London Love

Lontoo on lempikaupunkini maailmassa. Ja jos olisin kaupunki, olisin Lontoo.

Heti kun täytin 18, lensin Lontooseen. Ja sen jälkeen olen ruokkinut Lontoo-riippuvuuttani käymällä Lontoossa muutaman vuoden välein. Haluaisin joskus asua Lontoossa. En yllättyisi, jos kuolisin Lontoossa.

Lontoo, London, Londres.

Jos jonkun todella tarvitsee kysyä, että miksi, niin koska steampunk. Koska sopiva ilmasto. Koska tee, kirjakaupat ja museot. Koska loistava Neverwhere-metroverkko. Koska maisemat ja mysteerit. Koska Dracula ja Dickens, Sherlock ja Woolf, Jekyll ja Hyde ja vaikka kuka. Lontooseen sijoittuvia sarjakuviakin osaisin luetella ainakin viisi – ilmeisimpänä From Hell. Lontoossa on kaikkea mitä ihminen voi kaivata ja vielä miellyttävän epätasapaksussa paketissa. Paljon on tullut nähtyä ja vielä niin paljon on näkemättä... Onneksi sinne ei ole pitkä matka!

Scalene (Carina Spencerin Ravelry-kauppa)

Lanka: Shibui Knits Sock, 50 g sävyssä honey ja n. 75 g sävyssä peacock

Puikot: 4,0 mm

Tämä oli niin nokkelannäköinen huivi, että oli pakko ihan saada! Ihanaista Shibui Sockia sattui löytymään tarjouksesta juuri, kun haikailin lankoja. Ja viime silmukat tuli pääteltyä juuri, kun pohdiskelin, minkä huivin ottaisin työmatkalle mukaan. Täydellisyyttä alusta loppuun, siis. Pakko tehdä vielä toinenkin, ohuemmasta langasta ja eri väreissä – ohjeesta kun löytyy silmukkamäärät kolmelle erivahvuiselle langalle.

Ja tulihan Lontoostakin ostettua vähän huivilankaa! Käväisin I Knit Londonissa, joka sijaitsee Waterloossa, yllättävän lähellä London Eye'ta. Vihreä on kaupan omaa merkkiä I Knit or Dye. Tässä laadussa rullaa mukana ohut kimallesäie, mistä nimi Ziggy Stardust. Scholler+Stahlin liukuvärjättyä Daphneakaan ei saa Jyväskylästä, joten otin sitäkin herätekerän.

Ostelin kyllä koko kasan muutakin pientä, kuten kuvasta näkyy. Pääasiassa kirjoja (noin viidestä eri kaupasta), karkkia (Malteserssss!) ja etikkasipsejä (nom). Pieni suurennuslasi löytyi Portobello Roadin antiikkikaupasta (Alice's). Veikkaan kyllä uusiotuotannoksi, koska oli niin halpa. Toisaalta juuri niin halpa, ettei voinut jättää ostamatta - pikkusilmukoiden laskeminen ja lähiluku sanan varsinaisessa merkityksessä alakoot! Pöllön sain lahjaksi mieheltä, joka ehti pyöriä British Museumin ilman minua. Huomatkaa myös Oxfordin yliopiston kirjaston musta-kultainen kirjanmerkki.

...Mutta ehkä kaikkein parasta Lontoossa on se, että sinne sijoittuu niin monta tarinaa ja että sieltä on nähnyt niin paljon valokuvia jo ennen ensivisiittiä, ettei se oikeastaan tunnu oikealta kaupungilta ollenkaan. Tälläkin kertaa shoppailukierros kulki Cavendish Squaren kautta. Veikkaisin, että Tohtori Lanyon olisi voinut asua, say, tässä talossa?

Ja tämän maiseman olen tainnut nähdä parinkin ajopelin trailerissa. Tällä kertaa se tuli katsottua ensimmäisestä persoonasta, double-deckerin yläkerrasta.

Fleet Streetillä käytiin ihmispiirakalla... (Vaikka Sweeney Todd olikin syvästi pettymyksellinen, ja korni jopa Tim Burton -leffaksi.)

South Bankia marssittiin (taas!) edestakaisin Hustle-sarjan tyyliin. (Mahtava ja ihan aliarvostettu BBC-sarja. Ekat kaudet pyörivät Suomessakin nimellä Kelmien kerho.)

Enkä ole ihan varma, kuinka moni Sherlock Holmes -museossa kävijä muistaa, ettei Baker Streetillä varmaan oikeasti ole asunut ketään niin älyttömän nimistä. Varsinkin kun tämän "221b":n oikea numero on muistaakseni 239.

Mutta eihän Lontoosta koskaan tiedä...?

Taivuin siis steampunk-päissäni käymään lopulta Sherlock Holmes -museossakin. Matkani varsinaisessa päämäärässä, Oxfordissa taas oli vaikea olla törmäämättä Tolkieniin ja Philip Pullmaniin, joten reissusta muodostui varsin kirjallisuuspainotteinen. (Junan ikkunastakin näkyi muuten sellaiset hurmaavat Austen/Brontë-maisemat, että huh huh.) Jos saan aivojeni palaset joskus kerättyä, avaudun tästä aiheesta vielä ensi jaksossa. Ehkä.

Gifted

Yritin tuossa taannoin lähettää amerikkalaisille nörttikavereilleni ihanaa, pinkkiä kirjanmerkkiä, jossa leveästi hymyilevä simpanssi julistaa rakastavansa lukemista. Shitella iski jälleen: Yhdysvaltoihin ei kuulemma saa lähettää mitään magneettista. Ei edes magneettisia kirjanmerkkejä. Ei, vaikka pinkkiä ja simpanssi... 

Tästä hurjistuneena askartelin itse pari ehdottoman stabiilia ja pernarutotonta korviketta.

Specimen no. 1: Hiirenkorvia ahmiva hirviökirjanmerkki.

Tavattoman helppo ja nopea tehdä. Ei tarvita kuin paria eriväristä paperia. Itse käytin kaksipuolista origamipaperia, tavallista valkoista tulostuspaperia ja hieman paksumpaa mustaa piirustuspaperia. Silmiin lisäsin pieniä detaljeja piirtämällä. Idean ja jonkinmoiset ohjeet löysin (via Pinterest) täältä.

Specimen no. 2: Viktoriaaninen pitsikirjanmerkki.

Koska olen edelleenkin vähän heikkona viktoriaaniseen estetiikaan. Virkkasin tämän Anchorin pellavavirkkauslangasta ja tärkkäsin kevyesti erikeepperivedellä. Nauha on ompelulaatikon kätköistä. Alun perin Suomalaisen kirjakaupan skräppäysosastolta, ellen ihan väärin muista.

Ji-hii! Keräilen kirjanmerkkejä pienimuotoisesti itsekin. Ehkä esittelen kokoelmani helmet joskus täälläkin.

*****

Muistin pienellä, kirjeessä kulkevalla kiitoslahjalla myös hollantilaista kaveria, jonka vieraana vietin muutaman huippuhienon päivän tänä keväänä. Lähetin suklaan ohella ohuet palmikkokynsikkäät:

Oddity (Ulla 3/11)

Lanka: Colinette Jitterbug, ginger cinnabar (?), n. 30 g

Puikot: 2,5 mm

Koko: M

Näin pieneksi neuleeksi nämä olivat yllättävän työläät, mutta ah, niin palkitsevat! Ihanaa, että muutamastakymmenestä lankagrammasta voi saada jotain kaunista ja käyttökelpoista!
Lankavalintaan vaikutti tosin ennen kaikkea väri. Kävin Hollannissa huhtikuun lopulla eli juuri silloin, kun uusi kuningas astui valtaan. Koska Willem-Alexander sattuu olemaan Orangen prinssi (tai jotain sinnepäin), hollantilaisten juhlaväri on oranssi.

Sitä oranssia ja kuninkaallisteemaa sitten riitti. Tilaisuutta varten oli suunniteltu oma leivos:

 

Kaupassa myytiin oranssia paprikaa, porkkanoita ja appelsiineja samassa pussissa, jotta kansa voisi keitellä juhlan kunniaksi oranssia soppaa... 

Ja oransseja strösseleitä piti tietysti olla, koska tyypillinen hollantilainen aamiainen on paahtoleipä, jonka päälle levitetään maapähkinävoita ja – oi kyllä – strösseleitä. Like so:

Kaiken muun hyvän lisäksi nuo pienet palmikkokuviot muistutavat hieman Willemin ja hänen vaimonsa Maximan nimikirjaimista väännettyä monogrammia. It was meant to be.

Summer Rant

(Pahoittelen syvästi laiskaa skannausjälkeä. Mielipiteitäni en.)

Fly Your Colors

Noro-neitsyys meni. En ollut kännissä, pelkästään sentimentaalinen. Mikä tarkemmin ajatellen saattaa olla vielä huonompi peruste. Joka tapauksessa: Sekkun valmistus lopetetiin, enkä minä voi vastustaa viimeisiä tilaisuuksia.

Lacy Baktus (Terhi Montosen Flickr)

Lanka: Noro Sekku, 45 g, värisuora 2

Puikot: 3,25 mm

Pakko myöntää: nämä värit ovat todella kokuttavia. Alunperin kammosin, että lopputulema olisi liian kirjava minkään muun kuin kokomustan kanssa käytettäväksi. (Olisin siis näyttänyt jokaiselta kuvataideopettajaltani ikinä.) Mutta kun huivin kietoo kaulaan, kaikki värit eivät näykään joka ilmansuuntaan kerralla. Haa! Ohjevalinta on myöskin aivan nappi: reikärivit rytmittävät värinvaihtoja kivasti ja tuovat huiviin kesäistä keveyttä – aivan niin kuin halusinkin. Nyt kelpaa huiveilla jokaisena vuodenaikana.

Valitettavasti olen tyytyväinen vain lopputulokseen, en prosessiin. Kerässäni ei nimittäin ollutkaan lankaa kuin 45 vaivaista grammaa – luvatun 50 gramman sijasta. En ole niin pikkumainen, että välittäisin mokomasta kymmenen prosentin vajakista muuten, mutta suunnitelmani langankäytön optimoinnista se torpedoi täysin. Loppukärjestä uupui liki kymmenen senttiä, kun lanka jo loppui. ("Neulon nopeammin, että lanka ei ehdi loppua" -suunnitelma ei muuten toiminut yhtään.) Noh, paluu puoleenväliin, turhauttava rämpiminen takaisin – eikä uusikaan arvio ollut aivan täydellinen. Jouduin neulomaan viimeiset kuutisen raitaa eriväriseltä kerältä. (Kyllä, hankin Sekkua peräti kahden huivin edestä!)

Harkitsin valmistajalle valittamista, mutta pelkäsin, että joku olisi tehnyt seppukun.

Kuvauspaikkana toimi muuten Mikkelin Astuvansalmi. Kävin ihastelemassa luolamaalauksia serkkuni kanssa, ja huivi sattui olemaan mukana.

Maalausten näkeminen muistutti minua eräästä retkestäni Lahden observatorioon. Onko nyt ihan varma, ettei joku tehnyt näitä sormiväreillä viime viikolla? Ja onko nyt ihan varma, ettei tuo ole vain tarra kaukoputken kauemmassa päässä? Epätodellista. Outoa. Että joku on läntännyt kätensä tuohon 4 000 vuotta sitten ja jälki näkyy vieläkin.

Kuvarykelmään kuului myös jännittäviä sarvipäisiä hahmoja ja lapsellisia lehmiä, jotka eivät näy kuvassa kovin hyvin. Kannattaa itse käydä katsomassa.

Muita kesän ihmeitä:

Lappeenrannan Hiekkalinna oli tänä vuonna hienompi kuin koskaan! Teemana Kalevala. Sankarina Ilmarinen. Supersepästä oli mahtava Steampunk-versio:

...ja melkein yhtä mahtava Miffy-tatuointiversio:

Kävin myös Heinolan lintutalolla rakastumassa pöllöihin. Oma asio otus olisi kiva. Ja poikaystävä sai kuvan helmipöllön haukotuksesta.(Awwww!)

Jokakesäisenä ilonani olivat tyynet yöttömät yöt.

Mutta vaihdan ne syksyn kirpeyteen any day.

Happy Wall

Löysin sitten toimivat Stabiloni jostain ja koin tarvetta terapeuttiseen töhertelyyn. Teknisesti ottaen tässä on enemmän kuin 100 asiaa, mutta pitihän tila saada täyteen. (Clickety click!)

Päätin välttää erisnimiä ja jättää pois kaikkein ilmeisimmät (kuten "Literature", "Travelling" tai "Crafts"). Halusin listasta mieluummin jotain puoliuniversaalia ja puolikonkreettista, koska arvelin sen olevan kiinnostavampaa ja haastavampaa. Sen sijaan, että olisin kirjoittanut esimerkiksi "Neil Gaiman", kysyin siis itseltäni, minkä takia minä Gaimanin kirjoista pidän. Answers above.

Jotkut asiat menevät ehkä päällekkäin ja jotkut saattavat vaikuttaa pintapuolisesti ristiriitaisilta, mutta se on ehkä vain realistista...
Suositan tätä introspektioharjoitusta kaikille. Siitä saa kivan huoneentaulun.

Stuff & Things

...'cause that's what we like. Right, Rick? Stuff... and things...

Seuraa täysin inkoherentti lista kaikenlaisista pikkuasioista joita olen kokeillut viime aikoina. Tai ei-niin-viime-aikoina. Katsotaan, kuinka moni tukehtuu aasinsiltojen puutteeseen. Varsin varma ja valitettava arvioni on, ettei yksikään.

***

Behold! Grape massacre:

Selaan Pinterestiä samaan tapaan kuin useimmat selaavat aamulehtiä. Ja Pinterest saa minut tekemään kummallisia asioita. Muun muassa kuvittelemaan, että jäisten viinirypäleiden pyöritteleminen kirsikanmakuisessa Kool Aidissa on erinomainen välipalaidea. Aiheutti naamanmuikisteluja, luonnottoman punaisen kielen sekä kevyen addiktion. What can I say? Ruoat, jotka ovat niin kirpeitä että sattuu, ovat parhaita ruokia.

***
Järjestin poikaystävälle 25-vuotissynttärit teemalla "enhän halua, että tunnet itsesi liian vanhaksi".  Menossa mukana olivat muun muassa Spider-Man-foliopallo, vanha kunnon mustikkapiirakka, Dumblet, Turkinpippurit ja Legot. 

Lahjaksi neuloin Hoops & Yoyo -henkisen skinny-bunnyn Ysolda Teaguen ilmaisella ohjeella. (Toistaiseksi nimetön otus oli suureksi yllätyksekseni se mieluisin lahja ja vieraili kuulemma salaa Immolan kasarmillakin.) Lankana myrkynvihreä Novita Wool.

Toisesta paketista paljastuivat puolestaan baretin väriin sointuvat Carousel-sukat. Lankana Novita Tico Tico, konstruktiona virkistävän erilainen.

***
Osaan tehdä ihan törkeän hyvää risottoa nykyään! Se ei ole vaikeaa – vaatii vain panostusta raaka-aineisiin. Valkoviini, parmesanlastut ja kunnon arborio-riisi ovat kaikki yhtä ehdottomia, jos haluaa ravintolatasoista jälkeä.

Olen käyttänyt perusohjeena tätä, mutta lisäillyt itse raaka-aineita. Sipulin oheen olen paistanut herkkusienisilppua, ja parmesaanin sulattamisen jälkeen heitän joukkoon vielä tuoretta baby-pinaattia sekä halkaistuja kirsikkatomaatteja. Mums mums.

***
Tein äidille taas yhdet tabi-sukat tuossa muinoin. Lankana laivastonsininen Novita Kotiväki. Mallin sovelsin Sake-nimisistä sandaalisukista. ("Sandaalisukista"?! Miksi tällaisen yhdyssanan voi muodostaa?)

Lumisella parvekkeella makaava ruusu on miehen publiikki-ruusu. Ja miehen käsitys dramaattisesta sisustamisesta. (Taas kerran: Kuulostaa ehkä minun idealtani. Mutta ei ole. Se, että minulla saattaa olla epäedullinen vaikutus kanssaihmisiini, on eri asia.)

***

Muistin vanhempiani myös kesäisellä pitsiliinalla. Lanka on maailmankuulusta (haha!) Fractalistani tähteeksi jäänyttä Novita Virkkauslankaa. Novita-lehti (kesä 2011), josta ohjeen katsoin, väitti, että 200 metriä lankaa olisi liian vähän. Pffft. Päätin olla eri mieltä – koska päätin olla oikeassa. Lanka riitti metrilleen, kun turhan nirkkoreunuksen jätti pois.

En ole ennen neulonut pitsiliinaa. Kokemus ei mullistanut maailmankuvaani.

***

...tai ehkä alan tehdä pelkästään sekavia, epälineaarisia postauksia ja kutsun sitä blogirunoudeksi. Silloin kukaan ei uskaltaisi valittaa mistään, koska kukaan ei haluaisi vaikuttaa sivistymättömältä.

Jukstapositio

Sisustan uutta kämppää hyvin itselleni ominaisella tavalla: sommittelemalla kauniita kuvia kaikkialle, missä näyttää olevan liikaa ahdistavan tasaista pintaa. Menin jopa niin pitkälle, että kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni decoupage-tekniikkaa ja päällystin naarmuuntuneen Ikean sohvapöydän vihaisilla Batmaneilla.

Projektiin tarvittiin:

1 dyykattu Lack-sohvapöytä (jonka pintaa tässä tapauksessa hätäparanneltiin hionnalla ja hyvin myrkyllisen hajuisella akryylimaalilla)

4 irtonumeroa Greg Ruckan käsikirjoittamia Detective Comics: Batman -sarjiksia 2000-luvun alusta. Löytyivät antikvariaatista huokeaan kappalehintaan. Tykästyttiin erikoisiin, yhden tai kahden värin eri sävyillä pelaaviin kuvituksiin. (Lehdet täytyy tietysti lukea ennen pakannallisen leikkausoperaation aloittamista! Samalla voi nauraa sisäsivuilta löytyville muro- ja videopelimainoksille jotka ovat jenkkiläiseen tapaan kornimpia ja runsaslukuisempia kuin laki sallii.)

1 pienehkö purkki vesiliukoista keskikiiltävää lakkaa + pienehköjä pensseleitä, joista EI irtoa karvoja. Ellet sitten välttämättä halua Batmaneillesi yllätysviiksiä.

1 jugurttikuppi, johon yrität epätoivoisesti sekoittaa erikeepperistä ja vedestä sellaisen mikstuuran, joka olisi riittävän notkea levittyäkseen helposti mutta kuitenkin sen verran tömäkkä etteivät kuvat vety ja kupruile.

Asiaa saattavat edistää myös vakaa saksikäsi ja palapelejä rakastavat aivot.

Proseduuri:

1. Etsi kuuleimmat ruudut ja laikkaa ne sumeleimatta irti. Jos kuvittelet tekeväsi dramaattisemmat rajaukset kuin alkuperäinen taiteilija, saat ilman muuta leikata myös keskeltä ruutua.

2. Sommittele ruudut hieman lomittain valitun (ja tästä huomionosoituksesta silminnähden pakahtuvan) huonekalun päälle. Saat lisäpisteitä, jos konteksteista irrotetut ruudut tuntuvat muodostavan uusia keskusteluja tai tarinanpätkiä. (Sasha: "Who's house is this anyway?" Batman: "It's yours." *alkaa penkoa tavaroita*) Kun olet järjestellyt asiasi just eikä melkein, kannattaa todellakin ottaa koko komeudesta valokuva tai pari. (Voit ehkä kuvitella muistavasi minkä kulman halusit minkäkin päälle, eikä se todennäköisesti ole vaarallisin kaikista harhoista, joita elättelet, mutta on ihan oikeasti – ihan totta – vähän tyhmää tehdä kaikki mahdollinen vaikeimman kautta.)

3. Sekoita erikeepperisi, valitse aseesi, mene talon kuumimpaan paikkaan ja ala pähkäillä, missä järjestyksessä kuvat pitäisi laittaa, että ne saisi kerralla osumaan juuri niin kuin haluat. Totea, että keskelle jää kaikesta huolimatta kauhea aukko. Etsi uusi, isompi kuva ja paikkaa arviointivirhe sillä.

4. Vietä päivä munakello kaulassa, että varmasti muistat vedellä päälle uuden lakkakerroksen aina parin tunnin välein. Suosittelen levittämään lakan joka toinen kerros pysty- ja joka toinen kerros vaakasuuntaan, koska pensselin harjaksista jäi ainakin tähän huonekalulakkaan kevyt tekstuuri. Taisin itse sutia viisi tai kuusi kerrosta.

5. Ihaile aikaansaannostasi ja tuskaile seuraava kuukausi, missä kotisi nurkassa tämä hienous pääsisi parhaiten oikeuksiinsa. Keitä teetä ja ajattele tyytyväisenä, ettei maailmassa ole ketään, joka voisi nostaa jalkansa juuri samanlaiselle pöydälle. Kerro tämä ylpeänä kaikille blogissa ja Facebookissa – pääset samalla eroon parista sellaisesta Facebook-kaverista, joita ei ole pitkään aikaan huvittanut lukea juttujasi muutenkaan.

Voi olla vaikea uskoa, mutta idea tähän projektiin tuli mieheltä. Minä vain toteutin. Sillä oli nimittäin oma projekti vireillä:

Roskis Saksan armeijan vanhasta jerrykannusta. Yläosa irti rälläkällä, väliin messinkisaranat ja sisäpuolelle puiset ohjurit – tadaa. Kaikkea mäkin annan kuulemma tuoda olohuoneeseeni, mutta meistä tämä on aika uniikki. Voi olla ettei sitä edes raaskita käyttää roskiksena, jolloin siitä tulee työkalupakki. Kuulemma.

Sitten vielä astetta helpompi sisustusprojekti: totesin muuttopenkomisen keskellä, että meillä on suuri määrä todella kauniita postikortteja, joita minä olen lähettänyt kotiin retkiltäni ja joita itse olen saanut sukulaisilta ja ystäviltä ympäri maapalloa. Päätin lätkiä niitä sinitarralla yhteen seinään ja todella hieno kollaasi tuli! Toivottavasti päivittyy tiuhaan. (Eli postia tulemaan, kiitos.)

Uuden kämpän ehdottomasti hienoin varustus on kuitenkin klaffipöytä, johon olen perustamassa omaa työpistettä.  Ensimmäinen työpöytäni kuuteen vuoteen ja monimutkaisin Ikea-kasaus ever.  Mutta kyllä tässä yhden väitöskirjan tekee. Ehkä jopa opettelee ompelemaan koneella. (En ole ihan varma, kumpi näistä pyrkimyksistä on kunnianhimoisempi, koska kaikenlaiset koneet vihaavat minua.) 

Voisi tähänkin tosin jotain koristeita maalailla. Ja olohuoneessa roikkuu nyt valkoinen paperivarjostin. Ällöttävää. Se täytyy turmella.

3:3

Uusi, suurempi kämppä – uusi, suurempi keittiö – uudet, suuremmat rievut. 

(Tietysti myös uudet, suuremmat suunnitelmat.) 

Langat: Menita Cotton Dream, savunsininen, 50 g ja karkkivihreä, 45 g; Novita Bambu, khaki, 45 g 

Puikot: 3,5 mm; Koukku: 3 mm 

Kolmesta pikkukerästä kasvikuitulankaa syntyi siis kolme ylen jännittävää keittiösoturia: 

A.) Yksi pitkulaisempi rätti hyväksi havaitulla Ballband Dish Cloth -ohjeella. Tällä kertaa sävyissä minty fresh. Tai ehkä kilpikonna. 

B.) Yksi nenäliinamainen bamburätti. Innoitus löytyi täältä, mutta sävelsin kyllä loppujen lopuksi ihan omiani. (Jossain marketissa sattui olemaan tarjouksessa Novitan uutta Bambua. Siinä sisustusvimmassani sitten kysyin (juuri siviiliin kotiutuneelta) mieheltä, minkä värisen tiskirätin tekisin. "No, khaki tietysti, koska se on militaarisin." Virkkasin siis tähän sotilaalliseen esitykseen ylen miehekkät simpukkapitsireunat. Why, yes, I do exist to f*ck your mind up. Ja kykenen kuulemma myös hyvin uskottavaan troll-faceen.) 

C.) Yksi paksumpi, hiellä ja tuskalla virkattu rätti eilen tein -blogin ohjeella. Ei ollut perfektionistin juttu ensinkään noiden raitojen veteleminen ja yhteen sovittaminen, vaikka tekniikka sinänsä olikin hauska. Purin ja kiroilin paljon ja vieläkin siellä on sellaista vänkyrää, ettei äitikään voi niitä rakastaa. Riepu raukka. Ensi kerralla sitten vähän vähemmän symmetriaa ja kunnianhimoa vaativa kuvio. (Ehkä lohikäärme...! ...Tai menenpä heittämään tuon virkkuukoukun ulos ikkunasta, ennen kuin aloitan taas.) 

Tuo uusi Bambu ei muuten ollut lainkaan hassumman tuntuista – voisin hyvin ostaa uudestaankin, jos tarvetta ilmenisi. Menitan langat taas ovat marinoituneet kaapissa jostain viime kesästä, kun kävin Kiasman sarjakuvanäyttelyssä ja tein samalla heräteostoksia. Ihan napakka ja kauniisti kiiltävä puuvillalanka, mutta halkeilee kovasti eikä juuri eroa DROPSin vastaavista.