30.12.2013

Green is the Color

Tämän vuoden jouluneuleisiin kehittyi aivan itsestään aika ennalta-arvattava ja yksitoikkoinen teema: vihreät raidat. Tämä selittynee sillä, että kaikki materiaalit löytyivät valmiina omista varastoista - ja jokaisen neulojan varastoista on varmaan aika helposti luettavissa varastoijan lempiväri. (En vielä marraskuussa tiennyt, että minulla on ensi vuonnakin rahaa, joten...)


Ihme kyllä päättelyn ja paketoinnin välillä oli yksi aurinkoinen aamu. Ja ihme kyllä tajusin juuri tuona aamuna räpsiä muutaman kuvan ennen työhuoneelle lähtöä. Muussa tapauksessa tästä ei olisi tullut yhtään mitään, koska aurinkoa ei ole kyllä sen koommin näkynyt.

****

Päällimmäisenä kasassa on perinteiset villasukat perinteisestä Seiskaveikasta. Ettei tämä kaikki olisi ihan kohtuuttoman tylsää, päätin jättää varvasosan ekstraleveäksi ja raidoittaa peräti kolmella värillä. Kolmen kerän yhtäaikainen hallinnoiminen kasvattaa kyllä luonnetta, mutta näin pystyin käyttämään myös vajaampia keriä ja saamaan väreihin valinnanvaraa. Tästä yhdistelmästä tuli mieleen Swamp Thing. (Mikä on siis hyvä asia, jos joku ei tajunnut.)


 ****

Äiti sai Huurre-huivin. Jonka kaverina tässä on helmenharmaasta Novita Tennesseestä neulottu tähtikoriste. Näpräsin niitä kaksi (samalla kun katsoin puolella silmällä Black Booksia) ja pujotin valmiit tuotteet vanhemmille ja appivanhemmille lahjaksi ostettujen glögi- ja tervalikööripullojen kaulakoruksi. Karolina Eckerdalin erittäin suositeltava Stjärna-ohje löytyy Ravelryn kautta, ja ripustuslenkiksi näihin kehitin ihan vain kaksivärisen letin. Kannattaa todellakin pistää ensi vuoden jouluaskartelulistalle - helppoa, nopeaa ja söpöä!


Ympyrähuivi sen sijaan on totaalisen improvisoitu. Huurre on Novitan tämän syksyn muovinen ja mohairinen uutuuslanka, josta menin jo kokeilemaan itselleni Jeweled Cowlia - hivenen epätyydyttävällä ja toistakseksi bloggaamattomalla lopputuloksella. Totesin jo tuolloin, että lanka sopii kyllä ympyrähuiviksi, mutta kuviot olisi syytä tehdä langan ehdoilla. Niinpä vaihtelin pintaneuletta lankaan printatun raidoituksen mukaan: suurin osa vihreistä pätkistä on sileää nurjaa ja suurin osa valkoisista pätkistä sileää oikeaa. Alkuun ja loppuun neuloin muutaman kerroksen "ainaoikeaa" eli vuorottelin nurjia ja oikeita kerroksia ehkäistäkseni rullautumista. Joihinkin siirtymäkohtiin ja kaulurin keskelle tein yllätykseksi reikäkerroksia (eli lk + 2 o yhteen koko huivin ympäri). Yhteen reikäriviin koukkuilin jopa samean sateenkaaren värisiä helmiä, jotka tuosta Jeweled Cowl -kokeilusta jäivät yli.


Lopputulos on oikein käyttökelpoinen. Huurre on huomattavasti miellyttävän tuntuista päällä kuin puikoilla, ja valmis huivi meni oman kaulan ympäri peräti kolme kertaa, joten kappaleen pukemisessa on totisesti valinnanvaraa. Tätä tekelettä ei myöskään tarvitse hoitaa pingottamalla toisin kuin joitain aiempia joululahjahuiveja, joita ei varmaankaan ole oikein raaskittu käyttää... (Käytettäväksi ne on tehty toki.)

****

Velikin sai huivin - ja juuri sen verran pitkän, että senkin voi pukea usealla eri tavalla!


Note to self, että sopiva huivin pituus on suurinpiirtein lantiolle, kun sen pujottaa niskan taakse alemman kuvan osoittamalla tavalla. Ylipitkät huivit ovat toki boheemeja, mutta varsinkin matkustellessa työläitä. Huomatkaa myös pöllöteeman jatkuminen: mies osti minulle pikkujoululahjaksi korun Jyväskylän Paviljongin joulumarkkinoilta. Se on kaikessa kylkiluisevuudessaan ja mustasilmäisyydessään aika hurmaava.


Tämäkään malli ei ole järin monimutkainen. Otin mallia Cerus-huivista, mutta sehän on vain poikittain neulottua linen stitchiä. Eli sileänä neulottuja ja neulomatta nostettuja silmukoita, ei sen kummempaa. Kahdella värillä raidoitettuna tulee kivaa, kudotun näköistä pintaa. Tässä käytin mustaa Nallea ja vihreänkirjavaa (mukavasti muumioitunutta) Nalle Coloria. Puikkoina muistaakseni 5 mm pyöröt. Toivottavasti huiville tulee käyttöä - ainakin mätsäsin värit viimejouluisiin Cthulhu-lapasiin.


Jokin tuossa muka-kudotussa pinnassa nyt kiehtoo. Edellisessä Knitty-numerossa ollut Princess Franklin -kauluri on ihan pakko saada! Ja elättelen jostain syystä ajatusta myös leveästä, tartaanihenkisestä huivista... (En aina ole ihan perillä siitä, mitä aivoni suunnittelevat ja miksi.)
Tweediä! Rowan-kuvastoja! Ja englantilaista maalaisromantiikkaa! Mulle heti.

Ei kommentteja: