23.3.2009

Mitä yhteistä on ajalla ja langalla?

Ainakin se, että molemmat juoksevat sujuvasti, kunnes loppuvat, yleensä ikäväksi yllätyksekseni. Mahdollisesti molempia saa myös monissa eri väreissä ja tekstuureissa. En tiedä. Ajattelin joka tapauksessa vilauttaa menneitä ja tulevia lankaprojektejani, koska nykyhetki katosi jonnekin, enkä ole vielä löytänyt sitä, en edes sohvan alta.

Ensin palataan kasiluokalle. En ole koskaan tullut toimeen ompelukoneiden kanssa: niistä lähtee tarpeetonta meteliä ja kiemuraiset tikkaukseni muistuttavat aina juopuneen matkaa kotiin. Kankaat menevät röykkyyn ja neulat katkeilevat. Puikkoja tai koukkuja sen sijaan en ole ikinä pelännyt, joten otin yläasteella valinnaista rättikässää ja neuloin elämäni ensimmäisen villatakin.

Kurssin päätteeksi se sai vuolaat kiitokset ja korkeimman arvosanan, mutta on sitten unohtunut vanhempieni kaukaiseen eteisenkaappiin, eikä ole päässyt käyttöön kuin erässä kevättalvisessa improlarpissa. Olen siitä silti ylpeä, kuin hyvin käyttäytyvästä, kauniiksi kasvaneesta tyttärestä, jota en tapaa kovin usein.



Freyja
Lanka: Novita Seitsemän veljestä, mudanvihreä
Puikot: 3,5

En löytänyt mieluisaa ohjetta tuolloin, kun Ravelrya ei vielä ollut ja internetkin oli jotain modeemin kautta lähestyttävää ja tuntematonta. Niinpä yhdistelin ja sovelsin kässänopen avustuksella useampaa ohjetta. Silmukkamäärät ja sellaiset otin Novitan pikkiriikkisestä ohjelehtisestä, persoonallisen palmikon Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet-kirjasta. (Viikinkiteema jatkuu!) Omia modauksia ovat mm. kellottavat hihansuut ja vetoketjun vaihtaminen nappeihin.


Muistan vieläkin, kuinka hieno hetki nappien, niiden juuri oikeiden löytäminen oli. Siinä samassa neule heräsi eloon, koko mahtavassa maanläheisyydessään.


Nimesin takin sen viikinkipalmikkojen kantaman nimen mukaan. Freyja on muinaisen skandinaavisen aasauskon tunnetuin jumalatar, ruotsalaisten oma Aino; kaunis, hedelmällisyyttä, taikaa ja kuolemaa kantava Äiti Maa. Sitä paitsi yksi Final Fantasy -pelisarjan kiinnostavimmista hahmoista on hänen kaimansa.


Olen pitänyt takkia pikemminkin taidonnäytteenä kuin käyttövaatteena. Seitsemän veljeksen polyesteri on tuntunut hiostavalta ja villa kutisevalta. Mutta kun kuvasimme takkia alkukevään auringossa, siinä olikin yllättävän viihtyisä olla. Voisin oppia jopa pitämään siitä, jos aloittaisin varovasti pukemalla sen vaikka epävirallisiin, talvisiin sukujuhliin.


Sitä iänikuista tunikaa odotellessa ainakin. Kappaleet ovat olleet valmiina jo pari kuukautta, mutta en saa hihasaumasta nättiä ja istuvaa. Hypläsin kaipauksella Freyjan siistejä saumoja ja yritin turhaan muistella miten olin saanut ne aikaiseksi…


Turhautuneena olen kääntynyt jo uusien neuleprojektien puoleen. Syntymässä on hartiahuivi (siinä ei ainakaan ole saumoja!) äidille ja täyteläiset ”mökkisukat” itselle. Muistakaa palata kurkkimaan.

2 kommenttia:

Isosisko kirjoitti...

Onpa hieno villatakki!
Uskomatonta, kuinka sulla on ollut silloin jo varma oma maku, värin ja mallin perusteella tämä voisi olla ihan hyvin uusimpia töitäsi. Hiukan toisenlaisia olivat allekirjoittaneen neuleet yläasteella. Onhan siitä tietty vähän kauemmin aikaakin (seli seli)

Lisää hienoja postauksia odotellessa keväiset terveiset sinne!

Elen kirjoitti...

Kiitos ja terveisiä takaisin! :)
Tyylini ei tosiaan ole paljoa muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana... Luonto on aika ajaton tykkäämisen kohde. :)