Scarves I Forgot

Kuulostaa ihan romaanin nimeltä, eikö? Suomeksi se ei toimi. "Unohdettujen huivien majatalo", blaah.

Enivei, tämä päivitys sisältää juuri sitä, mitä etiketti lupaa: esittelen paremman puutteessa pari vanhaa huivia, joita en ole kauheasti käyttänyt enkä ajatellut. Muistiinpanojeni mukaan nämä projektit on aloitettu joskus 2011, kun olin vielä nuori ja viaton ja vailla villatakkiobsessiota.

 

 Tämä ensimmäinen syntyi vähän hups. Näin netissä huikean kauniita tähtisilmukoilla tehtyjä huiveja ja halusin kokeilla tekniikkaa itsekin. Ennen kuin huomasinkaan, minulla oli jo puolikas huivi. *olkakoho* Mitä sitä enää purkamaan. 

Feeding Ducks (knitcetera, whatever) 

Lanka: Manos del Uruguay Silk Blend, Andromeda, 50 g 

Puikot: 6,0 mm 

Vähän se on lasten kokoa (10 x 114 cm). Ja rullautuukin laidoista. Saattaisin lahjoittaa sen jollekulle, jos joku kauniisti pyytäisi. Mutta vain jos. Aika kaunis pinta ja mukava ihotuntuma kumminkin. Hm-hm. 

Toisen huivin tarina on traagisempi. Arvatkaa, mitä ihanille, kauan kaivatuille Polly Jean -sukilleni kävi ensimmäisessä pesussa? 

Aivan. Not as superwash as advertised. Harmistuin. Marmatin valmistajalle. Lähettivät minulle kerän toista sukkalankaansa syvän sinisenä. Oikein hurmaava väri itse asiassa, mutta ei ollenkaan sellainen, mitä olin sukkiini visioinut. No, Holden-huivin innoittajina olivat kuulemma rantaan lyövät aallot... 

Still No (Holden shawlette, Mindy Wilkesin Ravelry-kauppa) 

Lanka: Fleece Artist Trail Socks, ocean, n. 110 g 

Puikot: 5,0 mm 

Sievähän siitä tuli, mutta jotenkin kömpelö. En ole välittänyt käyttää sitä, kunnes tajusin tässä hiljan, etten koskaan pingottanut sitä! No, nytpä pingotin ja tämä on kuin eri huivi. Suurempi ja ohuempi, sanalla sanoen käyttökelpoisempi. Pingotuksen ihmettä ei pitäisi aliarvioida koskaan, siis _koskaan_. It's magic. 

Se onkin yksi syy sille, miksi huivien neulominen on parasta. Toisekseen, niissä ei ole saumoja eikä niille tarvitse neuloa paria. Päättelet, pingotat ja se on siinä. Jos joillain hulluilla naisilla on sata paria kävelykelvottomia kenkiä, kyllä mulla saa olla huiveja vähän yli tarpeen.

Perinteinen joululahjapäivitys

Edelleenkin enemmän lankaa kuin rahaa, joten tähänhän se taas meni. Pehmeisiin paketteihin.

Minisukkatervehdyksistäni ainakin tykkättiin kovasti. Ja kai ne upposivat nämä isommatkin.

 

Ruska I

Ohje: Strikkelisen Baktus

Lanka: Novita Polku, porkkana, 100g

Puikot: 3,25 mm

Jopa ohjetasolla toistan itseäni, mutta Baktus on sellainen projekti, johon voisin ryhtyä vielä kymmenenkin kertaa mutisematta. Koska se vaan on niin helppoa ja terapeuttista. Nopeasti kuluvan langan värivaihteluita on mukava seurata ja aivotonta ainaoikeaa tuottaessa kykenee helposti katsomaan sellaistakin ohjelmaa, josta on pakko lukea tekstitys. Tämän kanssa kului Mirai Nikki, aikalailla yksi yhteen. Huiviin olen tyytyväinen. Ohuesta langasta sekä joka neljäs kerros tehdyistä lisäyksistä ja kavennuksista syntyi mielestäni kaunis, käytännöllinen ja miellyttävän sukupuolineutraali kappale. (Vaikka saatan olla jäävi arvioimaan. Minusta kun melkein kaikki on sukupuolineutraalia.) Sarjasta en ole aivan yhtä vakuuttunut. Sillä oli hetkensä ja hetkensä.

 

Ruska II

Ohje: Pax (Aoibhe Nin Ravelry-kauppa)

Lanka: Novita Polku, porkkana, n. 100 g

Koukku: 5,0 mm

Päätin kokeilla tunisialaista virkkausta. Eli kotoisemmin sanottuna koukkuamista. Eikä kokeilua tietenkään voinut aloittaa mistään kunnianhimottomasta pannulapusta. Oli heti pakko päästä tekemään pitsiä. Ja vielä lahjaksi. Jouduin aloittamaan reunuspitsin melko moneen kertaan, mutta pingotuksen avulla huivista tuli kuin tulikin melko kaunis! Fun fact: pingottamiseen tarvittiin kaikki miljoona nuppineulaani. Eikä pari ylimääräistäkään olisi ollut pahitteeksi.

 

Vanhemmat saivat siis tänä vuonna huivit samasta langasta, mutta tyystin eri tekniikoilla. Yhdessä näistä tuli suorastaan pieni tutkielma liukuvärjätyn langan värikäyttäytymisestä.

Ancient Mitths

Ohje: Cthulhu Mittens (Diana Staffordin Ravelry-kauppa)

Lanka: Novita 7 Veljestä, musta ja myrkynvihreä, n. 25 g/väri/lapanen

Puikot: 3,5 mm

Cthulhu-aiheiset neulelahjat alkavat muodostua tässä blogissa jo kliseeksi. Vaan ovathan nämä aika ehdottomat! Jätin lonkeroreunuksen pois ja tein ranteeseen 2o2n-joustinta sen sijasta. Myös peukalon aloituskohtaa muutin hieman, mutta muuten mentiin ruutupiirroksen mukaan. Tuloksena sellaiset patahanskat, jotka ulottuvat itselläni melkein kyynärpäähän (ks. alla). Olivat siis "pikku"veljen kouriin kokolailla sopivat. Yksi pieni ongelma: huomasin vasta lahjapaperia kääriessäni, että olin tehnyt kaksi oikean käden lapasta! Nii-in. Olen itsekin jo useamman vuoden ihmetellyt, miten näin hajamielinen ihminen on vielä vain hengissä. Ei auta itku markkinoilla (eikä juuri muuallakaan): tein uudenvuoden alla vielä yhden (tällä kertaa vasemman käden) lapasen, joka matkasi jo postin mukana tilannetta pelastamaan.

 

Edellisessä postauksessa summattiin kuluneen vuoden lukemisia, joten sananen neulomisistakin:

- Vuonna 2012 sain valmiiksi kokonaista 22 käsityöprojektia.

- Näihin lukeutuu 2 puseroa, 1 (ihana) villatakki ja 1 waistcoat – kaikista en vain ole ehtinyt bloggaamaan!

- Sukkia valmistui 3 paria (Pacific Reef, Bayeriche Socks ja Paraphernalia), tossuja 2 paria. Erilaisia käsineitä taas *krhm* 7 kappaletta.

- Kovimmassa käytössä ovat kuitenkin olleet tyylikäs ja helppo Steampunk-kaulurini sekä pehmoinen ja käytännöllinen Dream Stripes -huivini. Jälkimmäisen raaka-aineena toiminut Drops Baby Alpaca Silk oli ehdottomasti vuoden paras lankalöytö.

- Lankaa taisi kaikkiaan kulua päälle kaksi kiloa. Is that bad?

Paitsi Gangnam Stylesta viime vuoden voisi jatkossa muistaa myös siitä, että kävin Berliinissä ja Wroclawissa, opin ihan kiitettävästi japanin kieltä, löysin Spotifyn ja vietin omassa loistavassa seurassani enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Lisäksi, juu, maisteroiduin ja aloitin jatko-opinnot, mutta kuka näitä kaikkia pikku projekteja jaksaa muistaa, eh?

Palaan siihen ihanaan villatakkiin, kunhan saan kuvia. Se onnistui niin hyvin, että uusi mokoma on puikoilla. Kummasti tämä kylmyys inspiroi näihin aktiviteetteihin.

Lukukokemuksia vuodelta 2012

Tämä on itse asiassa ollut minulle aivan surkea romaanivuosi. En ole nopea lukija muutenkaan, mutta en muista, milloin tahtini olisi viimeeksi ollut näin laahaava. Laskin kannesta kanteen kahlattuja teoksia vain 47 ja niistäkin yli puolet on sarjakuvaromaaneja tai -albumeita, osa toiseen kertaan luettuja. Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, miten paljon aikaa on kulunut tutkimuskirjallisuuden ja oman kirjoitustyön parissa. Vaan listataanpa parhaimmistoa joka tapauksessa. Kirjallisuuspostauksia ei ole ollut ikiaikoihin. (Eikä niihin tarvita kuvia. Kun eilen oli talvipäivän seisaus, niin luuletteko, että edes löydän puikkojani täältä?)

Mary Shelley: Frankenstein

Tässä teoksessa on pelkästään hyviä aineksia (ja sitten se vuoristomajakohtaus, joka on vielä epäuskottavampi kuin se on tylsä). Itselleni asian ydin on Frankenstein itse. Kevyesti faustinen, omalaatuisesti ajatteleva tiedemies, joka aloittaa hyvistä aikeista ja päätyy katastrofiin? Oi kyllä! Ja kun siihen lisää viktoriaanisen miljöön, överidramaattisia luontokuvauksia, ratkeamattomia eettisiä kysymyksiä ja romaanin epätavallisen syntytarinan, ollaan ehdottomasti jännän äärellä.

Guy Delisle: Pjongjang

Kanadalainen animaattori ja sarjakuvapiirtäjä kertoo edesottamuksellisesta vuodestaan Pohjois-Koreassa. Ja tulee siinä samalla paljastaneeksi lukijalle paljon sellaista, mitä Kim Jong-Ilin paratiisia henkilökohtaisesti kokemattomattomat tuskin tietävät. Yhtä aikaa hulvatonta ja karmaisevaa luettavaa. Tämä albumi sai minut itse asiassa kahlaamaan läpi koko Delislen suomennetun tuotannon, ja myös Kiinasta, Burmasta ja Israelista kertovia sarjakuvamuistelmia voi suosittella kenelle hyvänsä. Viehättävintä kaikessa on Delislen toteava kerrontatyyli: hän ei kauhistele, ihastele, moralisoi tai muutenkaan pureskele sanomiaan valmiiksi, vaan lukija saa itse vetää omat johtopäätöksensä. Nopealukuisuuteensa nähden Delislen sarjakuvat ovat laajentaneet ainakin omaa maailmankuvaani uskomattomattoman paljon.

Truman Capote: Kylmäverisesti

a.) Lue tämä teos kuin mikä tahansa romaani. Tiedät, että se perustuu todelliseen neloissurmaan, joka sattui Kansasissa joskus 1950-luvulla, koska takakannessa sanotaan niin, mutta et tiedä kuinka tarkasti. Ainakin puolet on tietysti keksitty tai liioiteltu. Vähintäänkin nimet on muutettu, totta kai. b.) Tee piruuttasi pieni googletustutkimus teoksen taustoista. Totea, miten pikkutarkkaa tutkimusta Capote on tehnyt ja että pitkät pätkät teoksesta ovat itse asiassa suoria lainauksia tai perustuvat ainakin ensikäden havaintoon. Löydä väärentämättömät sähköiset kopiot niiden henkilöhahmojen rikosrekistereistä, joista juuri luit. c.) Odota ja kuulostele niitä tyydyttäviä tömähdyksiä, joita sekundaaristen todellisuusrakenteiden romahtamisesta välttämättä seuraa. Niin, ja Capoten kirjoitustyylikin on oikein viehättävä. (Muistuttaa minua Donna Tarttista, joka on aivan lempikirjailijoitani. Miten kirjoittaa niin pitkiä ja polveilevia lauseita olematta lainkaan sekava, tylsä tai teennäinen – sen minä haluaisin oppia. Tarttilta pitäisi ilmestyä uusi kirja aivan lähikuukausina. Mutta eksyn asiasta.)

Mike Carey: The Unwritten 1: Tommy Taylor and the Bogus Identity

Ajatella, että alan tutkia sarjakuvaromaanien henkilöhahmoja – ja satun pian sen jälkeen löytämään tällaisen ajatusaarteen! Ehkä olisi pitänyt sillä viikolla pistää lottorivi vetämään. Kaikki tietävät, että Tom Taylor on kirjailijaisänsä laatiman, huippusuositun ja avoimesti Harry Potteria muistuttavan fantasiasarjan päähenkilön esikuva. Paitsi, että erään fanikonferenssin jälkeen tietäminen muuttuu luulemiseksi. Mukana myös Frankensteinin hirviö! Tämä ensimmäinen albumi ei itse asiassa onnistunut iskemään sarjaa saati sen henkilöhahmoja kovin syvälle aivolohkojeni väliin – Tom Taylor on ontologista kyseenalaisuuttaan lukuunottamatta aika tylsä tapaus – mutta konsepti on hyvin, hyvin lupaava. Kaikki ne jännän ainekset alkavat kerääntyä. Ja kansikuvataidekin on kohdillaan.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Sinisalo on niitä harvoja suomalaisia, joiden uusia julkaisuja seuraan ja luen aivan järjestelmällisesti. Vaikka teoksessa on kuluneita, ehkä naiivejakin palasia aina vegaaneja pilkkaavista blogikommenteista todellisuusrepeämiin, mehiläisten katoaminen on scifistisenä tulevaisuusskenaariona tuore, kiinnostava ja ajankohtainen. Myös Internetin ja kuolemisen suhde oli kiinnostava teema. Eri tekstilajien sekoittaminen on yhtä perusteltua ja saumatonta kuin Sinisalolla aina, ja teos on tunnelmaltaan tasatiheä. Alun jännite ei siis lopahtanut puolivälin tienoolla, kuten varhemmassa tuotannossa usein.

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Yleensä, kun aloitan kirjan, joudun totuttelemaan kirjoittajan rytmiin ja tyyliin muutaman luvun verran ennen kuin lukeminen alkaa kunnolla luistaa. Jostain selittämättömättömästä syystä en kuitenkaan kohtaa tällaista kynnystä Murakamin tekstien kohdalla, olkoonkin, että luen niitä (vielä toistaiseksi!) käännettyinä. Ehkä se johtuu Murakamin pistämättömästä mutkattomuudesta. Vaikka tyyli on jotenkin kepeää, tekstin luomat mielikuvat todella voimakkaita ja juonenkäänteet varsin erikoisia, ei mitään tule koskaan kyseenalaistaneeksi. Koska kaikki esitetään lukijalle jotenkin ihanan "sellaisenaan". En tässäkään osaa kuvailla teoksen juonta juuri muuten kuin että päähenkilö todella käyttää koko romaanin erään erikoisen lampaan etsimiseen. Ja se on aivan älytöntä ja aivan luonnollista yhtä aikaa. Nobeliahan tämä hassu setä on odotellut jo muutaman vuoden.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Annoin kokonainen kalenteri sitten uudenvuodenlupauksen, että lukisin vihdoin tämänkin klassikon. Lupaus on lunastettu, eikä lainkaan vastenmielisesti. Teoshan on yhtä kotkotusta alusta loppuun (I know that feel, Mr. Bennet. I know that feel.) mutta Austenin tyylistä ja henkilökuvauksesta ei voi olla montaa mieltä. Se on taitavaa ja sävykästä, varsinkin ironisimmillaan. Saatoin tuumata vain, että tosiaan, minäkin tunnen juuri tuollaisia ihmisiä. Ja tuo taas on hieno karikatyyri siitä yhdestä tyypistä, jota luojan kiitos en tunne sen paremmin. Mutta ymmärrän senkin, miksi Seth Grahame-Smith arveli muutaman zombin nostavan tunnelmaa.

Veli yllätti antamalla minulle zombillisen version joululahjaksi viime vuonna. Tämän vuoden uudenvuodenlupauksiin kuulunee siis siihen tutustuminen. Näin maailmanlopun jälkeen on helppo päättää kaikenlaista. Varsinkin zombeihin liittyvää.

Breaking News

Nyt seuraa kaksi hyvin yllättävää faktaa: 

1.) Kohta on joulu ja 

2.) minä tykkään neuloa. 

Yksi plus kaksi = neuloin tänä vuonna myös joulukortit. 

Mini Christmas Stocking Ornaments (Little Cotton Rabbits) 

Lankoina: Novita Wool (valkoinen ja punainen), Drops Baby Alpaca Silk (tumma hopea) ja Novita Nalle Aloe Vera (metsänvihreä) 

Puikot: 2,5–3,5 mm 

Featuring: sekalaisia nappeja ja kulkusia 

Toinen puuha, johon tarjoutuvia tilaisuuksia en mielelläni jätä käyttämättä, on tussipiirtimillä leikkiminen. Intialainen tussi on ihanaa. "Mehevän mustaa", kuten muuan kuvataideopettajani joskus kuvaili. Ja siihen saa eri terillä ja pensseleillä jänniä tekstuureita. Tussitaide on tankarunojen ohella niitä (muiden mielestä) kummallisia mieltymyksiä, jotka kehitin jo ala-asteella – ja saattavathan ne liittyä toisiinsakin jotenkin. Kun lopetin kuvataidekoulun, opettajat antoivat minulle läksijäislahjaksi juurikin tussia ja tussipiirtimiä. 

Niin, ja ylivoimaisesti yleisin kohteliaisuus, jota minulle on koskaan on lausuttu, on se, että minulla on hieno käsiala. Siis todella ylivoimaisesti – kuulen sitä joskus tuntemattomiltakin, eivätkä suomalaiset tietääkseni koskaan sano tuntemattomille mitään positiivista. Minusta se on sikäli vähän hassua, että olenhan minä nyt jokusen rivin kirjoittanut eläessäni. Olen siis piirtänyt aakkoset niin moneen kertaan, että kyllä niistä tässä vaiheessa jo sietäisikin tulla ihan sieviä... 

No, joka tapauksessa, olen tehnyt paljon kutsu- ja muita kortteja vain kirjoittamalla viestini tussipiirtimellä kauniin väriselle pahville ja lisäämällä jonkin pienen koristeen, kuten tarran tai kiiltokuvan. Tällä kertaa tein liuskoihin tähdenmuotoiset reiät tuollaisella leikkurilla. (Miehenihän ei askartele mitään, jos siihen ei ole tarpeeksi hienoja, kalliita ja monimutkaisia välineitä. Niinpä sille on joskus tarttunut Tiimarista mukaan tuollainenkin. (Gadgetman, the greatest hero of all...)) 

 

Tässä siis lopputulos. Viime vuonnahan lähettelin joulutervehdyksenä virkattuja ja tärkättyjä lumihiutaleita. Se oli minusta niin hauska projekti, että teki tänäkin vuonna mieli tehtailla kokonainen vuori jotain pientä. Olen näprännyt näitä nyt viisitoista, ja suurin osa lentää parhaillaan ympäri maailmaa ulkomaisille kavereilleni – kun on se "Finnish friend", tuntee tiettyä velvollisuutta promota joulua ja talvea jotenkin. Ehkä teen vielä pari lisää pakettien päälle. Ohjetta voi varioida loputtomiin ja nämä ovat oivia sormiharjoituksia kirjoneuleen opetteluun.

Welcome to Fancyland

En sentään asu täällä. Mutta vierailen usein. Ja tuon tuliaisia. 

Kingdom (Knitty Summer 2009) 

Lanka: KnitPicks Gloss, jade, n. 45 g (Oo, silkkiä!)

Puikot: 2,5 mm 

Ranneosa oli ohjeen monimutkaisin osa. Provisional cast-onit, short row -käännökset keskellä palmikkokuviota ja niin edelleen. Jos siitä selviää, selviää muustakin. Ranne on myös neulottu S-koon silmukoilla, kun taas kämmenissä ja sormissa käytin M-kokoa. Siinä välissä on poimittava ja lisäiltävä silmukoita joka tapauksessa, joten jos jollain muullakin on luiset ranteet, go for it.

 

Kuvassa myös uusi, hurmaava taksukelloni. One word: quaint. Ja oiva keksintö tällaiselle, joka ei koskaan ole oppinut pitämään rannekelloa. Ajatelkaa nyt miten huonosti sellainen näidenkin hansojen kanssa sopisi – vaikka ajan kyllä näkisi kovin kätevästi tuosta rannehalkiosta. Teen käsilläni niin paljon, ettei niissä juuri tule pidettyä ylimääräistä hardwarea. Ei edes kihlasormusta. Romanttinen minäni häviää käytännölliselle minälleni niin usein, että harva edes tietää sen olemassaolosta.

Jotain, mitä olen viime aikoina ihmetellyt: miksi ihmeessä ihmiset pitävät blogeja? Ja miksi ihmeessä minä? Vaikka Latvusto poistuisi kyberversumista ikuisiksi ajoiksi, se tuskin vaikuttaisi neulomiseeni tai muihinkaan puuhiini mitenkään. Paljon suurempi tragedia olisi, jos kaikki seuraamani blogit äkisti lakkaisivat syytämästä minulle uusia ideoita ja inspiraatiota. Blogit ovat siis iloinen asia, mutta onko juuri tällä blogilla mitään mieltä tai merkitystä? En edes tiedä, soisinko mahdollisimman monen vai mahdollisimman harvan seuraavan sätöksiäni, sillä näen puolensa molemmissa vaihtoehdoissa. Yhtäältä tuntuu hyödylliseltä kirjoittaa täysin tuntemattomalle ja heterogeeniselle yleisölle - luulen, että joudun tekemään sitä vastakin. Toisaalta tuntuu, että bloggaamisen on oltava pohjimmiltaan narsistista, enkä koe itseäni kovinkaan narsistiseksi. Olen pyörinyt Bloggerissa neljä ja puoli vuotta ja seuraava postaus on jo sadas. Kaikenlaisia pahoja tapoja ihmisellä voikin olla. (Alan päästä eroon jokasyksyisestä eksistentialistisesta angstistani, joten nähtävästi projisoin hämmennystäni nyt pienempiin asioihin. Jip. Pii.)

Rumors about Angels

Sää tekee kaltaisekseen? Tai värisekseen?
Olisihan tämä mustana tai valkoisena ollut todella korni.

 
Alatus
Ohje: idea CanaryKnitsiltä (Ravelry) + chartit Jrj9:ltä (Ravelry) + raglanhihat + venepääntie
Koko: laskin silmukkamäärät itse mittojeni ja neuletiheyteni mukaan, torso-osa aloitettu pyörönä lantiolta (224 s) ja hihat pyörönä hihansuista (48 s), tarkemmat speksit Ravelryssa 
Lanka: Stoff og Stil Cotton, keskiharmaa, 270 g (Tallinnan Karnaluksista!)
Puikot: 3,5 mm

Mikään muu pusero ei ole tainnut pyöriä must make -listallani kauemmin kuin Alatus (lat. 'siivekäs'). Ja vihdoinkin minulla sattui olemaan riittävä määrä edes etäisesti sopivan paksuista lankaa! Jos silmukkakaliiberi siis karmaisee joitain kanssaneulojia, voin todeta, ettei tämä mikään pikaprojekti ollutkaan. Mutta ei tätä vain malttanut enää lykätä...

 Lopputulokseen olen kuin olenkin ihan hävyttömän tyytyväinen. Goes to show, että rohkea modaaminen yleensä kannattaa. Harva asia tässä maailmassa loppujen lopuksi on niin pitkälle suunniteltu, ettei sitä kannattaisi suunnitella uusiksi. Itselleen sopivaksi. Siipipalmikon vaatimaa tiukkuutta lukuunottamatta tämä istuu minulle loistavasti. Monessakin mielessä.

Värin ja kuvion yhteiskonnotaatiota voisi tosiaan spekuloida enemmänkin. Mutta ei nyt eikä tässä. Puhutaan mieluummin kirjoista jossain vaiheessa.

Mad Hatting

Ei hatuntekijä niin hullu ole kuin mainostetaan. Sillä on ihan oikea ajatus: hatuilla on aina persoonallisuus. You just slip it on and instantly, you can be anybody that you wanna be. Jotain valeasumaista, määrittävää ja epäilyttävää niissä aina on. Niihin sisältyy liikaa odotuksia. Hellehattu päässä tuntuu todella typerältä, jos ei ole todella aurinkoista eikä stetsonia nyt vakavissaan voi käyttää kukaan, joka ei todella harrasta metsästystä, ratsastusta, Teksasia tai haudanryöstöä. Lippis tekee kantajastaan automaattisesti sporttisen, säästä riippumaton pipoilu taas velton...

Niinpä en suuremmin välitä hatuista – minulla on enimmäkseen hatuton persoonallisuus. Mutta ei Suomen talvessa ihan ilmankaan pärjää.

Hyvä uutinen on se, että osaan itse tehdä mieleni mukaisia pipoja. Huono taas se, että korkeintaan joka kolmas niistä pääsee jatkuvaan käyttöön.

Tässä siis viimeisimmät yritelmät.

Brambles-baskerin (vasen alalaita) tein jo viime talvena, varta vasten ostamastani Manos del Uruguay Silk Blendistä (sävyä Andromeda). Eikä siinä mitään varsinaista vikaa ole. Lankahan on aivan ihanaa. Mahtuu päähän. Mutta jotenkin se ei vain tunnu omalta. Ehkä väri on liian hempeä, ehkä palmikot erottuvat liian huonosti, ehkä muoto on liian päänmyötäinen. En tiedä. Nyt, kun se on lojunut hyllyllä vuoden päivät, taidan vain suosiolla lahjoittaa sen eteenpäin...

 Samassa kuvassa komeilee myös

Silmu (eli Villapeikon Sirle, Ulla 3/11)

Lanka: Ístex Létt-Lopi, n. 75 g

Puikot: 4,0 mm

Viimetalvisia sekin. Malliin miellyin heti ja islantilainen lanka on ihanan lämmintä, vihreää ja rouheaa. Tätä olen sentään kovimmilla pakkasilla käyttänyt, mutta yksi pikku vika: jos en jonain kauniina päivänä muuten sattuisi näyttämään ikäistäni nuoremmalta, niin nähtävästi pipoissa piilee varsinainen sakkoliha-express. Jotenkin tämä päässä on todella teinimäinen fiilis ja sehän ei kaltaiselleni ylväälle ja uskottavalle akateemikolle sovi ensinkään. *krhm*

Eli takaisin piirustuspöydän ääreen...

Seuraava yritelmä syntyi Anttilan Multicolor-langasta, jota voin sivuun mennen sanottuna suositella oikein lämpimästi (pun intended). Älkää antako brändin puutteen saati akryylin ei-puutteen hämätä: on todella mukavaa ja tasa-laatuista neulottavaa. Ja niinpä siitä syntyi kelvollinen

Urchin (Knitty Fall 2007)

Lanka: Anttila Multicolor, n. 75 g

Puikot: 8 mm

(Esiintyy myöskin ameebagallerian oikeassa yläkulmassa.)

Aloitin tätä M-kokoisena, mutta se näytti pieneltä, joten purin ja neuloin uudelleen L-kokoisena. Tuloksena oli sellainen pizza, josta tuli lähinnä mieleen ranskalaisten paljon parjatut sotilasunivormut. Onneksi ohje on niin helppo, nopea ja nokkela, ettei yhtään ärsyttänyt purkaa ja tehdä koko kuvio vielä kerran uudelleen M-koon silmukoilla. Oikeasti. Neuloin tämän baskerin 2,5 kertaa ja siihen kului ehkä 8 tuntia! Ensimmäinen Ysolda Teaguen ohje, johon olen iskenyt puikkoni, muuten.

Mutta kun. En voi käyttää päivittäin sellaista hattua, johon en oikeasti ole kiintynyt. Tuosta tuli ihan kiva ja kenties se pääsee uloskin joskus, mutta ei sen päähän laittamisesta mitään naksahdusta kuulu. Joten pitihän se kokeilla vielä kerran.

Night Hunt (Novita Kevät 2008)

Lanka: Rosé Mohair, n. 40 g

Puikot: 4,0 ja 5,0 mm

Hm. Joo-o... Hmmm...

Kuohkea mallineule, juuri sopiva koko, käytännöllinen väri...

Joo. Ei tämä ehkä varsovalaisen newsboycappini tai romantillisen lierihattuni tasolle pääse, mutta tämän kanssa voin ehkä jotenkin elää. Nyt kun edellinen luottobaskeri kasvaa nukkaa, sniff. Ohjeeseen kuuluisi tupsukin, mutta se näytti liian huvittavalta.

Miksi olen näin hankala?

Pahoittelen heikkolaatuista kuvamateriaalia.

Herätys

Niin paljon valmiina. Niin vähän valokuvattuna. Mur, olen olosuhteiden uhri.

Tässä nyt kuitenkin jotain näyttöä siitä, etten ole käynyt talviunille. Vielä. Päinvastoin, ottaen huomioon, että tämä projekti hibernoi laatikossani melkein kaksi vuotta, olen pikemminkin harjoittanut kovan luokan nekromantiaa.

Paraphernalia (Taina Anttila's Ravelry Downloads)

Lanka: Novita Nalle Aloe Vera, metsänvihreä, n. 110 g

Puikot: 3,0 mm

Koska, hei, pitäähän seminaareissa nyt tehdä muutakin kuin istua hiljaa paikallaan? Aina pitää tehdä jotain muuta kuin istua hiljaa paikallaan! Ja neulominen nyt on monissa tilanteissa niitä vähemmän epäkohteliaita vaihtoehtoja. Vastahan julkaistiin tutkimuskin, jonka mukaan silmukoiden siirtely parantaa keskittymiskykyä luennoilla. Ainakin itselläni neulominen pitää aivoissa yllä sellaista miellyttävää, hiljaista taustahurinaa, eikä ajatus karkaa sfääreihin niin nopeasti, kun käsillä on muitakin henkisiä tehtäviä kuin passiivinen vastaanottaminen. Eikä kukaan luennoitsija tai kanssaopiskelijakaan vielä toistaiseksi ole niin pahasti puuhastelustani sydämistynyt, että olisi minulle mitään sanonut. Ehkä se johtuu siitä, ettei minun tarvitse koko aikaa katsoa, mitä neulon? Eli onnistun ehkä näyttämään tarkkaavaisemmalta kuin muistiinpanoja suhertavat? Ja käytän yleensä hiljaisia puupuikkoja. Oveluus on juurikin sitä, että osaa oikeuttaa tekemisensä, tekipä sitten mitä hyvänsä, hyvät naiset ja herrat.

 

Olen kyllä aika ihastunut noihin epäsymmetrisiin palmikoihin. Aivan yhtä oivaa suomalaista sukkadesignia kuin taannoiset Kalajoetkin! Simppeliä, mutta kaunista. Valitettavasti vain ahnehdin niin pitkät varret, että jouduin neulomaan toisen sukan varpaat toisen värierän kerältä. Kuten noista kuvista kovin kivuliaasti käy ilmi.

No, mutta. Lämmittämään minä nämä tein, enkä takanreunalle.

PS: Sain Aina on aikaa -blogista "I heart your blog" - tunnustuksen, josta kiitän nöyrimmästi, oli se sitten nepotistinen tai ei. Myös Villasukat ja Pipa antoi minulle jo kauemman aikaa sitten Liebster Blog -tunnustuksen, josta olen aiemmin unohtanut mainita, koska olen sellainen kuin olen. Vaikka en oikein ymmärräkään tällaisten kiertojuttujen päälle, eivät tunnustukset suinkaan mene ohi korvieni, vaan ilahduttavat aina. Kiitos! :)

Vaihteeksi

Silmäsin tässä läpi vanhoja blogitekstejäni ja pohdin, pitäisikö esittää julkinen anteeksipyyntö. Kirjoitustyylini on nimittäin paikoin niin polveilevaa ja poukkoilevaa, että se ärsyttää jopa minua. Kirjoitushetkellä on aina yhtä viihdyttävää etsiä niitä vähemmän ilmeisiä synonyymeja, mutta jälkeenpäin luettuna tällainen sarjairrottelu on kieltämättä himpun tuskastuttavaa, ainakin paikoitelleen. En vain tunnu pääsevän siitä eroon. Pääni on oikea assosiaatioautomaatti: en voi katsoa mitään näkemättä samalla jotain muuta. Niin, että jos ulosantini on välillä sekavaa, voitte vain kuvitella millaista täällä sisällä on...

No jaa. Joudun kirjoittamaan koulua varten pitkiä, asiallisia analyyseja (believe it!), joten en aina oikein jaksaisi editoida itseäni. Pystyn korkeintaan lupaamaan, että pidän lennokkaimmat kielikuvat omana tietonani – legendaarisiksi muodostuneita ilmauksia kuten "mutkittelee kuin kiinalaisen lohikäärmeen ohutsuoli" tai "one of those days when everyone sounds like the retarded unicorns from Charlie Goes to Candy Mountain"  on varmaan jo ihan tarpeeksi. Sen kummemmin en kuitenkaan aio tapojani parantaa, joten jääköön anteeksipyyntökin tältä erää. Kunhan tiedätte, että säälin kyllä kanssaihmisiäni...aina välillä.

Sanonpa siis varsinaisen asiani riisutussa muodossa tällä kertaa ­– katsotaan, onko kellään kivaa:

Tein huivin. Taas. Oikeastaan jo keväällä. Rähjääntyi Puolan ja Berliinin -matkalla. Pingotin uudestaan valokuvia varten.

 

Dream a Little Dream

Ohje: Dream Stripes (L'île aux fils)

Lanka: Drops Baby Alpaca Silk, pistaasi (n. 50 g) ja tumma hopea (n. 75 g)

Puikot: 4,0 mm

Yksi käytännöllisimmistä huiveistani. Lämmin. Kevyt. Helppo tehdä. Lanka on todella pehmeää. Kauniit värit. Tahdon lisää.

Huivit ja syksy on hyvä yhdistelmä.

The Trick

...is knowing what you want.

Ohje: CanCans (Twistedloops  (ei toimi?)/Ravelry) + Bayerische Socks (See Eunny Knit)

Lanka: Shibui Knits Sock, tweed, n. 45 g

Puikot: 3,0 mm

Minä nyt halusin tällaiset. Nuo värit – ah, parhautta. Eikä kaapistani (yllättäen) löydy varmaan ensimmäistäkään vaatekertaa, jonka kanssa ne riitelisivät. Ei sillä, että siniharmaat ja kylmät ruskeat kovin temperamenttisia luonteita olisivat muutenkaan...

Noudatin pääasiassa CanCans-hanskojen ohjetta, koska ne ovat mukavanpituista ja tyköistuvaa mallia – löysät hanskat tulevat vain tielle ja lyhyistä on vähän iloa. Ohjeen alkuperäinen koriste, sellainen yksinkertainen salmiakkisiksak ei kuitenkaan miellyttänyt silmääni yhtään. Vaihdoin sen siis tähän Baijerilaisista sukista tuttuun palmikkoon, jonka vaihduntakuviomaisuus miellyttää minua kovasti. Näen siinä kaikenlaista nelilehdykäisistä kukista ja vanhoista kolikoista rinkeleihin ja kelttiläisiin kivikaiverruksiin. Mikä parasta, se on vain kaksi silmukkaa alkuperäistä kuviota leveämpi, joten modaaminen oli helppoa: neuloin vain sileää silmukan verran vähemmän kummallakin kämmenselkäpuikolla. Plus neuloin kaikki joustinten oikeat silmukat takareunastaan, ihan vaan siksi, että tykkään twisted ribistä enemmän kuin tavallisesta ribistä. Haa.

Jos törmää kirjastossa teokseen nimeltä "Kaiken oudon ensyklopedia", kuka ei lainaa sitä, kysyn vaan? (Ja joo, tykkään Heavy Rainista. Origameja, orkideoja, traumaperäistä amnesiaa, muita hulluja ja naurettavan teknisiä aurinkolaseja  - what's not to love?)