Zeitgeist on nyt siis gootimpi, mutta toisaalta myös pehmompi kuin koskaan. Pelottavia ja rappiollisia kuvia ei nimittäin ole lainattu teinien popkulttuuriin sellaisenaan, vaan kukkean sokerikuorrutteen kera. Sen voin vielä sulattaa, että merirosvojen keripukki unohtuu paheellisten pikku seikkailujen lomaan, mutta kenties järkyttävimmän inflaation ovat kärsineet vampyyrit. Nykyvampyyri ei suinkaan ole karvainen lepakko tai vielä karvaisempi, vanha Vlad. Ei, nykyvampyyri on a.) teini-ikäinen b.) herrasmies c.) kuin luotu juuri sinun poikaystäväksesi.
Vaikka suosittuja teini-idolivampyyrejä löytyy liuta myös mangan ja animen puolelta (Hellsing, Vampire Hunter D), ilmiön aallonharjalla on tällä hetkellä arizonalaisen kirjailijan, Stephenie Meyerin Twilight-saaga, jota on julkaistu alkukielellä jo neljä osaa. Koko sarja perustuu fantasioinnille vampyyripoikaystävästä ja on niitattu kokoon danbrownmaisen helppolukuisella aikakauslehtikielellä, runsaalla dialogilla ja kärjistyneiden ihmissuhteiden dramaattisilla käänteillä. Päähenkilö Bella Swan on samastuttavaksi suunniteltu kömpelö jenkkiteini, joka muuttaa sumuiseen pikkukaupunkiin U.S.A.:n luoteisosiin vain rakastuakseen salaperäiseen, ihanaiseen luokkatoveriinsa Edward Culleniin. Edward malliperheineen paljastuvat ei-niin-yllättäen vampyyreiksi, joilla on kaikilla kaikkea: ulkonäköä, rahaa, salaisuuksia, pitkää ikää ja suuria tunteita.
Kaiken kaikkiaan Meyerin vampyyrikäsitys on äärimmäisen siloiteltu: epäkuolleiden ihot ovat kyllä kalpeita, mutta kimaltelevat kauniisti auringossa; he hamuavat toki verta, mutta ovat hyveellisyyttään päättäneet metsästää ihmisten sijasta karhujen kauloja. Edwardista on kauhu kaukana. Päinvastoin, hänessä yhdistyy kaikki epärealistisen kiiltokuvapojan elementit: hän on toisaalta hyväsydäminen, huumorintajuinen ja kohtelias, toisaalta hänen satavuotinen historiansa on hämärän peitossa ja hänen verenhimonsa tekee jokaisesta halista hieman vaarallisen. Hän on karikatyyri teinityttöjen hartaimmista toiveista ja juuri sillä Meyer myy. Kielenkäyttökään ei turhaan halua kiinnittää huomiota itseensä, jottei illuusio häiriintyisi.
Vaikka Meyerin vampyyrimytologian ympärille on netissä päässyt muodostumaan jo pieniä alakulttuureja ja suosio on muutenkin valtava, kaikki nuorille suunnatut vampyyrikirjat eivät tietenkään ole nyrjähtäneitä harlekiinitarinoita. Kontrastiseksi esimerkiksi asetettakoon nuortenkirjalegenda S.E. ”Me kolme ja jengi” Hinton, joka julkaisi pari vuotta takaperin nuortenromaanin Vampyyrin palvelija. Myös hänen vampyyrinsä on kyllä tihkusateisen amerikkalaiskaupungin rikas gentleman, mutta toisaalta hahmossa on myös selvää vierautta, julmuutta ja arvaamattomuutta, klassisen vampyyrikuvan kulmakiviä. Hinton on nykyaikaistanut, muttei kesyttänyt omaa vampyyriään, eikä kirjassa oteta lainkaan kantaa hahmon hyvyyteen tai pahuuteen. Hänet, kuten koko kertomus kuvataan kyseisen pikkukylän mielisairaalaan suljetun entisen merimiehen näkökulmasta.
Samoin kuin Taru sormusten herrasta, Dracula on erilaisia mielikuvituksia halki aikojen kiihottanut teos, joka aloitti myytin. Myyttiä on jalostettu ja jalostettu, ja kehityksen varrelle on mahtunut monia mielenkiintoisia väliasteitakin. Ellen Datlow on toimittanut parikin hirvittävän rumilla kansikuvilla aseistettua vampyyriantologiaa, joissa käsitellään hyvin erilaisia vampyyreitä – ei pelkästään verenimijöitä, vaan myös toisten ilosta ja elinvoimasta eläviä hypnotisoivia elämänmuotoja. Ei vain verestä ja Aavistus verta sisältävät eri kertojien tarinoita 1900-luvun eri vuosikymmeniltä. 1900-luvun loppupuolella myös Anne Rice loi oman kulttimytolgiansa Egyptissä siinneillä vampyyreillään. Hänen vampyyrinsä ovat paitsi vahvasti eroottisia myös pohjattoman kiinnostuneita historian kulusta ja omasta roolistaan siinä. Ricen pitkät ja hitaat Vampyyrikronikat perustuvat lähinnä filosofisille ja angstisille henkilökuville ja ovat luku sinänsä.
…Ja tähän on tultu. Draculasta Lestatiin ja Leastista Edward Culleniin. Samalla tavoin kuin Tolkienin flegmaattiset haltiat ovat muuttuneet niukkapukeisiksi Elfquest-pimuiksi, inhottavasta kreivi Draculasta on kuoriutunut unelmavävy. Nyt sopii enää arvailla voidaanko vampyyrikäsitystä vielä entisestään pehmentää, onko koko vampyyrimythos kuollut, vai pistettäisiinkö pitkähampaiset ystävämme vihdoin pakettiin ja lähetettäisiin takaisin kauhun puolelle…
(Tietoa, kansikuvia ja lyhyitä arvosteluja näistä ja muistakin vampyyrikirjoista löytyy Risingshadow’n spefi-kirjastosta. (Omat arvosteluni nikillä Varjolehti.) )
