1.5.2010

Tossutellen

Kun ei tuhlaa aikaansa juhlapyhien noteeraamiseen, saa kummasti asioita aikaan. Vappua esimerkiksi on hyvä juhlistaa ihan vain nauttimalla kulhollinen pop cornia ja näpertämällä valmiiksi veikeät villatossut.


En Pointe
(Ulla 3/2007)
Lanka: Aade Lõng Artistic, alle 50 g
Puikot: 3,5 Knit Picks Symphoniet
Koukku: 3,0

Jos ei lasketa erästä lakritsijäätelön näköistä villapalloa, jonka pyörittelin pienellä lammastilalla Turun saaristossa kymmenen vuotta sitten, en ole koskaan huovuttanut mitään. Siksi piti hieman tunnustella maastoa: näistä kumpikin kävi kahdella 40-asteen kierroksella, mutta kaveri ei koskaan sattunut samaan koneeseen. Koska muun pyykin määrä ja laatu näyttää jonkin verran vaikuttavan huopumistulokseen, tossuista ei siis tullut aivan identtisiä.


Täysin käyttökelpoiset, symppikset balleristit niistä kumminkin kuoriutui, kun vähän näytti neulaa. Napit ovat peräisin ompelurasiani vaatimattomasta tilpehööripussukasta. Minimalistisen kirjontakoristelun olisi tarkoitus heijastella nappien ranskanliljakuviota.


Taidan antaa nämä äidilleni kiitokseksi vironvillan diilaamisesta ja rokotusasioitteni hoitamisesta. (Amerikkalaisissa opiskelija-asuntoloissa voi nähtävästi tulehduttaa aivokalvonsa.) Äiti se alunperin on ostanut niin langan kuin napitkin ja minähän haluan tietysti osoittaa, että hän on valinnut hienon ja tuotteliaan sijoituskohteen, eikä näitä osakkeita kannata myydä ihan vielä... Tahdon kyllä tällaiset tohvelit itsellenikin, mutta vihreästä langasta ja puisilla napeilla.


Taivas taisi aattona ottaa vähän liikaa, kun oli tänään niin ailahtelevainen. Aamulla se protestoi raivokkaasti kaikenlaisia piknikkejä vastaan, mutta iltaan mennessä oli jo kaivettu esiin omatkin serpentiinit. Voi näitä nykyisiä luonnonjumalia... Hirveitä diivoja.


2 kommenttia:

Marjukka kirjoitti...

Tulipa kivat tossut! Todella kauniit mun mielestä. Ja noi napit on ehdottomasti piste ii:n päälle. Oletko lähdössä vaihtoon? :)

Elen kirjoitti...

Kiitos taas, Marjukka! Olenpa hyvinkin lähdössä vaihtoon, Danbury-nimiseen kaupunkiin Connecticuttiin. Eiköhän siitä tule vielä turinaa tänne blogiinkin. ;)