kopioida epäkaupallisiin tarkoituksiin, eikä kestä kiittää. Molemmat Adventure Time -hahmot lähtivät muuten joulutervehdyksinä muutamille *köh* himpun nörteille Amerikan-kavereille, koska kyseinen sarja on kuulemma "bee's knees". (If you are trying to read this with Google Translator, I wish peace and love to the entire Connecticut!) Itse en ole kyseistä sarjaa juurikaan katsonut, koska Suomesta puuttuu vielä Adult Swimin kaltaiset awesome hourit. (Miksi, oi miksi?!?)

Siksi toisekseen, vielä on pari päivää aikaa osallistua Taito-lehden arvontaan! Mahtavat palkinnot, joiden toivossa minäkin tätä sanaa tietysti levitän. (Mainontahan sinänsä on siinä määrin viheliäinen ala, että olen hylännyt kaikki käytännönläheiset suunnitelmat copywriteriksi ryhtymisestä jo ajat sitten. Olisin nukkunut yöni vain entistä huonommin ajatellessani niitä markkinatalouden paperimassatolloja, joita heittelisin mediavirtaan, tukkimaan sitä paremman ja aidomman (edes alkeellisinta rakkautta ja arvokkutta sisältävän) materiaalin kaunista flowta. Mutta:)

Taito-lehti järjestää bloggaajille ja facebookkaajille arvonnan, josta voi voittaa vain järkeviä asioita:
- lahjakortit Ilun Handuun (100 euroa) http://www.handu.fi/shop/
- Titityyhyn (50 euroa) http://www.titityy.fi/
- Villavyyhtiin (50 euroa) http://villavyyhti.fi/
- sekä kaksi Taito-lehden vuosikertaa.

NÄIN OSALLISTUT ARVONTAAN:
jaa tämän tapahtumailmoitus blogissasi tai Facebook-sivuillasi ja ilmoita siitä sitten sähköpostilla osoitteeseen: toimitus(at)taito.fi.
Yhdestä julkaisusta saat yhden arpalipun ja jos joku mainitsee tilauksen tehdessään lukeneensa tästä kampanjasta blogistasi, saat peräti 10 arpalipuketta! Arvonta on voimassa 2.3.2012 asti.

Ja kun mainonnan makuun kerran päästiin, katselin televisiosta juuri puoli tuntia sitten ihan stimuloivan elokuvan, Stranger than Fiction (2006). Juoni hieman kompasteli omaan nokkeluuteensa, mutta koska pidän kaikista metafiktiivisista jutuista, suosittelen sitä muillekin kirjoittamisesta tai kirjallisuustieteestä kiinnostuneille. Ynnä niille, jotka epäilevät olevansa henkilöhahmoja. Itse olen melko varmasti sarjakuvahahmo. Jos voit todistaa luuloni vääräksi, ota yhteyttä. Jos loogiset ristiriidat pilaavat päiväsi, älä katso. Äläkä ota yhteyttä.

Sarj...öh, kirjamessuraportti

28.-29. maaliskuuta täyttyi Jyväskylän Paviljonki taas painotuoreista uutuuskirjoista, antikvariaattien pahvilaatikoista ja kotimaisista kirjallisuuspersoonista. Olin siellä minä myös, kiitos erinäisten akateemisten kustantamojen, jotka tarjosivat liput yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle. Itse en olisi itseäni kustantanut sisään tänä vuonna, koska ohjelma kukki lähinnä veretöntä mainstreamia ja liian maanläheisiä paikalliserikoisuuksia. Eniten väkeä näyttivät vetävän Tommy Tabermann ja Sofi Oksanen, teeveestä tuttuina, tietenkin.

Miljoonien kirjainten seassa näillä messuilla oli kuitenkin kuviakin, ja juuri ne vetivät minua puoleensa tällä kertaa. Sarjakuvat ovat aina olleet merkittävä lohko omia lukutottumuksiani, ja tänä keväänä myös Mitä Suomi lukee -listan kotimainen kategoria on puolillaan sarjakuvaa. Poikkeuksellisesta kärjestä voimme syyttää ennen kaikkea Kiroilevan siilin nopeaa ikonisoitumista ja Fingerporin yhtäkkistä voittokulkua niin Helsingin Sanomien sivuilla kuin albumeinakin. Itsekin löysin aivan hiljan Fingerporin riemastuttavat puujalat, ja messuilta lähti tietysti mukaan vimmastunut Siili-badge.


