19.5.2014

Summer Blues

Nyt, kun hellerajat on jo koputeltu, uskaltaa varmaan taas kaivaa kesäneuleet kaapista. Jostain syystä historia toisti itseään ja neuloin itselleni sinisen lyhythihaisen sekä toissa kesänä että viime kesänä. Jostain syystä historia toisti itseään myös siinä, ettei kumpaakaan neuletta tullut esiteltyä blogissa. No, nyt tulee!


Cross My Heart
Ohje: Lattice (Melissa Wehrlen ohje kirjasta Stich 'n Bitch Superstar Knitting)
Lanka: Garnstudio DROPS Cotton Light, keskisininen, n. 450 g
Puikot: 2,5 mm ja 3,25 mm

Kesän 2012 neule. Kulkee myös nimellä "Please Excuse My Manly Biceps". Hurjan kaunis malli minusta. Ja kun opin baijerilaisia sukkia tehdessäni vääntämään pieniä palmikoita ilman apupuikkoa, niitä piti sitten saada joka paikkaan. Lisäksi hihahalkioihin kiinnittämäni helmiäisnapit ovat todella kauniit. Siinä olivat hyvät uutiset. Lankaa, puikkokokoa ja ylipäätään tiheyttä olisi ollut syytä miettiä vielä, sillä sekä helma että hihat olisivat saaneet olla jonkin verran pidemmät. Lisäksi neuloksesta tuli kiusallisen jäykkää ja painavaa. Reippaan leveäharteisena tyttönä olisin ehkä voinut ajatella noiden hihahalkioidenkin sopivuutta kaksi kertaa. Mutta harkitulla housukombolla tämä on itse asiassa ihan sievä neule, jota varsinkin toissa kesänä tuli jonkin verran käytettyäkin. Viehättävän vintage-henkinen, mistä syystä tähän kai alunperin tartuinkin.


Soveliasta kyllä tämä oli ensimmäinen neule, jonka parissa onnistuin katkaisemaan puikon. Kaula-aukon silmukoiden poimiminen vaati vääntämistä, joka oli parin millin koivutikulle liikaa. HULK SMASH!! Että siitä tiheydestä vielä... Lesson learned.

Ciel
Ohje: Daily Vanilla (Villapeikon eli Suvi Simolan Ralvelry-kaupasta)
Lanka: Cheval Blanc Ambre, petroolin sininen, n. 300 g
Puikot: 4,0 mm


Kesän 2013 neule. Kulkee myös nimellä "Have You Seen My Armpits?". Missiona hieman keveämpi, viileämpi ja väljempi kesäneule. Yritin tahallani tehdä tästä pari kokoa liian suurta, mutta lopputulos ei sitten ollutkaan niin lökö ja vyön kanssa puettava kuin olin toivonut. Ilmeisesti sataprosenttinen bambu laskeutuu liian hyvin. Toisen ongelman aiheuttivat hiha-aukot, joista ohjeen mukaan tehtyinä tuli hillittömän avarat. Jouduin hieman harsimaan niitä kiinni alalaidastaan.


Muuten ohje on varsin nerokas konstruktio. Hihat syntyvät, kun sileäneuleisen putken ylälaitaa leventää tällaisilla kauniin yksinkertaisilla pitsipaneeleilla - niskassa on samanlainen kuvio kuin edessäkin. Todella näppärä ja söpö idea. Noin pitkän sileän putken neulominen oli sitä paitsi niin puuduttavaa, että pitsikuvioon pääsemistä ei totisesti malttanut odottaa... Toisaalta valtava oikeiden silmukoiden määrä teki tästä nopean projektin. Melko vähällä käytöllä on ollut, mutta vuodenajat pyörii, halusin tai en. Luulen, että tänä vuonna traditiota jatketaan virkkamalla jotain sinistä. Ja yhä vain enemmän pitsistä ja kesäistä. Musta on tulossa ihan ällö. Ensimmäinen kesäpaita sentään oli kunnioitettavaa vintage-peltiä.

Ei kommentteja: