Antiikkia, antiikkia

Anteeksi, anteeksi. Toistan taas sen yleisimmän avausfraasin: joo, on ollut vähän hiljaista. Syynä yksinkertaisesti se, että energiani on viime aikoina riittänyt vain juuri ja juuri niihin juttuihin, jotka on ollut ihan pakko tehdä. Nähtävästi olen vielä sen verran viime sukupolvea ja vielä sen verran tervearvoinen, ettei blogin päivittäminen olekaan tärkein prioriteetti. (Eli mulle on tärkeämpää esimerkiksi syödä ruokaa kuin valokuvata sitä! Instagram will never take me alive!) 

Olen myös viettänyt paljon aikaa vanhempieni kotona, joka on käytännössä vanhojen taide- ja käsityöprojektieni hautausmaa. Tai museo. Aika moni vanhakin tekele on nimittäin esillä. Kuten tämä pikkuruinen ristipistoliina: 

En muista missä olen tämän tehnyt tai mistä olen tuon (davegibbonsmaisen) väriyhdistelmän vetäissyt, mutta jotenkin se toimii. 

Tekstiilitöiden lisäksi nurkissa pölyyntyy akryyliväreillä taannoin maalaamiani kiviä: 

 

Takapuolille niihin on maalattu oikein nimetkin. Pöllö on tietysti Athene. Pesukarhu on muistaakseni Rafael. Ja kissa on Andromeda. Ajattelen samaa kuin tekin: taas löytyi yksi peruste sille, miksi minun ei kannata hankkia lapsia. Niillä olisi ihan perkeleellinen elämä ja identiteetti. 

Tällä ruusulla ei sentään ole nimeä. Koska a rose by any other name would smell as sweet. Paitsi tämä kyseinen ei kyllä tuoksu millekään. Koska se on oikeasti kivenmurikka. Samanmuotoinen ja -kokoinen kuin Roope Ankan Hanhenmunahippu. 

 ...Ja heitetään kaupanpäällisiksi vielä pari suunnilleen vuosikymmenen vanhaa tussipiirustusta. Koska olen puhunut mustesuhteestani ennenkin. Mitään syvällisempää merkitystä näillä ei ole. Toiseen otin mallia jostain 60-luvun äikänkirjasta, toiseen jostain naistenlehden kampausartikkelista. Päättelette varmaan, kumpi on kumpi, koska pipo ei ole kampaus. Ruusu on oma lisäys – eikä tämäkään yksilö muuten tuoksu millekään. 

Näitä on siellä paljon lisääkin. Tauluja seinällä ja askarteluja laatikoissa. Jatko-osaa on siis lupa odottaa. (Sikäli kun kukaan oikeasti odottaa jatko-osia – nehän ovat liki poikkeuksetta pettymyksellisiä.) 

Vanhoja kättentöitä on kaiveltu monissa suomalaisblogeissa viime aikoina eilen tein -blogin Hannen haasteesta. Ei siis ole pölyinen postaus tämä, vaan todella hip & cool. Osallistuu blogosfäärin genrekohtaiseen dialogiin kivasti.