Kalevalan juhlavuoden kunniaksi messulavat oli nimetty eepoksemme sankareiden mukaan, ja Aino-nurkassa pääsi kuulemaan myös Fingerporin pormestarin, Pertti Jarlan, ja Kiroilevan siilin äidin, Milla Paloniemen, pohdintoja urastaan. Heidän ohellaan sanomalehtisarjakuvapaneelissa istui myös kotimaisen vitsisarjakuvan veteraani, B. Virtasen luoja, Ilkka Heilä. Yliäänekkään, itseensä rakastuneen juontajan johdolla kolmikko pohti esimerkiksi netin vaikutusta sarjakuvien suosioon. Eikä nettiä kannatakaan vähätellä strippisarjakuvien ja mangan kanavana – supersankarit ja muut eeppisemmät sarjistarinat tuskin poistuvat nelivärialbumeista muualle kuin elokuviin. Mutta palataan siihen kohta.

Teemaa jatkaen tein myös kaikki kirjamuotoiset heräteostokseni Arktisen Banaanin kojulla:


Joann Sfarin Pikku vampyyri menee kouluun on hellyttävää, muttei imelää koko perheen sarjakuvaa. Visuaalinen ilme vaihtelee yllättävästi groteskisti pelkistettyjen, hupsulla tavalla suloisten hahmojen sekä koukeroisempien taustojen välillä. Ja melkein itsetiedotonta huumoria kukkiva dialogi sopii ympäristöön täydellisesti. Tiedän, että olen paasannut vampyyrien kulmahampaiden tylsymistä vastaan, mutta Sfarin vilpittömälle tyylille on mahdoton sanoa ei. Vähän niin kuin Nightmare Before Christmas luopuisi tekoromanttisuudestaan ja hyväksyisi muumimaisen elämänasenteen.

Blacksadin (by Díaz Canales) ensimmäisen osan, Kissa varjoisilta kujilta, ostin lähinnä sen huikaisevan visuaalisen ilmeen takia. Lyhykäisyydessään tarina ei ole turhan syvällinen, eikä Blacksadista paljastunut sen kummempaa persoonaa kuin muistakaan kovaksi keitetystä, sisältä pehmeistä trenssietsivistä, mutta Guarnidon luomat film noir -tunnelmat riittävät pitämään kiinni kirjassa. Huoliteltu, yksityiskohtainen tyyli, luonnollisesti vaihtelevat kuvakulmat ja ilmeikkäät eläinhahmot tuottavat puhdasta esteettistä mielihyvää.

Päivän sarjakuvacombo oli luontevinta päättää elokuvateatterissa, Watchmen -filmatisoinnin parissa. ”Kaikkien aikojen kiitellyin sarjakuvaromaani” on ollut lukulistallani vähintään kolme vuotta, ja nyt sain käydä sen läpi kolmessa lyhyessä tunnissa, koko näyttävyydessään. No, löysinpä vihdoin trenssietsivän, jolla on persoona. Lyhyesti sanottuna: kicked ass – sarjakuva lähti heti tilaukseen, ja pääsiäisen jälkeen saapui kappale teoksen ensimmäistä kovakantista painosta – suuren sveitsiläisen postisäkin saattamana. Strange.


Lukekaa se, käykää katsomassa elokuva, ehdottomasti, mutta ajan kanssa. Itse olen tutkinut tarinaa huolekkaasti nyt pari päivää, ja sen kymmenet repaleiset kerrokset ovat saaneet jumiin melkein jokaisen rattaani ja hammaspyöräni. (Niin, totta kai minulla on tekosyy blogipäivityksen viipymiselle…)
On siis kaikin puolin hienoa, että suomalainen sarjakuva kukoistaa ja naurattaa, mutta these British guys, they are all business. Kiitos taas, Alan Moore, nerokkuudestasi.