Omituisten esineiden kerho

Päivän pituus Jyväskylässä on tällä hetkellä melkein kaksikymmentä tuntia, ja asunnon nurkista löytyy siinä määrässä valoa kaikenlaisia unohdettuja pikku mörköjä. Edellisessä postauksessa esitellyt lasinaluset eivät suinkaan tunne oloaan yksinäiseksi, sillä sisustuksemme oli jo ennestään populaarikulttuurin ja persoonallisten pikkuesineiden ryydittämää. Heidän kaikkien kunniaksi siis pieni posti nurkkiemme pirteistä pikkuesineistä. Haastanpa samalla myös muut bloggaajat esittelemään omat kotitonttunsa!

Ensimmäisenä katse harhailkoon yöpöydälle. Tein retken Vantaan Ikeaan melkein pelkästään tämän soikeasilmäisen kaverin takia. ”Spöka” maksoi noin kymmenen euroa ja loistaa pienen akun voimalla sinistä tunnelmavaloa. Sen kaksi avutonta uloketta voi tulkita joko korviksi tai raajoiksi. Älkää antako hämmentyneen ulkomuodon hämmentää; pimeässä ja sytytettynä se on eteerinen kotikummitus. Komea, Cthulhu-aiheinen kirjanmerkki on vuoden 2006 Ropeconista, ”Dracula” kirjastosta.

Sokerikuorrutetun kauhun teema jatkuu olohuoneessa: DVD-hyllyn päällä vaanii Tiimarista viime halloweenina parilla eurolla ostettu paperilyhty. Sen modernin pelkistettyä muotokieltä korostaa kosketus vintagea - Nosferatu-postikortti, jonka heräteostin joskus Helsingin Kukunorista.

Eläviä kuolleita edustaa myös asuinkumppanini käsityötaidonnäyte, Kalmo-setä. Tämä makasi TV:n päällä antennina, kunnes ruutu vaihtui niin litteään, ettei edes Kalmo-sedän luinen takamus enää mahtunut sille. Hänen silmänsä on punainen nuppineula ja kylkiluiden välistä pilkottava suolensa villalangan pätkä. (Jos kuuntelet hiljaa, voit kuulla hänen laulavan: My backbone bends like this, my backbone bends like that, and if I’m lucky, I might get the larva of my back…)

Samalla kuvaamataidon kurssilla muovasin, maalasin ja virkkasin itse tämän kaihoisan uuskummakeijun, joka nykyisin vartioi Neil Gaimanin kirjoille pyhitettyä hyllyäni. (Parka miettii yhä, kuinka Morfeuksen todella kävi…)

Keittiön ikkunalaudalle on kerätty klassista mustaa ja valkoista, mutta vähemmän klassisessa muodossa. Alessin söpöt enkeli- ja pirusirottimet ovat tässä mukavasti kokkaajan käden ulottuvilla, mutta ne ovat myös hauska pari kellotaulusta katsoville possuille. Monokuro Boo –kello löytyi Lahden Europehousesta (muistaakseni 6,5oe), ja koska siinä on herätystoiminto, sitä voi tarvittaessa käyttää munakellon asemasta. Sellaista ei taloudessa nimittäin vielä ole.

Possukaksikko toistuu säälittävän pienissä (ja siksi niin hurmaavissa) posliinisioissa, jotka lienevät muinaisia kymmenen pennin Tiimari-löytöjä. (Ne toimittavat myös samantapaista virkaa kuin Weasleyn perheen keittiön kello Harry Pottereissa: ne ilmaisevat asukkaiden sijaintia ja mielentilaa. Jos yours truly esimerkiksi lähtee metsäretkelle, vaaleanpunainen possu pistetään viereisen rahapuun juurelle jne.) Äidiltä saatu rahapuu-pistokas on istutettu herätyskellon muotoa ja väriä toistuvaan ruukkuun, joka on ostettu muutamalla eurolla Prismasta ja salaojitettu saviruukun sirpaleilla.

Olen yleisesti tarkka siitä, että kussakin huoneessa on vain suunnilleen samaan väriskaalaan sopivia esineitä…

***

Next up: Totally unrelated news

Näillä näkymin nenäni näyttää elo-syyskuun vaihteessa kohti Barcelonaa! :) Matkakertomuksia tullaan suoltamaan ja vinkkejä otetaan ilolla vastaan…

Pikselinostalgiaa

Kotimaisten käsityöblogien hiljattainen Hama-helmibuumi osui ja upposi Latvustoonkin: Jatta muistutti minua näiden mainioiden lelujen olemassaolosta, ja Google ja Flickr tarjosivat runsaasti malleja ja inspiraatiota. Syntyi yhä avaruuden lailla paisuva sarja riemukkaita ja retrokkaita lasinalusia! Lo and behold:

Pieni parvi perinteikkäitä Super Mario Bros–sieniä. (Näitä on jo jaettu kavereillekin!)

Muuta satunnaista Mario-tavaraa: Ninji, Boo ja tähti.

Pari Nintendo-aikaisten Final Fantasyjen söpöläistä: Black Mage (FFIII) ja Moogle (FFVI).

…ja Kirby, jota varten ostettiin hassusti läpinäkyviä shokkipinkkejä helmiä! (Super Smash Brosia ei vaan voi pelata muilla kuin Kirbyllä.)

Ihanaa muistella vanhoja tuttuja ja omaa 8-bittistä lapsuutta vielä PS3-pelien lomassakin. Viikonloppu uhrattiin MGS4:lle (joka muuten sisälsi monta tyylikästä comebackia, paljon pitkiä välivideoita, hyvin animoituja ilmeitä ja aivan nappi screenplayn – back to Shadow Moses, yay!), mutta koko 22-tuntisen session ajan, juomat odottelivat tuttujen tattien päällä…

Jos ja kun tällaisia reliikkejä ei kukaan voi vastustaa ja niiden tekeminenkin on nopsaa ja mukavaa koko perheen askartelua, annan vielä pari vinkkiä:

• Helmiä saa kiitettävästi Tiimareista, mutta alustoja joutuu shoppaamaan lelukaupoista (Esim. BR tai Toys’R’Us) neljän levyn paketeissa. (Neliskanttisen lisäksi joutuu valitettavasti ostamaan myös sydämen ympyrän ja kuusikulmion, n. 4e/paketti) Lelukaupoista saa myös helmiä isommissa paketeissa ja yhden värin pusseissa (n. 1,50e/pss).
• Silitykseen leivinpaperi ja lämpö hieman alle kahden pisteen. Alustoissa kiinni olevat tekeleet kannattaa sulahduttaa juuri sen verran, että ne saa kokonaisina irti. Vasta sen jälkeen ne voi mössätä oikein perusteellisesti kummaltakin puolelta leivinpaperin välissä. Onnistuin nimittäin sulattamaan jo kaksi alustaa aivan kippuralle. :/
• Kunnolla sulatetut luomukset kannattaa pistää parin painavan kirjan alle, kunnes ne jäähtyvät. Eivät sitten kipristele.

Jos jollain on tietoa, mistä saisi ostaa ruskeita helmiä, ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan. Kokoelmasta puuttuu nimittäin Super Mario Worldin aurinkolasipäiset myyrät. Can’t live without them. <3

Lehteilyä

Puut ovat jo täydessä vihreässä ja kesätyöt Jyväskylän puistonhuoltokomppaniassa alkoivat. On siis väistämätöntä, että myös käsitöihin puhkeaa lehtiä!

Bombadil-sukat (Ulla 03/07)
Lanka: Vihreänkirjava Novita 7 Veljestä Raita ja vihreä Novita 7 Veljestä n. 150 g
Puikot: 2,5



Ihastuin tämän lehtikuvion miellyttävään arkisuuteen ja esittävyyteen jo kauan sitten. Niin erilainen henki kuin tavanomaisissa, naisellisissa pitsi- ja pintaneulesukissa. En kuitenkaan, yllättävää kyllä, päätynyt neulomaan näitä itselleni, vaan äidilleni, joka on innokas villasukkasieppo, mutta vähemmän innokas tarttumaan puikkoihin. Tänä keväänä hän vihdoin tallasi edelliset antamani, ensimmäiset koskaan neulomani sukat puhki, joten olihan sopiva kruununperijä löydettävä melkein kymmenen vuoden onnellisen sukkasuhteen jatkajaksi.



Loogisesti ajatellen Bombadil-sukkien pitäisi tietenkin olla sini-keltaiset, mutta se ei varsinaisesti olisi imarrellut kuviota. Onneksi Tom Bombadillon lempivärit sekoittamalla saadaan minun lempiväriäni, jota kaapinpohjalta löytyikin sopiva, hieman vajaa raitakerä. Valitettavasti toisen sukan resoriin lanka ei aivan ylettänyt, joten yksivärisen, mudanvihreän 7 Veljeksen jämät saivat tulla hätiin. Tikulla silmään sitä, joka huomaa. Ihania metsäisiä vihreitä kaikki!

Branching Out –kaulahuivi (Knitty Spring 2005)
Lanka: Vaaleanvihreä Novita Malibu n. 200g
Puikot: 4,5



Tämä syntyi muutaman bussimatkan ja retrosarjojen töllöttelyn sivuoireena. Haluisin kesäkauden huivin, joka varjelisi tulehdusherkkää kurkkuani koleina kesäaamuina, muttei olisi turhan kuuma tai raskas. Sellaisen sain. Plussaksi langan himmeä kiilto miellyttää ja pitsikuvio erottuu sievästi mustia päällipusakoitani vasten. Happy elegance.

Jos jotakuta kiinnostaa seuraava neuleprojektini, se on tässä. Eestiläistä, liukuvärjättyä Aade Long -lankaa on jo tovin verran tullut kuolailtua toisten neuleblogeista, joten ei ihme, että viime viikonlopun pikaiselta Tallinna-reissulta tarttui yli-inhimillisen karkkimäärän lisäksi kaksi kunnollisen kokoista vyyhteä sitä itseään. (Jos olette muuten ylpeitä suomalaisuudestanne, käykääpä päiväristeilyllä. Ympärillä tungeksivat känniääliöt kyllä ajavat sielun takaisin joko metsään tai maailman metropoleihin. Sheesh…)



Ovat muuten aitoa tavaraa. Sen verran kesäisesti haisevat lampaalle. :D
Ainakin yksi Revontuli näistä tulee, mahdollisesti jonkin sortin liivi.

Ajatus kukkii keväisin

Olen jo hyvän aikaa etsiskellyt täydellistä kastelukannua alati laajeneville ruukkukasviviljelmilleni. ”Täydellinen kastelukannu” voi tietysti jonkun korvaan kuulostaa modernin runon nimeltä tai muulta absurdiudelta, mutta tavallisten huonekasvikannujen sävyttömät päävärit ja muovin kumina vieroksuttavat minua. En mielelläni omista esineistöä, josta en oikeasti pidä, ja siksi persoonallisen tavaran, käyttötavarankin etsiskelemiseen kannattaa mielestäni tuhlata aikaa ja vaivaa.

Viikko sitten lopultakin löysin Tiimarin tarjoushyllystä parin euron vanhanmallisen peltikastelukannun. Ei sinällään mikään ihmeellinen löytö: kannun rähjä oli lajinsa viimeinen, huonolaatuinen, hieman vääntynyt, eivätkä kaikki kastelureiätkään olleet läpi asti porattuja. Mutta se herätti vision.

Kannu oli niin ohutta peltiä, että se oli helppo väännellä takaisin muotoon ja poikaystävä, joka on käsistään kätevä juuri näissä asioissa, joissa minä en ole, lupasi porata reiät kuntoon. Tärkein tuunausambitioni oli kuitenkin koristaa kannun toinen kylki käsin maalatuilla kukilla.

Harkittuani villiruusua, auringonkukkaa ja murattia, päädyin vähemmän maineikkaaseen helmikrysanteemiin, koska sen kirkkaansinisistä kelloryppäistä sai hyvän kaverin keittiön kaakeleille. Luonnostelin ensin suunnitelmia paperille ja jäljensin parhaan pehmeällä lyijykynällä suoraan peltiin. Sitten vain pienin jäykkäharjaksinen sivellin käteen, akryylivärituubit esiin ja…



Tämä oli mielestäni todella nopea ja onnistunut projekti. Jos ei oteta huomioon eeppistä, puolivuotista kannunmetsästystä, aikaa meni puolisen tuntia ja kuivuneen akryylivärin pitäisi kestää huoletta vettä ja ulkoilmaa ilman mitään lakkojakin. Kantomalliset salaatti- ja yrttimaani kehräävät. :)


Harjoitukseksi maalailin äitienpäiväkortit kumpaankin mummolaan. Perinteistä orvokkia ja modernimpaa liljaa.

iPodin lämmittimiä

Eikö luulisi, että elektroniset kapistuksetkin soivat kauniimmin, jos ne ovat tyytyväisiä? Niinhän maailma toimii. Ei siis ole syytä jättää iPodiaan taskunpohjalle nuhruuntumaan ja kolhiintumaan, kun sille voi kerran kätevästi virkata erilaisia suojakoteloita ja -pussukoita. Samalla se saa persoonaa.

