28.11.2009

Shoppamies to the rescue!

En tiedä, ehtikö kukaan huomata, mutta minä kävin viime viikolla Barcelonassa. Olisi minulla tietysti ollut luentojakin, mutta njääh… maailmassa on monta tapaa oppia, ja matkustaminen on yksi parhaista. Itse reissu sujui mukavasti modernismen, suklaan ja hulppeiden näköalojen merkeissä, mutta yritän edelleen kovasti unohtaa menomatkan, johon kului, kiitos myöhästelleiden lentojen, yli vuorokausi.

Palaan kirjoittamaan matkaraporttia katalonialaisesta seikkailuistani lähitulevaisuudessa. (Puola-päiväkirjatkin ovat vielä kesken, joo, mutta en vain saa itseäni kirjoittamaan Auschwitzista. :/) Ensin haluan kuitenkin esitellä, millaisia hauskoja hankintoja olen viime aikoina tehnyt, matkoilla ja muuten. En tunnusta kuuluvani ”shoppailu käy halvemmaksi kuin terapia” -ihmisiin, mutta joskus saan sellaisia puuskia, että silmä löytää ja rahaa palaa…

***

Yllättäen Barcelona ei ollut matkamme ainoa etappi: kökötimme yli kahdeksan tuntia Wienissä, milloin milläkin lentokentän käytävällä pelaamassa korttia ja syömässä sacherkakkua. (Tämä siksi, että ensimmäinen koneemme lähti Helsingistä kaksi tuntia myöhässä ja myöhästyimme jatkolennolta. Luulimme, että joutuisimme odottamaan seuraavaa jatkoyhteyttä ”vain” kahdeksan tuntia, mutta eikös sekin ollut kaksi tuntia myöhässä. Eläköön Austrian Airlines!)


Paremman tekemisen puutteessa nuohosimme kaikki lentokentän kaupat. Löysin itselleni kympillä Wienin kartta -aiheisen toilettipussin – tyylikkään ja juuri oikeankokoisen. Lisäksi ostin rasiallisen Mozartin-kuulia, joihin ehdin mieltyä käydessäni Wienissä pari vuotta sitten. Suomessa niitä tulee ikävä, koska täältä saa vain yhtä merkkiä ja sitäkin kalliilla. Saan rasiasta aikas mageen keittiöpurkin vaikkapa herneille tai auringonkukansiemenille, kunhan olen mussuttanut kaikki kuulat.


Kun kaikkien koettelemusten jälkeen olimme päässeet Barcelonaan, törmäsin heti ensimmäisenä päivänä Papirvm-nimiseen paperikauppaan (Baixada de la llibreteria 2), joka kerta kaikkiaan vei minulta jalat alta: upeita papereita, nahkakantisia muistikirjoja, lasisia tussipiirtimiä, musteita vanhoissa apteekinpulloissa, kaikenlaisia kirjanmerkkejä, sinettejä ja ties mitä muuta ihanaa.


Pakkohan sieltä oli jotain ostaa: kuparinen, osoittavaa etusormea esittävä tussiterä puuvarrella ja paikallisesta parkkinahasta tehty kirjanmerkki.


Suurin piirtein korttelin päästä löysimme myös mainion pelikaupan, jossa oli tarjolla noin kymmenen erilaista tarotpakkaa, jänniä shakkilautoja ja erilaisia pulmapelejä. Poikaystävä poimi sieltä mukaansa tällaisen herkän akselin varassa tasapainottelevan ”hopeasurffarin”, joka sopiikin huippuhyvin hänen työpöydälleen.


…Ja tässä on katettuna barcelonalainen herkkulautanen. Lautasella on:
  • palanen Museu de la Xocolatan (suklaamuseon) pääsylippua – 75-prosenttista tummaa suklaata.
  • kaulakoru, joka irtosi eurolla Park Güellin korkeimmalle kohdalle majoittuneelta kaupustelijalta. (Mustaa materiaa varmaan…)
  • 100g iki-ihanaa, pullonvihreää Malabrigo Yarnin Lacea! Sitä sain vanhan kaupunginosan pienestä lankakaupasta nimeltä All You Knit Is Love (Plaça de la Llana 7), ja siitä valmistuu mitä pikimmin Gail (a.k.a. Nightsongs). Olen himoinnut Gailia jo pitkään, ja tämä on siihen täydellinen lanka!

Muita neuleaiheisia hankintoja ehdin tehdä jo ennen lähtöäni. Tilasin nimittäin Etsyn kautta mainioita silmukkamerkkejä:


Alun perin tilasin vain vihreitä pöllyköitä, mutta yksi niistä oli haljennut kuljetuksessa. Mainitsin tästä myyjälle, Dragonlady Designsin Kimberlylle puolella sanalla. Aikomukseni ei ollut valittaa tai vaatia korvauksia, koska merkit oli kyllä pakattu asianmukaisesti. Myyjä halusi kuitenkin ystävällisesti korvata vahingon, ja koska vihreitä pöllöjä ei enää ollut, sain tilalle peräti neljä muuta: kaksi jään- ja kaksi verenväristä.


…ja jo alkuperäistenkin pöllöjen mukana saapui kaupanpäällisiksi kaksi sööttiä päivänkakkaramerkkiä! Ensiluokkaista asiakaspalvelua – suosittelen.

Kuukauden viimeinen ostos, jota ei voi syödä, on tämä pikkujouluhyasintti.


Aukesi vihreistä nupuista täyteen kukkaan ja tuoksuu huumaavalle. Ai mikä tihkusade ja marraskuu?

11.11.2009

Purple Haze

Muinaisessa intialaisessa lääketieteessä uskotaan, että kannamme sisuksissamme seitsemää energiapistettä eli chakraa. Minä puolestani uskon, että kannamme sisuksissamme kaikenlaista rojua, joka tuskin osaa itsestään lokeroitua seitsemään siistiin henkilokeroon, mutta minun chakroistani avoimin on kuulemma Sahasrara eli kruunuchakra. Päälaella sijaitseva kruunuchakra hallitsee oletettavasti aivoja ja edistää ajatusta, tahtoa ja tietoisuutta.

Tänä syksynä ottamani hathajoogatunnit ovat kai entisestään hieroneet Sahasraraani, koska sen hallitseva väri, violetti, on salaa hiipinyt toiseksi lempivärikseni, sen iänikuisen vihreän rinnalle…


Marquise (de Carabas!) Gauntlets

Lanka: Novita 7 Veljestä, luumu (n. 75g?)
Puikot: 4,0 ja 3,5 (vaihdoin ranteen tuntumassa pienempiin puikkoihin parantaakseni istuvuutta)

Tässä ovat siis tämän talven irtohihat! Vaikka en ole vieläkään ruvennut gootiksi (enkä rupea), malli on mielestäni todella kaunis. Heti kun näin nuo rannepalmikot, tiesin, että nämä on tehtävä. Eräänä tylsänä iltana ryhdyin sitten hetken mielijohteesta vääntämään näitä siitä ainoasta oikeanpaksuisesta langasta, jota talossa oli tarpeeksi, eli seiskaveikasta. Parempiakin ideoita olen joskus saanut. Villa-polyamidisekoituksesta neulottuna nuo lenkit nimittäin kutisevat sormien välissä aika vietävästi. Pitää joskus neuloa paremmasta langasta toiset. (Hienovaraista Novita-kritiikkiä...) Mutta kyllä näillä tämän talven pärjää kylmemmissä luentosaleissa.


Tässä liilan huumassa ostin myös samansävyisen Schoppelwollen ”Taikapallon”, josta saadaan joskus sukat. (Ehkä Paminat? Vai Vampire Boyfriendit? I’m torn.)


Violettia pidetään muuten yleisesti henkisyyden, älyn ja ylhäisten värinä. Kirjallisuudessa tekstiä, jossa on liikaa pitkiä ja pröystäileviä sanoja, nimitetään ”violetiksi proosaksi” (purple prose).

Mitäs muuta violettia on? Orvokit. Brittiläiset suklaakääreet. Hukkuneen huulet.

29.10.2009

Pieniä piristeitä

Täytynee heti vastata edellisen postauksen jättämiin kysymyksiin, että ei, otus ei kestänyt mukana. Kuumaliima ei tarrautunut kovin omistavasti sen paremmin metalliseen rintaneulapohjaan kuin sulatettuihin hamahelmiinkään, joten Goomba lensi melkein ensimmäisessä mutkassa. (Se oli sittenkin Super Mario Bros 3:sta se yksilö…)

…Mutta onneksi löysin kassiini muuta koristetta! Lahden Kuuomenan muuttomyynnistä keksin tällaisen napin, joka käypi kivasti miun itäiseen murretaustaan ja muihin puhevikoihin, neurooseihin ja neulooseihin. :) (Kuva on myös sneak peek erääseen joululahjaneulomukseen…)


Samassa puodissa törmäsin näin hulvattomaan kangasmerkkiin. En tiedä vielä, päätyykö sekin kassiin vai mihin, mutta oli pakko saada. :) Jännempi ku sata jänistä.


Kolmas piristys on silkkiä ja alpakkaa… :)

Star-Crossed Slouchy Beret (Ravelry)
Puikot: 6,0 ja 8,0
Lanka: DROPS Silke Alpaca, n. 80g


Otsanauha on neulottu kutosen puikoilla, loput peräti kasin puikoilla, ja olipahan kammottavaa hallitta täytekynää paksumpia kutimia! Löllöjenkin juttujen eteen joutuu siis joskus kärsimään.

Onneksi lanka oli unelmaisen pehmeää. Kaunis kiiltokin siinä on, eikä se sähköistä hiuksia. Ainoa ongelma on, että silkki ja minun tukkani ovat aika liukas pari, joten pipo ei pysy korvilla niin hyvin kuin soisi.

No mutta…


”Tie vain jatkuu jatkumistaan…”

17.10.2009

Pussukat ja kassukat

Minusta on hauska tehdä tilaustöitä silloin tällöin. Jopa niin hauska, että otan vastaan sellaisiakin tilauksia, joita en oikeasti osaa toteuttaa. Tällä kertaa armeijaa käyvä, pian korpraalin arvon saava veli pyysi pussia pyssynpuhdistusvälineilleen. No, Hitlerkin oli korpraali ja masinoi kansanmurhan – minun teoriani mukaan – siksi, ettei häntä hyväksytty wieniläiseen taideakatemiaan. Johtopäätös: korpraaleille ei kannata tuottaa pettymystä. Niinpä hikoilin ja kiroilin ompelukoneen ääressä melkein kaksi tuntia saadakseni aikaan tällaisen pienen vetonarupussukan:


Ompelin ja purin useimmat saumat ainakin pariin kertaan. Välillä siksi, että ompeleet muistuttivat humalaisen hiihtolatua, välillä taas siksi, ettei minulla ollut minkäänlaisia ohjeita, tai edes kovin hyvää suunnitelmaa. Lopulta hermostuin ja ompelin taskun kiinni käsin.


Taskuun kirjailin jo ennen ompelu-urakan aloittamista veljen nimen – sukunimen, sillä sitähän armeijassa käytetään. Lankana käytin lankalaatikosta löytynyttä Anchor-virkkauslankaa ja ompelu tapahtui tikkaamalla pikkuruisia takapistoja lyijykynällä luonnosteltujen viivojen päälle. Veli pitää nimestään ja mustista linnuista. Siksi ajattelin, että muutamasta harakanvarvaskoristeesta pidettäisiin. Olin oikeassa.

Myös pussin sisälle taittuva, ohuemmasta kankaasta kaksinkerroin ommeltu läppä on kiinnitetty pussiin käsiin. Sen tarkoitus on estää ohuimpia ja pienimpiä esineitä tippumasta suuaukosta, kun pussi on vedetty kiinni. Hieno älynväläys ja insinööritaidonnäyte, vaikka itse sanonkin ja vaikka minulla ei insinööritaitoja olekaan.


Vetonarua ostin metritavarana Neppinapista ja kankaat leikkelin poikaystävän kangasvarastoista. Ruskea kangas on jostain muinaisesta larppipropista, maastokankaat taas jääneet tähteeksi hienosta Solid Snake -hartianlämmitimestä, jonka kultani askarteli minulle muutama joulu sitten. <3 Toivottavasti pussukka kestää kovassa kenttäkäytössä.


Samana päivänä, kun ompelin pussin, satuin ostamaan itselleni uuden olkalaukun. Päädyin tylsään tasaruskeaan, koska sellaista on paras tuunailla ja somistaa mielensä mukaan. Ensimmäinen idea on nyt käytössä: hamahelmi-Goombaan kiinnitettiin kuumaliimalla rintaneulapohja. Toivottavasti otus kestää mukana.


PS: Latvusto kohisee nyt jännityksestä. Haen uudemman kerran vaihtoon Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin, tällä kertaa Kanadaan. Jos vihdoinkin sattuu tärppäämään, Latvustosta tulee vuoden päästä myös vaihto-opiskelublogi. Tai vaihtoehtoisesti se saa kummallisia kanadalaisuuksia käsittelevän sisarblogin.

4.10.2009

Muisto kesästä

…vai lupaus keväästä?

Niin tai näin, Decimal-nuttuni valmistui vihdoin ja näyttää saapuneen väärään aikaan tai paikkaan. Loin ensimmäiset silmukat kesäkuun ollessa heleimmillään, mutta nyt sai hädin tuskin valokuvat räpsittyä, kun vettä tihutti niskaan ja palelsi!


Decimal (Knitty, spring 2009)
Lanka: Novita Tennessee, n. 400g
Puikot: 4,0 pitkät ja pyöröt
Napit: puuta, 7 kpl


Eilisaamuna, kun pujottelin viimeiset langanpäät piiloon, tajusin, että tämä on ensimmäinen kunnollinen neuletakki, jonka olen tehnyt valmiiksi sitten peruskoulun. Ja eräässä mielessä Decimal onkin Freyjan, ensimmäisen neuletakkini, kesäinen pikkusisko. Molemmat ovat vihreitä, molempien hihat kellottavat ja molemmissa on lehtikoristeiset napit. Siinä missä Freyja on villaa, Decimal on kuitenkin puuvillaa. Siinä missä Freyjassa on palmikoita, Decimalissa on pitsiä. Freyjassa on täyspitkät, Decimalissa puolipitkät hihat… Jos ne olisivat tauluja, ne pitäisi ripustaa vierekkäin.


Jostain syystä useimmat neuletakit saavat minut tuntemaan itseni viluiseksi, kaksosia odottavaksi tätimoonikaksi. Siksi en ole niitä liiemmin neulonutkaan. Tässäkin nutussa se elementti on olemassa, mutta olen kaikesta huolimatta tyytyväinen siihen. Se on joka mutkasta ja nurkasta suurin piirtein sopiva, iloisen värinen ja laskeutuva. Viimeistään kun kevät koittaa, se pääsee luultavasti mukaan arkigarderoobiin, tekstianalyysin luennoille ja järvenrantakävelyille.

Kauniit, tammenlehtikuvioiset puunapit löysin Lahden Neppinapista. Luulen, että niissä asuu jonkin muinaisen druidin henki.


Syksyn kunniaksi järjestin muuten työn alla olevat lankakerät ja projektit vanhaan leipäkoriin. Näin ne näyttävät oikein kodikkailta yhdessä pöydille hiipivien kynttilöiden ja tuikkulyhtyjen kanssa. Tällä hetkellä kori on täynnä Garnstudion pehmoisia villa- ja alpakanvillalankoja, joita olen viime aikoina innostunut ostelemaan *köh* myöskin syksyn kunniaksi. Vaikka samat säät ja kuviot toistuvatkin joka vuosi ennalta arvattavina, se ei ole mikään syy, ettei niitä voisi silloin tällöin ylistää ja juhlistaa. Esimerkiksi Japanissa erilaiset vuodenaikarituaalit ovat hyvinkin tärkeitä.


Korissa on siis:
  • 100 g Silke Alpacaa, josta teen jo löllöbaskeria itselleni
  • 200 g Merino Extra Finea, josta syntyy ensimmäiset joululahjasalaisuudet
  • 100 g sinikirjavaa Alpacaa, josta tulee Knottyt äidille
  • sekä 100 grammaa pirteän vihreää Alpacaa, jonka kohtalo on vielä epäselvä. Luulen, että ne muuttuvat ennen pitkää huiviksi.

23.9.2009

Tupaantuliaisia

Heti näin introksi pahoittelen, että päivitys on viipynyt. Latvusto yrittää palata kesän jälkeen taas arkiruotuun, mutta kuten joka vuosi, syksy toi taas muassaan pyörremyrskyn – tai siltä ainakin tuntuu! Lukuvuoden alku on yliopisto-opiskelijalle yhtä päänsärkyä: järjettömien aikataulujen punomista järkeväksi lukujärjestykseksi, muuttuvan opintosuunnitelman ääressä koettavaa eksistentialistista angstia… ja kirjastoonkin voisi asentaa pyöröovet. Lisäksi olen hoitanut tutorin velvollisuuksia ja kääntänyt aivoni ympäri löytääkseni itselleni sopivan kandityön aiheen. Jostain aivokurkiaiseni poimuista löysin sitten Watchmenin – ja olen oikeastaan aika innoissani!

(Aasinsilta:) Toinen asia, josta olen viime aikoina innostunut, on patalaput. Vanhemmat ja koira vaihtoivat uuteen – siis aivan _uuteen_ – asuntoon, jonka iskemättömään, harmaa-valkoiseen keittiöön tukehtuu, jos sinne ei pian saada jotain värikästä ja perinteikästä. Värikäs tarkoittaa minun tapauksessani helakoita vihreitä ja herkullisia violetteja. Perinteikkyyttä taas edustavat nämä mummoilta tämän päivän bloggaajille periytyneet perisuomalaiset käsityömallit.


Perinteinen tähtipatalappu (Langanpätkiä)
Lanka: Novita 7 veljestä, kuvioihin Novita Wool
Puikot: 3,5
Koukku: 3


Himppu-mummun patalappu (Harmaa villasukka)
Lanka: Novita 7 veljestä
Koukku: 3


Olen kumpaankin lappuun todella tyytyväinen. Perinteisistä malleista huolimatta ne eivät ole lainkaan mummomaisia, vaan värit tuovat niihin modernia jujua. Himppu-mummun versiosta tuli jopa tyylikkäällä tavalla retro. Käyttökelpoisiakin niiden pitäisi olla. Molemmat tuntuvat melko paksuilta ja tein niille sen verran pinta-alaa, ettei näppien pitäisi kärvähtää.

Koska minulla sattui olemaan jämäkerä samansävyistä vihreää Tennesseetä, liitän settiin myös pienen siivousrätin. En tosin haluaisi luopua siitä, koska se sointuu niin prikulleen oman sohvan väreihin…

Ballband Dishcloth (Peaches & Creme)
Lanka: Novita Tennesse
Puikot: 4,0


Toivottavasti näillä avuilla saisi historiattomalle kiinteistölle edes pienen palan sielua.

22.8.2009

Sox

Mitäpä tätä koristelemaan: neuloin sukat. Ihan tavalliset sukat. Tarkoitus ei todellakaan ollut tehdä mitään Luihuisten tupasukkia, koska jos jokin on minusta käsittämättömämpää kuin Jack Sparrow’n fanittaminen, se on Draco Malfoyn fanittaminen. Ei siis sanaakaan siihen suuntaan; sanokaa mieluummin Synkkäsukka ja Suvisukka.


Basic Ribbed Socks (Wise Hilda Knits)
kuuden kerroksen tasaraidoilla
Lanka: Aade Lõng Artistic
Puikot: 3,0

Tallinnasta ostettuja Aade Lõng -vyyhtejä täytyy kyllä kiitellä riittoisuudesta. Niistä on yltänyt näiden sukkien lisäksi jo tähän, tähän ja näihin, ja ainakin yhden sukkaparin verran on vielä jäljellä.


Olen jo pitkään halunnut kuvata jonkin käsityön kauniin, langattoman GuitarHero-skebani kanssa, ja rokkarithan jostain syystä tykkää raidoista… *olkakoho*


Sitä minä vain mietin, kumpi näistä on se ”oikea jalka”, jolla pitäisi nousta ylös.

2.8.2009

Yhden palstan juttuja

…ja seuraavaksi Latvuston neuleaiheiset sähkeuutiset. Hyvää iltaa.

Juuri saamamme tiedon mukaan terrorätit ovat jälleen iskeneet siviilikohteisiin Lähi-Keittiössä. Neulottujen järjestöön kuuluvan, pahamaineisen Liekkirätin suorittamat ilmahyökkäykset eivät vielä ole vaatineet kuolonuhreja, mutta useat työtasot ovat jääneet ilman muruja ja joidenkin tiedetään kiillottuneen.


Flickering Flames Ensemble (Free Knit Patterns)
Lanka: Novita Spektri Plus (Anselmuksen tähteitä!)
Puikot: 4,0


Kotimaassa puolestaan päivän ykkösuutiseksi nousi tunteita kuohuttanut taidetarvikkeiden ulosmarssi. Siveltimet, tussipiirtimet ja useat muut taideopiskelijat jättivät tänään keskipäivällä paikkansa Keskuspenaalissa ja jatkoivat mielenosoitustaan valtaamalla erään aution, vastaneulotun pussukan. Vaikka tuohtuneet taidetarvikkeet kieltäytyvät edelleen jättämästä monitoimitilaksi tarkoitettua pussukkaa, varsinaisilta kahakoilta on ainakin toistaiseksi vältytty.


Salmiakkipussi (omasta päästä; idea ja pintakuvio: Wendy Knits)
Lanka: Zitron Trekking Pro Natura (Vinnlandeista jäänyttä!) + sulkijassa hieman laivastonsinistä Novita Kotiväkeä (vieläkö joku muistaa Baudelairet?)
Puikot: 2,5 sukkapuikot



Lopuksi päivän sää: Islannin suunnalta ajautuu Keski-Suomeen yllättäviä villakuuroja, jotka saattavat vaikuttaa etenkin tulevan talven asusteiden neulontaan. Létt-Lopi-rintamaan kuuluvat karheat keräpilvet saattavat nimittäin syksyä kohti tiivistyä myssyiksi ja töppösiksi.


…joo, olen vähän väsynyt. Kiitos vanhemmille Islannin-tuliaisista!

27.7.2009

Boobie Trap

Ennen kuin kysytte, niin ei, en ole kaikkien näiden vuosien aikana hautonut salaista, perverssiä mielihalua neuloa itselleni varatissit, vaan äitini, joka on neuvolatäti, sanoi, että näille olisi tilausta imetyskoulutuksessa. Asiallisia pehmorintoja ei ilmeisesti juurikaan ole Suomen markkinoilla, joten tämäkin ongelma ratkesi tietenkin neulomalla. Tässä koekappale, joka sai ihan innostuneen vastaanoton – voi siis olla, että näitä tulee runsaasti lisää, vähän joka neuvolaan.


Knitted Breast (Lactation Consultants Great Britain)
Lanka: DROPS Muskat, persikka (n. 25g) ja beige (vähän)
Puikot: puiset 3,5 sukkapuikot
Täyte: sellaista kuituvanua, jota myydään rullalta kangaskaupoissa

Ohje muistuttaa helpon peruspipon ohjetta. Kupu pitää vain lopuksi sulkea virkatulla pohjaympyrällä. Haastavinta oli löytää mahdollisimman realistisen sävyistä lankaa, sillä vaikka monet arvostavat vaatteita, jotka tuntuvat kuin toiselta iholta, olisihan se kiusallista, jos ne myös näyttäisivät luodulta nahalta. Yäk. Onneksi Garnstudiolla on aika laajat värikartat.


Oli muuten poikkeuksellisen hauskaa pitää blogikuvaukset ulkosalla. Äiti hyssytteli, kun huutelin terassilta ”joko otettaisiin niitä tissikuvia”. :D Nyt, jos joskus saan häirikköpostia otsikolla ”näytä tissit”, voin lähettää vastaukseksi jonkin näistä kuumista otoksista.


(And yes, I dare you to think of Twilight! Muahhahhah!)

18.7.2009

Kesä paistaa,

horsimikko aaltoilee.
Hetki,
älä hievahda.

- Helena Anhava (1982) –


Onneksi valitsin tänä kesänä töiden sijasta opiskelun. Lukiessani Dostojevskia, Kafkaa ja Joycea kirjallisuuden tuntemuksen tenttiin olen saanut viettää hitaita helteitä ja himmeitä kuurosadepäiviä rauhassa kotosalla. Kun yleensä on aina jonnekin menemässä tai jostain tulemassa, on välillä jännää olla vain olemassa.

Tämän kunniaksi…

a.) …adoptoin uuden muratin. Se on hankittu epäromanttisesti kolmella eurolla lähi-Prismasta. Mutta se on kaunis, ihanan kaunis, ja Kreikasta ostettujen pienoispronssiveistosteni uusi kohtauspaikka.


b.) …kulutan runsaasti jäätelöä. Kuten kaiken muunkin ydin, myös kesän ydin tavoitetaan mahdollisimman yksinkertaisilla yhdistelmillä: sulatettuja pakastemansikoita ja vaniljajäätelöä – voittaa pakastealtaan uusimmat ja kalleimmatkin.


c.) …nautin varhaissadosta. Aitoa, kevyttä kesäruokaa saa pesemällä ja halkomalla pussillisen retiisejä. Seuraksi voi pilkkoa paprikaa ja kuoria valkosipulinkynnen tai pari. Mausteeksi yrttejä tai chiliä, ja päällimmäiseksi reilu loraus oliiviöljyä. Kypsytellään 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia ja nautitaan ilta-auringossa, vissyveden kanssa.


d.) …etsinyt eksotiikkaa ja jännitystä laiskasti karkkipusseista. Serkku toi Amsterdamista kuuluisimmilla hollantilaisilla maalauksilla päällystettyjä suklaita. Rasiallinen anti-gravity-pastilleja taas oli kaltaiselleni sarjakuvahörhölle pakko-ostos Retretin museokaupasta.

Suosittelen muuten ehdottomasti käymään tämän vuoden näyttelyssä – Kim Simonssonin veistokset ovat parasta, mitä Retretin luolastolle on koskaan tapahtunut! …eli kävin siis kyllä pikkuisen Punkaharjulla. Ja *köh* samalla Savonlinnassa. Matkan varrella Lappeenrannassa vähän piipahdin… Mutta olen minä aika paljon ollut kotonakin! Hievahtamatta.

(Kim Simonsson: Little Phantgirl)