Ruutu, ruutu, ruutu

Kyllä käsitöilläkin on jotain yhteistä sarjakuvien kanssa. (Kaikella on!) Silkkaa arthrologiaa – eli ruutudynamiikkaa molemmat. Ei tavitse kuin hahmottaa systeemi. Yksinkertainen, ihana, looginen systeemi... 

Varisverho/Crow Curtain 

Lanka: 6-säikeinen kalalanka 

Koukku: 2,0 mm 

Tein pitkästä aikaa tilaustyön: tietynkokoinen valoverho tiettyyn pikkuikkunaan. Ja lisäksi toiveissa oli "jonkun ison linnun" kuva. Lienee sanomattakin selvää, että sopivan mallikaavion löytäminen kuulosti jo kättelyssä hankalalta. Joku realisti olisi saattanut todeta, että mahdottomalta. Tuhlasin siihen silti aikaa, koska never give up the chase. 

Typerä, itsepäinen minä. Eihän oman ruutuvirkkausmallin suunnitteleminen ole temppu eikä mikään! 

Laskin siis mallitilkun avulla, kuinka monta ruutua pystyyn ja vaakaan tuottaisi halutut mitat. Koska riittävän isoa ruutupaperia ei ollut käsillä, halkaisin konseptiarkin ruudut neljään osaan ja rajasin itselleni laskujen mukaisen karsinan – se oli se vaikea osuus. Enää ei tarvinnut kuin luonnostella tilaan sopiva lintu sekä tussata ääriviivoille ja niiden sisään jääneet ruudut. Ilahduttaakseni muita ruutuvirkkaajia ja ornitologeja, siistin luonnoksen myös Excel-taulukoksi. Sen voi ladata ilmaiseksi Ravelrysta, täältä. (Jo toinen oma design! Kenelle saan suunnitella seuraavaksi?) 

 

Materiaalina on muuten käytetty muinaista kalalankavyyhteä, jonka tongin esiin mummolan vintiltä, huuhtelin järvessä ja kuivasin kesäauringossa. Kaikin puolin kotikutoinen tuotos, siis. Väitettiin, ettei se olisi ihan oikean kokoinen, mutta sitä en usko. Jätin tarkoituksella hieman pingotusvaraa, jotta lintu istuisi ikkunalle kauniimmin. Kalalanka on yllättävän joustavaa ja kaipaa pientä pahoinpitelyä. 

Mutta ei tässä vielä kaikki! Pieni pääni on jo hetken kehitellyt toistakin ruutuideaa: 

Companion Cube grannies! Mikä edustaisikaan paremmin Aperture Sciencen kodikasta, kutsuvaa, äidillistä lämpöä... Tämä on niin järkyttävän ilmeistä! Olin hyvin yllättynyt, kun nopea googletus ei nostanut pintaan vastaavaa ideaa. Tästä tulisi tyylikkäin peitto ikinä, jos joku jaksaisi tehdä... 

Tietysti olen jatkanut myös seinilleni rakentuvaa ruutukertomusta. Millaisilla mielenmutkilla näistä saisi yhtenäisen tarinan? Väitän, että yllättävän yksinkertaisilla. 

(Anteeksi kökkö kuva - ne nyt vaan ovat kovin valovoimaisia.) 

Ostin Oxfordin Blackwellsiltä ja olen syvästi ihastunut. Myös Jekyllin dekantteri, tekstuaalinen Moby Dick tai Nevermore-jalkainen Korppi olisivat kelvanneet, mutta aikuisuus on kuulemma valintoja. Juuri näistä tuli hyvä kokonaisuus, ja siitähän tässä kaikessa lopulta on kyse...

Jukstapositio

Sisustan uutta kämppää hyvin itselleni ominaisella tavalla: sommittelemalla kauniita kuvia kaikkialle, missä näyttää olevan liikaa ahdistavan tasaista pintaa. Menin jopa niin pitkälle, että kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni decoupage-tekniikkaa ja päällystin naarmuuntuneen Ikean sohvapöydän vihaisilla Batmaneilla.

Projektiin tarvittiin:

1 dyykattu Lack-sohvapöytä (jonka pintaa tässä tapauksessa hätäparanneltiin hionnalla ja hyvin myrkyllisen hajuisella akryylimaalilla)

4 irtonumeroa Greg Ruckan käsikirjoittamia Detective Comics: Batman -sarjiksia 2000-luvun alusta. Löytyivät antikvariaatista huokeaan kappalehintaan. Tykästyttiin erikoisiin, yhden tai kahden värin eri sävyillä pelaaviin kuvituksiin. (Lehdet täytyy tietysti lukea ennen pakannallisen leikkausoperaation aloittamista! Samalla voi nauraa sisäsivuilta löytyville muro- ja videopelimainoksille jotka ovat jenkkiläiseen tapaan kornimpia ja runsaslukuisempia kuin laki sallii.)

1 pienehkö purkki vesiliukoista keskikiiltävää lakkaa + pienehköjä pensseleitä, joista EI irtoa karvoja. Ellet sitten välttämättä halua Batmaneillesi yllätysviiksiä.

1 jugurttikuppi, johon yrität epätoivoisesti sekoittaa erikeepperistä ja vedestä sellaisen mikstuuran, joka olisi riittävän notkea levittyäkseen helposti mutta kuitenkin sen verran tömäkkä etteivät kuvat vety ja kupruile.

Asiaa saattavat edistää myös vakaa saksikäsi ja palapelejä rakastavat aivot.

Proseduuri:

1. Etsi kuuleimmat ruudut ja laikkaa ne sumeleimatta irti. Jos kuvittelet tekeväsi dramaattisemmat rajaukset kuin alkuperäinen taiteilija, saat ilman muuta leikata myös keskeltä ruutua.

2. Sommittele ruudut hieman lomittain valitun (ja tästä huomionosoituksesta silminnähden pakahtuvan) huonekalun päälle. Saat lisäpisteitä, jos konteksteista irrotetut ruudut tuntuvat muodostavan uusia keskusteluja tai tarinanpätkiä. (Sasha: "Who's house is this anyway?" Batman: "It's yours." *alkaa penkoa tavaroita*) Kun olet järjestellyt asiasi just eikä melkein, kannattaa todellakin ottaa koko komeudesta valokuva tai pari. (Voit ehkä kuvitella muistavasi minkä kulman halusit minkäkin päälle, eikä se todennäköisesti ole vaarallisin kaikista harhoista, joita elättelet, mutta on ihan oikeasti – ihan totta – vähän tyhmää tehdä kaikki mahdollinen vaikeimman kautta.)

3. Sekoita erikeepperisi, valitse aseesi, mene talon kuumimpaan paikkaan ja ala pähkäillä, missä järjestyksessä kuvat pitäisi laittaa, että ne saisi kerralla osumaan juuri niin kuin haluat. Totea, että keskelle jää kaikesta huolimatta kauhea aukko. Etsi uusi, isompi kuva ja paikkaa arviointivirhe sillä.

4. Vietä päivä munakello kaulassa, että varmasti muistat vedellä päälle uuden lakkakerroksen aina parin tunnin välein. Suosittelen levittämään lakan joka toinen kerros pysty- ja joka toinen kerros vaakasuuntaan, koska pensselin harjaksista jäi ainakin tähän huonekalulakkaan kevyt tekstuuri. Taisin itse sutia viisi tai kuusi kerrosta.

5. Ihaile aikaansaannostasi ja tuskaile seuraava kuukausi, missä kotisi nurkassa tämä hienous pääsisi parhaiten oikeuksiinsa. Keitä teetä ja ajattele tyytyväisenä, ettei maailmassa ole ketään, joka voisi nostaa jalkansa juuri samanlaiselle pöydälle. Kerro tämä ylpeänä kaikille blogissa ja Facebookissa – pääset samalla eroon parista sellaisesta Facebook-kaverista, joita ei ole pitkään aikaan huvittanut lukea juttujasi muutenkaan.

Voi olla vaikea uskoa, mutta idea tähän projektiin tuli mieheltä. Minä vain toteutin. Sillä oli nimittäin oma projekti vireillä:

Roskis Saksan armeijan vanhasta jerrykannusta. Yläosa irti rälläkällä, väliin messinkisaranat ja sisäpuolelle puiset ohjurit – tadaa. Kaikkea mäkin annan kuulemma tuoda olohuoneeseeni, mutta meistä tämä on aika uniikki. Voi olla ettei sitä edes raaskita käyttää roskiksena, jolloin siitä tulee työkalupakki. Kuulemma.

Sitten vielä astetta helpompi sisustusprojekti: totesin muuttopenkomisen keskellä, että meillä on suuri määrä todella kauniita postikortteja, joita minä olen lähettänyt kotiin retkiltäni ja joita itse olen saanut sukulaisilta ja ystäviltä ympäri maapalloa. Päätin lätkiä niitä sinitarralla yhteen seinään ja todella hieno kollaasi tuli! Toivottavasti päivittyy tiuhaan. (Eli postia tulemaan, kiitos.)

Uuden kämpän ehdottomasti hienoin varustus on kuitenkin klaffipöytä, johon olen perustamassa omaa työpistettä.  Ensimmäinen työpöytäni kuuteen vuoteen ja monimutkaisin Ikea-kasaus ever.  Mutta kyllä tässä yhden väitöskirjan tekee. Ehkä jopa opettelee ompelemaan koneella. (En ole ihan varma, kumpi näistä pyrkimyksistä on kunnianhimoisempi, koska kaikenlaiset koneet vihaavat minua.) 

Voisi tähänkin tosin jotain koristeita maalailla. Ja olohuoneessa roikkuu nyt valkoinen paperivarjostin. Ällöttävää. Se täytyy turmella.

Antiikkia, antiikkia

Anteeksi, anteeksi. Toistan taas sen yleisimmän avausfraasin: joo, on ollut vähän hiljaista. Syynä yksinkertaisesti se, että energiani on viime aikoina riittänyt vain juuri ja juuri niihin juttuihin, jotka on ollut ihan pakko tehdä. Nähtävästi olen vielä sen verran viime sukupolvea ja vielä sen verran tervearvoinen, ettei blogin päivittäminen olekaan tärkein prioriteetti. (Eli mulle on tärkeämpää esimerkiksi syödä ruokaa kuin valokuvata sitä! Instagram will never take me alive!) 

Olen myös viettänyt paljon aikaa vanhempieni kotona, joka on käytännössä vanhojen taide- ja käsityöprojektieni hautausmaa. Tai museo. Aika moni vanhakin tekele on nimittäin esillä. Kuten tämä pikkuruinen ristipistoliina: 

En muista missä olen tämän tehnyt tai mistä olen tuon (davegibbonsmaisen) väriyhdistelmän vetäissyt, mutta jotenkin se toimii. 

Tekstiilitöiden lisäksi nurkissa pölyyntyy akryyliväreillä taannoin maalaamiani kiviä: 

 

Takapuolille niihin on maalattu oikein nimetkin. Pöllö on tietysti Athene. Pesukarhu on muistaakseni Rafael. Ja kissa on Andromeda. Ajattelen samaa kuin tekin: taas löytyi yksi peruste sille, miksi minun ei kannata hankkia lapsia. Niillä olisi ihan perkeleellinen elämä ja identiteetti. 

Tällä ruusulla ei sentään ole nimeä. Koska a rose by any other name would smell as sweet. Paitsi tämä kyseinen ei kyllä tuoksu millekään. Koska se on oikeasti kivenmurikka. Samanmuotoinen ja -kokoinen kuin Roope Ankan Hanhenmunahippu. 

 ...Ja heitetään kaupanpäällisiksi vielä pari suunnilleen vuosikymmenen vanhaa tussipiirustusta. Koska olen puhunut mustesuhteestani ennenkin. Mitään syvällisempää merkitystä näillä ei ole. Toiseen otin mallia jostain 60-luvun äikänkirjasta, toiseen jostain naistenlehden kampausartikkelista. Päättelette varmaan, kumpi on kumpi, koska pipo ei ole kampaus. Ruusu on oma lisäys – eikä tämäkään yksilö muuten tuoksu millekään. 

Näitä on siellä paljon lisääkin. Tauluja seinällä ja askarteluja laatikoissa. Jatko-osaa on siis lupa odottaa. (Sikäli kun kukaan oikeasti odottaa jatko-osia – nehän ovat liki poikkeuksetta pettymyksellisiä.) 

Vanhoja kättentöitä on kaiveltu monissa suomalaisblogeissa viime aikoina eilen tein -blogin Hannen haasteesta. Ei siis ole pölyinen postaus tämä, vaan todella hip & cool. Osallistuu blogosfäärin genrekohtaiseen dialogiin kivasti.

Fractal

Kaikkihan muistavat viimekesäisen fraktaaliliinani?

Pakko muistaa, koska kappale on saanut osakseen jatkuvasti suurempaa ihailua. Ohjettakin on pyydelty taholta jos toiseltakin.

No, nyt sitä saa! Ravelrysta. Täältä. Kiitokset vain ohjeen testaajille! :)

Esittelyteksti tähänkin:

"Enjoy crotcheting? But feeling uncomfortable with that lacy, grandmotherish vintage feel that crocheted decorations tend to have? Fear not! For what is crotcheting but algorithms? And what could result into cleaner, more modern shapes than the simplest of mathematics? This is not your Great Auntie’s doily - though it might as well be. Hardly anything is more timeless than fractals, after all.

Whether you are a proud nerd or simply someone who appreciates the secret symmetries of whirlpools and sea shells, here’s a unique decoration piece for you! Enjoy!"

Inspiraatio tähän liinaanhan ei ollut täysin jumalainen ja sisäsyntyinen vaan lähti toisen virkkurin kuvista. Tämä puolestaan oli noudattanut jonkun pölyisen (suomalaisen) käsityölehden ohjetta. Itse on ole nähnyt alkuperäisestä ohjeesta riviäkään, joten tekijänoikeusaktivistikaverini vakuuttivat, että jos kirjoitan paperille oman luomisprosessini voin ottaa sen omiin nimiini. Kaikki eivät kuitenkaan liene samaa mieltä: aina välillä joku viestittää nähneensä kuvia samanmoisesta liinasta milloin milläkin puolella maapalloa. Mutta onko se minun vastuullani, jos en koskaan ole nähnytkään niitä amerikkalaisia, kreikkalaisia ja venäläisiä kuvia tai lehtiä, joista nuo ihmiset puhuvat?

Ei minusta, mutta olen silti valmis muuttamaan ohjeen ilmaiseksi, jos tarpeeksi moni väittää ahneeksi paskaksi. Jos tarpeeksi moni väittää ideavarkaaksi, saatan tietysti vetää ohjeen pois jaosta kokonaan. Joten haaste: Ajatuksia? Protesteja? Näistä aiheista kannattaa joka tapauksessa keskustella, enkä luovana ihmisenä halua olla millään väärällä puolella.

Sekalaisessa seurassa

Voi minua. Taas on blogihiljaisuus karannut kuukauden mittaiseksi! Vaan tällä kertaa syypää ei ole mikään kunnianhimoisen ohut ja avara pitsihuivi.

Ei. Ei edes uusi neuletakki.
Itse asiassa olen puuhannut – ja saanut valmiiksikin – kokonaisen kavalkadin kaikkea pientä, mutta tekeleiden raportoimisen on aina estänyt jokin kosminen väliintulo. Milloin on kamerasta akku loppu, milloin tenttimonsuuni niskassa ja milloin taas niin kova helle, ettei läppärin keskuslämmitetylle näppäimistölle tahdo laskea sormiaan.

Tänään kuitenkin valmistui sellainen sisustustaiteen mestariteos (hahaa!), että en enää malta pitää suutani kiinni. Kattokaa nyt! Modernihko pizziliina ihan omasta pääkkösestä:


Lanka: Novita Virkkauslanka, silmunvihreä, n. 50 g
Koukku: 2.0

No, okei. Ei ihan omasta pääkkösestä. Idean fraktaalimaiseen muotoon sain tästä Kanervaisen Ravely-projektista. Ja siihen nähden, että valmistusproseduuri oli täysin itseohjautuva, sainkin sen apinoitua aika tarkalleen. Ihastuin ikihyviksi siihen, että liinan juju ei olekaan sen sisällä polveilevat pitsikuviot vaan itse liinan poikkeuksellinen muoto. Ajatella, että pitsiä voi virkata niin epämummomaisesti, että poikaystäväkin hyväksyi tämän sohvapöydän kevätliinaksi.


Haluaisin kauheasti virkata myös jonkinlaisen verhon. Mieluiten vanhasta kunnon kalalangasta. Odotan vain, että a.) keksisin tarpeeksi nuorekkaan ja swengaavan mallin b.) vanhemmat ostaisivat kesämökin. Mökkityyliinhän kävisi paljon perinteisempikin setti. (Uudessa lähiön kerrostaloasunnossa mummonneliöt näyttävät allekirjosta hassuilta.

***

Toiseksi (Cthulhu presents):

Tuhkimon kesätohvelit (Novitan nettisivut)
Lanka: Novita Tennessee, hopeanharmaa, n. 100g (neulottu kaksinkertaisena)
Puikot: 4,5


Tämä ohjeen löytäminen herätti välittömän ahaa-elämyksen. Tennesseen uusi hopeainen väri on minusta hurjan kaunis, joten halusin käyttää sitä jossakin. Siksi toisekseen, olen jo pitkään halunnut kunnon aamutohvelit. Ajatuksissa on pyörinyt lähinnä huovuttaminen, mutta hei, nythän on kesä!

Toteutusvaiheessa ohje kääntyi kuitenkin pettymykseksi (ei muuten ole Novitan kohdalla ensimmäinen kerta!): vaikka neuletiheyteni oli jopa väljän puoleinen, jouduin purkamaan ekan tossun ja muokkaamaan ohjetta isommaksi (+ 8 silmukkaa). Siksi toisekseen, kun katsoin valmista, kokoon ommeltua tossuparia, niiden muoto ei ihan ensimmäiseksi tuonut mieleen ihmisen jalkaterää... (Sääli etten ottanut kuvaa. Jos en itse olisi niitä itselleni neulonut olisin veikannut tossujen tulevaksi käyttäjäksi ehkäpä...hmm...tapiiria?)


Mutta Veljellä oli vahva usko ja hän tiesi kiven sijainnin. No, en nyt ihan kävellyt vetten päällä, mutta sitkeällä märkämuokkauksella sain kuin sainkin tulokseksi ihan kelvot tohvelit. Suorastaan sievät. Novita oli kylläkin arvioinut langankulutuksen sen verran yläkanttiin, että lankaa olisi jäljellä vielä toiseen pariin ja ylikin... Pitänee ostaa lisää ja neuloa toppi. Näin meitä kuluttajia huijataan.

***
Ja sitten vielä:
(Havainas) Tabit (Ulla 02/06)
Lanka: Colinette Jitterbugin ja Schoppelwolle Zauberballin jämiä
Puikot: 3,5 (toiseen sukkaan saatoin kyllä käyttää 3,0:aa... Hups.)



Minä haluan eroon sukkalangan jäänteistä. + Äiti haluaa sukkia, joita voi käyttää varvastossujen kanssa. = Minä neulon kirjavia ninjasukkia. Everybody wins!
Ei kuulemma haittaa, jos sukat eivät ole identtiset, joten tässä ovat:
Herra Tabi


ja Rouva Tabi.


...Tai voitte te niitä lesboparinakin ajatella, ihan sama. Yksilöitä kumminkin.
Ottaen huomioon, etteivät ne jämät tähän loppuneet, näitä saatte varmaan nähdä vielä pari paria lisää. Ja mikäs sen soveliaampaa, kun olen kerran aloittanut japaninopinnotkin.

すごいですね。

Pikkujouluhiutaleita

Muistin tässä eräänä pimeänä iltana, että virkkaustöitähän voi tärkätä, ja sain äkillisen inspiraation näprätä lumihiutaleita vaatimattoman joulukoristevarastoni jatkoksi. Ravelrysta löytyi runsaasti ohjeita ja kaapista kalalankaa. Käytin kaikkiin 1,5 -koukkua ja tärkin korvasi sokeri.

Näitä syntyi näpsäkästi yksi illassa, mutta sokerivesi värjäsi valmiiksi kellahtavan langan aika ruman väriseksi. Pelastin tilanteen maalaamalla hiutaleet valkoisella akryylimaalilla, ja nyt ne ovat somia kuin sokerikakkuset!

Northern Snowflake (Karp Styles Crochet & Knitting)


Nämä kävisivät mainiosti kuusen oksille, jos minulla vain olisi kuusi. Alun perin ajattelin tehdä viisi tai kuusi ja ripustaa ne siimalla verhotankoon. Sidon nämä kai kuitenkin lahjapakettien päälle koristeeksi.

Lacy Snowflake (JPFun Crochet Club)


Ekaluokalla minut muuten puettiin tyllihameeseen ja pistettiin tanssimaan typerää lumihiutalepiiritanssia koulun joulujuhlassa. Koin sen jostain syystä äärimmäisen nöyryyttävänä, enkä ole sen koommin halunnut esiintyä missään koulun tilaisuuksissa. Sen sijaan laadin käsikirjoitukset moniin ala-asteen juhlanäytelmiin. (Tieni introvertiksi, osa 11…)

Perinteinen hiutale (Australian Women’s Weekly)

”Yksikään lumihiutale ei ikinä putoa väärään paikkaan.”
- Kiinalainen sananlasku -

Tunnelmallista talviaikaa!

Omituisten esineiden kerho

Päivän pituus Jyväskylässä on tällä hetkellä melkein kaksikymmentä tuntia, ja asunnon nurkista löytyy siinä määrässä valoa kaikenlaisia unohdettuja pikku mörköjä. Edellisessä postauksessa esitellyt lasinaluset eivät suinkaan tunne oloaan yksinäiseksi, sillä sisustuksemme oli jo ennestään populaarikulttuurin ja persoonallisten pikkuesineiden ryydittämää. Heidän kaikkien kunniaksi siis pieni posti nurkkiemme pirteistä pikkuesineistä. Haastanpa samalla myös muut bloggaajat esittelemään omat kotitonttunsa!

Ensimmäisenä katse harhailkoon yöpöydälle. Tein retken Vantaan Ikeaan melkein pelkästään tämän soikeasilmäisen kaverin takia. ”Spöka” maksoi noin kymmenen euroa ja loistaa pienen akun voimalla sinistä tunnelmavaloa. Sen kaksi avutonta uloketta voi tulkita joko korviksi tai raajoiksi. Älkää antako hämmentyneen ulkomuodon hämmentää; pimeässä ja sytytettynä se on eteerinen kotikummitus. Komea, Cthulhu-aiheinen kirjanmerkki on vuoden 2006 Ropeconista, ”Dracula” kirjastosta.

Sokerikuorrutetun kauhun teema jatkuu olohuoneessa: DVD-hyllyn päällä vaanii Tiimarista viime halloweenina parilla eurolla ostettu paperilyhty. Sen modernin pelkistettyä muotokieltä korostaa kosketus vintagea - Nosferatu-postikortti, jonka heräteostin joskus Helsingin Kukunorista.

Eläviä kuolleita edustaa myös asuinkumppanini käsityötaidonnäyte, Kalmo-setä. Tämä makasi TV:n päällä antennina, kunnes ruutu vaihtui niin litteään, ettei edes Kalmo-sedän luinen takamus enää mahtunut sille. Hänen silmänsä on punainen nuppineula ja kylkiluiden välistä pilkottava suolensa villalangan pätkä. (Jos kuuntelet hiljaa, voit kuulla hänen laulavan: My backbone bends like this, my backbone bends like that, and if I’m lucky, I might get the larva of my back…)

Samalla kuvaamataidon kurssilla muovasin, maalasin ja virkkasin itse tämän kaihoisan uuskummakeijun, joka nykyisin vartioi Neil Gaimanin kirjoille pyhitettyä hyllyäni. (Parka miettii yhä, kuinka Morfeuksen todella kävi…)

Keittiön ikkunalaudalle on kerätty klassista mustaa ja valkoista, mutta vähemmän klassisessa muodossa. Alessin söpöt enkeli- ja pirusirottimet ovat tässä mukavasti kokkaajan käden ulottuvilla, mutta ne ovat myös hauska pari kellotaulusta katsoville possuille. Monokuro Boo –kello löytyi Lahden Europehousesta (muistaakseni 6,5oe), ja koska siinä on herätystoiminto, sitä voi tarvittaessa käyttää munakellon asemasta. Sellaista ei taloudessa nimittäin vielä ole.

Possukaksikko toistuu säälittävän pienissä (ja siksi niin hurmaavissa) posliinisioissa, jotka lienevät muinaisia kymmenen pennin Tiimari-löytöjä. (Ne toimittavat myös samantapaista virkaa kuin Weasleyn perheen keittiön kello Harry Pottereissa: ne ilmaisevat asukkaiden sijaintia ja mielentilaa. Jos yours truly esimerkiksi lähtee metsäretkelle, vaaleanpunainen possu pistetään viereisen rahapuun juurelle jne.) Äidiltä saatu rahapuu-pistokas on istutettu herätyskellon muotoa ja väriä toistuvaan ruukkuun, joka on ostettu muutamalla eurolla Prismasta ja salaojitettu saviruukun sirpaleilla.

Olen yleisesti tarkka siitä, että kussakin huoneessa on vain suunnilleen samaan väriskaalaan sopivia esineitä…

***

Next up: Totally unrelated news

Näillä näkymin nenäni näyttää elo-syyskuun vaihteessa kohti Barcelonaa! :) Matkakertomuksia tullaan suoltamaan ja vinkkejä otetaan ilolla vastaan…