Mikä parasta, langalla, koukkukoolla tai podin mallilla ei juuri ole merkitystä, koska ei tarvitse olla räätäli osatakseen ottaa mittoja näin yksinkertaisesta ja lituskaisesta esineestä. Tällaisen kotelon voi tehdä kuka tahansa mp3-soittimen omistaja, ei pelkästään päiväkodista asti virkannut neuleblogin pitäjä. Lainaa vaarilta, pikkusiskolta tai karatekaverilta koukku ja kokeile!

Helppo iPod kotelo:

1. Virkaa hieman iPodisi leveyttä pidempi ketjusilmukkaketju.
2. Virkkaa vielä yksi tai kaksi ketjusilmukkaa sujuvaa kääntymistä varten.
3. Virkkaa kiinteitä silmukoita koko ketjun matkalta, virkkaa yksi ketjusilmukka, käänny.
4. Junnaa kohdassa 3. kunnes sinulla on kaksi kertaa iPodisi pituinen suikale.
5. Jatka kiinteiden silmukoiden virkkaamista, mutta niin että kavennat kaistaletta kummastakin reunasta muutaman silmukan verran (esim. jos suikaleesi on aikaisemmin ollut leveydeltään 20 silmukkaa, jatka kiinteiden silmukoiden virkkaamista vain n. 16 keskimmäiseen silmukkaan).
6. Jatka kiinteitä silmukoita kunnes koet, että sinulla on riittävästi läppää. (Jos nyt ylipäätään haluat läpän.)
7. Katkaise ja päättele lanka.
8. Ota toisen väristä, suurin piirtein saman paksuista lankaa. (Samanvärinen lankakin toki käy, mutta kontrasti antaa ilmettä.) Taittele suikaleesi kotelon muotoon ja virkkaa toinen sivu kiinni kiinteillä silmukoilla. Virkkaa kiinteitä silmukoita läpän reunaan ja jatka edelleen virkkaamalla kotelon toinen sivu kiinni.
9. Valmis! Ellet sitten koe niin suurta harrastamisen ja tuunaamisen tarvetta, että haluat vielä virkata koteloon vyölenkin tai kantonarun. Voit myös ommella tarranauhan läppään tai koristella luomustasi kirjailuin, kangasmerkein ja napein. Toteuta kotelo raidallisena tai tee läppään napinläpi… Käsintehdyt iPod-kotelot ovat vaihtoehtojen valtakunta. (Ja loistolahjaidea! En minä näistä kumpaakaan itselleni tehnyt…)

Alla vaanii ohjeen mukaan tehty camo-henkinen kotelo pätkävärjätystä Novitan Nalle-langasta.



Mikäli saumojen virkkaaminen tuntuu mälsältä ja harrastelijamaiselta, kotelo on toki helppo virkata myös suljettuna pötkönä. Tällöin virkataan hieman podin leveyttä lyhyempi ketjusilmukkaketju ja virkataan sen ympäri kiinteitä silmukoita, keskittäen päätysilmukoihin runsaasti lisäyksiä. Kun on saatu aikaisiksi hieman podin pohjaa suurempi, littana soikio, jatketaan putkena. Läpän voi tehdä tai jättää tekemättä samaan tyyliin. Tällä periaatteella on virkattu alla oleva (jo vanhaksi ja takkuiseksi käynyt, myös ”sutenöörikotelona” tunnettu) pörrökotelo.



Lankana Novitan violetti Tango Fani. Tulin valinneeksi tämän langan kanssa suositeltua huomattavasti pienemmän koukkukoon. Seurauksena kotelosta tuli niin napakka, että sitä todellakin voi hyvillä mielin kutsua ”koteloksi”. (So very hardcore… :P)

Ei Helvetti...!

Kirjallisuuden opiskeleminen on siitä kätevää, että kirjatentit pakottavat tarttumaan niihin maailmankirjallisuuden klassikoihin joiden lukemista on suunnitellut ikuisuuden, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi, koska kirjastosta on aina sattunut löytymään, jotain itselle läheisempää, postmodernimpaa, uudempaa, kokeilevampaa…

…Mutta kyllä vanha kirjallisuuskin voi yllättää!
Kun lopulta kaivoin keskiajan kryptasta Dante Alighierin (kuvassa) ”Jumalaisen näytelmän” (1308-1321) ja lähdin tutkimaan Helvettiä, hämmästyin suuremman kerran. ”Helvetti” on kyllä epäilemättä vanhaa tekstiä, myöhäiskeskiaikaista, vellovaa eeppisyyttä, mutta tuon homeisen kudelman lomasta pilkottaa hyvinkin moderneja tehokeinoja.

Danten suppilomaisessa Manalassa todelliset henkilöt, kuten kirjailija itse, hänen poliittiset vastustajansa ja firenzeläiset tuttavansa, viruvat samoissa kidutuksen kuiluissa mytologisten hahmojen, esimerkiksi Odysseuksen ja Sir Lancelotin rinnalla. Jo sekin, että Danten koko ”Commedian” sanotaan perustuvan seitsemänpäiväiseen uskonnolliseen näkyyn, jonka sekä mestari, että hänen aikalaisensa ovat ottaneet todesta, on omiaan hälventämään rajoja faktan ja fiktion välillä. Tuloksena on samanlaista hämmennystä kuin esimerkiksi Johanna Sinisalon ”Ennen päivänlaskua ei voi” –Finlandia-palkitussa. Ei vain voi olla enää ihan varma…

Tuoreita ja nokkelia ovat myös jotkut helvetin maagisista, mielikuvituksekkaista rangaistuksista. Kärsimykset eivät ole pelkkää piiskaa ja kiehuvia nesteitä (vaikka niitäkin kyllä löytyy), vaan esimerkiksi itsemurhaajat muuttuvat helvetissä harmaiksi, vertavuotaviksi puiksi, joiden metsää häijyt harpyijat vesovat ja terrorisoivat. Samoin kiitettävän modernia on kirkon ja Paavien kritisointi. Muutaman ”pyhän” vatikaanilaisen Dante on nimittäin kuvannut aika syvälle Helvettiin. Vaikka Danten maailmankuva onkin vankan kristillinen, hän siis otti jo osaa Euroopan kristilliseen vallankumoukseen. …Vaikka uskonnon ensimmäisen kriisin sanotaan sijoittuvan vasta valistuksen vuosisadalle (1700-luku).

Tosin nämä huomiot eivät tietenkään poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on myös historiallinen monumentti. Kirja jäsentelee jännittävästi aikansa ja kirjoittajansa maailmankuvaa ja moraalikäsityksiä – käsityksiä, jotka ainakin minusta tuntuvat osin utooppisilta ja epäoikeudenmukaisilta. Onko esimerkiksi ihan reilua, että varastamisesta ja väärentämisestä joutuu syvempään ja kuumempaan kuiluun kuin murhaamisesta?

Selvitä toki omat syntisi ja löydä valoisa tulevaisuutesi tämän (englanninkielisen) testin avulla. Itse pääsin pakanoiden piiriin! Sääli vain, ettei Danten aikana Helvettiin oltu vielä tuomittu rokkia, pokeria tai roolipelejä. Palavassa arkussa istuminen kuulostaa nimittäin aika tylsältä.

Amigurumi attack!

Tiedättehän sen päät räjäyttävän söpöyden tason, sen joka ei enää ole ”ihan herttaista”, muttei vielä oikein ällötäkään? No, japanilaiset ovat mestareita sellaisen söpöyden generoimisessa. Ihan totta. Sitä eivät tuota vain Hello Kittyn kaltaiset jättibrändit ja pikkutyttöjen suosimat mangapiirtäjät, vaan tavalliset rivijapanilaisetkin tekevät sitä ihan omin pikku kätösin, virkkaamalla ja neulomalla.

Ilmiön, tai oikeastaan sen tuotteen nimi on amigurumi. Amigurumit ovat käsin tehtyjä, yleensä pienikokoisia pehmoleluja, jotka voivat esittää oikeastaan mitä vain perinteisestä pikku pupusta iloisesti hymyilevään vessapaperin palaseen: amigurumin tekijä voi antaa kaikelle naaman. Eläinotusten lisäksi myös virkattua leikkiruokaa, esimerkiksi hedelmiä ja muffinsseja näkee paljon, ja kyllä, niilläkin on usein nappisilmät ja tyytyväinen pikku suu.

Amigurumit eivät ole vielä kovin tunnettuja Suomessa, vaikka netti onkin yhdistänyt käsityöihmisiä yhä enemmän toisiinsa ja uusiin, eksoottisiin ideoihin. Itse törmäsin ameihin flickr.com -sivustolla surffatessani ja sieltä löytyykin hakusanalla ”amigurumi” tonneittain värikkäitä pehmoöttisiä ympäri maailmaa. Käsityöaddiktit ja kaikki, joilla on mutrupäivä vilkaiskoot ja ilahtukoot!

Erityisen hyvä puoli amigurumien tekemisessä on se, että niihin voi kätevästi käyttää jos jonkin värisiä, pieniäkin jämälankaeriään. Ensimmäinen oma ami-viritelmäni on tämä hellyttävä, Super Mario –henkinen tattiainen, jonka virkkasin lankalaatikkoni pohjalta löytyneistä ohuehkoista villalangan pätkistä. Koukku 3,0 ja ohje omasta päästä. Idean sain kuitenkin Anapaulaolilta.



Käytännössä virkkasin valkoisella langalla neljä kiekkoa, joista yhden jatkoin lyhyeksi umpiputkeksi ja kolme tikkasin valkoisella rihmalla kiinni lakkiin. Lakki on aloitettu laelta, virkkaamalla ympyrää sopivasti silmukoita lisäten ja, kuvun tultua sopivan muhkeaksi, vimmatusti vähentäen, kunnes palat sopivat yhteen.

Suunnitteilla on myös pienemmän, vihreä-valkoisen 1up-sienen virkkaaminen. Tarkoitus on käyttää noin kalalangan paksuista virkkauslankaa, jotta tatista kehkeytyisi siedettävän (heh, tai ehkä sienettävän) kokoinen avaimenperä.

Pikku Cthulhuni antaa ehkä hieman ironisen kaiun nimitykselle Suuret Muinaiset… Projektin pohjana olen käyttänyt Ullasta löytynyttä Tulhu-maskotin ohjetta, mutta tulin varsinkin loppua kohti muokanneeksi sitä niin paljon, ettei minun lonkeroiseni enää juurikaan muistuttanut esikuvaansa. Suloinen hänestä kuitenkin tuli, kaikessa julmuudessaan… ^^ (Pikkuveljen mielestä koko otus lähentelee jumalanpilkkaa, mutta miten noille syvänsinisille, Kotiväki-langalla kirjotuille silmille voisi sanoa ei?)



Teknisesti ottaen en oikeastaan tiedä, missä määrin Cthulhua voi pitää amigurumina. Mahdollisesti sillä pitäisi olla pallomaisempi pää ja hymyhuulet, mutta söpö käsityöluomus mikä söpö käsityöluomus. Valitettavasti yhtään Lovecraftin kirjaa ei ollut saatavilla tähän hätään, joten Tulhun oli poseeraaminen muun käsillä olevan kauhukirjallisuuden Poen, Stokerin ja Stevensonin keskellä.



Lisää otuja tulossa, kunhan akateemisen vuoden loppurähinät ja muut keskeneräiset projektit suovat! :)

Pizzaperjantai

Vaikka olenkin nyt muuttanut omilleni, olen halunnut jatkaa erästä mainiota arkiperinnettä, jonka äitini aloitti joskus 1990-luvun hämärissä: joka perjantai leivotaan pizzaa! Siksi minua hieman nyrppii, että Grandiosa on varastanut konseptin itselleen ja tehnyt siitä vieläpä kornin laulunkin, jota tekopirteät ihmiset jollottavat valtakunnallisilla teeveekanavilla. Kuuletteko, kuinka hampaani narskuvat?

…Mutta eipä sillä että karmeinkaan ralli saisi minut muuttamaan mieltäni! Tässä siis ohje omaan perjantaipizzaani. :)

Kasvispizza

n. 4 dl vehnäjauhoja
0,5 pussia kuivahiivaa
n. 0,5 tl suolaa
1,5 dl lämmintä vettä
n. 1 rkl rypsi- tai oliiviöljyä


Sekoita hiiva ja suola jauhoihin. Vaivaa taikinaa käsin ja lisää vettä kunnes koostumus alkaa tuntua hyvältä. Kun olet puristellut taikinan melkein tasaiseksi, lorauta sekaan hieman öljyä. Vaivaa taikina loppuun ja kohota sitä tuokio kuumalla vedellä täytetyssä tiskialtaassa.

Kauli taikina joko kauniin pyöreäksi tai pellin muotoiseksi levyksi leivinpaperin päällä. Nosta leivinpapereineen pellille ja levitä, ripottele ja sirottele päälle täytteitä:

paseerattua tomaattia (esim. Pomi)
sipulia ohuina renkaina
valkosipulia pikkupikkusilppuna
paprikaa kuutioina
(kevyt-) fetaa kuutioina
ananasta paloina
juustoraastetta (polar tai emmental)
sitruunapippuria
pizzamaustetta

Kun olet tyytyväinen, laita lätyskä uuniin n. 225 asteeseen kunnes se näyttää kypsältä. (Täytteiden paksuudesta ja valmistajan kypsyyskäsityksistä riippuen paistoaika on 10-20 minuuttia.) Nautitaan turtlesmaisella tuulella, parvekkeella viilentyneen limsan kera!

(Yleensä tästä tulee niin isot pizzat, että pala tai pari säästyy kätevästi vielä aamupalaksikin. Kylmää pizzaa lauantaiaamuna – oh, embrace the decadence!)



PS. Koska tämä ei ole mikään proteiinipläjäys, kasvissyöjien kannattaa kokeilla pizzansa päälle myös kevyesti valkosipulissa ja muissa mausteissa paistettua soijarouhetta. Toimii hyvin esim. maissin, tomaatin ja jalopenon seurana.

Elämää Metal Gear -fanin kanssa

…Ja urheiluhullujen paremmat puoliskot varmaan luulivat, että Takarapakon Purkkapalloseuran fanittaminen on pahinta, mihin kulta voi sortua? Ei, kuulkaa…ihminen voi sortua vaikka mihin!



Hiiviskelyn ja geenimuunneltujen sotilaiden ympärille rakentuneet Metal Gear –pelit aloittivat taipaleensa 1987 MSX2-tietokoneella ja kiinteytyi Metal Gear Solidiksi sarjan hypätessä Playstationille 1998. Kauan odotettu MGS 4: Guns of the Patriots Playstation 3:lle tulee kauppoihin ympäri maailman tänä kesänä, 12. 6., ja meillä tapaus otetaan todella vakavasti. ”Mitä sellasta ruokaa me voitas ostaa, ettei mun tarviis poistua viikkoon sohvalta” –vakavasti.

Olohuoneemme kirjahyllystä on yksi kokonainen hylly varattu Metal Gear -peleille ja -krääsälle. Hauskinta roinaa ovat legoukkohenkiset Kubrickit, joita vasta saapui MGS-juhlavuoden kunniaksi täydennyslasti. Nyt perheen muodostavat siis kolme eri-ikäistä Solid Snakea, Big Boss, Otacon, Grey Fox, Raiden, Olga, vanha Ocelot ja pari sotilasta. (Henkilökohtaisesti olen järkyttynyt siitä, ettei Liquidia vielä ole valettu muoviin. (Paitsi nyt oikea käsivarsi, tietysti…))Alla potretti kaikista Snakeista!



Itse ole tykästynyt kuin ”alkuperäiseen” Playstationin Metal Gear Solidiin, jossa kaikilla pahiksilla oli vielä kiinnostava elämäntarina, Snake oli nuori ja jurrikka eikä kenelläkään ollut silmiä kuin codec-keskusteluissa. Olen siis jokseenkin perillä tästä villityksestä, mutta ikävä kyllä se tekee kaikesta melkein vielä kiusallisempaa. Nyt en nimittäin voi sanoa ”ihan sama”, vaan minun on jatkuvasti inistävä siitä, miten Sons of Liberty ja Snake Eater ovat pelkästään vanhan kunnon MGS:n hapattamista, rahastusta, pahoja pikkuveljiä… Näin ollen on luonnollista, ettei uskoni tulevaan Guns of the Patriotsiinkaan ole kovin erityisen suuri tai pyhä.

Pelin sisältöä on silti spekuloitu ahkerasti useammassakin olohuoneessa. Trailerien ja perstuntuman perusteella arvelemme, toivomme ja pelkäämme seuraavaa:

Kristallipallo:
(todennäköistä)
*Jokin uusi, yllättävä sukulaisuussuhde paljastuu (todennäköisesti Eva on tässä yhtenä osapuolena.)
*Osa pelistä sijoittuu Transilvaniaan ja saamme kuulla Vampista enemmän kuin kenties haluaisimme.

Wishlist:
(parasta mitä voisi tapahtua)
*Jostain löytyy partakone, jolla Snaken pappaviikset saa ajeltua pois.
*Vamp ja Raiden tappavat toisensa, tai mikä vielä parempaa Snake ampuu molemmat Stingerillä yhdeksi savuavaksi kasaksi… (”It’s so good… I can do it!”)
*Meryl tekee tyylikkään comebackin.

Oh-noes:
(pahinta mitä voisi tapahtua)
*Raidenin ja jonkun toisen keskeisen hahmon (Merylin?) välille syntyy säpinää.
*Otacon kuolee.


"Snake, we're not tools of the government or anyone else. Fighting was the only thing, the only thing I was good at. But at least I fought for something that I believed in." - Grey Fox

Lankaratkaisuja viluvarpaille

Netti on neulojan aarreaitta. Kaukana maton alle lakaistussa lapsuudessa ovat ne ajat, kun tämän pikku menninkäisen oli tyytyminen homeisiin isoäidin neliöihin ja muihin bingoharrastajien virkkausmalleihin. Enää ei tarvitse kääntää ympäri niitä 80-luvun Novita-lehtiä, joita mummot eivät olleet äkänneet kirjaston hyllyjen välistä. Nyt käsilleni löytyy alati tuutta teekemistä. Saan surffata tusinoittain inspiroivia neuleblogeja ja -nettilehtiä, joista löytyy ilmaisia ohjeita jopa individualistisen opiskelijan makuun. Ei pelkkää ribbineuletta ja raitasukkaa!

Mutta onhan tässä ongelmakin. (Muussa tapauksessa postauksesta olisi tullut aika lyhyt.) Monet ihanat ohjeet on laadittu kaukomailla, ulkomaisista langoista, joita on hankala (varsinkaan halvalla) saada käsiinsä Suomen kamaralta. On pakko harrastaa vähän mallitilkkuja ja matematiikkaa, kokeiltava paria eri puikkokokoa, mutta lopulta voi kotimaisista peruslangoistakin löytyä oivia korvikkeita eksoottisille ihmeille. Haluan jakaa omia löydöksiäni, koska korvausehdotuksia löytyy netistä vähän niukanlaisesti.

Kaikki ohjeet ovat Knittystä ja ne on neulottu koon 2.5 metallipuikoilla (merkkiä en muista), napakalla käsialalla.

Twinkletoes-balettitossut
Lankana: Novita 7 veljestä

Kerrassaan hauska ja nopea projekti, jonka kokeilemista suosittelen. Ohjeessa on sen verran mutkaa ja kikkaa, ettei siihen ehdi kyllästyä, lankaa ei kulu paljon, ja tossut on sutjakasti solmittu sukkien päälle, jos lattianrajassa vetää. Juuri sukkien päällä tossut toimivatkin parhaiten, sillä silloin pohkeen ympärille kiedotut langat eivät valu niin helposti, eikä villalanka pääse kutittelemaan. Jos narut haluaa sievälle rusetille, suosittelen neulomaan ne hieman pitemmiksi kuin ohjeessa.

Väriä valitessa painin pitkään vihreän ja violetin välillä, kunnes keksin tehdä kaksiväriset. Harkitsin myös tekeväni toiseen tossuun käänteiset värit, mutta päätin välttää turhaa psykedeliaa.

Cut your teeth -sukat
Lankana: Novita Nalle ja Nalle Colori

Perinteistä villasukkaa hieman ohuemmat ja persoonallisemmat töppöset, joiden suuosissa riittää näpertämistä. Kumpaakin sukkaa varten pitää nimittäin neuloa erikseen 8 tuommoista pikku neliötä - ja kolmiot päälle! Mikä parasta, osaset kiinnitetään toisiinsa neulomalla eikä ompelemalla. Minun varrestani tuli kuitenkin himpun liian löysä ja suosittelisin neulomaan neliöt ehkäpä pykälän pienemmillä puikoilla. Koristeen alle tulee kuitenkin hieman joustinta, joka jää piiloon, kun varsi taitetaan alas (ks. kuva), joten sukka pysyy ihan nätisti jalassa tämmöisenäkin.

Baudelaire-sukat
Lankana: Novita Kotiväki


Kevät lähestyy ja villasukat päätyvät kaapinnurkkaan, mutta pitäähän sitä jotain omatekoista pitää kesälläkin. Ratkaisu: pitsisukat. En oikeastaan ole neulonut pitsiä koskaan ennen, mutta ohje on selkeä ja lankaa helppo neuloa. Kuvio muistuttaa sievästi pihlajanlehtiä.

Englantilaisilla ja amerikkalaisilla sivustoilla pitsisukkaohjeita on riesaksi asti, mutta täällä Suomessa pitäydytään sitkeästi villasukissa, aivan kuin täällä olisi aina pakkasta. Miettikääpäs tätäkin talvea ja kokeilkaa kerrankin jotain ohuempaa! :)