11.12.2009

Pikkujouluhiutaleita

Muistin tässä eräänä pimeänä iltana, että virkkaustöitähän voi tärkätä, ja sain äkillisen inspiraation näprätä lumihiutaleita vaatimattoman joulukoristevarastoni jatkoksi. Ravelrysta löytyi runsaasti ohjeita ja kaapista kalalankaa. Käytin kaikkiin 1,5 -koukkua ja tärkin korvasi sokeri.

Näitä syntyi näpsäkästi yksi illassa, mutta sokerivesi värjäsi valmiiksi kellahtavan langan aika ruman väriseksi. Pelastin tilanteen maalaamalla hiutaleet valkoisella akryylimaalilla, ja nyt ne ovat somia kuin sokerikakkuset!

Northern Snowflake (Karp Styles Crochet & Knitting)


Nämä kävisivät mainiosti kuusen oksille, jos minulla vain olisi kuusi. Alun perin ajattelin tehdä viisi tai kuusi ja ripustaa ne siimalla verhotankoon. Sidon nämä kai kuitenkin lahjapakettien päälle koristeeksi.

Lacy Snowflake (JPFun Crochet Club)


Ekaluokalla minut muuten puettiin tyllihameeseen ja pistettiin tanssimaan typerää lumihiutalepiiritanssia koulun joulujuhlassa. Koin sen jostain syystä äärimmäisen nöyryyttävänä, enkä ole sen koommin halunnut esiintyä missään koulun tilaisuuksissa. Sen sijaan laadin käsikirjoitukset moniin ala-asteen juhlanäytelmiin. (Tieni introvertiksi, osa 11…)

Perinteinen hiutale (Australian Women’s Weekly)


”Yksikään lumihiutale ei ikinä putoa väärään paikkaan.”
- Kiinalainen sananlasku -


Tunnelmallista talviaikaa!

Ei kommentteja: