Silmäsin
tässä läpi vanhoja blogitekstejäni ja pohdin, pitäisikö esittää julkinen
anteeksipyyntö. Kirjoitustyylini on nimittäin paikoin niin polveilevaa ja
poukkoilevaa, että se ärsyttää jopa minua. Kirjoitushetkellä on aina yhtä
viihdyttävää etsiä niitä vähemmän ilmeisiä synonyymeja, mutta jälkeenpäin
luettuna tällainen sarjairrottelu on kieltämättä himpun tuskastuttavaa, ainakin
paikoitelleen. En vain tunnu pääsevän siitä eroon. Pääni on oikea
assosiaatioautomaatti: en voi katsoa mitään näkemättä samalla jotain muuta.
Niin, että jos ulosantini on välillä sekavaa, voitte vain kuvitella millaista täällä
sisällä on...
No jaa.
Joudun kirjoittamaan koulua varten pitkiä, asiallisia analyyseja (believe it!),
joten en aina oikein jaksaisi editoida itseäni. Pystyn korkeintaan lupaamaan,
että pidän lennokkaimmat kielikuvat omana tietonani – legendaarisiksi muodostuneita
ilmauksia kuten "mutkittelee kuin kiinalaisen lohikäärmeen ohutsuoli"
tai "one of those days when everyone sounds like the retarded unicorns
from Charlie Goes to Candy Mountain"
on varmaan jo ihan tarpeeksi. Sen kummemmin en kuitenkaan aio tapojani
parantaa, joten jääköön anteeksipyyntökin tältä erää. Kunhan tiedätte, että
säälin kyllä kanssaihmisiäni...aina välillä.
Sanonpa
siis varsinaisen asiani riisutussa muodossa tällä kertaa – katsotaan, onko
kellään kivaa:
Tein
huivin. Taas. Oikeastaan jo keväällä. Rähjääntyi Puolan ja Berliinin -matkalla.
Pingotin uudestaan valokuvia varten.
Minä nyt
halusin tällaiset. Nuo värit – ah, parhautta. Eikä kaapistani (yllättäen) löydy
varmaan ensimmäistäkään vaatekertaa, jonka kanssa ne riitelisivät. Ei sillä,
että siniharmaat ja kylmät ruskeat kovin temperamenttisia luonteita olisivat
muutenkaan...
Noudatin
pääasiassa CanCans-hanskojen ohjetta, koska ne ovat mukavanpituista ja
tyköistuvaa mallia – löysät hanskat tulevat vain tielle ja lyhyistä on vähän
iloa. Ohjeen alkuperäinen koriste, sellainen yksinkertainen salmiakkisiksak ei
kuitenkaan miellyttänyt silmääni yhtään. Vaihdoin sen siis tähän
Baijerilaisista sukista tuttuun palmikkoon, jonka vaihduntakuviomaisuus
miellyttää minua kovasti. Näen siinä kaikenlaista nelilehdykäisistä kukista ja
vanhoista kolikoista rinkeleihin ja kelttiläisiin kivikaiverruksiin. Mikä
parasta, se on vain kaksi silmukkaa alkuperäistä kuviota leveämpi, joten modaaminen
oli helppoa: neuloin vain sileää silmukan verran vähemmän kummallakin
kämmenselkäpuikolla. Plus neuloin kaikki joustinten oikeat silmukat takareunastaan,
ihan vaan siksi, että tykkään twisted ribistä enemmän kuin tavallisesta
ribistä. Haa.
Jos törmää
kirjastossa teokseen nimeltä "Kaiken oudon ensyklopedia", kuka ei lainaa sitä, kysyn vaan? (Ja joo,
tykkään Heavy Rainista. Origameja, orkideoja, traumaperäistä amnesiaa, muita hulluja ja naurettavan teknisiä aurinkolaseja - what's not to love?)
Pakko muistaa, koska kappale on saanut osakseen jatkuvasti suurempaa ihailua. Ohjettakin on pyydelty taholta jos toiseltakin.
No, nyt sitä saa! Ravelrysta. Täältä. Kiitokset vain ohjeen testaajille! :)
Esittelyteksti tähänkin:
"Enjoy crotcheting? But feeling uncomfortable with that lacy,
grandmotherish vintage feel that crocheted decorations tend to have?
Fear not! For what is crotcheting but algorithms? And what could result
into cleaner, more modern shapes than the simplest of mathematics? This
is not your Great Auntie’s doily - though it might as well be. Hardly
anything is more timeless than fractals, after all.
Whether you are a proud nerd or simply someone who appreciates the
secret symmetries of whirlpools and sea shells, here’s a unique
decoration piece for you! Enjoy!"
Inspiraatio tähän liinaanhan ei ollut täysin jumalainen ja sisäsyntyinen vaan lähti toisen virkkurin kuvista. Tämä puolestaan oli noudattanut jonkun pölyisen (suomalaisen) käsityölehden ohjetta. Itse on ole nähnyt alkuperäisestä ohjeesta riviäkään, joten tekijänoikeusaktivistikaverini vakuuttivat, että jos kirjoitan paperille oman luomisprosessini voin ottaa sen omiin nimiini. Kaikki eivät kuitenkaan liene samaa mieltä: aina välillä joku viestittää nähneensä kuvia
samanmoisesta liinasta milloin milläkin puolella maapalloa. Mutta onko
se minun vastuullani, jos en koskaan ole nähnytkään niitä amerikkalaisia, kreikkalaisia
ja venäläisiä kuvia tai lehtiä, joista nuo ihmiset puhuvat?
Ei minusta, mutta olen silti valmis muuttamaan ohjeen ilmaiseksi, jos tarpeeksi moni väittää ahneeksi paskaksi. Jos tarpeeksi moni väittää ideavarkaaksi, saatan tietysti vetää ohjeen pois jaosta kokonaan. Joten haaste: Ajatuksia? Protesteja? Näistä aiheista kannattaa joka tapauksessa keskustella, enkä luovana ihmisenä halua olla millään väärällä puolella.
Tohtori
Livingstone, oletan, että olen löytänyt aivan uudenlaisen blogilimbon:
sisäasiainministeriö lähetti luottovalokuvaajani susirajalle. Siksi en ole
saanut kesäneuleistani julkaisukelpoisia kuvia. Kävin kyllä läpi kaikki vanhat
IRC-Galleria-niksit, mutta tämä ei ole IRC-galleria. Tämä on blogi.
Kunnianarvoisa sellainen.
Onneksi personal
rajajääkärini käy silloin tällöin lomilla. Tai no, "lomilla". Pistin
sen raakalaismaisesti kuvaushommiin heti juna-asemalla:
Lanka: (se
ihanan) hopeainen Novita Tennessee, n. 90 g
Puikot:
4.0 mm
Napit:
metallia, ompelulaatikon aarteita
Sanalle
"waist coat" ei vain ole hyvää suomenkielistä vastinetta. Ei tämä
sentään mikään liivi ole, vaan jotain coolimpaa.
Tein helmoista
himpun pidemmät kuin ohjeessa kehotettiin - 'cause I wanted more of the good
stuff. Tästä seurasi tosin melko epämääräiset mittasuhteet. Tai ehkä tavallinen
t-paita ei ole paras mahdollinen aluskerros? Ei kiinnosta. Tämän neuleen
tarkoituksena ei ole asetella kurvejani nykyisen kauneusihanteen vaatimiin
paikkoihin. Ei, sen tarkoituksena on olla vaan. Kaunis ja bad-ass.
Juuri
neuleiden kuvaaminen on muuten inhokkiosani tässä bloggausprosessissa, lähinnä
siksi, että olen ehkä maailman epävalokuvauksellisin ihminen. Hyvänä päivänä noin joka kymmenes
kuva on sellainen, jossa en näytä siltä, että olisin juuri syönyt jotain elävää,
kutsunut kuvaajaa ihmepervoksi tai menettänyt jonkin ruumiinosani jossain kummallisessa
esterataonnettomuudessa. Mutta tällä kertaa pääsin sentään kiipeilemään
höyryveturin päälle! All aboard!
Tässä
projektissa oli jotain todella tyydyttävää. Ihan jo siksikin, että opin
vääntämään pikkupalmikoita ilman apupuikkoa, ja työ sujui yllättävän vitkaan. (Ehkä
viikko/sukka noin iltapuhteina.) Se, että kaikki palmikkojen oikeat silmukat on
neulottu takareunastaan, antaa kuvioille vielä ekstraprofiilia. Aika todella
juhlavan näköiset. <3
Siksi
toisekseen, tuo väri. Siinä on jotain puhuttelevaa. Todella in-.your-face
sininen. Kirpeä, syvä turkoosi, jota kökkö pokkarikamerani ei kerta kaikkiaan
saanut kääntymään pikseleiksi. Ei edes vastavärin avulla. Niin, että joudutte
nyt googlettelemaan, jos haluatte tietää, miltä tuo lanka oikeasti näyttää.
(Siinä on vähäsen
gradumatskua. Huomatkaa ihastuttavat pupumerkkilaput.)
Huonot.
Minusta on
tainnut tulla lankahamsteri. Minusta, joka aina olen ollut niin hyvä hillitsemään
materiaaliset mielitekoni. Kattokaa ny tätäkin:
Siinä on
muutama pusero. Jos joku vaan ehtis tekemään.
Joka lajia
löytyy: ColourMartin kashmir-silkki-jatiesmitä-sekotetta, ranskalaista bambua,
Karnaluksista kaapattua puuvillaa ja uusimpana tulokkaana vielä Cascaden Eco
+:aa (on muuten pehmeää villalangaksi!). Hienointa on, että vain tuon Eco +:n
tuleva olomuoto on täysin päätetty. (Siitä tulee Aidez! ...joskus syksyllä.)
Lanka on
kirjojen ohella ollut minulle niitä harvoja asioita, joita ei muka voi olla liikaa.
Mutta nyt kun kaappiin ei mahdu enempää (eikä muuten mahdu kirjahyllyynkään),
saatan joutua akkommodoimaan tätä skeemaa vähän...
Lankadieetti
olisi kai paikallaan. Mutta jos vastaan kävelee kympin tai parin puserolangat,
niille on vähän vaikea sanoa ei. Niillä ei ehkä ole kauriinsilmiä, mutta kovin
pehmoisia ne kyllä on...
Tämän
henkilökohtaisen pikkubuumin (mulla pitää aina olla joku buumi päällä) siemen oli
oikeastaan siinä, kun leikillämme
ideoitiin määrittelemättömässä
tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttäviä
hääjuhlia. (Sukulaiset, huomatkaa kursivoinnit.) Millaisen mekon haluaisin, jos
saisin millaisen vaan?
En
ainakaan valkoista. Mutta ison ja vanhanaikaisen. Olen aina ollut sitä mieltä,
että jos kerran pitää mekkoon pukeutua, sen pitää olla mahdollisimman juhlava
ja monimutkainen, as in, vaivan arvoinen. Paljon alushameita ja yksityiskohtia,
vähän pitsejä ja nyörejä, ehkä korsettikin. Eli sellainen viktoriaaninen!
Mieluiten joidenkin epäsovinnaisten, pitkävartisten nyörikenkien kanssa. Koska
alushameita ja monokkeleja tai ei, pitäähän sitä pystyä nousemaan junaan tai
zeppeliiniin jos Viiltäjä-Jack tai jättimustekala pääsee valloilleen. And kick
some ass.
Olen
oikeastaan aina pitänyt viktoriaanisista vaatteista. Liiveistä, ruusukkeista,
silintereistä, pitsihuiveista ja sen sellaisista. Räätälöityinä, tietenkin. Katselin
vasta Yleltä uuden Great Expectations
-adaptaation ja inspiroiduin siitäkin kovasti. Todella laadukkaasti tehty kolmiosainen
minisarja, suosittelen. Samoin kuin Abney Parkin musiikkia.
Sanon
tämän siksi, että vaikutteita saattaa näkyä. Näissä ja tulevissakin kätten
töissä.
Green
Parlor
Ohje:
mukailtu Zoom Yummy -blogista, koriste omasta päästä (tarkemmat ohjeet
Ravelryssä)
Lanka: 7
Veljestä, Irish green, n. 75 g; koristeessa musta Novita Tennessee
Lanka: 7
Veljestä, vanha violetti, n. 75 g; koristeessa hopeanharmaa Novita Tennessee
Koukku: 3,0
mm
Nämä
tossut ovat yhtä neroutta alusta loppuun. Totesin eräänä sunnuntaiaamuna, että
tohveleille olisi käyttöä, ja illalla minulla oli tämmöiset. Helppoa, nopeaa,
eivätkä vajaat seiskaveikkakerät voisi mennä parempaan tarkoitukseen.
Koristelumahdollisuudetkin ovat käytännössä rajattomat – mietin myös mustia
tossuja valkoisilla ruusukoristeilla. Ehkä jonain tylsänä sadepäivänä...
Nämä
istuvat omaan jalkaani täydellisesti – mutta tein kyllä muutamia muutoksia: a.)
lisäsin varsinaisten lisäyskerrosten jälkeen vielä yhden pylvään joka kerros
niin kauan kuin virkkasin pyörönä. b.) En edes laskenut tasona virkattuja
kerroksia, tein vain siihen asti, kun sovitettaessa tuntui sopivalta. c.) Suljin
kantapäänkin kiinteillä silmukoilla, tossun ulkopuolelta käsin. d.) En
virkannut reunusta suuaukon ympärille lainkaan, koska siitä tuli ruma. Muuten
voin kyllä suositella ohjetta. Suorastaan painokkaasti.
Vielä
överimmin viktoriaanis- tai ehkä goottityylinen on tämä pitsikoru, jonka
virkkasin juhlavaatteiden kanssa käytettäväksi:
Tähänkin
ohjeeseen miellyin suuresti. Yksittäiset motiivit ovat kauniita ja niin mukavia
väkertää, että olen yrittänyt keksiä niille muitakin osuvia käyttökohteita,
toistaiseksi tuloksetta. (Liivi ehkä? Tai liina. Valoverho kuulostaa himpun
kunnianhimoiselta.) Tähän pantaan motiiveja upposi neljä. Ohjeenmukaisen ruusun
jätin pois, ja kiinnityslaitteiksi ompelin hakasten sijaan mustat
silkkinauhanpätkät. Ne on hankala sitoa tarpeeksi tiukalle, mutta muuten toimii
hyvin. Ihan tulee sellainen mustuuteen tukehtuva ja morticia-addamsmainen olo.
Kuvan
toinen koruluomus syntyi vähän helpommalla: Löysin nappilaatikosta
koristeavaimen, jonka olen joskus noukkinut mukaani jostain. En edes muista
mistä, mutta jotain nurkkia olen kai ollut siivoamassa. Pujotin karkeimman
hopeanvärisen kaulaketjuni sen läpi, ja se oli just niin haastavaa. Älkää tehkö
perässä. Trendien aloittaminen vähän niin kuin murskaisi tän väärinymmärretyn
nonkonformistin imagon.
Eli lepo
on raskasta. Tuli taas sekin todistettua, kun käytiin minilomalla Tallinnassa
viime viikonloppuna. Tarkoitus oli syöpötellä, katsella keväisiä maisemia ja
löhötä kaikessa rauhassa neljän tähden hotellissa. Vähän toisin kävi:
kanssamatkaaja sai ruokamyrkytyksen M/S Nordlandian sunnuntaibrunssilta ja
karttojen mittakaavat olivat odotettua pienemmät. Niinpä päädyttiin näyttämään
tavanomaisilta puistoihin oksentelevilta viinaturisteilta ja jalkapohjiin tulleiden
rakkojen laskemiseen tarvittiin toisenkin käden sormia...
Jokin
sentään onnistui yli odotusten, nimittäin shoppailu! Pikkulinnut ovat laulaneet
sellaisesta käsityöihmisen pyhiinvaelluskohteesta kuin Karnaluks. Pitihän sen
ihme nähdä: paikkaan oli vanhasta kaupungista noin puolen tunnin tarpominen, se
oli vaikea löytää, siellä oli kuumaa ja ahdasta, eivätkä bussilastilliset
stressaantuneita suomalaismummoja mitenkään parantaneet ensivaikutelmaa, mutta
miten hieno saalis:
Reilulla
parillakymmenellä eurolla mukaan tarttui:
-
merseroimatonta puuvillalankaa pienen kesäpuseron verran (tais olla 1,20 €/kerä,
nam)
- isoja
virkkauslankakeriä superherkullisissa väreissä (muutaman euron kukin)
- pitkät
bambupuikot ja koukkuamiskoukku (en ole ikinä kokeillut koukkuamista, mutta
kuulostaa mukavalta!)
- ehdottoman
välttämätöntä pikkutilpehööriä, kuten nappeja, limenvihreitä hakaneuloja ja
hiuslenkkejä (ei kuvassa)
Etualan
pullonvihreä vyyhti on ohuenohutta, pehmoisenpehmoista italialaista merinoa
(BBB filati Merinos Extra). Löytyi Viru-keskuksen Liina Lõngad -nimisestä
lankapuodista hullun halvalla: puolitoista kilometriä kuudella eurolla! Olin
täysin vakuuttunut, että hintalapussa on virhe, mutta tuon summan kassatyttö
löi kyllä koneeseen. Ihan naurettavan halpaa!
...niin
kuin oli muuten ruokakin. Kunhan myrkytyksen oireet hieman tasaantuivat,
käytiin Munga Keldarissa hyvin, hyvin myöhäisellä illalliselta ja oltiin niin
ruokaan, atmosfääriin, palveluun kuin loppusummaankin todella tyytyväisiä. Hoin
varmaan koko seuraavankin päivän, miten hyvää se savujuustokeitto oli. Myös
Aed-nimisessä ekoraflassa ja samanlaiseen mummolahenkeen sisustetussa
kaakaopaikassa käytiin. Kaubamajan ruokakaupan lattioille kuolattiin pariinkin
otteeseen... Ihan mielettömän hyvää ja halpaa sapuskaa koko kaupunki täynnä –
en käsitä miten se vanhan kaupungin portilla oleva Hesburger voi menestyä!
Tärkein
kulinaarinen kohde oli kuitenkin Viru-keskuksen teekauppa, josta hetken
nuuskuteltuani valitsin Assamia (perushyvä, pehmeän maltainen aamu- ja iltatee),
jasmiinilla maustettua Earl Greyta (sekä jasmiinin että bergamotin aromit
osoittautuivat kyllä omaan makuuni liian vahvoiksi) ja ihanalta tuoksuvaa
Chai-teetä (jota en vielä ole maistanut). Ihania teepannujakin siellä oli,
mutta kun kassi oli jo täynnä lankaa...
Se
kuuluisa alkoholikaappaus rajoittui minun kohdallani tuohon pieneen roséviinipulloon,
joka oli pakko saada lähinnä söötin koon ja etiketin takia, sekä pullolliseen
paikallista vadelmaviiniä, joka näytti siltä, ettei sitä saa Suomesta. (Kerron
kyllä, jos se on superhyvää tai -pahaa.) Lisäksi kassiin piti tietysti kerätä Kalevin
karkkeja – järkytyin aika pahasti vanhan suosikkini lohikäärmekarkkien logonvaihdoksesta:
Karmea.
Myös
Kadriorgin aluetta suosittelen lämpimästi kaikille, joita vanha kaupunki alkaa
kyllästyttää. Vanhoja puutaloja, viehättävä puistoalue ja Tallinnan
taidemuseotarjonta kaikki yhden neliökilsan alueella. Kumun pysyvä nykytaiteen
näyttely oli todella monipuolinen, kiinnostava ja innostava. Käykää.
Ah, kevätaurinko ja trenssikelit! Kävin tänään kolmen tunnin huvikävelyllä. Söin vuoden ekan ulkoilmajätskin, kävin ostamassa yrttien siemeniä ja ulkoilutin uusinta neulomustanikin:
Postapocalapse Punk Ohje: Celerystalk's Inspira Cowl, Steampunk version (Ravelryssa) Langat: Aade Lõng Artistic 8/2, reilu 50 g ja musta Drops Alpaca, 75 g Puikot: 4,0 mm
Poikaystävä antoi synttärilahjaksi uskomattoman väristä vironvillaa. Piti oitis keksiä asuste, jossa värit pääsisivät oikeuksiinsa - enkä olisi voinut paremmin valita! Supersimppeli ohje sopi hyvin tällaiselle kirjoneulerajoitteiselle ja lopputulos on ilmeisesti joko todella tyylikäs tai todella kummallinen, sillä vastaantulijat tuntuvat tuijottavan vielä enemmän kuin tavallisesti. Jaa, siinähän mollotatte. Minä en tästä enää luovu! Ja pelkään, että toinen erivärinen himottais. Kavennuskerroksia on muuten vain yksi. Muut muodot on saatu aikaan langanjuoksujen kireyttä säätämällä. Mitähän loppukerästä tekisi?
Sillan alla ei jää enää kanna. Tai siis, en kyllä kokeillut.
Monet Amerikan-ajalta poimimani ruokasuosikit ovat itse asiassa äärimmäisen epäamerikkalaisia. Sulatusuunivertaukset ja silleen. Yksi rakkaimmista ruokamuistoistani on intialaishenkinen, tomaattipohjainen linssikeitto, jota tulin nauttineeksi niin New Yorkissa kuin Washington D.C.:ssäkin.
Kaupungeilla pyöriessä helpoin ja halvin tapa nauttia lounasta oli poimia kohdalle sattuvista kulmadeleistä täytettyjä leipiä tai pahvisia keittomukeja. Kasvisvaihtoehtona tarjottiin usein lentil soup, eikä kohdalleni kertaakaan sattunut huonoa versiota. Päinvastoin, nautiskelin tyytyväisenä lämmintä, aromikasta ja ravitsevaa kolmen dollarin annostani, kun kaverit järsivät kuivia, kaksi kertaa niin kalliita patonkejaan. Arvatkaa kenellä oli rahaa ostaa jälkkäriksi vielä jättimuffinssi!
Pitkällisen muistelun, maistelun ja reseptien tutkimisen jälkeen olen lopulta kehittänyt oman version:
Pilko kasvikset pienehköksi silpuksi. Lorauta öljy parilitraisen kattilan pohjalle ja sekoita siihen mausteet. Lämmitä öljyä ja mausteita kunnes ne alkavat tuoksua ja lisää silputut kasvikset. Paista kasviksia sen verran että ne pehmenevät ja huuhtele samalla linssit viileällä vedellä. (Huonosti huuhdelluista linsseistä tulee ikävä, pölyinen maku.) Lisää kattilaan linssit ja tomaattimurska. Täytä tyhjä tomaattipurkki viileällä vedellä ja kaada sekin kattilaan. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi kasvisliemikuutio, tomaattipyre ja sokeri. Anna kiehua puolella teholla ainakin 20 minuuttia, mielellään puoli tuntia, aina välillä sekoittaen.
Vinkkejä ja löydöksiä:
Jos kaapissa on sopivaa leipää, mieluiten jotain jyväisää, leikkaan siitä tikkuja, paistan tikut rapeiksi pienessä oliiviöljytilkassa ja dippaan keittoon. Erinomaisen herkullinen tapa nauttia keittoa kuin keittoa.
Tomaattipohjaisiin keittoihin ja kastikkeisiin pitää aina lisätä vähän sokeria. Se leikkaa tomaatin metallista makua ja korostaa sen luonnollista makeutta. (Kokkiohjelmat opettaa...) Chili sin Carneen suosittelisin myös kaneliripausta, mutta tässä ruoassa se pilaa deleistä tutun maun.
En oikein osaa käyttää varsiselleriä muihin ruokiin, joten pilkon ja pakastan ylijäämät. Jäiset sellerit tosin kannattaa lisätä kattilaan vasta sitten, kun tuoreet kasvikset ovat jo melkein valmiita, koska niistä irtoaa vettä.
Ihan loistava arkilounas. Maistuu New Yorkilta. <3 ...in a good way. Viimeisimmässä varsisellerissäni oli muuten ihan ruusun muotoinen kanta:
Sivelin tuohon vanhoja akryylivärejä ja painoin väripapereille selleriruusukkeita. Niistä saa vielä vaikka kivoja pakettikortteja... Joo, on taas niksinurkka vauhdissa.
Ajatelkaa, ostin vasta nyt ensimmäisen kunnollisen neulekirjani: Stich'n Bitch-sarjan Superstar Knitting (toim. Debbie Stroller). Ihan helmilöytö: opastusta just niihin vaikeimpiin tekniikoihin, joita en vielä kunnolla hallitse (kuten veriviholliseni kirjoneule tai tilanteeseen sopivan päättelykonstin hoksaaminen), ja kasapäin toteuttamiskelpoisia puseromalleja. Puikoille voisivat kaikin mokomin hypätä ainakin Melissa Wehylen Lattice, Tricia Royalin The Empire Strikes Back Dress ja Molly Pharissin Leafy Lace Cardigan. Tulevaan vuodenaikaankin sopivia kaikki, hurrah!
Juurikin kevään kunniaksi olen tässä jo jonkin aikaa suunnitellut tulppaanipuskan ostoa. Onneksi anoppi toi narsisseja, niin ei tarvitse enää pähkäillä. Lumoavaa seurata, kun ensimmäiset nuput aukeavat melkein silmissä.
Lisää keväistä väriterapiaa pitää tietysti löytyä sukkalaatikosta: Pacific Reef Lanka: Drops Fabel, violetti, 50 g + Colinette Jitterbug, Mint Julep (?), n. 30 g Puikot: Knit Picks Symphonie, 3.25 mm
Näistä tuli naminnäköiset, mutta vähän lököt. Konepesu tuntui kyllä auttavan siihen vaivaan, eikä tällä kertaa aiheuttanut mitään ei-toivottuja transformaatioitakaan. Ohje on aika lailla ulkomuistini perussukkaa, mutta ajatus lähti näistä Hannan ja Hillasen ihanista "räjähdyssukista". Yritin pääasiassa pitää raidoituksen 1+3 -levyisenä. Kärkiin efektiväriä oli tosin lisättävä asteittain, jotta saisin yhden Fabel-kerän venymään sukkapariksi asti – aika uroteko mielestäni. Neulottu 60 silmukalla varresta varpaisiin päin, jos jotakuta kiinnostaa. Kuvausrekvisiitta on poimittu korkeimman omakätisesti Maltalta.
Tuo trooppinen turkoosi on siis taannoin tilaamastani Jitterbug-yllätyspussista, jonka antimista on muuten jossain välissä syntynyt tämmöinenkin:
Colorimetry (Knitty, Winter 2006) Lanka: Colinette Jitterbug, Copperbeech, n. 25 g Puikot: metallia, 3,25 mm (ne newhavenilaiset) Nappi: metallia, ompeluboksin kätköistä
Kolmas Calorimetryni. Näitä näkyy syntyvän suunnilleen yksi vuodessa. Aina yhtä käteviä käyttää ja helppoja tehdä. Lankaa kuluu minimaalinen määrä ja se voi olla melkein millaista vaan – tosin mielellään nättiä. Tässä tapauksessa viehätys on värityksessä, joka on erikoinen muttei levoton. Ensimmäinen puolikas tuli muuten neulottua Charles de Gaullen lentokentällä Pariisissa. Yöllä. Nukutti ja nälätti niin vietävästi, mutta onneksi oli jotain tekemistä...
Sunnuntairuoaksi meillä on jälleen jännää ulkojapanilaista herkkua eli tätä:
Teen カレーライス:a eli kareeraisua Golden Curry -paketin ohjeen mukaan, mutta korvaan lihan soijasuikaleilla. Mukana on siis runsaasti sipulia, porkkanaa ja perunaa. Jotenkin lämpimän ja kodikkaan mausteista pöperöä – noin valovuoden päässä sushin makumaailmoista, mutta mikäs siinä. Tän ja Spotifyn voimalla sais syntyä pari sivua gradua (myös) tänään. Yöpöydällä odottelevat myös Miehet jotka vihaavat naisia ja Humiseva harju, jos elämä käy liian yksitoikkoiseksi.
