Tämän
henkilökohtaisen pikkubuumin (mulla pitää aina olla joku buumi päällä) siemen oli
oikeastaan siinä, kun leikillämme
ideoitiin määrittelemättömässä
tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttäviä
hääjuhlia. (Sukulaiset, huomatkaa kursivoinnit.) Millaisen mekon haluaisin, jos
saisin millaisen vaan?
En
ainakaan valkoista. Mutta ison ja vanhanaikaisen. Olen aina ollut sitä mieltä,
että jos kerran pitää mekkoon pukeutua, sen pitää olla mahdollisimman juhlava
ja monimutkainen, as in, vaivan arvoinen. Paljon alushameita ja yksityiskohtia,
vähän pitsejä ja nyörejä, ehkä korsettikin. Eli sellainen viktoriaaninen!
Mieluiten joidenkin epäsovinnaisten, pitkävartisten nyörikenkien kanssa. Koska
alushameita ja monokkeleja tai ei, pitäähän sitä pystyä nousemaan junaan tai
zeppeliiniin jos Viiltäjä-Jack tai jättimustekala pääsee valloilleen. And kick
some ass.
Olen
oikeastaan aina pitänyt viktoriaanisista vaatteista. Liiveistä, ruusukkeista,
silintereistä, pitsihuiveista ja sen sellaisista. Räätälöityinä, tietenkin. Katselin
vasta Yleltä uuden Great Expectations
-adaptaation ja inspiroiduin siitäkin kovasti. Todella laadukkaasti tehty kolmiosainen
minisarja, suosittelen. Samoin kuin Abney Parkin musiikkia.
Sanon
tämän siksi, että vaikutteita saattaa näkyä. Näissä ja tulevissakin kätten
töissä.
Green Parlor
Ohje:
mukailtu Zoom Yummy -blogista, koriste omasta päästä (tarkemmat ohjeet
Ravelryssä)
Lanka: 7
Veljestä, Irish green, n. 75 g; koristeessa musta Novita Tennessee
Koukku: 3,0
mm
Purple Parlor
Ohje: mukailtu Zoom Yummy -blogista, koriste A Common Thread -blogista
Lanka: 7
Veljestä, vanha violetti, n. 75 g; koristeessa hopeanharmaa Novita Tennessee
Koukku: 3,0
mm
Nämä
tossut ovat yhtä neroutta alusta loppuun. Totesin eräänä sunnuntaiaamuna, että
tohveleille olisi käyttöä, ja illalla minulla oli tämmöiset. Helppoa, nopeaa,
eivätkä vajaat seiskaveikkakerät voisi mennä parempaan tarkoitukseen.
Koristelumahdollisuudetkin ovat käytännössä rajattomat – mietin myös mustia
tossuja valkoisilla ruusukoristeilla. Ehkä jonain tylsänä sadepäivänä...
Nämä
istuvat omaan jalkaani täydellisesti – mutta tein kyllä muutamia muutoksia: a.)
lisäsin varsinaisten lisäyskerrosten jälkeen vielä yhden pylvään joka kerros
niin kauan kuin virkkasin pyörönä. b.) En edes laskenut tasona virkattuja
kerroksia, tein vain siihen asti, kun sovitettaessa tuntui sopivalta. c.) Suljin
kantapäänkin kiinteillä silmukoilla, tossun ulkopuolelta käsin. d.) En
virkannut reunusta suuaukon ympärille lainkaan, koska siitä tuli ruma. Muuten
voin kyllä suositella ohjetta. Suorastaan painokkaasti.
Vielä
överimmin viktoriaanis- tai ehkä goottityylinen on tämä pitsikoru, jonka
virkkasin juhlavaatteiden kanssa käytettäväksi:
Asphyxiation (The AntiCraft, Lughnasadh 2006)
Lanka:
jotain Coatsin mustaa virkkausrihmaa
Koukku:
2,0 mm
Tähänkin
ohjeeseen miellyin suuresti. Yksittäiset motiivit ovat kauniita ja niin mukavia
väkertää, että olen yrittänyt keksiä niille muitakin osuvia käyttökohteita,
toistaiseksi tuloksetta. (Liivi ehkä? Tai liina. Valoverho kuulostaa himpun
kunnianhimoiselta.) Tähän pantaan motiiveja upposi neljä. Ohjeenmukaisen ruusun
jätin pois, ja kiinnityslaitteiksi ompelin hakasten sijaan mustat
silkkinauhanpätkät. Ne on hankala sitoa tarpeeksi tiukalle, mutta muuten toimii
hyvin. Ihan tulee sellainen mustuuteen tukehtuva ja morticia-addamsmainen olo.
Kuvan
toinen koruluomus syntyi vähän helpommalla: Löysin nappilaatikosta
koristeavaimen, jonka olen joskus noukkinut mukaani jostain. En edes muista
mistä, mutta jotain nurkkia olen kai ollut siivoamassa. Pujotin karkeimman
hopeanvärisen kaulaketjuni sen läpi, ja se oli just niin haastavaa. Älkää tehkö
perässä. Trendien aloittaminen vähän niin kuin murskaisi tän väärinymmärretyn
nonkonformistin imagon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti