1.10.2011

Kovin kaukana Strömsöstä

Taas päästään juhlistamaan ekoja kertoja! Tämä tekele taitaa nimittäin olla ensimmäinen, joka lentää suoraan roskiin!

Mutta aloitetaan alusta. Alussa oli tällainen kaunis ja viaton Evillan hahtuvakakku:


En ole koskaan ennen työstänyt hahtuvaa ja olipa pahuksen hankalaa! Etenkin nurjaa neuloessa villa halusi hajota käsiin, ja lopputuloksesta tuli aika reikäinen. Ainoa onni onnettomuudessa oli, että hahtuva on superhuopuvaa: katkenneen langan saattoi korjata pyörittämällä irtopäitä tuskanhikisten sormien välissä, eivätkä neuleen heikotkaan kohdat päässeet purkautumaan. Niinpä sain viikossa kasaan tällaisen sievän mutta hauraan olkalaukun:


Ei kun pesukonekierrokselle! Annoin kassin heittää kuperkeikkaa koko neljänkympin ohjelman, kuten tein myös vironvillaisille tossuille aikoinaan. Jos muistatte, niin tossut huopuivat oikein nätisti. Ainakin toinen pari pulahti vielä toiseenkin pesuun kutistumaan sopivammaksi. Vaan miten kävi tälle? Näin:


Ensinnäkin laukusta tuli paljon, paljon aiottua pienempi. Läppä sai uuden, ennalta-arvaamattoman muodon, joka on tavallaan aika viehättäväkin. Hihna huopui pyöryläiseksi naruksi... Ei niissä vielä mitään. Mutta kun se onneton huopui osittain kiinni! Mitä tekee kassilla...noh, tai käsilaukulla, jossa ei ole sisätilaa?! Yritin ratkoa laukun kadonnutta vatsaa auki keittiöveitsellä. Aluksi näytti siltä, että se tuottaisi tulosta, mutta reikähän siihen tietysti tuli.


No niin. Not as planned ja viikon neulomiset Kankkulan kaivoon! Ehkä huovasta voisi leikellä kukkasia vaikka lahjapaketin koristeeksi? Toinen puoli hahtuvakakkua on vielä jäljellä, enkä halua enää edes nähdä sitä... :(

Jotenkin nämä epäströmsömäiset kokemukset ovat vainonneet neulomisiani viime aikoina. Vaikka kovan onnen pitsitunikasta ja muodottomista aamutossuista lopulta tulikin käyttökelpoisia, Lace Ribbon -toppi on pettymys ja pysyy sellaisena.

... Mutta on sitä ennenkin osattu! Harva tietää, että kaapissani lojuu tällainen, melkein vuosikymmenen vanha sukkahirviö:


Kuten näkyy, se on valtavan kokoinen, kaamean muotoinen ja kaamean värinen. Se on neulottu e.H.P. eli aikoina ennen Harry Potteria. En siis voinut kaavailla niistä Rohkelikon tupasukkia. Näin ollen en myöskään osaa arvata, mitä päässäni mahtoi liikkua. Jopa varvaskavennukset on tehty väärien puikkojen lopussa. Sukka olisi siis sopiva hyvin suuriräpyläiselle luonnonoikulle, joka tykkää tepastella varpaat kohtisuorassa maahan nähden... Olen sentään tullut järkiini jossain vaiheessa, koska paria sukalla ei ole.

Käyttötarkoitus sillä sen sijaan on: säilytän siinä pieniä puikkoja, virkkuukoukkuja ja silmukkastoppereita. Esimerkiksi näitä hauskoja, lapsille tarkoitettuja Disney-puikkoja, jotka perin edesmenneeltä käsityömentoriltani:


Aarre! <3

Mutta ettei nyt menisi aivan masentavaksi, raportoin samaan hengenvetoon myös suurimmista menestystarinoistani. Nämä vihreät ihmeet tässä ovat ne kolme neuletta, jotka ovat keränneet eniten sydämiä Ravelryssä:


1. Fractal-liina: 54 tykkääjää (+ runsaasti sanallisia kehuja) - on lojunut olohuoneen pöydän koristeena aina valmistumisestaan asti.
2. Connecticut-huivi: 15 tykkääjää (+ kuva näkyy ohjeen kotisivulla) - lämmitti kurkkuani niin Bostonissa kuin Washington D.C.:ssäkin.
3. Aquila-huivi: 9 tykkääjää - yksi omista suosikeistani! Ollut kovassa käytössä koko kesäkauden ja kaipaisi kipeästi uutta pingotusta.

(Connecticut-huivi Washington D.C.:n kasvitieteellisessä puutarhassa)

4.9.2011

Aikansa kutakin

Pidän kovasti kaikesta syksyyn liittyvästä. Jopa sana "syys" on miellyttävä. Puhumattakaan siitä, että kannattaa taas investoida uuteen teepannuun, neuloa uusia villasukkia, kaivaa kynttilälyhdyt esiin ja löhötä sisällä lukemassa, kun ulkona kuitenkin on märkää ja pimeää. Lukukausikin on parhaimmillaan tuoreena, kun kaikki deadlinet häämöttävät jossain joulun tienoilla. Kyllä kelpaa!

Mutta ennen kuin voin lopullisesti kääriytyä trenssiin ja nauttia siitä, ettei ole liian kuuma, on kesän viime rippeet vielä kuitattava pois alta. Tuossa touko- ja syyskuun välillä syntyi nimittäin puuvillaneule jos toinenkin. Hienoimmat luomukseni olenkin jo esitellyt, mutta tässä vielä jotain pientä kivaa...


Moby Dick
Ohje: Lakeside (Knotions, Winter 2008)
Lanka: Novitan Kotiväki, valkoinen, alle 100 g
Puikot: metalliset, 3,5 mm

Ihastuin tähän malliin siksi, että kuvio muistuttaa minua valaanpyrstöistä. Pelkään kuollakseni kaskelotteja, mutta toisaalta pienemmät epelit, esimerkiksi pilottivalaat ovat oikein mukavia. Valaanpyyntiä en tietenkään hyväksy missään muodossa – paitsi 1800-luvun amerikkalaisromaaneissa se on oikein jännää ja eksoottista. Perämies Starbuck for the win!


Aiemmin en olekaan neulonut kuin yhdet polvi- ja yhdet puuvillasukat. Tässä siis täydennystä kumpaankin koriin. Nähtäväksi jää, haluanko vielä värjätä nämä pyykkikonejauheella. Alunperin suunnittelin sukista tummansinisiä tai -violetteja, mutta toisaalta tämä Moby Dick -vibakin on ihan perusteltu. Pitänee katsoa, miten pahasti valkoinen nuhruuntuu...


Samasta langasta syntyivät myös hieman vaatimattomammat, mutta vähintään yhtä merihenkiset sukat:


Seilori-Tabit
Ohje: Havaianas Tabi (Ulla 2/2006) + tasaraidat
Lanka: Novitan Kotiväki, valkoinen & laivastonsininen (jämiä)
Puikot: Knit Picks Symphonie 3,25 mm

Kerronkin tabi-hankkeestani jo yhdessä aiemmassa postauksessa. Tein joutessani äidille myös purjehduskelpoiset kesäsukat. Ehdottoman kestävät ja konepestävät. Jostain syystä keski-ikäiset naiset rakastavat tasaraitoja... Marimekko ja silleen. En tiedä.


Vähän epätasaisempaa raitaa tuli kesätoppiin:


Ribbon Top
Ohje: Lace Ribbon Scarfin mallineule (Knitty Spring 2008)+ Villilangan Ravelry-muistiinpanot + vähän omaa modausta
Lanka: Novita Tennesse, musta, vajaat 200 g
Puikot: Knit Picks Symphonien vaihtopäiset pyöröt, 4,0 mm

Naruolkaintoppejahan ei koskaan voi olla liikaa. Ja tänä kesänä tuli sellainen fiilis, ettei tuuletusaukoissakaan kannata kursailla. Ratkaisu: käsinneulottu pitsitoppi.
Ajatuksena tämä tuntui oikein jännältä ja käyttökelpoiselta, mutta totuus on vähän toinen: toppi on kaikkea muuta kuin käyttökelpoinen. Rypistyvä siksak-kuvio näyttää lähinnä valtaisilta vatsamakkaroilta, eikä asiaa auta se, että alta pilkottavat alusvaatteet ja housunvyötäröt katkaisevat keskivartalon luonnottoman lyhyeksi. Ei mikään imartelevin neule siis. Lisäksi se tuntuu melko kovalta ihoa vasten ja on vaikea pukea päälle.


Villilangan toppi on halter-mallinen, mutta minä halusin ihan tavanomaiset olkaimet. Tein niistä siis hieman pidemmät ja kiinnitin taakse napeilla. Jos olkaimet lörähtävät liian löysiksi, kuten muutamissa tehdasvalmisteisissa topeissani, liikasenttejä voi kompensoida napittamalla olkaimet ristiin tai siirtämällä nappeja. Nerokasta? Ehkä hullun tiedemiehen mielestä.


Paita on toistaiseksi päässyt ulkoilemaan vain kerran, eikä kovin montaa lisäkierrosta liene tiedossa. Aina ei voi onnistua.



Mutta onneksi on se syksy.

20.8.2011

Suuret ja muinaiset

Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!


Chibulhu
(Cthulhu Crochet and Cousins)
Koukku: 3.0
Langat: Novita Wool; siivissä Berocco Lustra
Muuta: sisälmykset revittyä polyesterivanua, silmät Lahden Tarvikemyllystä

Tämä pikku aivonsyöjä on valitettavasti jo kaukana täältä. Ei siksi, että se olisi venyttänyt aikaa ja siirtynyt pöydänkulman kautta Plutoon, vaan siksi, että tein sen kaverille syntymäpäivälahjaksi. (Tämä on se kohta, jossa päivittelette, ettette ole lainkaan yllättyneitä siitä tosiasiasta, että minulla on kavereita, jotka paitsi arvostavat, suorastaan toivovat tällaisia synttärilahjoja...)


Tämä oli mielettömän (pun intended) hauska välipalaprojekti! Valmista tuli muutamassa tunnissa ja kaappini pursuilee niin monenvihreitä lankoja, että oli suorastaan vaikea valita ne cthulhuisimmat... Myös ohje oli helppo ja selkeä ja tuotti poikkeuksellisen tyylikkäitä siipiä ja lonkeroita – suosittelen! Tuloksena oli ehkä hienoin amigurumini tähän mennessä. Onneksi se pääsi rakastavaan kotiin. :)


Kuvausrekvisiittana komeilevat Cthulhu Senior, bostonilaisesta lahjatavarapuodista ostetut Cthulhu Mint -pastillit (maku ja muoto ovat valitettavasti sitä tuttua fluoripillerisortimenttia) sekä retroja Lovecraft-pokkareita. Viimeksi mainitut löytyivät kiehtovasta antikvariaatista Providencesta. Tuolta noin:

(Kiitos velipojalle kuvasta!)

Jos ymmärsit tästä postauksesta joka sanan, olet hieno ihminen. Ja todennäköisesti karmea nörtti. Ollaan kavereita.

10.8.2011

Starry, Starry Night

Kyselin taannoin tuolla internetin ihmemaassa, millaisen kesäneuleen pyöräyttäisin itselleni. Erinäiset nuoret miehet olivat sitä mieltä, että hupullinen liivi kuulostaa funktionaalisimmalta vaatekappaleelta ever.
...Can't argue with that.


Ohje: Alpharetta Hoodie Vest (naturallycaron.com) + omaa sooloilua
Lanka: Novita Butterfly, n. 300g
Puikot: 4,0

Paitsi että se on viileä, istuva ja laskeutuva, se on myös melkoinen budjetti-ihme. Teoksen kokonaishinnaksi pamahti puolitoista euroa ja niilläkin ostettiin nappeja. Langat lahjoitti Aina on aikaa -blogin Isosisko – siis iso kiitos sille suunnalle! :)
Vaikka yleensä kaihdan tekokuitusekoitteita, Butterfly oli oikein miellyttävä tuttavuus. Niin tyypillistä, ettei tätä valmisteta enää! Puuvilla tuo pehmeyttä, viskoosi taas viileyttä ja keveyttä – ihan täydellinen kesälanka. Joku saattaisi moittia lörpöksi, mutta minusta veltot neuleet ovat mukavimpia päällä. Malli vain on valittava sen mukaisesti: vähän löysää ja laskostusta, niin hyvä tulee. Ehkä pitäisi seuraavaksi tarttua bambuun?


Myös langan väritys on minusta hauska. Valmiissa neulepinnassa vuorottelevat valju mattasininen ja kiiltävä syvänsininen. Muistui ihan mieleen eräs Vincent Van Goghin maalaus, jonka näin MoMassa, New Yorkissa... Ei kyllä muuten olisi tullut mieleenkään ostaa hopeanvärisiä glitterinappeja.


Itse asiassa juuri sopivien tähtimannekiinien etsiminen lykkäsi paidan valmistumista noin kuukaudella. Neulominen sinänsä kävi supernopeasti, vaikka muuntelinkin ohjetta melkoisesti. Ensinnäkin lisäsin reunoihin ja nappilistoihin helmineuletta, jotta saisin puserosta hieman huolitellumman näköisen. Toiseksi, kuka nyt tarvitsisi napit alas asti? Kolmanneksi, askartelin hihat. Ja niistä tuli mieleiset jo kolmannella yrityksellä! Lyhennetyillä kerroksilla ja kavennuksilla ne jotenkin muotoilin – ei enää hajuakaan miten, mutta olenpas näppärä.


28.7.2011

My Nemesis

Vieläköhän joku uskollinen lukija muistaisi tämän loistoidean melkein kolmen vuoden takaa? Ei se mitään, en minäkään muista – olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa. Miksei tästä projektista ole kuulunut mitään sitten lankatilauksen, you ask? Kolme arvausta?
Ei, en keksinyt langoille parempaa käyttöä.
Ei, osasin seurata ohjettakin ihan mallikkaasti.
Joo-o, liian paljon saumoja; ei huvittanut ommella. Nyt alkaa kuumottaa. Mutta se on vain osasyy. Tärkein syy on se, että tunikankuvatuksesta tuli liian iso! Se vähän masensi, ja kypsä ratkaisu oli tietysti unohtaa se jonnekin kaapinpohjalle pariksi vuodeksi ja toivoa, että se itsestään marinoituisi joksikin käyttökelpoiseksi.
Ja hei, arvatkaa mitä? Se toimi!


Nemesis
Ohje: Novita Kevät 2008
Lanka: Drops Muskat, havunvihreä, 575g
Puikot: 4.0 mm

Tosiaan. Siinä vaiheessa, kun olka- ja hihasaumat oli (kauhealla tuskalla) rämmitty umpeen, totesin, että neuleen mitoitus oli mennyt pahemman kerran pieleen. Tämä on ensimmäinen neulepusero, jota olen vääntänyt ilman käsityöopettajan apua, ja juuri mitoitus oli alusta asti suurin stressin aihe. Eniten pelkäsin, että vaate jäisi liian pieneksi. Paranoidi-papukaija pääni sisällä muistutteli, ettei merseroitu puuvilla jousta yhtään. Ja minulla kun on niin tiukka käsialakin. Varman päälle pelatakseni neuloin M-koon mukaan. Ja näin siinä tietysti kävi.


Viime viikolla kohdalleni osui joku epäluonteenomainen aamutarmokkuus ja päätin, että tämä projekti olisi viimein saatava päätökseen tavalla tai toisella. Harkitsin vakavasti vaatteen purkamista ja etsiskelin jo netistä, mitä muuta tuosta lankamäärästä voisi tehdä... Mutta kun kaivoin horrostavan hirviön kaapista, se iski minua satukirjaopetuksella naamaan: ei se niin kamala ollutkaan.

Ompelin reippaasti loput saumat ja päätin, että tuloksen voisi vaikka lahjoittaa jollekin oikeankokoiselle. Säästyisipähän kaappitilaa. Ja sitten tuli viimeinen neronleimaus: pujottamalla ylimpään reikäriviin satiininauhan sain tuon puolijoukkueteltan muistuttamaan ihan oikeaa vaatekappaletta. Snaps for me! Vähän äitiysmekkomainenhan se on vieläkin...


...mutta toisaalta ihan hieno.


Voi tätä helpotuksen ja itsetyytyväisyyden määrää!
Olen viime aikoina saanut valmiiksi aika läjän muitakin kesäneuleita. Tekeminen on loppunut kesken jopa niin pahasti, että aloittelen jo joululahjaprojekteja. (No kidding.) Pitäisi vaan kiriä blogi ajan tasalle...

24.6.2011

One of The Kool Kids


Kesän luennot loppuivat eilen ja keksin oitis kaikenlaista juhannuspuhdetta!
Olen varmaan maininnut, että täkäläisten nettineulojien himoitsemia Kool Aid -jauheita sai Amerikassa parillakymmenellä sentillä lähimarketista? (Oh yeaahh!) Olihan siis välttämätöntä tuoda muutama pussi New Yorkista kotiin kokeiltavaksi! Juotavaksi niitä eivät kuulemma kelpuuta kuin afroamerikkalaiset, enkä minäkään kieltämättä tullut maistaneeksi, en täällä enkä siellä. (Ja parempi niin, koska kaikesta päätellen minulla olisi nyt sitten vihreät suolet...) Mutta tee-se-itse-värjäykseen nämä aineet sopivat juuri niin hyvin kuin mainostetaan: myrkytöntä, vaivatonta, eikä tahraa pintoja tai astioita. Esanssiset karkkikärytkään eivät olleet niin pahoja kuin peloteltiin, joten innostuin käyttämään jo kaikki viisi pussukkaani.

Aloitin nämä jogurttipurkkikemian kokeet kunnianhimoisesti 800 metrillä uutta, ihanaa Lace-lankaa, jonka ostin Dropsin keväisestä supersalesta. Mitään tarvetta sille ei tietenkään ollut, mutta pilkkahintainen alpakka-silkkisekoite oli tarjous, josta en vaan voinut kieltäytyä. Valitettavasti värikartta ei vielä lanseerausvaiheessa käsittänyt juuri muuta kuin valkoisen, joten koko kevään kaapissa muhineet Kool Aidit muuttuivat äkkiä tuiki tarpeellisiksi. Mikron ja vesivärisiveltimen turvin sain aikaan tällaista sotkua:


Päästin kirkkaanvalkoisen vyyhdin kimppuun koko paletin: harmahtavavioletti on silkkaa Grapea, vihreä taas Lemon-Limesta, Lemonadesta ja Ice Blue Raspberry Lemonadesta sekoitettuja erilaisia sävyjä. Lopputulos näytti vyyhdillä aika läikikkäältä, mutta kerällä suorastaan kauniilta. Silkki antaa väreille ihanan hopeaisen vivahteen:


Toinen uhrini oli arkista Nalle Coloria. Olen joskus valittanut Novitalle jostain onnettomasta 50 gramman kerästä, joka oli pätkitty ja solmittu ainakin viidestä kohdasta – ärsyttävää! Pahoitellakseen firma lähetti minulle sellaisen Nalle Colorin, joka ei osunut omaan värimaailmaani ensinkään, joten se on hillunut jossain kiertoradalla siitä lähtien. Ajattelin, että voisin jalostaa langasta siedettävämpää parilla pussilla Kool Aidia. Puoli pussia Ice Blue Raspberry Lemonadea + puolitoista pussia Grapea teki tästä...


...100 grammaa tätä (luonnossa vähän tummempaa kyllä):


Tällä kertaa lähdin liikkeelle kattilataktiikalla. Liotin vyyhdin kunnolla ja upotin sen liemeen kokonaan. Lopputulos ei kuitenkaan ollut niin tasainen eikä niin tumma kuin olisin toivonut. Vaikka tämäkin oli muutos parempaan, en usko että pystyn vieläkään neulomaan tästä mitään, minkä kelpuuttaisin omaan käyttööni. Joku onnellinen sukulainen tai ystävä on siis lähitulevaisuudessa saamassa aniliininvioletin lottovoiton... :P

Minua miellyttää paljon enemmän tämä iloinen sävy tässä:


Finally
Ohje: Polly Jean (exartstudent.net)
Lanka: Fleece Artist Nyoni, n. 90 g
Puikot: 3.25 mm (ostin itelleni nimpparilahjaksi välikoon Knit Picksit! <3)

Eli teinpä taas yhdet sukat. Jotenkin niitä ei vieläkään tunnu olevan liikaa. Varsinkaan tällaista kesäistä, tuuletusaukollista mallia. :)


Projektin nimi juontaa juurensa siitä, että olen haikaillut sekä langan että ohjeen perään jo pitkään... Nytkin sain liikettä töppöseen vain siksi, että Nyonin tekeminen lopetettiin. :( Heti kun sain kuulla tästä, kiiruhdin tilaamaan itselleni yhden viimevyyhdin, etten jäisi kokonaan ilman. Nettikaupassa oli tuolloin enää kahta väriä – tätä ja tylsän harmaata – mutta eihän tämäkään hullumpi ole. Neulepinnasta tuli itse asiassa todella kaunista. Kamera ei pysty edes toistamaan kaikkia hienovaraisia hiirenkorvan vivahteita.


Etsii siitä sitä juhannusta sitten, jos viitsii.

11.6.2011

Sekalaisessa seurassa

Voi minua. Taas on blogihiljaisuus karannut kuukauden mittaiseksi! Vaan tällä kertaa syypää ei ole mikään kunnianhimoisen ohut ja avara pitsihuivi.
Ei. Ei edes uusi neuletakki.
Itse asiassa olen puuhannut – ja saanut valmiiksikin – kokonaisen kavalkadin kaikkea pientä, mutta tekeleiden raportoimisen on aina estänyt jokin kosminen väliintulo. Milloin on kamerasta akku loppu, milloin tenttimonsuuni niskassa ja milloin taas niin kova helle, ettei läppärin keskuslämmitetylle näppäimistölle tahdo laskea sormiaan.

Tänään kuitenkin valmistui sellainen sisustustaiteen mestariteos (hahaa!), että en enää malta pitää suutani kiinni. Kattokaa nyt! Modernihko pizziliina ihan omasta pääkkösestä:


Lanka: Novita Virkkauslanka, silmunvihreä, n. 50 g
Koukku: 2.0

No, okei. Ei ihan omasta pääkkösestä. Idean fraktaalimaiseen muotoon sain tästä Kanervaisen Ravely-projektista. Ja siihen nähden, että valmistusproseduuri oli täysin itseohjautuva, sainkin sen apinoitua aika tarkalleen. Ihastuin ikihyviksi siihen, että liinan juju ei olekaan sen sisällä polveilevat pitsikuviot vaan itse liinan poikkeuksellinen muoto. Ajatella, että pitsiä voi virkata niin epämummomaisesti, että poikaystäväkin hyväksyi tämän sohvapöydän kevätliinaksi.


Haluaisin kauheasti virkata myös jonkinlaisen verhon. Mieluiten vanhasta kunnon kalalangasta. Odotan vain, että a.) keksisin tarpeeksi nuorekkaan ja swengaavan mallin b.) vanhemmat ostaisivat kesämökin. Mökkityyliinhän kävisi paljon perinteisempikin setti. (Uudessa lähiön kerrostaloasunnossa mummonneliöt näyttävät allekirjosta hassuilta.

***

Toiseksi (Cthulhu presents):

Tuhkimon kesätohvelit (Novitan nettisivut)
Lanka: Novita Tennessee, hopeanharmaa, n. 100g (neulottu kaksinkertaisena)
Puikot: 4,5


Tämä ohjeen löytäminen herätti välittömän ahaa-elämyksen. Tennesseen uusi hopeainen väri on minusta hurjan kaunis, joten halusin käyttää sitä jossakin. Siksi toisekseen, olen jo pitkään halunnut kunnon aamutohvelit. Ajatuksissa on pyörinyt lähinnä huovuttaminen, mutta hei, nythän on kesä!

Toteutusvaiheessa ohje kääntyi kuitenkin pettymykseksi (ei muuten ole Novitan kohdalla ensimmäinen kerta!): vaikka neuletiheyteni oli jopa väljän puoleinen, jouduin purkamaan ekan tossun ja muokkaamaan ohjetta isommaksi (+ 8 silmukkaa). Siksi toisekseen, kun katsoin valmista, kokoon ommeltua tossuparia, niiden muoto ei ihan ensimmäiseksi tuonut mieleen ihmisen jalkaterää... (Sääli etten ottanut kuvaa. Jos en itse olisi niitä itselleni neulonut olisin veikannut tossujen tulevaksi käyttäjäksi ehkäpä...hmm...tapiiria?)


Mutta Veljellä oli vahva usko ja hän tiesi kiven sijainnin. No, en nyt ihan kävellyt vetten päällä, mutta sitkeällä märkämuokkauksella sain kuin sainkin tulokseksi ihan kelvot tohvelit. Suorastaan sievät. Novita oli kylläkin arvioinut langankulutuksen sen verran yläkanttiin, että lankaa olisi jäljellä vielä toiseen pariin ja ylikin... Pitänee ostaa lisää ja neuloa toppi. Näin meitä kuluttajia huijataan.

***
Ja sitten vielä:
(Havainas) Tabit (Ulla 02/06)
Lanka: Colinette Jitterbugin ja Schoppelwolle Zauberballin jämiä
Puikot: 3,5 (toiseen sukkaan saatoin kyllä käyttää 3,0:aa... Hups.)



Minä haluan eroon sukkalangan jäänteistä. + Äiti haluaa sukkia, joita voi käyttää varvastossujen kanssa. = Minä neulon kirjavia ninjasukkia. Everybody wins!
Ei kuulemma haittaa, jos sukat eivät ole identtiset, joten tässä ovat:
Herra Tabi


ja Rouva Tabi.


...Tai voitte te niitä lesboparinakin ajatella, ihan sama. Yksilöitä kumminkin.
Ottaen huomioon, etteivät ne jämät tähän loppuneet, näitä saatte varmaan nähdä vielä pari paria lisää. Ja mikäs sen soveliaampaa, kun olen kerran aloittanut japaninopinnotkin.


すごいですね。

7.5.2011

Suosikkisukkalangan metsästys

Jos ette ole huomanneet, jokainen neulepostaus noudattaa aika lailla samaa kaavaa: juttu pitää kehystää juuri tämän projektin tuottamilla fiiliksillä ja kommelluksilla, arvioidaan vähän ohjetta, lopputulosta, säätilaa ja tietysti lankaa. Vaikka siis olenkin tämän blogin varrella laukonut erinäisiä valistuneita mielipiteitä käyttämistäni langoista, ajattelin tehdä myös tällaisen kokoavan sukkalanka-arvostelun. Ai miksi? No siksi. Listoja on niin vaivaton kirjoittaa ja tästähän voisi olla jollekulle vahingossa jotain hyötyäkin. Siis asiaan:

Zitron Trekking Pro Natura
+ Selvästi erilaista kuin muut kokeilemani sukkalangat – ohutta, bambuista ja herkkää. Varmasti omiaan pitsisissä sukkamalleissa.
+ Pro Naturasta saa todella kevyitä ja hengittäviä sukkia, joita tekee mieli pitää jopa kesällä! Siksi olen uuden kerän perään vähän haikaillutkin.
+ Keveytensä ansiosta Pro Natura on myös todella riittoisaa – kerästä saisi noin kolme peruspitkää sukkaa.
+/- Värikartta on langan nimen mukaisesti melko hillitty ja rustiikkinen. Itse en pane pahakseni, mutta joku varmaan kysyy, että missä se auringonoranssi on. Myös pätkävärjäyksiä löytyy.
- Ei kovin miellyttävää neulottavaa: ohut ja karhea lanka on julma sormille. Lisäksi työ etenee aika hitaasti.
- Arvostan suuresti lankoja, joita on ainakin yritetty vahvistaa luonnonkuiduilla, mutta ihan nailon-tasoista kestävyyttä bambusta ei saa. Pro Naturasta tehtyjen sukkien elinajanodote on noin kaksi vuotta. Jonkin verran sitkeyttä 25 % raakaa bambukuitua siis kuitenkin tarjoaa. Alla suht' onnistunut pohjanpaikkausnäyte.


Colinette Jitterbug

+ Jitterbugin värikartta on todella laaja, mielikuvituksekas ja monipuolinen. Kun tilaa langat suoraan valmistajalta, Britanniasta, pääsee nauttimaan koko mahtavasta valikoimasta.
+ Lanka on todella pehmeää ja täyteläistä täysmerinoa. Ihanalta tuntuu, sekä puikoilla että jalassa. En usko, että kutittaa ketään.
+ Halvempaa kuin muut herkkuväriset kollegansa – varsinkin, kun ottaa huomioon, että yhdessä kerässä on peräti 110 grammaa.
- Värin ja neulemallin yhteensopivuutta pitää miettiä tarkkaan, sillä jotkut värit ovat todella kirjavia ja dominoivia. Tasavärisempiäkin vaihtoehtoja on tosin olemassa (Dalí- ja Velvet-sarjat).
- Langassa ei ole vahvikekuitua tai edes kovin tiukkaa kierrettä, joten se kuluu nopeasti. Omat, vuoden vanhat Jitterbug-Firestarterini muistuttavat aika lailla Fukushiman reaktoreja tai jotain muuta räjähdyksenjälkeistä – mutta on niitä kyllä pidettykin! Ostan Jitterbugia siis varmasti toistekin. Jos ei muuten, niin unisukiksi.


Drops Delight
+ Huomattavan halpaa liukuvärjätyksi sukkalangaksi. 5–6 euroa/sukkapari ei ole paha.
+ Väriliu'ut ovat omaan makuuni sopivan pituisia, lyhyempiä kuin esim. Zauberballissa, saman kerän eri sävyt muodostavat myös aika mukavia kokonaisuuksia.
- Lanka on todella pörröistä jo neulomisvaiheessa ja neulepinnasta tulee hassun epätasaista, oli kuinka huolekas käsiala tahansa. Ihan sileitä sukkia näistä ei siis kannata tehdä.
- Lanka tykkää myös halkeilla neulottaessa, mikä ei varsinaisesti paranna neulepinnan ulkonäköä sekään.
- Ylivoimaisesti kutiavinta sukkalankaa, johon olen törmännyt. Hermoheikkoina hetkinäni en pysty pitämään Delightista tehtyjä sukkia ollenkaan. Siksi lanka on minusta pöljästi nimetty.



Schoppel-Wolle Zauberball
+ Lanka on valmiiksi mukavalla pallolla, eli neuloja säästyy kerimisen vaivalta ja pääsee suoraan asiaan. Kirjavat pallot ovat myös hauskan ja puristeltavan näköisiä. Niitä vaan tekee mieli ostaa ja viskellä.
+ Ainoa tuntemani sukkalanka, joka selvästi paranee käytön ja pesun myötä! Pörröisyys on vähentynyt ja palmikot tulleet vain entistä paremmin esiin. Sukat eivät myöskään ole venyneet yhtä pahasti kuin muut sukkaparini.
+ 25 %:n nailonpitoisuus tuntuu aika paljolta, mutta se antaa valmiille sukalle ihan mukavaa joustoa, eivätkä sukat vielä vuoden käytönkään jälkeen osoita kulumisen merkkejä.
- Neuloessani petyin taikapalloon aika pahasti. Se ei tuntunut oikein luistavan puikoilla ja työ eteni langan ohuuden takia muutenkin hitaasti. Aluksi sukat olivat todella kurttuiset ja nuhjuisen näköiset. Osa syytä saattaa toki olla neulemallissakin.
- Nukkaantuminen on minusta Zauberballin suurin ongelma. Pelkkä neulominen tekee langasta todella höttöistä ja ensimmäisten käyttökuukausien aikana sukista pitää nyhtää pahinta nöyhtää pois, että jalat voisi ylipäätään yhdistää johonkin ihmislajin edustajaan. Yllätyksekseni tämä oli kuitenkin jokin ohimenevä uhmaikä, ja nyt minä ja Zauber-Boyfriendini olemme ylimpiä ystäviä. Harkitsen taas ostavani tätäkin lankaa.


Schoppel-Wolle Admiral
+ Halpaa, perushyvää ja -helppoa perusperusperussukkalankaa todella vaihtelevissa väreissä pätkävärjätyistä kiinteisiin – joka lankakaupassa on Admiralista ihan erilaiset värivalikoimat, mikä on sikäli vaarallista, että lopulta jokainen törmää juuri siihen sävyyn, joka kolahtaa ja kävelee kaupasta ulos kainalossaan lankakerä, josta ei oikein tiedä, mitä tekisi.
+ Silmukat ja palmikot erottuvat hyvin, mikä tekee langasta helppoa neuloa. Isommat kuvioinnit pomppaavat mukavasti esiin jopa kirjavammista langoista. Sopii siis erityisesti palmikollisiin sukkiin.
- Admiral on todella epäelastista. Toisin sanoen aluksi sukat eivät jousta yhtään ja sitten ne lörpähtävät ihan ykskaks.
- Kastuminen lötkistää lankaa aivan suhteettoman paljon. Admiral-sukat kannattaa siis todella muotoilla järkevän näköisiksi ennen kuin ne ehtivät kuivaa tai lapsenlapsistasikin kasvaa muotopuolia. Lisäksi sukat hieman nukkaantuvat pesussa.


Shibui Knits Sock
+ Ehkä suurimpia lankaihastuksiani ikinä! Aivan ihanat, hehkuvat, semisolidit sävyt, jotka pitää nähdä luonnossa, parissa eri valossa ennen kuin oikeasti ymmärtää, miten kauniita ne ovat.
+ Tiukka, selvästi erottuva kierre tekee langasta mukavan, vaivattoman neulottavan ja neulepinnasta persoonallisen näköisen.
+ Pehmeää, kutisematonta, hengittävää ja kaikin puolin miellyttävää tavaraa.
- Oikeastaan ainoa syy siihen, miksi kaappini eivät pursuile Shibui Knitsin sukkalankaa on se, että se on kallista. Vyyhdistä saa pulittaa kympin, eikä siitäkään synny kuin vasta yksi täysikasvuinen sukanturjake. Sukkaparin hinnaksi nousee siis peräti pari kymppiä, mikä on aika huomattava summa, ottaen huomioon, että kyseessä on täysmerinoinen sukkalanka. Sukat siis tuskin selviäisivät yksivuotispäiviään pidemmälle. (Tästä syystä olen tehnyt tästä langasta vain kynsikkäät.) Ehkä joskus, jos olen rikas ja kulutushenkinen, shoppailen Shibuita mielin määrin. *sniif*


Novita Nalle
+ Nallen saatavuus on Suomessa aika ylivoimainen. Sitä löytyy ties mistä marketeista ja varastomyymälöistä vaikka ihan heräteostoksina, eikä maksa maltaita.
+/- Novitan värikartat ja valikoimat uudistuvat kahdesti vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Nallesta on nähty jo melko monenlaista versiota, itseraidoittuvasta ja pätkävärjätystä aloe veralla jalostettuun. Tämä on sikäli hyvä, että jos tämän kevään värikartta ei miellytä, voi odottaa syksyyn, ja aina silloin tällöin putkahtaa jotain uutta kokeiltavaakin. Mutta: projekteja ei totisesti saa jättää roikkumaan, sillä samaa lankaa ei välttämättä enää myydä parin kuukauden päästä. Myös värien yleisestä aistikkuudesta voi olla montaa mieltä.
- Lankaan sekoitettu polyamidi todella tuntuu. Esimerkiksi siten, ettei lanka luista puikoilla.
- Nalle on selvästi paksumpaa kuin muut sukkalangat eikä siksi välttämättä sovellu kaikkiin sukkaohjeisiin. Saati sitten ympärivuotiseen käyttöön.


Novita Kotiväki
+ Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Kotiväki on paljon Nallea parempi ja aivan liian ylenkatsottu sukkalanka! Kotiväkihän on mainiota kesäisiin pitsi- ja polvi- ja pitsipolvisukkiin.
+ Kestävää, viileää ja miellyttävää ihoa vasten. Täyspuuvillaiset sukat ovat kiva vaihtoehto niille iänikuisille villasukille.
+ Keräkoko on iso, joten polvisukkaankaan ei tule ärsyttäviä, irtonaisia langanpäitä. Lankaa jää melko todennäköisesti myös yli, mikä saattaa joko vaivata tai ilahduttaa, riippuen itse kunkin hamsterimaisista taipumuksista. Lisäksi kerät ovat kokoonsa nähden halpoja.
+ Kestää hyvin pesua ja värjäystä.
- Värikartat ovat vähintäänkin aneemiset. Sanoisin jopa puutteellisiksi.
- Kaunis sileä neule edellyttää hyvin tasaista käsialaa. Sileän neuleen nurja puoli voi myös tuntua aika epätasaiselta ja kulmikkaalta jalkapohjaa vasten.


Seuraavaksi tähtäimessäni ovat kaapin kätköissä kyhjöttävät Knit Picks Gloss, Knit Picks Stroll Tonal sekä Fleece Artist Nyoni. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että silkkisekoitteet kutkuttelevat nyt kovasti... Ja semisolidit taas ovat niitä kestosuosikkeja.