3.2.2009

Vanhan maailman sankareita

Edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt maagiset kaksi viikkoa, joten on pakko keksiä jotain kerrottavaa. Vaikka Latvusto siis humiseekin keskitalven hiljaista horrosta, esittelen uudet nörtit perheenlisäykset, ihan hissun kissun vain…

Hama-helmirokko ylsi jo Kolmikulman askartelupuotiinkin, josta sorruimme hankkimaan persikkaista, ihonväristä sortimenttia: nyt voimme kirjavien Nintendo-mönkiäisten lisäksi kunnioittaa myös 8-bittisen suuria sankareita!

Klassinen, menevä Mario-kokeilumme sulahti hieman rumasti, mutta sai korvaukseksi seuralaisia useammastakin sarjansa pelistä. Tunnistatteko?


Goomba (joka ei kai koskaan saa tietää, mikä häneen iski) on poikaystävän käsialaa ja löytyi kaiken muun ihanan ohella joululahjapaketistani. Suunnittelen kiinnittäväni sen tavalla tai toisella beigen olkalaukun läppään. Huomatkaa ammattimainen halkaistujen helmien tekniikka toisessa nilkassa.


Alkuperäisessä Super Mario Brosissa ja Lost Levelsissä esiintyviin mustekaloihin minulla on viha-rakkaussuhde: niin ärsyttäviä vihollisia, niin mukava design.


Muut kaksi epeliä ovat tietenkin Phanto Super Mario Bros 2:sta ja tulikukka Super Mario Worldista.


Ruskeitakin helmiä löytyi lopulta, mikä mahdollisti myös Link-lasinaluset. Tässä hän on, kera miekan ja kilven. (Tri-forcen korvike on pikkuveljeni ompelema ylen tyylikäs patalappu.)


Mutta hei: sokeri on pohjalla! Link on cool, konsoli konsolilta coolimpi, mutta myöntäkää pois, joskus kamerakulmien kaaotisoima ähkiminen ja huitominen käy hermoille. Onneksi voin tästä lähtien purkaa kaikki Legend of Zeldoihin kohdistuvat aggressioni liiskamalla Linkin mahtavan mukini alle!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsi! Tosi ihania hamahelmifiguja. Mun on nyt kyllä pakko kopsata sulta idea. Noistahan vois jalostaa vaikka mihin: avaimenperiin, koruihin... :)

Elen kirjoitti...

Kopsaa toki. Olen minäkin puolestani kopsannut Flickristä.
Ja luovia käyttötarkoituksia koetan keksiä koko ajan. Toistaiseksi ovat olleet vain lasinalusina, mutta voisihan näitä laittaa vaikka laukkuunkin roikkumaan, sinitarralla seinään tai oveen, lahjapakettiin pakettikortiksi... :)

Anonyymi kirjoitti...

hienoja :) itse teen kanssa hamahelmi marioita ja mario kentistä tuttuja kavereita ja lopulta ne päätyvät jääkaappimagneeteiksi :D