Arsenic and Old Lace

Elämässä on aivan liian vähän suuria juhlia. Onneksi pääsin osalliseksi yhdestä sellaisesta eilen, kun kollegani ja toimistotoverini väitteli filosofian tohtoriksi. Kuten kaikki merkkitapahtumat, tämäkin edellytti runsaasti valmistelevaa näpräämistä.

All Your PhDs Are Belong to Us

Ohje: Jolly Roger Shawl (Aino Haikala Designs)

Lanka: Holst Garn Noble, eggplant (n. 50 g) ja linen (n. 35 g)

Puikot: 3,5 mm

Ensinnäkin päivänsankari oli lahjottava jollain hänen tyyliinsä sopivalla asusteella. Ehdin jo neuloa puoli sukallista söpöä, kumiankka-armadaa esittävää kirjoneuletta, mutta no. Kirjoneule. Se ei jousta juuri lainkaan, joten vaikka tekele mahtui prikuilleen omaan jalkaani, päätin mieluummin rebootata kuin ottaa riskin. Miksi kukaan muutenkaan haluaisi minulta mitään muuta kuin huiveja? Niitä minä parhaiten teen.

Ohjeeksi valikoitui Ravelryn suosikkilistalta suomalaisen suunnittelijan nokkela Jolly Roger, jota arvelin rock- ja vaihtoehtoihmisenä tunnetun tohtorikandidaatin osaavan arvostaa. Tilanteen arvokkuus vaati toki myös hyppysellisen kashmiria, joten ostin kokeiluun pari kerää Holst Garnin Noblea. Olen harrastanut Holst Garnin keriä muutenkin viime aikoina: maanläheiset tekstuurit, hulppeat värikartat, mainio hinta-laatu-suhde. Tiesin siis hyvin mitä tein: lähes sileäneuleinen pohja salli toteuttaa näinkin ison huivin tiukahkossa aikataulussa, reunapitsin käänteet ja vaaralliset tilanteet näkyvät lopputuloksessa ja pingottaminen kasvatti huivin mahtaviin mittoihin! Teen lahjaksi vain sellaisia neuleita, jotka kelpaisivat itsellenikin, ja tämä läpäisee testin. Syvä, arrogantti violetti ja kellastuneiden, rantaan huuhtoutuneiden luiden värinen pellava on mielestäni todella hienostunut yhdistelmä. Merirosvon rommijuhlahuivi? Tai ehkä sovinistimiehensä myrkyttämistä kaavailevan ylhäisörouvan hartiahuivi? Astetta omaperäisemmän kulttuurintutkijatohtorin kaulahuivi? Kaikki käy!

Kortiksi väsäsin pikaisen Jäyhä Jököttäjän, joka sekin oli väitöksen kunniaksi poikkeuksellisen positiivisella mielellä: "Elämme jänniä aikoja, ystävä hyvä."

Tämä kaikki lakkaa varmaankin vaikuttamasta epätavalliselta, kun lisään, että karonkka järjestettiin rennolla naamiaisteemalla. Amerikasta tuomani custom-kulmahampaat eivät olekaan päässeet ulkoilemaan vuosikausiin. Kaivoin siis kaapin perältä gooteimmat vaatekappaleeni ja virkkasin valmiiksi aikoja sitten aloittamani hautajaishanskat:

Decadence
Ohje: Ihana-käsineet (Novita, kevät 2008)

Lanka: Jokin ikivanha ja ikimusta Coastin virkkausrihma

Koukku: 2,0 mm

Parasta käyttöä vanhoille virkkauslangalle! Ja verkko muotoutuu omien käsien muotoiseksi todella hyvin. Vaikka hanskat on periaatteessa tehty identtisiksi, erotan jo vasemman ja oikean käden hanskat toisistaan.

 

Ohje oli aika sekava ja sisälsi arvatenkin useamman virheen, mutta onneksi on omatkin aivot. Muokkasin myös ranteen koristereunaa korvaamalla viimeisen nyppykerroksen levennetyllä viuhkakuviokerroksella: 3 p + 3 kjs + 3 p jokaiseen kjs kaareen. Näytti mielestäni kivemmalta. Ja kuolleemmalta. Oman säväyksensä antoi myös varta vasten ostettu kynsilakka värissä "Scarlet Vamp".

Ehkä pidän oman puolipönöttävän karonkkani teemalla steampunk-hirviöt? Sikäli, kun joskus pääsen väitöslupaan asti. Nyt takaisin suosikkiyhdyssanahirviöni pariin: jämälankavillasukkajoulukalenteri!

Certain as the Moon

Ne jotka sanovat, ettei pyörää kannattaisi keksiä uudelleen, eivät yksinkertaisesti tiedä, kuinka tyydyttävää se on. Minusta on mahtavaa keksiä, määritellä ja ajatella asioita uudelleen! Esimerkiksi juhlapyhät voi viettää jotenkuten perinteisesti, mutta silti loputtomilla uusilla tavoilla. Tänäkin juhannuksena kävin keräämässä niittykukkia - mutta keskiyöllä, Jyväskylän Harjulla. Tänäkin juhannuksena mussutin mansikoita ja kirsikoita - mutta katselin samalla zombieleffaa. Ja kuten asiaan kuuluu, tänäkin juhannuksena mökkeilin - paitsi että tein sen juuri ennen juhannusta, ja mökin virkaa toimitti syrjäinen tutkimusasema Konnevedellä. Perinteiden mukaisesti oli myös kylmä ja satoi - mutta mikään ei estä minua turisteeraamasta hieman, kun olen uudessa paikassa!

Konneveden kivikirkko oli jännittävä tuttavuus. Olimme muutaman kollegan kanssa yhtä mieltä siitä, ettei se näytä erityisen vakuuttavalta. Vaan jotenkin sarjakuvamaiselta. Tai ehkä lavasteelta. Taivaasta tipahtaneelta, käsimaalatulta Sleigh-miniatyyriltä. Varsinainen kirkon stereotyyppi, vuosimallia 1929. Kuvittelee selvästi olevansa vanhempi.
Minulla sattui olemaan uusin huivini mukana, joten valokuvasin kaksi kärpästä yhdellä sulkimen räpsähdyksellä:

Ohje: Moonlight Sonata by Shui Kuen Kozinski (elann.com)

Lanka: Knit Picks Gloss Lace, Sterling, n. 85 g

Puikot: 4,0 mm

 

Tämä malli on ollut jonossa vuosikaudet. Ja itse asiassa raahasin myös nämä hopeanhohtoiset silkkisekoitelangat Jenkeistä (vuonna 2010!)  juuri tätä ohjetta silmällä pitäen. Vihdoin toteutus on saanut ideoinnin kiinni - ainakin tässä pienessä kohdassa ajallis-tilallista avaruutta. 

Odotus kannatti - olen huiviin suunnattoman tyytyväinen, koska sen voi lukea monella tavalla. Se on riittävän hillitty sekä kuosiltaan että väriltään ollakseen klassisen tyylikäs ja ajaton; istuu melkein millaiseen asukokonaisuuteen vain.

Toisaalta hopeisissa täysikuissa ja pykäreunoissa on jotain suunnattoman romanttista...

Mutta verkkomainen välipitsi ja silkin hieman tahmea tekstuuri tuo mukaan jotain seittimäistä, synkkää ja aavemaista. Tätä ei ehkä suositella ihmissusille.

Konneveden kirkon rukouslaatikko

Varsinainen tehtäväni tutkimuskeskuksella oli väitöskirjan edistäminen retriittiolosuhteissa, toisin sanoen hyvin ja säännöllisesti ruokittuna, vieraassa, netittömässä työhuoneessa. Joku oli leikannut minun lainatoimistoni seinälle kokonaisen sivun kokoisen, mustavalkoisen lehtikuvan, joka esitti äärimmäisen pitkästyneen näköistä Marie Curie'ta. Mikään ei inspiroi ihmistä kuin penseän nobelistin tuijotus.

Herätys

Niin paljon valmiina. Niin vähän valokuvattuna. Mur, olen olosuhteiden uhri.

Tässä nyt kuitenkin jotain näyttöä siitä, etten ole käynyt talviunille. Vielä. Päinvastoin, ottaen huomioon, että tämä projekti hibernoi laatikossani melkein kaksi vuotta, olen pikemminkin harjoittanut kovan luokan nekromantiaa.

Paraphernalia (Taina Anttila's Ravelry Downloads)

Lanka: Novita Nalle Aloe Vera, metsänvihreä, n. 110 g

Puikot: 3,0 mm

Koska, hei, pitäähän seminaareissa nyt tehdä muutakin kuin istua hiljaa paikallaan? Aina pitää tehdä jotain muuta kuin istua hiljaa paikallaan! Ja neulominen nyt on monissa tilanteissa niitä vähemmän epäkohteliaita vaihtoehtoja. Vastahan julkaistiin tutkimuskin, jonka mukaan silmukoiden siirtely parantaa keskittymiskykyä luennoilla. Ainakin itselläni neulominen pitää aivoissa yllä sellaista miellyttävää, hiljaista taustahurinaa, eikä ajatus karkaa sfääreihin niin nopeasti, kun käsillä on muitakin henkisiä tehtäviä kuin passiivinen vastaanottaminen. Eikä kukaan luennoitsija tai kanssaopiskelijakaan vielä toistaiseksi ole niin pahasti puuhastelustani sydämistynyt, että olisi minulle mitään sanonut. Ehkä se johtuu siitä, ettei minun tarvitse koko aikaa katsoa, mitä neulon? Eli onnistun ehkä näyttämään tarkkaavaisemmalta kuin muistiinpanoja suhertavat? Ja käytän yleensä hiljaisia puupuikkoja. Oveluus on juurikin sitä, että osaa oikeuttaa tekemisensä, tekipä sitten mitä hyvänsä, hyvät naiset ja herrat.

 

Olen kyllä aika ihastunut noihin epäsymmetrisiin palmikoihin. Aivan yhtä oivaa suomalaista sukkadesignia kuin taannoiset Kalajoetkin! Simppeliä, mutta kaunista. Valitettavasti vain ahnehdin niin pitkät varret, että jouduin neulomaan toisen sukan varpaat toisen värierän kerältä. Kuten noista kuvista kovin kivuliaasti käy ilmi.

No, mutta. Lämmittämään minä nämä tein, enkä takanreunalle.

PS: Sain Aina on aikaa -blogista "I heart your blog" - tunnustuksen, josta kiitän nöyrimmästi, oli se sitten nepotistinen tai ei. Myös Villasukat ja Pipa antoi minulle jo kauemman aikaa sitten Liebster Blog -tunnustuksen, josta olen aiemmin unohtanut mainita, koska olen sellainen kuin olen. Vaikka en oikein ymmärräkään tällaisten kiertojuttujen päälle, eivät tunnustukset suinkaan mene ohi korvieni, vaan ilahduttavat aina. Kiitos! :)

Sekalaisessa seurassa

Voi minua. Taas on blogihiljaisuus karannut kuukauden mittaiseksi! Vaan tällä kertaa syypää ei ole mikään kunnianhimoisen ohut ja avara pitsihuivi.

Ei. Ei edes uusi neuletakki.
Itse asiassa olen puuhannut – ja saanut valmiiksikin – kokonaisen kavalkadin kaikkea pientä, mutta tekeleiden raportoimisen on aina estänyt jokin kosminen väliintulo. Milloin on kamerasta akku loppu, milloin tenttimonsuuni niskassa ja milloin taas niin kova helle, ettei läppärin keskuslämmitetylle näppäimistölle tahdo laskea sormiaan.

Tänään kuitenkin valmistui sellainen sisustustaiteen mestariteos (hahaa!), että en enää malta pitää suutani kiinni. Kattokaa nyt! Modernihko pizziliina ihan omasta pääkkösestä:


Lanka: Novita Virkkauslanka, silmunvihreä, n. 50 g
Koukku: 2.0

No, okei. Ei ihan omasta pääkkösestä. Idean fraktaalimaiseen muotoon sain tästä Kanervaisen Ravely-projektista. Ja siihen nähden, että valmistusproseduuri oli täysin itseohjautuva, sainkin sen apinoitua aika tarkalleen. Ihastuin ikihyviksi siihen, että liinan juju ei olekaan sen sisällä polveilevat pitsikuviot vaan itse liinan poikkeuksellinen muoto. Ajatella, että pitsiä voi virkata niin epämummomaisesti, että poikaystäväkin hyväksyi tämän sohvapöydän kevätliinaksi.


Haluaisin kauheasti virkata myös jonkinlaisen verhon. Mieluiten vanhasta kunnon kalalangasta. Odotan vain, että a.) keksisin tarpeeksi nuorekkaan ja swengaavan mallin b.) vanhemmat ostaisivat kesämökin. Mökkityyliinhän kävisi paljon perinteisempikin setti. (Uudessa lähiön kerrostaloasunnossa mummonneliöt näyttävät allekirjosta hassuilta.

***

Toiseksi (Cthulhu presents):

Tuhkimon kesätohvelit (Novitan nettisivut)
Lanka: Novita Tennessee, hopeanharmaa, n. 100g (neulottu kaksinkertaisena)
Puikot: 4,5


Tämä ohjeen löytäminen herätti välittömän ahaa-elämyksen. Tennesseen uusi hopeainen väri on minusta hurjan kaunis, joten halusin käyttää sitä jossakin. Siksi toisekseen, olen jo pitkään halunnut kunnon aamutohvelit. Ajatuksissa on pyörinyt lähinnä huovuttaminen, mutta hei, nythän on kesä!

Toteutusvaiheessa ohje kääntyi kuitenkin pettymykseksi (ei muuten ole Novitan kohdalla ensimmäinen kerta!): vaikka neuletiheyteni oli jopa väljän puoleinen, jouduin purkamaan ekan tossun ja muokkaamaan ohjetta isommaksi (+ 8 silmukkaa). Siksi toisekseen, kun katsoin valmista, kokoon ommeltua tossuparia, niiden muoto ei ihan ensimmäiseksi tuonut mieleen ihmisen jalkaterää... (Sääli etten ottanut kuvaa. Jos en itse olisi niitä itselleni neulonut olisin veikannut tossujen tulevaksi käyttäjäksi ehkäpä...hmm...tapiiria?)


Mutta Veljellä oli vahva usko ja hän tiesi kiven sijainnin. No, en nyt ihan kävellyt vetten päällä, mutta sitkeällä märkämuokkauksella sain kuin sainkin tulokseksi ihan kelvot tohvelit. Suorastaan sievät. Novita oli kylläkin arvioinut langankulutuksen sen verran yläkanttiin, että lankaa olisi jäljellä vielä toiseen pariin ja ylikin... Pitänee ostaa lisää ja neuloa toppi. Näin meitä kuluttajia huijataan.

***
Ja sitten vielä:
(Havainas) Tabit (Ulla 02/06)
Lanka: Colinette Jitterbugin ja Schoppelwolle Zauberballin jämiä
Puikot: 3,5 (toiseen sukkaan saatoin kyllä käyttää 3,0:aa... Hups.)



Minä haluan eroon sukkalangan jäänteistä. + Äiti haluaa sukkia, joita voi käyttää varvastossujen kanssa. = Minä neulon kirjavia ninjasukkia. Everybody wins!
Ei kuulemma haittaa, jos sukat eivät ole identtiset, joten tässä ovat:
Herra Tabi


ja Rouva Tabi.


...Tai voitte te niitä lesboparinakin ajatella, ihan sama. Yksilöitä kumminkin.
Ottaen huomioon, etteivät ne jämät tähän loppuneet, näitä saatte varmaan nähdä vielä pari paria lisää. Ja mikäs sen soveliaampaa, kun olen kerran aloittanut japaninopinnotkin.

すごいですね。

Tupaantuliaisia

Heti näin introksi pahoittelen, että päivitys on viipynyt. Latvusto yrittää palata kesän jälkeen taas arkiruotuun, mutta kuten joka vuosi, syksy toi taas muassaan pyörremyrskyn – tai siltä ainakin tuntuu! Lukuvuoden alku on yliopisto-opiskelijalle yhtä päänsärkyä: järjettömien aikataulujen punomista järkeväksi lukujärjestykseksi, muuttuvan opintosuunnitelman ääressä koettavaa eksistentialistista angstia… ja kirjastoonkin voisi asentaa pyöröovet. Lisäksi olen hoitanut tutorin velvollisuuksia ja kääntänyt aivoni ympäri löytääkseni itselleni sopivan kandityön aiheen. Jostain aivokurkiaiseni poimuista löysin sitten Watchmenin – ja olen oikeastaan aika innoissani!

(Aasinsilta:) Toinen asia, josta olen viime aikoina innostunut, on patalaput. Vanhemmat ja koira vaihtoivat uuteen – siis aivan _uuteen_ – asuntoon, jonka iskemättömään, harmaa-valkoiseen keittiöön tukehtuu, jos sinne ei pian saada jotain värikästä ja perinteikästä. Värikäs tarkoittaa minun tapauksessani helakoita vihreitä ja herkullisia violetteja. Perinteikkyyttä taas edustavat nämä mummoilta tämän päivän bloggaajille periytyneet perisuomalaiset käsityömallit.


Perinteinen tähtipatalappu (Langanpätkiä)
Lanka: Novita 7 veljestä, kuvioihin Novita Wool
Puikot: 3,5
Koukku: 3


Himppu-mummun patalappu (Harmaa villasukka)
Lanka: Novita 7 veljestä
Koukku: 3


Olen kumpaankin lappuun todella tyytyväinen. Perinteisistä malleista huolimatta ne eivät ole lainkaan mummomaisia, vaan värit tuovat niihin modernia jujua. Himppu-mummun versiosta tuli jopa tyylikkäällä tavalla retro. Käyttökelpoisiakin niiden pitäisi olla. Molemmat tuntuvat melko paksuilta ja tein niille sen verran pinta-alaa, ettei näppien pitäisi kärvähtää.

Koska minulla sattui olemaan jämäkerä samansävyistä vihreää Tennesseetä, liitän settiin myös pienen siivousrätin. En tosin haluaisi luopua siitä, koska se sointuu niin prikulleen oman sohvan väreihin…

Ballband Dishcloth (Peaches & Creme)
Lanka: Novita Tennesse
Puikot: 4,0


Toivottavasti näillä avuilla saisi historiattomalle kiinteistölle edes pienen palan sielua.

Raikas tuunahdus

Tylsyys on tappava tauti. Siksi on äärimmäisen kohtalokasta, että parhaat kotimaisilla markkinoilla olevat luentokansiot ovat yksivärisiä.

Vaan eipä hätiä! Tuunaushan on in. Loihdin siis kahteen luentokansiooni teemaan sopivat kansikuvat.

***

Tähän mustaan kansioon keräilin lukioaikoinani erilaisia portfolioita, ja nyt siellä kulkevat kaikki kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyvät muistiinpanoni: venäläiset formalistit, kreikkalaisten jumalten sukupuu, Nuoren Wertherin kärsimykset ja paljon muuta. Kanteen oli saatava jokin kirjallinen merkkihahmo ja kukapa sopisi paremmin leijumaan mustuuteen kuin ”elämäni mies”, Nuuskamuikkunen. Hän ei ainakaan tunne oloaan yksinäiseksi siellä.
(Klikkaamalla kuvaa pääset ihastelemaan Nuuskiksen ilmettäkin! ...ainakin joillain selaimilla.)


Näin se kävi: Hahmottelin herran piirustuspaperille lyijykynällä, lisäsin haalean häivähdyksen vesivärejä, ja lopulta piirsin rajat ja tekstuurit intialaisella tussilla. Leikkasin valmiit, kuivuneet kuviot irti paperista ja askartelin niiden perusteella suunnilleen samanmuotoiset, mutta hieman suuremmat palat kontaktimuovia. Sitten vain muovista taustapaperi pois, paperinukke siihen keskelle, kuvapuoli liimaan päin. Ja kas: käsissä on valmis tarra, jota voi vielä rauhassa mallata eri puolille kansiota! Alle puolenkin sentin ”saumavaroilla” pysyy kiinni.
Kuvan aihe on napattu Tove Janssonin iki-ihanasta kuvakirjasta ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”. Jos omaan piirtotaitoon ei ole riittävää luottamusta, voi toki leikellä kuvia korteista ja lehdistäkin.

***

Samanlaisen mutta sinisen kansion ostin kielikurssien muistiinpanoja varten. Lähinnä paperia palaa englannin erikoisuuksiin, mutta samoihin kansiin talletan myös suomen kieltä ja yleistä kielitiedettä koskevat laput. Vaikka irlantilainen opettaja hieman hämmästelikin luomustani, valitsin ”Union Jackin” ilman poliittisia taka-ajatuksia. Se on englanninkielisten maiden lipuista esteettisin ja pitää ehkä sisällään pientä punk/new wave -henkeä. Not to mention London, the jolly good metropolis.


Näin se kävi: Katsoin mallia ja laskin mittasuhteet Otavan tietosanakirjan kuvasta. Piirsin lyijykynällä pieniä apumerkkejä tarkasti mitattuihin kohtiin kannen laitoihin. Vedin merkkien perusteella maalarinteipit, joiden väliset alueet maalasin paksuilla akryylimaaleilla. Ensin työstin valkoiset, sitten punaiset raidat. Väliin suosittelen parin tunnin kuivatusta. Maalaus on kestänyt moitteettomana jo kuukausia, vaikken ole päällystänyt sitä millään.


Ilman tunetuksia näitä kansioita saa siis ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta noin viiden euron hintaan. Todella jämäköitä ja sopivan paksuisia kuljeteltaviksi. (o_o)=b